Suomen sote-kriisi on myös tilaisuus rahastamiseen

Sote-bisneksen kannattavuus on ainakin osittain seurausta julkisten sote-palveluiden kriisistä. Siirretään kriisin varjolla toimintoja julkiselta puolelta yksityiselle puolelle. Kokoomus ajaakin yritysten etuja ja yksityistää takuulla mielellään toimintoja julkiselta puolelta yksityiselle puolelle.
52417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Niinhän se menee. Hallitus leikkaa sotesta, ettei se voisi toimia
suunnitellusti ja ujuttaa yksityisiä toimijoita sotemarkkinoille.
Valta tuo rahaa eikä sitä ahneilla ole koskaan tarpeeksi.

Äänestä
  • Ihmisen mieli muuttuu rikastumisen myötä. Itsekeskeisemmäksi ja itsekkäämmäksi ihminen muuttuu silloin. Rikkaat ja hyväosaiset ovat köyhiä taipuvaisempia epäeettiseen ajatteluun, kuten esim. että ahneus on hyvästä.

    Äänestä

Hallitus repii kaiken rahan minkä se irti saa yhteisistä verorahoista omille viiteryhmilleen.

Äänestä

Hallituksen aiheuttama sotekriisi on tarjonnut yksityisille toimijoille
("ampiaislle") tilaisuuden kasvuun, joka jatkuu, kun hallitus on
avannut niille oven, johon ne ovat saaneet jalkansa rakoon ja pääsevät
laajentamaan toimintaansa, jonka veronmaksaja osittain maksaa,
mutta ei saa palveluita.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010304635.html

Äänestä

Vajaa 30 prosenttia salkkuryhmästäni sisältää kiinteistöjä joissa on mukana mm sairaala Tilkka

No nyt kiinteistöjen arvot ovat laskeneet tuottovaatimusten noustessa

Miettikää, lähdettekö mukaan sote-bisnekseen kun arvioitte pohjakosketuksen tapahtuneen

Äänestä
  • Arvopaperimarkkinat perustuu paljolti muiden työllä spekulointiin. Ei sovi minun luonnolle.

    Äänestä

Hallitus alkoi tukea 500 miljoonalla ampiaisissa kävijöitä nostamalla
niitten kelakorvauksen.

Äänestä
  • Varakkailla on muutenkin varaa käydä mehiläisissä, mutta kansa pantiin
    maksamaan niitten korotetut KELA-korvaukset.

    Äänestä

Kaikissa Suomen uudistuksissa rahat katoavat "välikäsiin".

Äänestä

Kyllä mutta tieto välikäsistä ei auta jos ei ole käsitystä käsistä

Se että seuraa Ylen ohjelmia ja päivittelee niitä vaikka täällä ei tuota päivittelijölle yhtään mitään

Ohjelmissa lisäksi kerrotaan asioista kun ne ovat jo tapahtuneet ja sellaisten vatvominen alkaa jo olla hulluutta

Mihin terveys energia ... rahat päätyvät, iskekää kiinni sinne ja pähkinät kotiiin

Äänestä

Tämä aloitus ei ollut sinun ajatuksistasi.
Voisit viirata lähtee; kommentoija ja lehti.

Äänestä
  • Aloittaja on sosdem joka haki Venäjän kansalai suotta ei onnistunut epäilyttäviä suhteita SAK:hon Hakaniemen bisneskylässä

    Äänestä

  • Aloitus on aloittajan. Aloituksen sisältö voi olla aloittajan, tai olla olematta sitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Aloitus on aloittajan. Aloituksen sisältö voi olla aloittajan, tai olla olematta sitä.

    Aloittaja haki Venäjälle nyt itkee sitä

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Aloitus on aloittajan. Aloituksen sisältö voi olla aloittajan, tai olla olematta sitä.

    Rehellistä olisi viitata lähteeseen ja kirjoittajaan.

    Äänestä

Mahdollinen tuotto sotessa 2025?
Ehkä vuoden päästä voisi iskeä?

Kiinteistöbisnes on pitkäjänteistä
Rakennusteollisuus RT päivitti

ei näytä vielä elpymisen merkkejä ja volyymit heikkenevät 2024
Asuntorakentaminen vetää rakentamista kuoppaan, mutta myös sieltä pois ehkä jo vuoden 2025 aikana?

