Olen nolo ja epäonnistunut

No mut ovat fiksuja ja kouluttautuneita. Heillä on varaa pitää tällaista alisuoriutujaa pilkkanaan. Ei nykyään enää millään muulla oo väliä kun ulkokuorella ja että näytetään menestyneeltä. En jaksa. Olen vapaasti huono ihminen mutta silloin mulla ei oo mitään arvoa.

😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

🔞 ­­N­­y­­m­f­­o­­m­­a­­a­­n­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

Minä en vedä ketään puoleeni.

Niin. Kaipaisin itselleni edes jonkinlaisia ympyröitä. Niitä kun ei ole.
On rakentunut myöskin sellainen mielikuva että myös niissä piireissä missä luulisi voivan olla oma itsensä on silti merkitystä sillä kuinka sanavalmis, huumorintajuinen ja milloin mitäkin tarvitsee olla. Voin olla ehkä pellemäinen, mutta en siinä hyvässä mielessä.

Kiitos kauniista sanoistasi. On mukavaa, että joku näkee sen vaivan vastatakseen. Ihmisten sanomisilla on yllättävän suuri vaikutus.
On hyvin vaikea hakeutua oikein mihinkään. Olen yksinäinen susi, joka on rakentanut vihaisen suojakuoren ylleen karkottaakseen tyypit ympäriltään. Ja en oikein osaa puhua.
Hyvä kuitenkin tietää että täälläkään kaikki eivät ole paskamaisia.

Perspektiivin tuomisesta voisin antaa ison kiitoksen. Onhan meitä täällä monen moisia. Sitä tahtoo ajatella itse kaikkein kriittisimmin.
Silti, en oikein taida kuulua mihinkään.
Omien ajatustensa kanssa on ehkä paskinta olla. Ja kun pelko avautumisesta muille on liian korkea niin sitä jää yksin ahdistuksineen päivineen. Ja sitähän on sanontakin että olet mitä ajattelet. Näin ollen ajatukseni ovat muuttaneet minua epäluuloiseksi muita kohtaan. Tekoälylle jutteleminen ei tunnu samalta kuin ihmisen.

Minä tunnen ja en ole enää nuorikaan. Ihan aikuisen iässä tässä ollaan. Pahinta onkin olla aikuinen ja yksin, kun muut ikäluokassani ovat jo muodostaneet omat kuplansa. Aikuisena harvoin kukaan haluaa muodostaa uusia ihmissuhteita, kun se oma perhe ja tuttavapiiri on kaikista tärkein.
Kuulin viimeksi teini-iässä vanhemmilta ihmisiltä tuota, että iän karttuessa itsetunto paranee. Kyllä se siitä. Se on jäänyt elävästi mieleeni, sillä odotin tuota hetkeä kuin lähes kuuta nousevaa. No tuli todettua, että paraneehan se mutta jos ihminen on viettänyt lähes puolet elämästään yksin niin uskoisin, että ei voi olla kauhean monipuolinen käsitys muista ihmisistä tai itsestä. Ja tuo "mitä muut mahtavat minusta ajatella"- ajattelutapa ei välttämättä liity ikään ollenkaan, vaan opitusta käyttäytymistavasta. Ehkä olen joutunut sitä miettimään.

Erona meillä on siis se että sinulla on ollut luultavasti ystäviä ja tuttavia joten et koe niin että olisit ulkopuolinen ja et kuulisi mihinkään.
Eikä siinä mitään, jos ei ole kouluja käynyt jos se ei itseään harmita. Silloinhan sellaista on aivan turhaa miettiä.

Anonyymi kirjoitti:

Minä tunnen ja en ole enää nuorikaan. Ihan aikuisen iässä tässä ollaan. Pahinta onkin olla aikuinen ja yksin, kun muut ikäluokassani ovat jo muodostaneet omat kuplansa. Aikuisena harvoin kukaan haluaa muodostaa uusia ihmissuhteita, kun se oma perhe ja tuttavapiiri on kaikista tärkein.
Kuulin viimeksi teini-iässä vanhemmilta ihmisiltä tuota, että iän karttuessa itsetunto paranee. Kyllä se siitä. Se on jäänyt elävästi mieleeni, sillä odotin tuota hetkeä kuin lähes kuuta nousevaa. No tuli todettua, että paraneehan se mutta jos ihminen on viettänyt lähes puolet elämästään yksin niin uskoisin, että ei voi olla kauhean monipuolinen käsitys muista ihmisistä tai itsestä. Ja tuo "mitä muut mahtavat minusta ajatella"- ajattelutapa ei välttämättä liity ikään ollenkaan, vaan opitusta käyttäytymistavasta. Ehkä olen joutunut sitä miettimään.

Erona meillä on siis se että sinulla on ollut luultavasti ystäviä ja tuttavia joten et koe niin että olisit ulkopuolinen ja et kuulisi mihinkään.
Eikä siinä mitään, jos ei ole kouluja käynyt jos se ei itseään harmita. Silloinhan sellaista on aivan turhaa miettiä.

Lue lisää

Tunsin nuoruudessa itseni hyvinkin ulkopuoliseksi, joo oli kavereita ja tuttuja, ryyppyporukoissa, mutta ne olivat vain siellä.
Kaiken muun kansan silmissä olin hylkiö, niin ajattelin silloin, vaikka en ehkä ihan kaikkien silmissä sitä ollut.
Sieltä oli pitkä taival takaisin parempaan elämään, jouduin ns. rakentamaan elämäni uudestaan, en myöskään halunnut jäädä yksin, helppoahan se olisi ollut, jos olisi vain jäänyt.
Itsetunnon eteen on tosiaankin itse tehtävä tosi paljon töitä, se ei nouse sillä, että sitä odottaa kuin kuuta nousevaa.
Oikeastaan elämässä ei paljon tapahdu, jos vain odottaa, asioiden etenemiseksi on itse toimittava sen mukaan, mitä elämältään haluaa.

Anonyymi kirjoitti:

Tunsin nuoruudessa itseni hyvinkin ulkopuoliseksi, joo oli kavereita ja tuttuja, ryyppyporukoissa, mutta ne olivat vain siellä.
Kaiken muun kansan silmissä olin hylkiö, niin ajattelin silloin, vaikka en ehkä ihan kaikkien silmissä sitä ollut.
Sieltä oli pitkä taival takaisin parempaan elämään, jouduin ns. rakentamaan elämäni uudestaan, en myöskään halunnut jäädä yksin, helppoahan se olisi ollut, jos olisi vain jäänyt.
Itsetunnon eteen on tosiaankin itse tehtävä tosi paljon töitä, se ei nouse sillä, että sitä odottaa kuin kuuta nousevaa.
Oikeastaan elämässä ei paljon tapahdu, jos vain odottaa, asioiden etenemiseksi on itse toimittava sen mukaan, mitä elämältään haluaa.

Lue lisää

En ole pelkästään odottanut itsetuntoni nousevan itsestään, vaan tehnyt sen eteen kyllä töitä. Tarkoitin, kun vanhemmat ihmiset puhuvat teini-ikäisille siten, että itsetunto kyllä nousee iän myötä. Silloinhan olettamuksena näillä vanhoilla ihmisillä on että pelkkä ikä tuo itsetunnon. Se ei mene niin kuten sinulle yritin kertoa.
Hyväksyn kyllä itseni. Se ei ole tainnut tässä sitten välittyä. Itsetunto
taitaa kuitenkin olla paljon muutakin kuin itsensä hyväksymistä sellaisena kuin on. Etenkään jos ympäristö ei hyväksy sua sellaisena kuin on. Se voi olla vaikeaa sellaisen ihmisen ymmärtää, joka ei ole sellaista kokenut. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kuitenkin ihminen on sosiaalinen eläin ja voit omistaa kaiken maailmassa mutta jos sinulta puuttuu rakkaus ja ihmiset ympäriltä, et tunne olevasi yhtään mitään.

Kun sinulla on kokemusta tuosta, että pääsit pois yksinäisyydestä ensin tunnettuasi itsesi hylkiöksi, niin kerropas mullekin että millä tavalla sen teit ja millainen uusi porukka sut sitten hyväksyi? Mua kun ei ole koskaan kukaan hyväksynyt.

Anonyymi kirjoitti:

En ole pelkästään odottanut itsetuntoni nousevan itsestään, vaan tehnyt sen eteen kyllä töitä. Tarkoitin, kun vanhemmat ihmiset puhuvat teini-ikäisille siten, että itsetunto kyllä nousee iän myötä. Silloinhan olettamuksena näillä vanhoilla ihmisillä on että pelkkä ikä tuo itsetunnon. Se ei mene niin kuten sinulle yritin kertoa.
Hyväksyn kyllä itseni. Se ei ole tainnut tässä sitten välittyä. Itsetunto
taitaa kuitenkin olla paljon muutakin kuin itsensä hyväksymistä sellaisena kuin on. Etenkään jos ympäristö ei hyväksy sua sellaisena kuin on. Se voi olla vaikeaa sellaisen ihmisen ymmärtää, joka ei ole sellaista kokenut. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kuitenkin ihminen on sosiaalinen eläin ja voit omistaa kaiken maailmassa mutta jos sinulta puuttuu rakkaus ja ihmiset ympäriltä, et tunne olevasi yhtään mitään.