En sijoita asuntoihin vuokralaisten kanssa puuhaaminen on puuduttavaa ja tuotot pieniä

Sote kiinnostaa mutta minulla on sitä liian suuri pala

Äänestä

Rakennusala ehkä suurin työttömyyden aiheuutaja, vaikutus huomattava kauppaan, teollisiuteen, metsätalouteen ja itse rakentamiseen, asunto tuotannon vaje senkun vain kasvaa.

Äänestä
  • Rakennusala on itse vastuussa itsestään. Kaikki ei voi perustua jatkuvaan uuden rakentamiseen ja väkimäärän lisääntymiseen. Korjausrakentaminen ja entisöinti on syytä ottaa ohjelmistoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Rakennusala on itse vastuussa itsestään. Kaikki ei voi perustua jatkuvaan uuden rakentamiseen ja väkimäärän lisääntymiseen. Korjausrakentaminen ja entisöinti on syytä ottaa ohjelmistoon.

    Uutta rakennuskantaa tarvitaan jos entinen ei riitä, en muista minkä verran tarvitaan vuosittai. Maahanmuutto on yksi vaikuttava tekijä yli 40 000 maahanmuuttajan tarpeisiin.

    Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Uutta rakennuskantaa tarvitaan jos entinen ei riitä, en muista minkä verran tarvitaan vuosittai. Maahanmuutto on yksi vaikuttava tekijä yli 40 000 maahanmuuttajan tarpeisiin.

    Kukahan nämä maahanmuuttajien asunnot rahoittaa?
    Valtiota on turha pyytää maksumeheksi, sillä eihän se saa tehdä lisää velkaa.

    Äänestä

  • Yritykset siitä vastaa kun hakevat työvoimaa ulkoa, parakki kelpaa jossain tauksessa, ei vakituiseen asumiseen vaikka perheelisille.

    Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Yritykset siitä vastaa kun hakevat työvoimaa ulkoa, parakki kelpaa jossain tauksessa, ei vakituiseen asumiseen vaikka perheelisille.

    Tapauksessa

    Äänestä

SOte-kriisin aiheuttaja löytyy edellisestä hallituksesta. Sosiaali ja terveysministeri teki pohjattoman kaivon, jonne valtion rahat uppoaa eikä kansalaiset saa palveluja. Kansalaiset tapetaan hoitojonoihin ja rahat menee ties minne.

Äänestä
  • Sote ei suunniteltu nykyiseen taloudelliseen talouden tilaan, soten hyväksyi kaikki instatit eduskunta valokunnat, sote valmistui että sitä muokataan tilanteen mukaan. Onko sote kallis terveydenhullon kannalta jos taloutemme menee vain huonompaan suuntaan, terveys menee kaiken muun edelle eikö löydy rahaa kun toisarvoiseen löytyy hallitus tekee arvovalintoja.
    Ketkä ovat kärsijöitä, eikä taloutta saada paremmalle tolkulle, syy ei ole edellisen eikä sitä edellistenkään, miksei kokoomus hallituksen sote yritiksiä hyväksytty ennenkään nyt ovat sitä sorkkimassa.

    Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Sote ei suunniteltu nykyiseen taloudelliseen talouden tilaan, soten hyväksyi kaikki instatit eduskunta valokunnat, sote valmistui että sitä muokataan tilanteen mukaan. Onko sote kallis terveydenhullon kannalta jos taloutemme menee vain huonompaan suuntaan, terveys menee kaiken muun edelle eikö löydy rahaa kun toisarvoiseen löytyy hallitus tekee arvovalintoja.
    Ketkä ovat kärsijöitä, eikä taloutta saada paremmalle tolkulle, syy ei ole edellisen eikä sitä edellistenkään, miksei kokoomus hallituksen sote yritiksiä hyväksytty ennenkään nyt ovat sitä sorkkimassa.

    Sote oli alun perin öiian kallis.

    Liikaa johtajia

    Liian vähän tekeviä käsiä, palvelua.

    Äänestä

Sote oli susi kun Velka-Marin sen kiinkossaan aikaan sai.

Marin piti huolta, että johtajia tulee pilvin pimein ja vielä isopalkkaisia.
Hallinto edellä mentiin kun olisi palvelut edellä pitänyt mennä.

Turha meidän ja varsinkaan demareiden on valittaa kun sutta ja sekundaa tehdään isoilla hartioilla isoon ääneen.