Kun sinulla on kokemusta tuosta, että pääsit pois yksinäisyydestä ensin tunnettuasi itsesi hylkiöksi, niin kerropas mullekin että millä tavalla sen teit ja millainen uusi porukka sut sitten hyväksyi? Mua kun ei ole koskaan kukaan hyväksynyt.

Lue lisää

Itse asiassa raitistuin ja aloin tuntea itseni varmemmaksi ja luottavaisemmaksi itseäni kohtaan.
Opin myös tunnistamaan ja hyväksymään puutteeni ja huonommat puoleni, ne on osa minua, minun identiteettiäni.
En tule kovin paljon miettineeksi, kuka tai ketkä minut hyväksyvät tai eivät hyväksy.
Liikun hyvinkin monenlaisissa porukoissa, ja olen aivan varma, etteivät kaikki joka paikassa minuakaan hyväksy, mutta ei estä minua liikkumasta ihmisten keskuudessa.
Jos en jonkun kanssa oikeasti tule toimeen, tai joku ei tule minun kanssa toimeen, niin sitten voidaan ottaa etäisyyttä.
En minäkään pidä kaikista ihmisistä, eikä kaikkien tarvitse pitää minusta. Aina on silti myös heitä, joiden seurassa on hyvä olla. Ja joskus tulee toki oltua sellaisessakin seurassa, jossa ei välttämättä tunne itseään niin varmaksi tai pidetyksi, mutta senkin kestää, silloin jos täytyy.

Itsetunto on laaja käsite, kyllä, sisältäen myös sen, että hyväksyy itsensä. On silti hyvä ymmärtää, että ympärillä on muitakin, jotka hyväksyvät sinut/minut.
Jos aina tuntuu, ettei kukaan muka hyväksy, silloin on mietittävä omaa lähestymistapaa asiaan, ja olisiko jotain tehtävissä. Koska jos ajattelee, ettei kukaan hyväksy, viittaa se omaan itseen, omaan luottoon ja uskoon omasta kelpaamisesta sekä itselle että muille.

Anonyymi kirjoitti:

Itse asiassa raitistuin ja aloin tuntea itseni varmemmaksi ja luottavaisemmaksi itseäni kohtaan.
Opin myös tunnistamaan ja hyväksymään puutteeni ja huonommat puoleni, ne on osa minua, minun identiteettiäni.
En tule kovin paljon miettineeksi, kuka tai ketkä minut hyväksyvät tai eivät hyväksy.
Liikun hyvinkin monenlaisissa porukoissa, ja olen aivan varma, etteivät kaikki joka paikassa minuakaan hyväksy, mutta ei estä minua liikkumasta ihmisten keskuudessa.
Jos en jonkun kanssa oikeasti tule toimeen, tai joku ei tule minun kanssa toimeen, niin sitten voidaan ottaa etäisyyttä.
En minäkään pidä kaikista ihmisistä, eikä kaikkien tarvitse pitää minusta. Aina on silti myös heitä, joiden seurassa on hyvä olla. Ja joskus tulee toki oltua sellaisessakin seurassa, jossa ei välttämättä tunne itseään niin varmaksi tai pidetyksi, mutta senkin kestää, silloin jos täytyy.

Itsetunto on laaja käsite, kyllä, sisältäen myös sen, että hyväksyy itsensä. On silti hyvä ymmärtää, että ympärillä on muitakin, jotka hyväksyvät sinut/minut.
Jos aina tuntuu, ettei kukaan muka hyväksy, silloin on mietittävä omaa lähestymistapaa asiaan, ja olisiko jotain tehtävissä. Koska jos ajattelee, ettei kukaan hyväksy, viittaa se omaan itseen, omaan luottoon ja uskoon omasta kelpaamisesta sekä itselle että muille.

Lue lisää

Niin. Kuten olen aiemmin sanonut niin minä hyväksyn kyllä itseni, mutta muut eivät niinkään minua. Luonnollisestikin olen syitä pohtinut ja tullut siihen tulokseen, että en ole tarpeeksi mielenkiintoinen. Pidän tasaisesta elämästä enkä pidä itsestäni mekkalaa. En pidä mielipiteideni julki tuomisesta. Tämä on liian tylsää suurelle osalle ihmisistä.
Ja omaa lähestymistapaakin tullut mietittyä ja se on liian arka. Ihmiset eivät jaksa sellaisen seuraa joka ei juuri puhu. Tämä siis noidankehä joka ei lopu ennen kuin muutun ihmisenä toisenlaiseksi. Se taas ei tunnu itsestäni kovinkaan mukavalta.

Luotan itseeni siinä määrin että koen että myös minunlaiseni ansaitsisivat sosiaalisia suhteita ja ilojen ja surujen jakamista. Mutta koska on vääränlainen niin ei vaan kelpaa. Se ei oikein auta vaikka kuinka hyväksyisin itseni.

Anonyymi kirjoitti:

Itse asiassa raitistuin ja aloin tuntea itseni varmemmaksi ja luottavaisemmaksi itseäni kohtaan.
Opin myös tunnistamaan ja hyväksymään puutteeni ja huonommat puoleni, ne on osa minua, minun identiteettiäni.
En tule kovin paljon miettineeksi, kuka tai ketkä minut hyväksyvät tai eivät hyväksy.
Liikun hyvinkin monenlaisissa porukoissa, ja olen aivan varma, etteivät kaikki joka paikassa minuakaan hyväksy, mutta ei estä minua liikkumasta ihmisten keskuudessa.
Jos en jonkun kanssa oikeasti tule toimeen, tai joku ei tule minun kanssa toimeen, niin sitten voidaan ottaa etäisyyttä.
En minäkään pidä kaikista ihmisistä, eikä kaikkien tarvitse pitää minusta. Aina on silti myös heitä, joiden seurassa on hyvä olla. Ja joskus tulee toki oltua sellaisessakin seurassa, jossa ei välttämättä tunne itseään niin varmaksi tai pidetyksi, mutta senkin kestää, silloin jos täytyy.

Itsetunto on laaja käsite, kyllä, sisältäen myös sen, että hyväksyy itsensä. On silti hyvä ymmärtää, että ympärillä on muitakin, jotka hyväksyvät sinut/minut.
Jos aina tuntuu, ettei kukaan muka hyväksy, silloin on mietittävä omaa lähestymistapaa asiaan, ja olisiko jotain tehtävissä. Koska jos ajattelee, ettei kukaan hyväksy, viittaa se omaan itseen, omaan luottoon ja uskoon omasta kelpaamisesta sekä itselle että muille.

Lue lisää

Ja koen että keskustelu on menny turhan paljon saman asian toistamiseksi niin en näe tarpeellisena jatkaa enää näistä aiheista keskustelua. Etenkin kun minäkin kaipaisin vain ymmärrystä, en läksytystä siitä kuinka minun ihmisenä tulee tehdä sitä ja tätä. Varmasti näin kauan yksin olleena sitä on ollut aikaa pohdiskella yhtä sun toista.

Kaikki me tarvitsemme ymmärrystä. Jos aina kaikki on sen yksinäisen vikaa ja hänen tehtävissään korjata niin sieltä suosta on hyvin vaikeaa omin avuin nousta. Mielestäni yhteiskunnassa syyllistetään liikaa ja mietitään aina että sen poikkeavan yksilön on muututtava.
Voisi olla jopa helpompaa niin päin että sosiaalisemmat yksilöt ottaisivat rohkeammin kontaktia myös niihin ujompiin kun se heille on luontaisesti helpompaa.
Tämä ihan vain muistutuksena ihmisille noin yleensä että osallistaisitte myös niitä hiljaisempia ja ujompia henkilöitä. Kysyisitte joskus mitä sille reppanalle kuuluu. Voi tuntua todella hyvältä sellainen.

Mukavaa kevättä kaikesta huolimatta.

Hyvää kevättä.

Anonyymi kirjoitti:

Niin. Kuten olen aiemmin sanonut niin minä hyväksyn kyllä itseni, mutta muut eivät niinkään minua. Luonnollisestikin olen syitä pohtinut ja tullut siihen tulokseen, että en ole tarpeeksi mielenkiintoinen. Pidän tasaisesta elämästä enkä pidä itsestäni mekkalaa. En pidä mielipiteideni julki tuomisesta. Tämä on liian tylsää suurelle osalle ihmisistä.
Ja omaa lähestymistapaakin tullut mietittyä ja se on liian arka. Ihmiset eivät jaksa sellaisen seuraa joka ei juuri puhu. Tämä siis noidankehä joka ei lopu ennen kuin muutun ihmisenä toisenlaiseksi. Se taas ei tunnu itsestäni kovinkaan mukavalta.

Luotan itseeni siinä määrin että koen että myös minunlaiseni ansaitsisivat sosiaalisia suhteita ja ilojen ja surujen jakamista. Mutta koska on vääränlainen niin ei vaan kelpaa. Se ei oikein auta vaikka kuinka hyväksyisin itseni.

Lue lisää

Pienen pieni paradoksi tekstissäsi on.
Kerrot hyväksyväsi itsesi, ja silti väität olevasi vääränlainen, niin et kelpaa.
Ei se ole itsensä hyväksymistä, jos ajattelee itseään vääränlaiseksi.
Uskoisin, että se oma vääränlaisuutesi on sinun oma näkemyksesi, et varmasti ole muiden mielestä millään tavalla vääränlainen. Ehkä olet vain hieman erilainen, jos olet hiljaisempi ja vetäytyvämpi. Eikä nuo ole esteitä elämälle.

Oletko sinä tuossa videolla?