Äänestä
  • Sote-Susi ja Vale-Demari
    Disneyn kootut

    Äänestä

  • Olisiko sote pitänyt jättää tekemättä, olisiko alunperi pitänyt hyväksyä kokoomus sote, ei sitä hyväksytty sen yksityistämisen takia. Nykyinen sote on pitkälti keskustan malli. Syyttää voi Marina tai ketä tahansa eduskuntaa myöten.
    Tulevaisuudessa palveluja olisi jouduttu karsimaan muutenkin, nyt kurja talouden suunta jouduttaa ehkä liian nopeasti.

    Syylliaen etsiminen oli kuka mikä tahsa, tämä hallitus puskee läpi mitä haluaa, seuraavan hallitus voi toimia toisin.

    Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Olisiko sote pitänyt jättää tekemättä, olisiko alunperi pitänyt hyväksyä kokoomus sote, ei sitä hyväksytty sen yksityistämisen takia. Nykyinen sote on pitkälti keskustan malli. Syyttää voi Marina tai ketä tahansa eduskuntaa myöten.
    Tulevaisuudessa palveluja olisi jouduttu karsimaan muutenkin, nyt kurja talouden suunta jouduttaa ehkä liian nopeasti.

    Syylliaen etsiminen oli kuka mikä tahsa, tämä hallitus puskee läpi mitä haluaa, seuraavan hallitus voi toimia toisin.

    Syyllisen

    Äänestä

Sipilän hallituksen sotemalli olisi ollut hyvä, mutta perustuslain pilkunviilaajien ansiosta , karahti kiville.

Äänestä

Hallituksen "terveyspolitiikka" suosii yksityisiä lääkäriasemia ja vakuutusyhtiöitä,
joitten osakkeita heilläkin ehkä on.

Hallitus haluaa vakuutusyhtiöitten osakkeenomistajille tuottoa.
Yksityisiä sairasvakuutuksia myydään nyt hyvin.
Tosin pienituloisilla ei niihin ole varaa.
Hallituksen politiikka on amerikkalaista: vain rikkailla on mahdollisuus
hoitoon.
Muut kuolkoot jonoihin.

Äänestä

Oikeisto hallitukset viime vuosikymmeninä yrittivät sotea demari hallitusen aikana se syntyi, persu hallitusta ei syntynyt persut persu joutuu muutenkin tyytymään siihen mitä muut aikovat.

Äänestä

NYT NÄEMME KOKOOMUS AHNEEN ELÄKE HUPI UKKO NIINISTÖ ELÄKKEELLÄ EU HOMMIIN JOS SAIS HUIJATTUU VOHKITTUU MUUTAMAN SATA TONNIIN EU sta. SAMAAN AHNEISIIN ELÄKELÄISIIN KUULUU TOVERI, LINDBERG JA MUUTAMAT MUUT.

Äänestä
  • Halonen ilmoitti että hän lopettaa eläkkeellä olon koska ei saa riittävästi
    Niinistön laski palkaansa aloitvaessaan selvästi
    ja se vaikutti alentavasti halosen eläkkeen

    jolloin halonen ilmoitti että hän ei rupea mitään

    näytellläkseen hän saoi kantavansa huolta jälkeentulevaisten presidenttien

    eläkkeide piennennyksestä mutta tämä oli pelkkää näytemää koska hän halusi
    itse pitää ylieläkkeensä joka leikattiin

    lisäksi Niinistö nimitettin eu-hommiin
    ja halonen tuli

    sairaaksi kateudesta ja kannettiin ampbulanssiin
    kertoo Seiska

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Halonen ilmoitti että hän lopettaa eläkkeellä olon koska ei saa riittävästi
    Niinistön laski palkaansa aloitvaessaan selvästi
    ja se vaikutti alentavasti halosen eläkkeen

    jolloin halonen ilmoitti että hän ei rupea mitään

    näytellläkseen hän saoi kantavansa huolta jälkeentulevaisten presidenttien

    eläkkeide piennennyksestä mutta tämä oli pelkkää näytemää koska hän halusi
    itse pitää ylieläkkeensä joka leikattiin

    lisäksi Niinistö nimitettin eu-hommiin
    ja halonen tuli

    sairaaksi kateudesta ja kannettiin ampbulanssiin
    kertoo Seiska

    Presidentti Tarja Halonen ei tiennyt etukäteen presidentti Sauli Niinistön suunnitelmista laskea palkkaansa, kertoo Yle.

    – Ei kuultu eikä varoitettu, Halonen kommentoi asiaa Ylelle.

    Halonen katsoo eläkkeen laskevan samalla kun palkkakin.

    Äänestä

lakon takia on kiristyksiä tehtävä kunnolla nyt
ei se käy että lakkolaiset palaavat pokkana töihin
vaan niiden työpaikkoja on vähennettävä
muu
olisi moraalitonta

Metsä Board luopuu Kaskisten merkittävästä kartonkikoneinvestoinnista

Metsä Board tiedotti torstaina, että Kaskisten taivekartonkitehtaan investointia ei toteuteta. Suunnitellun investoinnin kokonaiskustannus nousi Metsä Boardin mukaan alkuperäistä arviota merkittävästi korkeammaksi,

Äänestä
  • Palaammeko torppari renki aikaan.

    Äänestä

  • 14:54
    Hölmökö olet?

    Äänestä

Onhan demokratiat nähty jo kansaneläkelaitoksessakin.

Äänestä

Suomen sotekriisi on tämän mustan mussolinihallituksen tarkoituksella
aikaansaama, että yksityiset pääsisivät ujuttautumaan soteen ja se
vasta kalliiksi tuleekin.

Äänestä
  • Mikään ei toimi rahan puutteen takia, hyvä talous sote toimisi ei toimi mikään muukaan. Orpon hallituksen kassa paljon pienempi kuin edellisen.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Mikään ei toimi rahan puutteen takia, hyvä talous sote toimisi ei toimi mikään muukaan. Orpon hallituksen kassa paljon pienempi kuin edellisen.

    Silti oli varaa antaa rikkaita suosiva veroale ja kimalaisissa käyville
    500 miljoonaa KELA-korvauksen korotusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Silti oli varaa antaa rikkaita suosiva veroale ja kimalaisissa käyville
    500 miljoonaa KELA-korvauksen korotusta.

    Jep. Kelakorvaus lääkäristä = yksityisen lääkäriaseman laskutuspalkkio.

    Äänestä

Kurjuus näkyy tähän asti toimineita terveyskeskuksia karsitaan, se mikä ennen toimi on rikki.

Äänestä
  • demari on kurja inisijä kela-korvauksien perään ja vuokratukiin

    haiseva paikallaan seisova vesi on demarimaa
    jonne matut suunnilleen kusevatlammikkoon lisää ongelmia

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    demari on kurja inisijä kela-korvauksien perään ja vuokratukiin

    haiseva paikallaan seisova vesi on demarimaa
    jonne matut suunnilleen kusevatlammikkoon lisää ongelmia

    13:24
    Sulla on jotenkin perverssi mielenmaisema.

    Äänestä

Todella hienoa.
Meidän ei tarvitse löytää tai kaivella tuhansien vuosien ikäsiä muumioita.
1 1/2 vuotta riittää.
Joku muovitehdas voisi alkaa valmistaa muumioitumispusseja, sille varalle, kun aika koittaa.
Beng
MitäväliiSuomi2024

Äänestä
  • Eläke juoksee, maksut suoraveloituksella, ei ole ystäviä sukulaisia periaatteessa voi olla kuolleena omassa asunnossa vaikka 10-vuotta pitempääkin. Varaudu ennen kuolemaa ettei tule postia ihmeemmin, huoltomiehen varalta voi mennä kuolemaan sängyn alla tai komeroo. Siinä vaiheessa kun olisit reilusti yli satavuotias voivat kelalla ihmetellä mistä kysymys.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Eläke juoksee, maksut suoraveloituksella, ei ole ystäviä sukulaisia periaatteessa voi olla kuolleena omassa asunnossa vaikka 10-vuotta pitempääkin. Varaudu ennen kuolemaa ettei tule postia ihmeemmin, huoltomiehen varalta voi mennä kuolemaan sängyn alla tai komeroo. Siinä vaiheessa kun olisit reilusti yli satavuotias voivat kelalla ihmetellä mistä kysymys.

    Kuulemma jää karmea kalman haju asuntoon.
    Eivätkö naapurit haista?

    Äänestä

Hallituksen leikkausten takia kalmanhaju asunnoissa tulee lisääntymään.

Äänestä

Näin tulee käymään myös yhteisöllisessä asumisessa missä suurin osa
ajasta ollaan ilman hoitajia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sote-bisneksen kannattavuus on ainakin osittain seurausta julkisten sote-palveluiden kriisistä. Siirretään kriisin varjolla toimintoja julkiselta puolelta yksityiselle puolelle. Kokoomus ajaakin yritysten etuja ja yksityistää takuulla mielellään toimintoja julkiselta puolelta yksityiselle puolelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu