Mitä mieltä olette kiusaamisesta?

Anonyymi-ap

Mitä mieltä olette kiusaamisesta ja toisen pilkkaamisesta? Itselleni kiusaaminen on ollut aina yksi osa identiteettiä. saan siitä aina jonkinlaista nautintoa kun voin ja pääsen kiusaamaan jotain sellaista, joka on jotenkin erilainen, heikompi tai syrjäänvetäytyneempi. Nyrkkisääntö on, että mitä enemmän uhri itkee, sitä enemmän minua yleensä naurattaa.

Kaikki alkoi jo pienenä lapsena, kun kiusasin äitiäni. Heittelin soppakipot pöydältä alas, kaadoin maidot ja sokerit nurin ja äiti vain siivosi. Vähän vanhemmalla iällä sitten päiväkoti ja ala-asteikäisenä alkoi kuvioon tulla sitten muutakin kiusaamista. Kynällä tökkimistä, kampitusta, tönimistä, vaatteiden töhrimistä, ruusunmarjojen kuorimista ja siementen tiputtamista toisen paidan sisälle niskaan, lumipalloilla heittelyä ja oleellinen osa oli, että sai muut mukaan innostumaan kiusaamisesta. Ai että niitä aikoja, lämmöllä näitä muistelee.

Usein olikin niin, että silmätikuksi valikoitui se kaiken pienin pihan hyypiö, joka oli tavalla tai toisella hieman erikoinen. Joko sairaalloisen ujo, hiljainen, lihava tai sitten huonosti pukeutuva, vaatteissa eläimen karvoja, tai hajuja tms. Aina keksittiin erilaisia haukkumasanoja, levitettiin ilkeitä juoruja, kerrottiin tarinoita, jotka eivät ole totta, valokuvattiin ja muokattiin kuviin milloin mitäkin kirkkoveneitä ym. ym. ym.

Siihen aikaan eivät opettajatkaan paljoa asiaan puuttuneet. Sanottiin vaan, että "pojat on poikia" tai "lapset on terveitä, kun ne leikkii". Niinpä voitiin kaikessa rauhassa jatkaa toimintaa. Nykyaikana onkin alettu enemmän vouhottaan tällaisista!

No sitten yläkoulussa touhu jatkui, mutta silloin ei enää ihan lapsellisuuksiin lähdetty. Silloin se kiusaaminen oli pikemminkin sitä, että jätettiin joukon ulkopuolelle. Ei koskaan huomioitu mitenkään, lyötiin ovea kiinni naaman edestä! Ei koskaan kutsuttu mihinkään bileisiin tai juhliin - eli tavallaan eristettiin sosiaalisesti, mikä toimi ihan hyvin. Useimmiten uhrit itkivät hiljaa vessassa, jonne pujahtivat piiloon aina välitunnin alettua ja me muut sitten siellä oven takana hakattiin ja paukutettiin.. Ai että!

Armeijassa sitten alokasaika oli hieman hiljaisempaa, mutta kun pääsi alikessuksi niin alkoi se simputus. Tavallaan silloin tunsin olevani siihenastisen elämäni vallan huipulla. Joukosta oli todella helppoa valkata se, joka juoksi ja se todellakin juoksi ja punnersi ja teki kaiken sen mitä mieleen juolahti. Punkan saattoi päivässä repiä alas kymmeniä kertoja ja pistää tekemään uusiksi vaikka siinä ei mitään vikaa olisi ollutkaan. Saman saattoi tehdä kaapille, josta kaikki tavarat ulos ja pitää alokas järjestelmään uusiksi. Ihanaa aikaa elämässä, kerta kaikkiaan fantastista!

Työelämässä, täälläkin on löytynyt niitä nyhjäkkeitä, joita voi juoksuttaa ja jallittaa tekemään milloin mitäkin. Sitten on aina ne mukavat pikku källit, esimerkiksi tuhrata polkupyörän kahvat vaseliinilla, renkaiden tyhjennys, sepelin laitto työkenkiin jne.

Oikeastaan kiusaaminen on sellainen luova taiteen laji, taidemuoto, jossa vain mielikuvitus on rajana, kun sitä nyt oikein ajattelee. Vähän kuin siinä Juhla Mokan mainoksessa, " tunteella ja taidolla valmistuu vahva ja täyteläinen Juhla Mokka..." Saman voisi sanoa myös kiusauksesta, vahvalla tunteella ja taidolla syntyy myös täydellinen kiusaus, jota ei saa tarpeekseen ja kun kiusauksen syvimpiin elementteihin pääsee käsiksi tai osaksi niin se on kuin jonkinlaista huumetta, jota vain halua saada lisää ja lisää, koska kiusaamisen addiktio sitä vaatii!

Onko muilla samanlaisia tuntemuksia kiusaamista kohtaan?

PS. kirjoitus ei perustu sellaisenaan tositapahtumiin vaan siihen mitä itse olen joutunut kokemaan kiusattuna koulussa! Käänsin sen vaan kiusaajan näkökulmaan sarkastisesti.

Terveisin: julkisen sektorin tylsistynyt virkailija

350

2260

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      :( snif

      • Anonyymi

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

        🔞 ­N­­­y­­m­­­f­o­­­m­a­­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      Kiusaajien todellinen valta alkaa vasta silloin, kun fyysinen tapahtuma on ohi. Todellinen valta muodostuu katkeruudesta ja surusta, joka syö "uhria" sisältä.

      Onneksi meillä kaikilla on valta päättää, annammeko menneisyytemme ihmisille valtaa tässä hetkessä. Minä en anna. Minuakin kohtaan on käyttäydytty väärin, mutta ne henkilöt eivät ansaitse ajatuksiani tässä hetkessä, enkä minä ansaitse katkeruutta tai menneisyydessä elämistä.

      Menneisyyden kivuista syntyy vahvoja kiviä, joiden päälle on hyvä rakentaa nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Ja kivien on tarkoitus olla hiljaisia sekä kuolleita. Vain oma sisäinen valo on se, jolla on merkitystä tässä hetkessä, ja jonka tulisi olla kirkkaana ja aktiivisena nyt.

      🦄

      • Anonyymi

        Oletko useinkin mielestäsi uhri, jos/kun et saa sanella muille miten heidän tulee ajatella tai kohdella esim tiettyä yksilöä tai muuten yhteiskunta näin hyvin laveasti ilmaisten ei vastaa tarpeisiisi em tematiikan puitteissa? Sosiopaattisia piirteitä omaavat nimittäin tulkitsee kiusaamisen kokemuksen usein hyvin epätyypillisellä tavalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En koskaan koe olevani uhri, ainakaan pysyvästi. Uhriksi identifioiminen vie minulta valtaa, jota haluan käyttää omien unelmieni tavoitteluun.

        En koskaan anna muiden estää minua unelmieni tavoittelussa, samalla tavalla kuin en itsekään koskaan estä muita heidän unelmiensa tavoittelussa.

        Eli tällaisia unelmia

        Mä melkein väitän ettet oo sit edes kokenut todellista kiusaamista.
        Jo tosta et menneisyydestä ei saa antaa valtaa jne..
        Jo pelkkä aloitus sai niskavillat nousemaan, ennekuin täs oli yhtäkään kommenttia.
        Sitä paitsi sä olet myöskin ihan ite kiusaajana täälläkin ollut..
        Sä koet asiat kuten koet,
        mutta niin myös kaikki muut kokee omalla tavallaan.

        Sekin et jos anolle sanoo jotain ketjussa niin minkä sille mahtaa jos se oot sä,
        ja sattuukin sanomaan jotain mistä et tykkää. Mitä sä teet?
        Jäät vääntämään aiheesta syyllistäen vaik alunperin ei tiennyt kelle joku sanoo jotain.
        Sitten sä jatkat vääntämistä, ja teet ketjuja siitä kuin sua on loukattu.

        Vaikka ihan ite myös sanot sellaisia asioita jotka loukkaa toisia.
        Ei mulla nyt muuta kun että hymyä p*ll**n..

      • Anonyymi

        Olen saanut tykkäyksen tähän kommenttiin! 🙏☀️

        Kiitos sille, joka kommentista tykkäsi. ☺️

        🦄

    • Anonyymi

      Äitini muistelee itku silmissä olin kuulemma iloinen, reipas ja ulospäin suuntautunut ennenkuin aloitin ekan luokan. Täynnä intoa lähdin kouluun .Jossa opettaja ja lapset kiusasi porukassa. Muutuin kokonaan ujoksi ja hiljaiseksi. Itsetuntoni hävisi eikä se oikeastaan ole koskaan pllut hyvä. 18 vuotiaana iski erittäin vakava masennus. Osittain sen seurauksena että toinen tyttö jota kyseinen opeta oli myös kiusannut päätyi itsemurhaan. Nyt kun on itse äiti. Sitä miettii millä oikeudella joku pilaa toisen elämää. Vieläpä aikuinen lapsen. Aikuiset kiusaajat ovat sairaita persoonallisuuden häiriöisiä. Lapselta sen jotenkin ymmärtää jostain pahasta olosta se varmasti kumpuaa. Mutten aikuiselta. Jos on paha olla. Niin apua hakemaan eikä muihin tarvitse sitä purkaa.

      • Anonyymi

        "Sitä miettii millä oikeudella joku pilaa toisen elämää. Vieläpä aikuinen lapsen"

        Aikuisilla on vastuu lapsista. Lapsista huolehtivan aikuisen täytyy varmistaa, että lapsella on turvallinen kasvuympäristö. Kaikki muu on rikollista.

        Sen sijaan, kun kyseessä on aikuinen, "oikeus pilata toisen elämä" on aina aikuisen itsensä itselleen myöntämä. Viimeistään parikymppisenä on aika aikuistua. Siihen kuuluu menneisyyden jättäminen menneisyyteen. Ellei sellainen onnistu yksin, pyydetään apua muilta.

        Mitä pahempaa kohtelua on saanut osakseen, sitä vähemmän tuollaisten tekojen tekijät ansaitsevat yhtäkään ajatusta nykyhetkestä. Saati sitten, että antaisi heidän estää "uhrinsa" unelmien toteuttamisen! Sellainen olisi paitsi tyhmää ja älyllisesti laiskaa myös vähän säälittävää.

        Ainoa keino päästä kiusatuksi tulemisesta on asettua tapahtuman yläpuolelle. Mielellään myös kiusaajien yläpuolelle.

        Niin tämä voisi olla kovin ylevää tekstiä jos ei tietäisi taustoja.

        Mut kyllä siirettiin muualle kouluun kun vanhemmille selvisi asiat. En jaksa enempää asiaa avata. Ei se enää vahingoa poistanut joka oli ehtinyt jo tapahtua. Olisihan siitä voinut nostaa oikeusjutun vaikka aikuisenakin mutta mitä se olisi enää hyödyttänyt. Hän alkoholisoitui ja nykyään jo kuollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Sitä miettii millä oikeudella joku pilaa toisen elämää. Vieläpä aikuinen lapsen"

        Aikuisilla on vastuu lapsista. Lapsista huolehtivan aikuisen täytyy varmistaa, että lapsella on turvallinen kasvuympäristö. Kaikki muu on rikollista.

        Sen sijaan, kun kyseessä on aikuinen, "oikeus pilata toisen elämä" on aina aikuisen itsensä itselleen myöntämä. Viimeistään parikymppisenä on aika aikuistua. Siihen kuuluu menneisyyden jättäminen menneisyyteen. Ellei sellainen onnistu yksin, pyydetään apua muilta.

        Mitä pahempaa kohtelua on saanut osakseen, sitä vähemmän tuollaisten tekojen tekijät ansaitsevat yhtäkään ajatusta nykyhetkestä. Saati sitten, että antaisi heidän estää "uhrinsa" unelmien toteuttamisen! Sellainen olisi paitsi tyhmää ja älyllisesti laiskaa myös vähän säälittävää.

        Ainoa keino päästä kiusatuksi tulemisesta on asettua tapahtuman yläpuolelle. Mielellään myös kiusaajien yläpuolelle.

        🦄

        Ja miten niin en ole aikuistunut. Muutin jo 19 vuotiaana yksin asumaan eripaikka kunnallekin kuin vanhemmat asuin 6 vuotta yksin hoidin kaikki asiani. Aiemmin asuin hetken 17 vuotiaana yksin. Olen kyllä elänyt elämääni. Kaikki tuo on vaan vahingoittanut itsetuntoani niin pysyvästi että edelleen olen jollain tavalla traumatisoitunut. Ja luultavasti lopun ikääni sitä olen. Se on helppoa ladella neuvoja. Mutta jotkut asiat jäävät ihmiseen pysyvästi ja niiden tunteiden kanssa pitää oppia elämään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin tämä voisi olla kovin ylevää tekstiä jos ei tietäisi taustoja.

        Sinä et minun taustojani tiedä, mutta sinulla on täysi oikeus KUVITELLA ne tietäväsi. 😂

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja miten niin en ole aikuistunut. Muutin jo 19 vuotiaana yksin asumaan eripaikka kunnallekin kuin vanhemmat asuin 6 vuotta yksin hoidin kaikki asiani. Aiemmin asuin hetken 17 vuotiaana yksin. Olen kyllä elänyt elämääni. Kaikki tuo on vaan vahingoittanut itsetuntoani niin pysyvästi että edelleen olen jollain tavalla traumatisoitunut. Ja luultavasti lopun ikääni sitä olen. Se on helppoa ladella neuvoja. Mutta jotkut asiat jäävät ihmiseen pysyvästi ja niiden tunteiden kanssa pitää oppia elämään.

        Annat valtaa kuolleelle ihmiselle ja pyydät sille oikeutusta nettipalstalla. Minulta et sellaista oikeutusta saa.

        Ihmisellä on kyky nousta menneisyytensä yläpuolelle, ja jokaisella on mahdollisuus käyttää sitä kykyä.

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et minun taustojani tiedä, mutta sinulla on täysi oikeus KUVITELLA ne tietäväsi. 😂

        🦄

        Jep, sinullakaan on tusjkin mitään asiaa selostaa muista taustoja sinne sun tänne ummet ja lammet, ettei mene farssin puolelle

        Sinä ja trollimies voitte todellakin jatkaa ihan yhdessä tätä ristiriitaista keskustelua. ensin tuot esiin omaa kiusatun kokemusta kunnes samaan hengenvetoon lyttäät toisen kokemusta ja kumpikin niin ulalla kuin olla ja voi

        Ei olekaan, enkä sen vuoksi ole koskaan niin tehnytkään. 👌✨

        Jokainen tässä maailmassa on "kiusattu". Jokainen kokee epäoikeudenmukaista kohtelua jossain vaiheessa elämäänsä.

        Minä en ole kiusattu enkä kiusaaja. Olen jääräpäinen henkilö, joka ei anna millimetriäkään valtaa menneisyyden henkilöille, jotka eivät valtaa ansaitse. 😂

        Sen sijaan vaalin hyviä ihmissuhteita nykyhetkessä ja keskityn uusien, hyvien ihmiskontaktien luomiseen.

        Mielestäni en ole lainkaan "ulalla", koska olen nykyhetkessä hyvin onnellinen. ☺️ Ja tästä syystä uskallan suositella omaa asennettani muillekin. ☺️

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Annat valtaa kuolleelle ihmiselle ja pyydät sille oikeutusta nettipalstalla. Minulta et sellaista oikeutusta saa.

        Ihmisellä on kyky nousta menneisyytensä yläpuolelle, ja jokaisella on mahdollisuus käyttää sitä kykyä.

        🦄

        En kyllä ole kiinnostunut edes mielipiteestäsi. Eyhän edes osannut tulkita tekstiäni oikein. Nouse ihan mihin huvittaa. Ei kiinnosta. Et vaikuta kovinkaan empaattiselta tai ihmiseltä joka osaa myötäelää muiden tunteita. Saatikka ymmärrät mitä tarkoitaa trauma. Jokainen on erilainen ei sinulla ole mitään oikeutta puuttua siihen kuinka itse asiat koen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et minun taustojani tiedä, mutta sinulla on täysi oikeus KUVITELLA ne tietäväsi. 😂

        🦄

        No kerro se oma taustasi. Kun on vara arvostella muiden kipeitä kokemuksia. Oot vaan keppihevonen k* rpä otsassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen tässä maailmassa on "kiusattu". Jokainen kokee epäoikeudenmukaista kohtelua jossain vaiheessa elämäänsä.

        Minä en ole kiusattu enkä kiusaaja. Olen jääräpäinen henkilö, joka ei anna millimetriäkään valtaa menneisyyden henkilöille, jotka eivät valtaa ansaitse. 😂

        Sen sijaan vaalin hyviä ihmissuhteita nykyhetkessä ja keskityn uusien, hyvien ihmiskontaktien luomiseen.

        Mielestäni en ole lainkaan "ulalla", koska olen nykyhetkessä hyvin onnellinen. ☺️ Ja tästä syystä uskallan suositella omaa asennettani muillekin. ☺️

        🦄

        Mitä sitten arvostelet asioita joita et ole kokenut? Hyvä että olet jo pienenä 6 vuotiaana osannut pitää puolesi aikuista vastaan.

        Esimerkiksi näin, vaan en ole nähnyt mitään tosiasiallisia kipeitä kokemuksia tässä keskustelussa, muuta kuin kaksi nettitrollia tinkaamassa keskenään. Ns keskustelun vastapuoli kun sattuu olemaan trollaava mies, joka puhuu ihan puutaheinää, sekin kannattaa huomioida

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En kyllä ole kiinnostunut edes mielipiteestäsi. Eyhän edes osannut tulkita tekstiäni oikein. Nouse ihan mihin huvittaa. Ei kiinnosta. Et vaikuta kovinkaan empaattiselta tai ihmiseltä joka osaa myötäelää muiden tunteita. Saatikka ymmärrät mitä tarkoitaa trauma. Jokainen on erilainen ei sinulla ole mitään oikeutta puuttua siihen kuinka itse asiat koen.

        En tiedä oletko aloittaja, mutta aloituksessa kysyttiin, mitä mieltä olet kiusaamisesta. Kerroin mielipiteeni, kun sellaisia kysyttiin. ☺️

        Mielestäni nimenomaan olen empaattinen, koska en kannusta ketään kiusattua märehtimään omassa pahassa olossaan. Kannustan jättämään sen menneisyyteen. Epäempaattista olisi sanoa "joo, kurja juttu, heitä tuhkaa päällesi, syytä yhteiskuntaa ja elämää ja jumalia kaikesta ja märehdi pahassa olossasi kuolemaasi saakka".

        En ikinä sanoisi kenellekään traumatisoituneelle noin!

        Minä tiedän mikä olen, eivätkä sinun luonnehdintasi siihen vaikuta. ☺️

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esimerkiksi näin, vaan en ole nähnyt mitään tosiasiallisia kipeitä kokemuksia tässä keskustelussa, muuta kuin kaksi nettitrollia tinkaamassa keskenään. Ns keskustelun vastapuoli kun sattuu olemaan trollaava mies, joka puhuu ihan puutaheinää, sekin kannattaa huomioida

        Sulla on joku harhaluuloisuushäiriö. Puhun ihan oikeaista kokemuksista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sitten arvostelet asioita joita et ole kokenut? Hyvä että olet jo pienenä 6 vuotiaana osannut pitää puolesi aikuista vastaan.

        Koska tiedän, että jokaista tässä maailmassa kohdellaan välillä epäoikeudenmukaisesti. Toisia ennemmin, toisia myöhemmin.

        Välillä sitten tapahtuu myös ihania asioita, ja välillä ihan tavallisia asioita.

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä oletko aloittaja, mutta aloituksessa kysyttiin, mitä mieltä olet kiusaamisesta. Kerroin mielipiteeni, kun sellaisia kysyttiin. ☺️

        Mielestäni nimenomaan olen empaattinen, koska en kannusta ketään kiusattua märehtimään omassa pahassa olossaan. Kannustan jättämään sen menneisyyteen. Epäempaattista olisi sanoa "joo, kurja juttu, heitä tuhkaa päällesi, syytä yhteiskuntaa ja elämää ja jumalia kaikesta ja märehdi pahassa olossasi kuolemaasi saakka".

        En ikinä sanoisi kenellekään traumatisoituneelle noin!

        🦄

        Höpö höpö. Vähättelet muita. Ottakaa minun asenne tyyliin. Hyvähän se olla tuollainen asenne jos ei ole jotain tuollaista kokenut. Ei tarkoita että en osaisi pitää nykyään puoliani. Ei todellakaan minun silmille ei hypitä. Se on varma.

        Sekä se että myönnän että minulla on trauma on osa prosessia. Minulla on oikeus tuntea niitä tunteita ja käydä niitä läpi. Olen loppujen lopuksi paljon vahvempi ihminen kuin ne joita ei ole kiusattu. Ymmärrän toisten tuskaa paremmin. En latele turhan päiväisiä ohjeita kun toinen haluaa vai kertoa kokemuksia. Tulla ymmärretyksi ja kuuluksi ja nähdyksi.

        En ole missään vaiheessa pakottanut ketään "ottamaan" minun asennettani. Kerroin mielipiteeni ja annoin suosituksen.

        Enkö tehnyt juuri niin kuin aloituksessa pyydettiin? Koen että minulla on oikeus mielipiteeseeni.

        Selitän reaktiosi sillä, että sinulle on täysin vieras ajatus astua ulos uhrimentaliteetistasi. Silti se on ainoa tapa nousta ylös pahasta olostasi. On oma valintasi, teetkö niin, eikä minulla ole siinä asiassa intressiä. Sen sijaan minulla on intressi auttaa kaikkia, jotka lukevat tätä keskustelua.

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska tiedän, että jokaista tässä maailmassa kohdellaan välillä epäoikeudenmukaisesti. Toisia ennemmin, toisia myöhemmin.

        Välillä sitten tapahtuu myös ihania asioita, ja välillä ihan tavallisia asioita.

        🦄

        Tietysti. Olen kokenut paljon pahaa ja paljon hyvää. Eikö siltikin silloinkin ole muka oikeus omiin tunteisiin ? Jos ihmisen perusturvallisuuden tunne on häiriintynyt lapsena silloin se on jollain tavoin koko iän niin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole missään vaiheessa pakottanut ketään "ottamaan" minun asennettani. Kerroin mielipiteeni ja annoin suosituksen.

        Enkö tehnyt juuri niin kuin aloituksessa pyydettiin? Koen että minulla on oikeus mielipiteeseeni.

        Selitän reaktiosi sillä, että sinulle on täysin vieras ajatus astua ulos uhrimentaliteetistasi. Silti se on ainoa tapa nousta ylös pahasta olostasi. On oma valintasi, teetkö niin, eikä minulla ole siinä asiassa intressiä. Sen sijaan minulla on intressi auttaa kaikkia, jotka lukevat tätä keskustelua.

        🦄

        Kysymys oli mitä mieltä kiusaamisesta. Ei suinkaan kuinka syylistää kiusattua. Jos kertoo kokemuksista. Mistä ihmeen urhimentaliteetista jos minulla on trauma joka nousee välillä pintaan. Ei se minnekään häviä. Ei se tarkoita etten eläisi niinkuin muutkin. Väitän että jokaisella kiusatulla on haavasielussa joka ei parane ikinä. Et auta ketään. Oikeasti empaattinen ihminen ei ikinä tyrkytä mitään ohjeita tai kyseenalaista toisen tunteita.

        Tuokin sun neuvo on sama kuin ajokortiton neuvoisi vierestä kuinka autoa ajetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekä se että myönnän että minulla on trauma on osa prosessia. Minulla on oikeus tuntea niitä tunteita ja käydä niitä läpi. Olen loppujen lopuksi paljon vahvempi ihminen kuin ne joita ei ole kiusattu. Ymmärrän toisten tuskaa paremmin. En latele turhan päiväisiä ohjeita kun toinen haluaa vai kertoa kokemuksia. Tulla ymmärretyksi ja kuuluksi ja nähdyksi.

        "En latele turhan päiväisiä ohjeita kun toinen haluaa vai kertoa kokemuksia. Tulla ymmärretyksi ja kuuluksi ja nähdyksi."

        Tässä tapauksessa sinun olisi kannattanut otsikoida tekstisi eri tavalla.

        Minä itse olen eri mieltä ohjeideni hyödyllisyydestä kuin sinä.

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole missään vaiheessa pakottanut ketään "ottamaan" minun asennettani. Kerroin mielipiteeni ja annoin suosituksen.

        Enkö tehnyt juuri niin kuin aloituksessa pyydettiin? Koen että minulla on oikeus mielipiteeseeni.

        Selitän reaktiosi sillä, että sinulle on täysin vieras ajatus astua ulos uhrimentaliteetistasi. Silti se on ainoa tapa nousta ylös pahasta olostasi. On oma valintasi, teetkö niin, eikä minulla ole siinä asiassa intressiä. Sen sijaan minulla on intressi auttaa kaikkia, jotka lukevat tätä keskustelua.

        🦄

        Sekä sen takia masennun nuorena ja olin itsemurhan partaalla kun yritin olla niin vahva ja välittämättä nousta asioiden yläpuolelle. Ei ne saa kiinni. Niitä ei saa sivuuttaa. Parempi myöntää itselleen niin on käynyt se oli väärin ja se saa sattua jos siltä tuntuu. Antaa tunteiden tulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysymys oli mitä mieltä kiusaamisesta. Ei suinkaan kuinka syylistää kiusattua. Jos kertoo kokemuksista. Mistä ihmeen urhimentaliteetista jos minulla on trauma joka nousee välillä pintaan. Ei se minnekään häviä. Ei se tarkoita etten eläisi niinkuin muutkin. Väitän että jokaisella kiusatulla on haavasielussa joka ei parane ikinä. Et auta ketään. Oikeasti empaattinen ihminen ei ikinä tyrkytä mitään ohjeita tai kyseenalaista toisen tunteita.

        "Ei suinkaan kuinka syylistää kiusattua."

        En syyllistänyt vaan tarjosin apua. Sinun päätöksesi on, otatko sen vastaan vai et.

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuokin sun neuvo on sama kuin ajokortiton neuvoisi vierestä kuinka autoa ajetaan.

        En ole kertonut mitään omista traumoistani, joten voin rauhassa jättää tuollaiset mielipiteesi omaan mitättömään arvoonsa. Sinulla on toki oikeus tuollaisiakin mielipiteitä muodostaa. Se ei ole minulta pois.

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietysti. Olen kokenut paljon pahaa ja paljon hyvää. Eikö siltikin silloinkin ole muka oikeus omiin tunteisiin ? Jos ihmisen perusturvallisuuden tunne on häiriintynyt lapsena silloin se on jollain tavoin koko iän niin.

        " Eikö siltikin silloinkin ole muka oikeus omiin tunteisiin ?"

        Jokaisella on oikeus tuntea olonsa juuri niin kurjaksi kuin itse haluaa. Minä en vain usko, etteikö kyseessä olisi oma valinta tuntea niin.

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekä sen takia masennun nuorena ja olin itsemurhan partaalla kun yritin olla niin vahva ja välittämättä nousta asioiden yläpuolelle. Ei ne saa kiinni. Niitä ei saa sivuuttaa. Parempi myöntää itselleen niin on käynyt se oli väärin ja se saa sattua jos siltä tuntuu. Antaa tunteiden tulla.

        Kyllä, mutta kun niihin tunteisiin jää jumiin, ollaan metsässä. Oletan ettet ole enää nuori.

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " Eikö siltikin silloinkin ole muka oikeus omiin tunteisiin ?"

        Jokaisella on oikeus tuntea olonsa juuri niin kurjaksi kuin itse haluaa. Minä en vain usko, etteikö kyseessä olisi oma valinta tuntea niin.

        🦄

        Tuleeko sinulla parempi ja menestyneempi olo kun lyttäät tätä provomiestä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ei suinkaan kuinka syylistää kiusattua."

        En syyllistänyt vaan tarjosin apua. Sinun päätöksesi on, otatko sen vastaan vai et.

        🦄

        Mitä apua? Pyysikö apuasi? Miksi ihmeessä pyytäisin täällä keltään mitään apua ja mihin? Tämä on kiusaajien kehto koko sivusto. Sait minulle vaan pahemman mielen. Kerroin asioita jotka sattuu minuun vuosienkin jälkeen. En ole aloittaja miksi otsikoisin mitään. Kommentoin omaa kommenttiani. Tottakai olet erimieltä koska et ymmärrä mistä puhut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "En latele turhan päiväisiä ohjeita kun toinen haluaa vai kertoa kokemuksia. Tulla ymmärretyksi ja kuuluksi ja nähdyksi."

        Tässä tapauksessa sinun olisi kannattanut otsikoida tekstisi eri tavalla.

        Minä itse olen eri mieltä ohjeideni hyödyllisyydestä kuin sinä.

        🦄

        Kukka relevanttina pitkät tätä miehen pitkän kasvan tarinaa inttimuistot mukaan lukien? Et ilmeisesti vahingossakaan halua ymmärtää, ettei tämä aloittaja ole se sinun infernaalisen kateuden kohde mitä yrität mitätöidä täällä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuleeko sinulla parempi ja menestyneempi olo kun lyttäät tätä provomiestä?

        En lyttää ketään vaan yritän auttaa kaikkia, jotka lukevat tätä.

        Kyllä, tulee parempi mieli. ☺️

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole kertonut mitään omista traumoistani, joten voin rauhassa jättää tuollaiset mielipiteesi omaan mitättömään arvoonsa. Sinulla on toki oikeus tuollaisiakin mielipiteitä muodostaa. Se ei ole minulta pois.

        🦄

        Et niin. Siksipä en arvosta yhtään tapaasi kommentoida kertomatta mitään itsestään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole missään vaiheessa pakottanut ketään "ottamaan" minun asennettani. Kerroin mielipiteeni ja annoin suosituksen.

        Enkö tehnyt juuri niin kuin aloituksessa pyydettiin? Koen että minulla on oikeus mielipiteeseeni.

        Selitän reaktiosi sillä, että sinulle on täysin vieras ajatus astua ulos uhrimentaliteetistasi. Silti se on ainoa tapa nousta ylös pahasta olostasi. On oma valintasi, teetkö niin, eikä minulla ole siinä asiassa intressiä. Sen sijaan minulla on intressi auttaa kaikkia, jotka lukevat tätä keskustelua.

        🦄

        Niinpä, sinähän olet tällainen ikuinen optimisti ja altruisti, joka vaan haluaa auttaa muita. Sivusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sulla on joku harhaluuloisuushäiriö. Puhun ihan oikeaista kokemuksista.

        Sinun miespuolisen aloittajan kohdalla voin varmuudella sanoa, että kokemus on hyvin subjektiivinen, kuten yksisarvisellakin, joka sekä kokee että ei koe itseään kiusatuksi, riippuu miten teidän naurettava narratiivi kulkee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä apua? Pyysikö apuasi? Miksi ihmeessä pyytäisin täällä keltään mitään apua ja mihin? Tämä on kiusaajien kehto koko sivusto. Sait minulle vaan pahemman mielen. Kerroin asioita jotka sattuu minuun vuosienkin jälkeen. En ole aloittaja miksi otsikoisin mitään. Kommentoin omaa kommenttiani. Tottakai olet erimieltä koska et ymmärrä mistä puhut.

        Autan mielelläni kaikkia, joihin sattuu. ☺️

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukka relevanttina pitkät tätä miehen pitkän kasvan tarinaa inttimuistot mukaan lukien? Et ilmeisesti vahingossakaan halua ymmärtää, ettei tämä aloittaja ole se sinun infernaalisen kateuden kohde mitä yrität mitätöidä täällä

        Minä en tunne kateutta muita kohtaan. Muut saavat toki kadehtia minua, ja suotaavaakinhan se olisi.👌✨

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et niin. Siksipä en arvosta yhtään tapaasi kommentoida kertomatta mitään itsestään.

        Kiitos mielipiteestäsi. En minä kylläkään sinun arvostustasi ole täällä metsästänyt. 😁

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, mutta kun niihin tunteisiin jää jumiin, ollaan metsässä. Oletan ettet ole enää nuori.

        🦄

        Sinulla ei ole mitään oikeutta esittää kysymyksiä.
        Kun et kerro mitään itsestäsi. En kuuntele keppihevosen elämän ohjeita. En ole enää masentunut. Minulla on trauma se on eri juttu. Et selvästi ymmärrä. Eikä väliäkään. Sulle tulee varmasti hyvä mieli kun yrität auttaa ihmistä joka ei tarvitse apuasi eikä mielipiteitäsi. Eikä ne liikuta pätkän vertaa. Tunnen itseni. Tunnen kuinka käsittelen asioista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukka relevanttina pitkät tätä miehen pitkän kasvan tarinaa inttimuistot mukaan lukien? Et ilmeisesti vahingossakaan halua ymmärtää, ettei tämä aloittaja ole se sinun infernaalisen kateuden kohde mitä yrität mitätöidä täällä

        Kuinka* olen nimittäin seurannut jo pidemmän aikaa tätä intohimoista selostelua aloittajasta useassa eri yhteydessä kuin olisit kokonaan irronnut todellisuudesta ja kokisit kukin aloittajan olevan aina sama ihminen jota yrität tuhota

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla ei ole mitään oikeutta esittää kysymyksiä.
        Kun et kerro mitään itsestäsi. En kuuntele keppihevosen elämän ohjeita. En ole enää masentunut. Minulla on trauma se on eri juttu. Et selvästi ymmärrä. Eikä väliäkään. Sulle tulee varmasti hyvä mieli kun yrität auttaa ihmistä joka ei tarvitse apuasi eikä mielipiteitäsi. Eikä ne liikuta pätkän vertaa. Tunnen itseni. Tunnen kuinka käsittelen asioista.

        Tähän keskusteluun osallistuminen on vapaaehtoista. ☺️ Ja kuten sanoin ylempänä, minun neuvojeni noudattaminen myös on täysin vapaaehtoista. 😄

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Autan mielelläni kaikkia, joihin sattuu. ☺️

        🦄

        Miten koet auttaneesi minua? Nyt minulla on vaan syyllinen olo siitä että avauduin. Siitä että kerroin että minuun sattuu edelleen. Minua nolottaa ja hävettää että kerroin tunteistani. Tuntuu että minun pitäisi olla jotenkin vahvempi kaikki vaan tuomitsee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tähän keskusteluun osallistuminen on vapaaehtoista. ☺️ Ja kuten sanoin ylempänä, minun neuvojeni noudattaminen myös on täysin vapaaehtoista. 😄

        🦄

        Sinä olet kiusaaja ei voi muuta sanoa. Olen monta kertaa ilmaissut eri tavoin että loukkaat etkä vai ymmärrä lopettaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten koet auttaneesi minua? Nyt minulla on vaan syyllinen olo siitä että avauduin. Siitä että kerroin että minuun sattuu edelleen. Minua nolottaa ja hävettää että kerroin tunteistani. Tuntuu että minun pitäisi olla jotenkin vahvempi kaikki vaan tuomitsee.

        Kyllä, sinun pitäisi olla vahvempi. En suosittele antamaan valtaa ihmisille, jotka ovat menneisyydessä. Se on paitsi satuttavaa ja haitallista myös järjetöntä. Etkö sitten pidä vahvuuden tunteesta?! Minä ainakin pidän. ☺️

        Ei tunteissa ole mitään vikaa, joten ei niitä tarvitse nolostella. Mutta ne ovat renki, eivät isäntä. Sinä olet tehnyt niistä isännän. Aseta ne takaisin rengin asemaan.

        Sinä sanot minulle että minun tunteet ovat vääriä. En puhu näistä asioista kellekään. Avauduin vaan anonyymisti. Kyllä pidän reipasta naamaa ja hymyilen muille . Silti saatan herätä siihen että huudan unissani itken ja vapisen. Minkä minä sille voin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, sinun pitäisi olla vahvempi. En suosittele antamaan valtaa ihmisille, jotka ovat menneisyydessä. Se on paitsi satuttavaa ja haitallista myös järjetöntä. Etkö sitten pidä vahvuuden tunteesta?! Minä ainakin pidän. ☺️

        Ei tunteissa ole mitään vikaa, joten ei niitä tarvitse nolostella. Mutta ne ovat renki, eivät isäntä. Sinä olet tehnyt niistä isännän. Aseta ne takaisin rengin asemaan.

        🦄

        Ja syy miksi en puhu. Koska ihmiset ovat kaltaisiasi idiootteja. Anteeksi että kerroin koko asiasta.

        Minä olen vahva traumasta huolimatta. Ne eivät pois sulke toisiaan. Sulla ei ole mitään käsitystä minkälaisia muita asioita käynyt läpi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, sinun pitäisi olla vahvempi. En suosittele antamaan valtaa ihmisille, jotka ovat menneisyydessä. Se on paitsi satuttavaa ja haitallista myös järjetöntä. Etkö sitten pidä vahvuuden tunteesta?! Minä ainakin pidän. ☺️

        Ei tunteissa ole mitään vikaa, joten ei niitä tarvitse nolostella. Mutta ne ovat renki, eivät isäntä. Sinä olet tehnyt niistä isännän. Aseta ne takaisin rengin asemaan.

        🦄

        Minun ystävät ovat sanoneet että olen vahvin ihminen minkä tuntevat ja perheeni on sanonut samaa. Mutta ei se ilman kipua ja haavoja ole tullut. Siksipä en arvosta pätkääkään ihmisiä jotka vähettelee toisen tunteita ja herkkyyttä nekin ovat vahvuutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun ystävät ovat sanoneet että olen vahvin ihminen minkä tuntevat ja perheeni on sanonut samaa. Mutta ei se ilman kipua ja haavoja ole tullut. Siksipä en arvosta pätkääkään ihmisiä jotka vähettelee toisen tunteita ja herkkyyttä nekin ovat vahvuutta.

        Herkkyys on kaunista ja hyödyllistä, kun sitä käyttää muiden auttamiseen.

        Herkkyys on haitallista, kun sitä käyttää tekosyynä omassa pahassa olossaan rypemiseen.

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä olet kiusaaja ei voi muuta sanoa. Olen monta kertaa ilmaissut eri tavoin että loukkaat etkä vai ymmärrä lopettaa.

        Pidän sinua kiusaajana myös, koska et suo minulle vapautta ilmaista mielipidettäni täysin asiallisella ja kohteliaalla tavalla.

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja syy miksi en puhu. Koska ihmiset ovat kaltaisiasi idiootteja. Anteeksi että kerroin koko asiasta.

        Pidän tällaista nimittelyäkin kiusaamisena. Mutta tiedätkö mitä? Se ei vaikuta minuun. Sinulle tuollaisesta nimittelystä tulee paha fiilis, ei minulle. 😄

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pidän sinua kiusaajana myös, koska et suo minulle vapautta ilmaista mielipidettäni täysin asiallisella ja kohteliaalla tavalla.

        🦄

        Hyvä. Et olekaan niin vahva kuin luulet. Sinä loukkaa ja vähetteletm mielipiteesi on ymmärretty kyllä. Mene kiusaamaan muita olet mielestäni täysin asiaton.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun ystävät ovat sanoneet että olen vahvin ihminen minkä tuntevat ja perheeni on sanonut samaa. Mutta ei se ilman kipua ja haavoja ole tullut. Siksipä en arvosta pätkääkään ihmisiä jotka vähettelee toisen tunteita ja herkkyyttä nekin ovat vahvuutta.

        En myönnä vähätelleeni kenenkään tunteita. Pidän sellaisia väitteitä vääristelynä.

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Herkkyys on kaunista ja hyödyllistä, kun sitä käyttää muiden auttamiseen.

        Herkkyys on haitallista, kun sitä käyttää tekosyynä omassa pahassa olossaan rypemiseen.

        🦄

        Niin ja minäkö en käytä? Kun en usko jonkun hepan mielipiteitä. Elä neuvo ihmisiä jotka eivät sitä kaipaa. Piste. Saat vaan pahempaa aikaan. Älä vähättele muiden tunteita. Jos joku toimii sulla se ei toimi välttämättä kaikille. Ota selvää asiasta mistä puhut. Selvästikään sinulla ei ole traumaa koska et ymmärrä ettei se ole mikään valinta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä olet kiusaaja ei voi muuta sanoa. Olen monta kertaa ilmaissut eri tavoin että loukkaat etkä vai ymmärrä lopettaa.

        Sinäkin loukkaat minua, mutta en anna sen häiritä itseäni. Minä autan niitä, jotka apua kaipaavat. Muut saavat kirjoitella minusta ihan mitä haluavat.

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pidän sinua kiusaajana myös, koska et suo minulle vapautta ilmaista mielipidettäni täysin asiallisella ja kohteliaalla tavalla.

        🦄

        Se ei ole kohteliasta että vaan arvostelet ja sivuutat täysin mitä sulle kirjoitetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Herkkyys on kaunista ja hyödyllistä, kun sitä käyttää muiden auttamiseen.

        Herkkyys on haitallista, kun sitä käyttää tekosyynä omassa pahassa olossaan rypemiseen.

        🦄

        Eli nyt syyllistät minua myös siitä että olen herkkä ihminen joka tuntee voimakkaasti. Jep. Oot ihan pelle 😂😂

        Kuka tässä rypee missään? Muuta kuin sinä tuossa omahyväisyyden 💩.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinäkin loukkaat minua, mutta en anna sen häiritä itseäni. Minä autan niitä, jotka apua kaipaavat. Muut saavat kirjoitella minusta ihan mitä haluavat.

        🦄

        Loukkaa että jättäisit minut rauhaan. Etkö todella tajua jo sitä?!? Minä sanoin jo heti ettei minua kiinnosta mielipiteesi koska näin että millainen olet. Millä mielellä tulet keskusteluun. Olisin halunnut keskustella jonkun kanssa joka kokenut kiusaamista saada vertaistukea. En kanssasi. Nyt se meni jo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli nyt syyllistät minua myös siitä että olen herkkä ihminen joka tuntee voimakkaasti. Jep. Oot ihan pelle 😂😂

        Sinä ätmi ja tämä pätijätäti ette ole herkkää nähneetkään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pidän tällaista nimittelyäkin kiusaamisena. Mutta tiedätkö mitä? Se ei vaikuta minuun. Sinulle tuollaisesta nimittelystä tulee paha fiilis, ei minulle. 😄

        🦄

        Käytätkö itse seuraavaa retoriikkaa: vajakki, vammainen, horo, tyrkky, tapa itsesi ym? Sivusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei olekaan, enkä sen vuoksi ole koskaan niin tehnytkään. 👌✨

        🦄

        Kuuluu varmaan ihan oireistoon tämä valikoiva muisti ja ilmiömäinen kyky kiistää kategorisesti asioita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä. Et olekaan niin vahva kuin luulet. Sinä loukkaa ja vähetteletm mielipiteesi on ymmärretty kyllä. Mene kiusaamaan muita olet mielestäni täysin asiaton.

        Olen juuri niin vahva kuin olen. Tiedän kyllä itse, miten vahva olen, eikä sinun tarvitse siitä kantaa huolta. ☺️

        Pidän muuten sinua myös nyt kommenttisi vuoksi kiusaajana, joten miksi kuuntelisin käskyjäsi?

        En ole vähätellyt ketään, enkä sitä myönnä, vaikka miten yrität sillä tavalla minua manipuloida.

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja minäkö en käytä? Kun en usko jonkun hepan mielipiteitä. Elä neuvo ihmisiä jotka eivät sitä kaipaa. Piste. Saat vaan pahempaa aikaan. Älä vähättele muiden tunteita. Jos joku toimii sulla se ei toimi välttämättä kaikille. Ota selvää asiasta mistä puhut. Selvästikään sinulla ei ole traumaa koska et ymmärrä ettei se ole mikään valinta.

        "Elä neuvo ihmisiä jotka eivät sitä kaipaa. Piste."

        Kerroin mielipiteeni kiusaamisesta. (Sitä kysyttiin ketjun otsikossa.) Voin vielä tiivistää sen: järkevä ihminen asettuu kiusaamisen ja kiusaajien yläpuolelle. Niistä kokemuksista kannattaa rakentaa astinlauta, jolta ponnistaa entistä vahvempana tulevaisuuteen.

        "Saat vaan pahempaa aikaan. Älä vähättele muiden tunteita."

        Olen eri mieltä. Omassa pahassa olossa rypeminen saa paljon pahempaa jälkeä aikaan kuin minun neuvoni noudattaminen.

        Ymmärrätkö itsekään, minkä puolesta nyt väittelet? 😄 Yrität vakuuttaa itseäsi ja minua siitä, että kurja ja voimaton olo olisi parempi vaihtoehto kuin hyvä ja voimakas olo. 😁

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Loukkaa että jättäisit minut rauhaan. Etkö todella tajua jo sitä?!? Minä sanoin jo heti ettei minua kiinnosta mielipiteesi koska näin että millainen olet. Millä mielellä tulet keskusteluun. Olisin halunnut keskustella jonkun kanssa joka kokenut kiusaamista saada vertaistukea. En kanssasi. Nyt se meni jo.

        Minusta ei tosiaankaan saa vertaistukea kurjaan oloon. Minusta saa vain tsemppaajan parempaan oloon. ☺️

        Toivon että olosi muuttuu paremmaksi! Ei se vertaisrypemisellä paremmaksi muutu.

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käytätkö itse seuraavaa retoriikkaa: vajakki, vammainen, horo, tyrkky, tapa itsesi ym? Sivusta

        En käytä tuollaista sanastoa. ☺️

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Elä neuvo ihmisiä jotka eivät sitä kaipaa. Piste."

        Kerroin mielipiteeni kiusaamisesta. (Sitä kysyttiin ketjun otsikossa.) Voin vielä tiivistää sen: järkevä ihminen asettuu kiusaamisen ja kiusaajien yläpuolelle. Niistä kokemuksista kannattaa rakentaa astinlauta, jolta ponnistaa entistä vahvempana tulevaisuuteen.

        "Saat vaan pahempaa aikaan. Älä vähättele muiden tunteita."

        Olen eri mieltä. Omassa pahassa olossa rypeminen saa paljon pahempaa jälkeä aikaan kuin minun neuvoni noudattaminen.

        Ymmärrätkö itsekään, minkä puolesta nyt väittelet? 😄 Yrität vakuuttaa itseäsi ja minua siitä, että kurja ja voimaton olo olisi parempi vaihtoehto kuin hyvä ja voimakas olo. 😁

        🦄

        Jos vastaat alutujse kysymykseen. Olisit voinut vastata ihan muualle kuin kommenttini alle. Niin tekee kaikki muutkin jotka vastaavat aloitukseen. En ymmärrä kuka rypee ja missä rypee? Sinä jatkaat samaa ja samaa. Eikä se kiinnosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen juuri niin vahva kuin olen. Tiedän kyllä itse, miten vahva olen, eikä sinun tarvitse siitä kantaa huolta. ☺️

        Pidän muuten sinua myös nyt kommenttisi vuoksi kiusaajana, joten miksi kuuntelisin käskyjäsi?

        En ole vähätellyt ketään, enkä sitä myönnä, vaikka miten yrität sillä tavalla minua manipuloida.

        🦄

        Minä en tiedä sinusta mitään. Minä olen kertonut hyvin henkilökohtaisen asian. Kertonut tunteistani. Sinä kommentoit sitä että ryven pahassa olossa jne jne. Sinä et kiinnosta minua. Aihe kiinnostaa. Muut jotka ovat kokeneet samaa heidän mielipide. Sinä yrität jotenkin auttaa muita. Jotka eivät tarvitse ihmisen apua joltain jota eivät tunne. Tai apua ylipäätään vaan haluavat keskustella aiheesta. Sä et voi tulla sanomaan kuinka kenenkin pitää kokea. En kanna huolta sinusta. Tämä ei koske millään tavalla sinua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Elä neuvo ihmisiä jotka eivät sitä kaipaa. Piste."

        Kerroin mielipiteeni kiusaamisesta. (Sitä kysyttiin ketjun otsikossa.) Voin vielä tiivistää sen: järkevä ihminen asettuu kiusaamisen ja kiusaajien yläpuolelle. Niistä kokemuksista kannattaa rakentaa astinlauta, jolta ponnistaa entistä vahvempana tulevaisuuteen.

        "Saat vaan pahempaa aikaan. Älä vähättele muiden tunteita."

        Olen eri mieltä. Omassa pahassa olossa rypeminen saa paljon pahempaa jälkeä aikaan kuin minun neuvoni noudattaminen.

        Ymmärrätkö itsekään, minkä puolesta nyt väittelet? 😄 Yrität vakuuttaa itseäsi ja minua siitä, että kurja ja voimaton olo olisi parempi vaihtoehto kuin hyvä ja voimakas olo. 😁

        🦄

        Ja sinä yrittää jotenkin väittää että se on minun oma valinta että trauma iskee? Että minä olen liian heikko. Se on ihan fyysinen tunne. Jota en voi hallita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en tiedä sinusta mitään. Minä olen kertonut hyvin henkilökohtaisen asian. Kertonut tunteistani. Sinä kommentoit sitä että ryven pahassa olossa jne jne. Sinä et kiinnosta minua. Aihe kiinnostaa. Muut jotka ovat kokeneet samaa heidän mielipide. Sinä yrität jotenkin auttaa muita. Jotka eivät tarvitse ihmisen apua joltain jota eivät tunne. Tai apua ylipäätään vaan haluavat keskustella aiheesta. Sä et voi tulla sanomaan kuinka kenenkin pitää kokea. En kanna huolta sinusta. Tämä ei koske millään tavalla sinua.

        Toistan vielä: kerroin mielipiteeni kiusaamisesta.

        On hyvä, että vihdoin osaat suhtautua teksteihini sellaisena kuin ne tarkoitin: mielipiteiksi kiusaamisesta.

        Suoraan sanoen minuakin kiinnostaa tämä aihe enemmän yleisellä tasolla kuin kenenkään yksittäisen kirjoittajan kautta.

        Niin. Eli voit jättää minut rauhaan. Olisitko voinut pysyä yleisellä tasolla etkä ottas minua silmätikkuksi. Olisin mielelläni keskustelut jonkun kanssa jolla on jotain muuta kuin lätinään aiheesta mihin ei ole mitään kosketuspintaa. En minäkään neuvo autonkorjausessa ketään koska en ymmärrä sitä mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minusta ei tosiaankaan saa vertaistukea kurjaan oloon. Minusta saa vain tsemppaajan parempaan oloon. ☺️

        Toivon että olosi muuttuu paremmaksi! Ei se vertaisrypemisellä paremmaksi muutu.

        🦄

        Siksi sanoin jo ekassa kommentissa sinulle ettei minua sinun mielipiteet kiinnosta. Sinähän et tiedä mistä minun oloni paremmaksi muuttuu. Minua on vertaistuki auttanut monessakin asiassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toistan vielä: kerroin mielipiteeni kiusaamisesta.

        On hyvä, että vihdoin osaat suhtautua teksteihini sellaisena kuin ne tarkoitin: mielipiteiksi kiusaamisesta.

        Suoraan sanoen minuakin kiinnostaa tämä aihe enemmän yleisellä tasolla kuin kenenkään yksittäisen kirjoittajan kautta.

        🦄

        "Annat valtaa kuolleelle ihmiselle ja pyydät sille oikeutusta nettipalstalla. Minulta et sellaista oikeutusta saa"

        Miten tuo ei esim. Ollut halveksiva ja henkilökohtaiseksi tarkoitettu kommentti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En käytä tuollaista sanastoa. ☺️

        🦄

        Et ainakaan tämän käyttämäsi tunnisteen alla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Annat valtaa kuolleelle ihmiselle ja pyydät sille oikeutusta nettipalstalla. Minulta et sellaista oikeutusta saa"

        Miten tuo ei esim. Ollut halveksiva ja henkilökohtaiseksi tarkoitettu kommentti?

        Kyllähän se oli henkilökohtaiseksi tarkoitettu kommentti, mutta eipä sillä, että tämä edellisen trollaavan äijäkkeen turinointi olisi mitenkään puolustamisen arvoinen, jos osaa oikolukea, eikä esimerkiksi eläydy voimakkaasti johonkin aihepiiriin mitä ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen juuri niin vahva kuin olen. Tiedän kyllä itse, miten vahva olen, eikä sinun tarvitse siitä kantaa huolta. ☺️

        Pidän muuten sinua myös nyt kommenttisi vuoksi kiusaajana, joten miksi kuuntelisin käskyjäsi?

        En ole vähätellyt ketään, enkä sitä myönnä, vaikka miten yrität sillä tavalla minua manipuloida.

        🦄

        Tämä teidän kahden trollin, eli sinun ja tarinamiehen tinka on kyllä sellaista kaasuvalotuspierua molemman osalta, ettei mitään rajaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä teidän kahden trollin, eli sinun ja tarinamiehen tinka on kyllä sellaista kaasuvalotuspierua molemman osalta, ettei mitään rajaa

        Kaasuvalotuspierua!! 🤣🤣

        Mainio sana. 😄

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinä yrittää jotenkin väittää että se on minun oma valinta että trauma iskee? Että minä olen liian heikko. Se on ihan fyysinen tunne. Jota en voi hallita.

        Minä uskon, että tunteita voi hallita. Ei silloin, kun mantelitumake on aktiivisimmillaan, mutta sen jälkeen kun otsalohko taas ottaa ohjat. ☺️

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Annat valtaa kuolleelle ihmiselle ja pyydät sille oikeutusta nettipalstalla. Minulta et sellaista oikeutusta saa"

        Miten tuo ei esim. Ollut halveksiva ja henkilökohtaiseksi tarkoitettu kommentti?

        Se oli positiivinen kommentti ja hyvä neuvo. ☺️

        Kenellekään ei ole hyväksi antaa kuolleelle ihmiselle valtaa.

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se oli positiivinen kommentti ja hyvä neuvo. ☺️

        Kenellekään ei ole hyväksi antaa kuolleelle ihmiselle valtaa.

        🦄

        Usko vaikka joulupukkiin. Puhuin yleisesti kiusaamisesta. Tämä kuollut henkilö on yksi ainut jonka mainitsin. Kiusaamisen kokemuksia muitakin muiden taholta. Ei se minun kokemuksia poista onko henkilö kuollut vai ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä teidän kahden trollin, eli sinun ja tarinamiehen tinka on kyllä sellaista kaasuvalotuspierua molemman osalta, ettei mitään rajaa

        Minä en trollaile tässä yhtään. Mikään tässä ri lle trollaamista. Ota edes selvää mitä se meinaa. Toisesta en tiedä. Onko oikeasti tuollainen. Toivottavasti ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Usko vaikka joulupukkiin. Puhuin yleisesti kiusaamisesta. Tämä kuollut henkilö on yksi ainut jonka mainitsin. Kiusaamisen kokemuksia muitakin muiden taholta. Ei se minun kokemuksia poista onko henkilö kuollut vai ei.

        Ei poista kokemuksia, eikä siitä ollut puhettakaan.

        Puhe oli siitä, kannattaako tässä hetkessä antaa valtaa jo edesmenneen tai muulla tavalla elämästäsi poistuneen ihmisen tekosille.

        Minun mielestäni ei kannata, koska sellaiset ihmiset eivät ansaitse sitä valtaa, että he voisivat vaikuttaa nykyhetkeesi.

        Pitäiskö sinun jo lopettaa kun et ymmärrä mistä puhut. Loukkaat koko ajan lisää. Kyse ei ole siitä etteikö niitä haluisin unohtaa niitä ei voi unohtaa. Keho muistaa.

        Sä olet niitä ihmisiä jotka sanoo esim
        masentuneille. Että piristy kyllä se siitä.

        Kun mietin kiusaamista. En edes ajateke kuka sen teki. Ajattelen sitä mitä minulle sanottiin,sitä mitä minulle tehtiin. Palaan niihin tunnelmiin ja tunteisiin. Eli periaatteessa se kiusaaja itsestään on merkityksetön minulle. Vaan se mitä tapahtui ei. Se kipu ei ole . Se tunnelma ei ole. Ne sanat ei ole. Et tule koskaan tajuamaan.

        Kiusaaminen on ains väkivaltaa. Kiusaaminen on pahoin pitelyä aina oli se henkistä tai fyysistä. Se julmaa ja raakaa sitä ei saa lakaista maton alle että unohtakaa. Ei kukaan unohda vuosien pahoinpitelyäkään. Ihmiset päätyy itsemurhiin kun eivät kestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun mietin kiusaamista. En edes ajateke kuka sen teki. Ajattelen sitä mitä minulle sanottiin,sitä mitä minulle tehtiin. Palaan niihin tunnelmiin ja tunteisiin. Eli periaatteessa se kiusaaja itsestään on merkityksetön minulle. Vaan se mitä tapahtui ei. Se kipu ei ole . Se tunnelma ei ole. Ne sanat ei ole. Et tule koskaan tajuamaan.

        Tekosyitä. Keskity tulevaisuuteen, älä menneisyyteen.

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sä olet niitä ihmisiä jotka sanoo esim
        masentuneille. Että piristy kyllä se siitä.

        En ole. Masentuneelle sanon että hae apua.

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäiskö sinun jo lopettaa kun et ymmärrä mistä puhut. Loukkaat koko ajan lisää. Kyse ei ole siitä etteikö niitä haluisin unohtaa niitä ei voi unohtaa. Keho muistaa.

        Aiotko siis antaa jonkun kiusaajan tuhota koko loppuelämäsi? Aiotko tästä eteen päin miettiä pelkkää kipuasi?

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tekosyitä. Keskity tulevaisuuteen, älä menneisyyteen.

        🦄

        Tekosyy mihin. Niinhän mä teenkin. Elän tätä päivää. Keskustelun aihe oli kiusaaminen. Niin mistä olisi pitänyt keskustella sitten? Jos ei muistoista ja niiden vaikutuksesta. Sulla kun ei ole kokemusta. En ymmärrä miksi edes keskustelet koko aiheesta. Et ainakaan ymmärtääksesi toisten kokemuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aiotko siis antaa jonkun kiusaajan tuhota koko loppuelämäsi? Aiotko tästä eteen päin miettiä pelkkää kipuasi?

        🦄

        Mitä v* ttua sä selität? Se ei pilaa loppu elämääni. Muistan sen aina se on osa minua elän siltikin ihan hyvää elämää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tekosyy mihin. Niinhän mä teenkin. Elän tätä päivää. Keskustelun aihe oli kiusaaminen. Niin mistä olisi pitänyt keskustella sitten? Jos ei muistoista ja niiden vaikutuksesta. Sulla kun ei ole kokemusta. En ymmärrä miksi edes keskustelet koko aiheesta. Et ainakaan ymmärtääksesi toisten kokemuksia.

        Olen jo kertonut, että olen täällä auttaakseni.

        Muistojen vaikutuksista kannattaa keskustella, kyllä. Vielä tärkeämpää on keskustella oman tahdon vaikutuksista muistoihin.

        Sinä et tiedä, mistä minulla on kokemusta ja mistä ei.

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole. Masentuneelle sanon että hae apua.

        🦄

        Meneppä sitten seuraavaksi vaikka masentuneelle sanomaan että mitä sä märehdit pahassa olossa ja unohda.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen jo kertonut, että olen täällä auttaakseni.

        Muistojen vaikutuksista kannattaa keskustella, kyllä. Vielä tärkeämpää on keskustella oman tahdon vaikutuksista muistoihin.

        Sinä et tiedä, mistä minulla on kokemusta ja mistä ei.

        🦄

        Et auta. Pahennat vaan. Tajuatko yhtään kuinka vakavasta tilanteesta on ollut kyse. Jopa äidiltäni on tultu itkien pyytämään anteeksi ettei minua autettu kymmenien vuosien jälkeen. Eli muutkin muistaa. miksi minä unohtaisin. Tuollahan julistit ettei sinua ole koskaan kiusattu/etkä ole kiusaaja. En nii tiedäkään kun et tee muuta kuin neovot pyytämättä. Olen kysyt muttet vastaa. Eli kommunikaatio on yksipuolista. Uhriudut näköjään itsekin ja väänsit jonkun naurettavan uuden aloituksen tuonne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen jo kertonut, että olen täällä auttaakseni.

        Muistojen vaikutuksista kannattaa keskustella, kyllä. Vielä tärkeämpää on keskustella oman tahdon vaikutuksista muistoihin.

        Sinä et tiedä, mistä minulla on kokemusta ja mistä ei.

        🦄

        Se että itket kiusaamisesta kun joku anonyyminä kutsuu sua narsistiksi. On minusta naurettavaa ja lapsellista. Märehdit turhaan. Normaali ja vahva ihminen ohittaa tuollaisen kommentin olankohautuksella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ei suinkaan kuinka syylistää kiusattua."

        En syyllistänyt vaan tarjosin apua. Sinun päätöksesi on, otatko sen vastaan vai et.

        🦄

        Kyllä se syyllistämistä vähän niiku on,
        kun sanot et pitää vaan nousta kiusaajien yläpuolelle ja ei anna menneisyydelle valtaa,
        eli syyllistämistä piilovttuilulla ja kiusaamista samalla et toinen on heikko pska kun ei pysty unohtaa kokemiaan asioita.

        Sanoppas, pystyisitkö ite jos sua käytetään seksuaalisesti hyväksi vaik lapsena?

        Tai sä oot väkivallan uhrina vuosia?
        Kun sulla on siitä ikuisesti jäljet ihan kaikkien näkyvissä?

        Tai kun raiskataan?
        Mahdollisesti useammankin kerran.
        Ja mahdollisesti sulle läheinen tekee niin?
        Tai joku muu ja kukaan ei usko että niin oisi tehty?

        Entäs kun Sulle tärkeä/tärkein/läheisin ihminen yrittää saada sulta hengen pois?

        Entäs kun sä näet esimerkiksi kun joku (sun lapsi) tapetaan sun silmien alla?

        Sä syyllistät ja kiusaat ihan itse,
        empaattisena sun pitäisi ymmärtää miltä sun toimintas tuntuu.

        Olen eri mieltä väitteistäsi.

        Voit vapaasti jatkaa minun kiusaamistani, mutta sinä et tiedä minusta mitään. Älä uskottelee että tiedät.

        Ai nyt sinua sitten kiusataan. Voi jumalauta. Jos tämä on sinun mielestäsi kiusaamista et ole oikeaa kiusaamista nähnytkään. Kasva aikuiseksi. Äläkä ikinä vähätele toisten kokemuksia. Kutsu liian heikoksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se että itket kiusaamisesta kun joku anonyyminä kutsuu sua narsistiksi. On minusta naurettavaa ja lapsellista. Märehdit turhaan. Normaali ja vahva ihminen ohittaa tuollaisen kommentin olankohautuksella.

        Minä puolestani pidän naurettavana ja lapsellisena sitä, että joku kutsuu minua narsistiksi mielipiteideni vuoksi.

        Tiedän myös, että kyseiselle ihmiselle tulee suuria hankaluuksia elämäänsä. Kukaan ei voi onnistua ihmissuhteisaan tuollaisella nimittelytyylillä.

        Ei se ole minun ongelmani. Tiedän sen.

        Miksi haet huomiota niin epätoivoisesti? Minustakin vaikutat emptiakyvyttömältä. Toivottavasti elämä opettaa sinuakin joskus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai nyt sinua sitten kiusataan. Voi jumalauta. Jos tämä on sinun mielestäsi kiusaamista et ole oikeaa kiusaamista nähnytkään. Kasva aikuiseksi. Äläkä ikinä vähätele toisten kokemuksia. Kutsu liian heikoksi.

        Hehee. 😁 Samassa kommentissa sekä vähättelet minua että kiellät minua vähättelemästä sinua. 😁

        Edellinen syö uskottavuutta jälkimmäiseltä. 😉

        Sen lisäksi, että suosittelen olemaan vahvempi, suosittelen minun kanssani keskusteltaessa olemaan myös loogisempi.

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hehee. 😁 Samassa kommentissa sekä vähättelet minua että kiellät minua vähättelemästä sinua. 😁

        Edellinen syö uskottavuutta jälkimmäiseltä. 😉

        Sen lisäksi, että suosittelen olemaan vahvempi, suosittelen minun kanssani keskusteltaessa olemaan myös loogisempi.

        🦄

        Olen jo nyt vahvempi kuin sinä tulet ikinä olemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi haet huomiota niin epätoivoisesti? Minustakin vaikutat emptiakyvyttömältä. Toivottavasti elämä opettaa sinuakin joskus.

        Eihän tämä ole epätoivoista. Epätoivoista se olisi silloin, jos huomiota ei hakemisesta huolimatta saisi. 🤔

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen jo nyt vahvempi kuin sinä tulet ikinä olemaan.

        Hyvä! Tavoitteena on ollakin vahva!

        Mutta minuun et voi itseäsi verrata, koska sinulla ei ole pätevää mittaria siihen.

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä! Tavoitteena on ollakin vahva!

        Mutta minuun et voi itseäsi verrata, koska sinulla ei ole pätevää mittaria siihen.

        🦄

        En niin. Kun kiusaat ihmisiä arvostelemalla heidän kokemuksia kertomatta mitään itsestäsi. Perus vallankäyttöä ja asettamattamista keskustelun epäreiluun asetelmaa jo alun perin. Käytät minua vastaan asioita mitä olen kertonut mutta vaikenet omista kokemuksista. Eli emme voi koskaan keskustella tasavertaisesti. Siispä sinun mielipide ja neuvosi ei kosketa millään tavalla minua. Nyt menen saunaan ja unohdan keppihevoset .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän tämä ole epätoivoista. Epätoivoista se olisi silloin, jos huomiota ei hakemisesta huolimatta saisi. 🤔

        🦄

        Eli sulle käy huomio kuin huomio oli se sitten positiivista tai negatiivista. Se on kyllä ongelma jota kannattaa miettiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten koet auttaneesi minua? Nyt minulla on vaan syyllinen olo siitä että avauduin. Siitä että kerroin että minuun sattuu edelleen. Minua nolottaa ja hävettää että kerroin tunteistani. Tuntuu että minun pitäisi olla jotenkin vahvempi kaikki vaan tuomitsee.

        Sitähän tuo halusikin että joillain olisi entistä vaikeampi olla ja nolattu häpeällinen olo.

        Sun ei tarvii olla yhtään vahvempi tai vähemmän tuntea mitä tunnet.

        Sä olet juuri sellainen kun olet ja tunnet niinkuin tunnet.

        Ja se että suhun sattuu
        ja avauduit ei ole hävettävä tai nolo asia.
        Tai heikkoutta.
        Vaan vahvuutta. 🙏🏻

        Ja Sun ei tarvitse olla yhtään vahvempi
        ku mitä olet nyt.
        Sä olet hyvä just noin. 🤗❤

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En niin. Kun kiusaat ihmisiä arvostelemalla heidän kokemuksia kertomatta mitään itsestäsi. Perus vallankäyttöä ja asettamattamista keskustelun epäreiluun asetelmaa jo alun perin. Käytät minua vastaan asioita mitä olen kertonut mutta vaikenet omista kokemuksista. Eli emme voi koskaan keskustella tasavertaisesti. Siispä sinun mielipide ja neuvosi ei kosketa millään tavalla minua. Nyt menen saunaan ja unohdan keppihevoset .

        Ota huomioon, että myös minä pidän sinua vääristelevänä kiusaajana, joten siinä mielessä keskustelemme tasavertaisesti... 😁

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitähän tuo halusikin että joillain olisi entistä vaikeampi olla ja nolattu häpeällinen olo.

        Sun ei tarvii olla yhtään vahvempi tai vähemmän tuntea mitä tunnet.

        Sä olet juuri sellainen kun olet ja tunnet niinkuin tunnet.

        Ja se että suhun sattuu
        ja avauduit ei ole hävettävä tai nolo asia.
        Tai heikkoutta.
        Vaan vahvuutta. 🙏🏻

        Ja Sun ei tarvitse olla yhtään vahvempi
        ku mitä olet nyt.
        Sä olet hyvä just noin. 🤗❤

        "Sitähän tuo halusikin että joillain olisi entistä vaikeampi olla ja nolattu häpeällinen olo."

        Valehtelusi on noteerattu ja se kiistetään.

        Tulin tänne auttamaan, ja sitä eivät teidän kiusaajien sumutukset muuta.

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli sulle käy huomio kuin huomio oli se sitten positiivista tai negatiivista. Se on kyllä ongelma jota kannattaa miettiä.

        Kyllä käy. Ei ole ongelma minulle.

        Minusta on hauskaa, että näet monet sellaiset minun asiani ongelmallisina, jotka eivät minun omasta mielestäni ole ongelmia.

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja minäkö en käytä? Kun en usko jonkun hepan mielipiteitä. Elä neuvo ihmisiä jotka eivät sitä kaipaa. Piste. Saat vaan pahempaa aikaan. Älä vähättele muiden tunteita. Jos joku toimii sulla se ei toimi välttämättä kaikille. Ota selvää asiasta mistä puhut. Selvästikään sinulla ei ole traumaa koska et ymmärrä ettei se ole mikään valinta.

        Saatanpa harhailla, mutta osuukohan tää suhun <3
        Hali ja paijausta sinne.
        No vaikka menis ohi ja harhailuksi niin silti nuo sulle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitähän tuo halusikin että joillain olisi entistä vaikeampi olla ja nolattu häpeällinen olo.

        Sun ei tarvii olla yhtään vahvempi tai vähemmän tuntea mitä tunnet.

        Sä olet juuri sellainen kun olet ja tunnet niinkuin tunnet.

        Ja se että suhun sattuu
        ja avauduit ei ole hävettävä tai nolo asia.
        Tai heikkoutta.
        Vaan vahvuutta. 🙏🏻

        Ja Sun ei tarvitse olla yhtään vahvempi
        ku mitä olet nyt.
        Sä olet hyvä just noin. 🤗❤

        Kiitos vähä edes helpotti oloa. ❤️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ota huomioon, että myös minä pidän sinua vääristelevänä kiusaajana, joten siinä mielessä keskustelemme tasavertaisesti... 😁

        🦄

        Minä olen liian viisas sinun manipulaatioon. Yritä jotain tyhmempää. Heips.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos vähä edes helpotti oloa. ❤️

        Hyvä jos helpotti vähän ❤

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Sitähän tuo halusikin että joillain olisi entistä vaikeampi olla ja nolattu häpeällinen olo."

        Valehtelusi on noteerattu ja se kiistetään.

        Tulin tänne auttamaan, ja sitä eivät teidän kiusaajien sumutukset muuta.

        🦄

        Kirjoittelit hyvin 👍

        xLiner

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoittelit hyvin 👍

        xLiner

        Olihan se varmasti hyvin vähätellä toisen traumaa. "Trauma on emotionaalinen eli tunneperäinen vaurio, mielen rikkoutuminen. Se syntyy, kun ihminen kokee ylitsepääsemättömän tapahtuman tai elää tilanteessa, joka ylittää oman kestokyvyn" Se ei ole mitään uhriutumista se ei ole mitään märehtimistä pahassa olossa. Se on asia jonka toinen tai toiset ihmiset ovat käytöksellään saaneet aikaiseksi. Se ei mene pois itsestään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoittelit hyvin 👍

        xLiner

        Kiitos! ☺️🙏✨

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En kyllä ole kiinnostunut edes mielipiteestäsi. Eyhän edes osannut tulkita tekstiäni oikein. Nouse ihan mihin huvittaa. Ei kiinnosta. Et vaikuta kovinkaan empaattiselta tai ihmiseltä joka osaa myötäelää muiden tunteita. Saatikka ymmärrät mitä tarkoitaa trauma. Jokainen on erilainen ei sinulla ole mitään oikeutta puuttua siihen kuinka itse asiat koen.

        EIKO OPETTAJAKAAN PUUTU MITENKAAN ASIAAN

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ei suinkaan kuinka syylistää kiusattua."

        En syyllistänyt vaan tarjosin apua. Sinun päätöksesi on, otatko sen vastaan vai et.

        🦄

        JOKU POMO LOPETTI SEN KIUSAAMISEN

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, mutta kun niihin tunteisiin jää jumiin, ollaan metsässä. Oletan ettet ole enää nuori.

        🦄

        EN OLE MINA OLEN 63 JA NYKYJAAN ISTUN PYÖRATUOLISSA

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuleeko sinulla parempi ja menestyneempi olo kun lyttäät tätä provomiestä?

        ON MUTTA EN MENE ENAAN NAIMISIIN

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä apua? Pyysikö apuasi? Miksi ihmeessä pyytäisin täällä keltään mitään apua ja mihin? Tämä on kiusaajien kehto koko sivusto. Sait minulle vaan pahemman mielen. Kerroin asioita jotka sattuu minuun vuosienkin jälkeen. En ole aloittaja miksi otsikoisin mitään. Kommentoin omaa kommenttiani. Tottakai olet erimieltä koska et ymmärrä mistä puhut.

        ONKO TEIBAN LUOKALLA JOHTAJAOPETTAJAA

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukka relevanttina pitkät tätä miehen pitkän kasvan tarinaa inttimuistot mukaan lukien? Et ilmeisesti vahingossakaan halua ymmärtää, ettei tämä aloittaja ole se sinun infernaalisen kateuden kohde mitä yrität mitätöidä täällä

        OTA HANEEN YHTEYTTA JA SANO SILLE ETTA KIUSAAMISEN ON LOPUTTAVA JOS SEKAAN EI AUTA SOITA LUOKKAASI POLIISIT NIIN EIKOHAN LOPU

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos mielipiteestäsi. En minä kylläkään sinun arvostustasi ole täällä metsästänyt. 😁

        🦄

        NO HYVÄ

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käytätkö itse seuraavaa retoriikkaa: vajakki, vammainen, horo, tyrkky, tapa itsesi ym? Sivusta

        KERRO JOSSAKIN VAIHEESSA TTA KUINKA SINULLE KAVI

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen tässä maailmassa on "kiusattu". Jokainen kokee epäoikeudenmukaista kohtelua jossain vaiheessa elämäänsä.

        Minä en ole kiusattu enkä kiusaaja. Olen jääräpäinen henkilö, joka ei anna millimetriäkään valtaa menneisyyden henkilöille, jotka eivät valtaa ansaitse. 😂

        Sen sijaan vaalin hyviä ihmissuhteita nykyhetkessä ja keskityn uusien, hyvien ihmiskontaktien luomiseen.

        Mielestäni en ole lainkaan "ulalla", koska olen nykyhetkessä hyvin onnellinen. ☺️ Ja tästä syystä uskallan suositella omaa asennettani muillekin. ☺️

        🦄

        Sana juttu. Ja itse olen typeryksille tehnyt selväksi että pysykööt poissa. Esim palstatyypeistä suurin osa olisi sellaisia. Sairasta sakkia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä uskon, että tunteita voi hallita. Ei silloin, kun mantelitumake on aktiivisimmillaan, mutta sen jälkeen kun otsalohko taas ottaa ohjat. ☺️

        🦄

        TOINRN ASIA ON MITA VOIT EHBOTTAA ON SE ETTA KIUSAAJAT RIIRRETAAN TOISEEN KOULUUN

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä jos helpotti vähän ❤

        JUHA RAKAS TUO MULLE JO NE TUPAKAT JA SE PUHELIN

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JOKU POMO LOPETTI SEN KIUSAAMISEN

        KIITOS SIITÄ

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ON MUTTA EN MENE ENAAN NAIMISIIN

        OHO MISTA SINULLE NYT MOINEN ASIA TULI TAAS MIELEEN KUULE MENNAAN ENSIN KIHLOIHIN JA MULLA ON SAMALLA SINULLE YKSI ASIA SILLA MINA MEINASIN MUUTTAA SUKUNIMENI SALAKAKSI SIKSI ETTA PAASEN ISANI KANSSA SAMAAN HAUTAAN

    • Anonyymi

      Kiusaajat joutaisi poistaa yhteiskunnasta. Heittää vaikka jollekin kiusaajien vankilasaarelle kiusaamaan toisiaan keskenään.

      • Anonyymi

        Kyllähän ne poistetaankin sen jälkeen, kun tuomio on lainvoimainen.

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän ne poistetaankin sen jälkeen, kun tuomio on lainvoimainen.

        🦄

        Onko sinulla tällainen ns päämäärä to do- listalla? kerro lisää tästä lainvoimaisuudesta

        Ei minulla vaan kaikilla länsimaisilla oikeusvaltioilla.

        Nyt meni vähän liian laveaksi, että tästä saisi kiinni. Minä kun ajattelin, että oliko joku ihan saarto suljetulle osastolle, vuosien linnatuomio tai jotain muuta vastaavaa luvassa, että olisi kannattanut laittaa ppocornit tulille. Muistaakseni joku varsin sekava kirjoitteli kirjoitteli tällaista selvästi täysin irrationaalista fantasiaa, niin mietin, että olitko se sinä, mutta et sitten varmaan. Samainen kirjoittelija oli omasta mielestään yhteyksissä jopa viranomaisten kanssa, jotka keräsivät todistusaineistoa mistä milloinkin, sekin vaihteli. Samainen kirjoittelija myös julisti tehtailevansa rikosilmoituksia, joilla hän saattoi tarkoittaa nettivinkkailua.

        Minä en kirjoita irrationaalisia asioita.

        Et kuitenkaan kiistä millään tavalla edellistä lausunnontynkää?

        En kiistä enkä kommentoi harhaisten ihmisten "lausuntoja". Nauran niille täällä itsekseni. 😁 Suosittelen muillekin sitä, että nauratte kiusaajillenne. 😄

        Eli sinulla on kuin on tällainen kiusaamisen kokemus ja se liittyy nimenomaan tällaiseen sananvapauden rajoittamisen teemaan? Kyllä sinä ihan myönsit, että olet yrittänyt käyttää infraa joystickkinä sairaiden leikiksi kanssa

        Ps terkkuja irkulle yms

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän ne poistetaankin sen jälkeen, kun tuomio on lainvoimainen.

        🦄

        Mikä hiton tuomio on lainvoimanen 🤔

    • Anonyymi

      7-vuotiaana koulussa tukistin yhtä poikaa. Suututti kun hän ei itkenyt ja tukistin aina vaan lisää. Hän piti edelleen naamansa peruslukemilla Silloin kiusaamiset jäivät siihen mutta myöhmmin olen tajunnut typeryyteni ja katunut. Koska muutin pois seudulta, en voinut pyytää anteeksi, ehkä en moiseen olisi taipunutkaan. Vieläkin hävettää kun taas tästä aloituksesta muistui mieleen.
      Mieluummin puolustan heikompaa kuin tölvin.
      Minua ei ole kiusattu.

    • Anonyymi

      Olet siis Alexander Stubb.

    • Anonyymi

      Voiko ajatella, että joillekin kiusaaminen on ollut parasta, mitä heille on koskaan tapahtunut? Lähestyn asiaa siitä näkökulmasta, että kiusaaminen ottaa luulot pois heti alkuunsa ja kiusatusta tulee tavallista kovempi ja vahvempi elämän vastoinkäymisten edessä, ja sietää epämukavuutta enemmän kuin ei kiusatut...siis olettaen, että kiusaaminen ei ole murtanut ihmistä kokonaan vaan on päässyt siitä yli!

      • Anonyymi

        Hyvä huomio sinulla. Mieluummin itse kukin elelisisi kuitenkin arkista elämäänsä aivan rauhassa, mutta mikäli se ei jostain syystä ole vaihtoehto, niin niillä ehdoilla sitten.

      • Anonyymi

        No tavallaan voi ajatella lähes noin.
        Ei se helppo kiva ole ajatella et parasta mitä tapahtunut mutta kyllä ne pahat mitä on tapahtunut, on kyllä vahvistanut paljon.
        Tietty ne hankaloittaa elämää hitosti, eikä isosta osasta pääse ikinä yli.

    • Anonyymi

      Henkilökohtaisesti olen aina tykännyt mennä kiusaajien puolelle. Siellä on turvallista ja muutenkin kiva olla voittajien kelkassa!

      • Anonyymi

        Kuulostaa kusiselta käpykylältä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulostaa kusiselta käpykylältä.

        Ketut ei tykkää jos on pikkusen kettu takasin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketut ei tykkää jos on pikkusen kettu takasin

        Miten ketut liittyy asiaan?
        Ai niin kettuahan täällä kiusataan.

      • Anonyymi

        Voittajien 🤣 🤦🏼‍♀️
        Kyllä voittaja loppujen lopuks on joku muu kun kiusaajien puoli.
        Ihan turvallinen olo mulla on täysin yksin olla jotain kiusaajakoplaa vastaan. 🦲🗣
        Mä en tarvii taustajoukkoja.
        🤍🙏🏻👵🏻👮🏻‍♀️🕵️‍♀️🤍

    • Kiusaaminen on täyttä paskaa. Sitä mieltä siitä olen.

      • Anonyymi

        Niin on.

    • Anonyymi

      Paras kosto on iskeä kiusaajan tyttäreen.

      • Anonyymi

        Mitä hlvttiä nyt tää sitten?
        Ainakin kannattaa sitten olla 100% varma kiusaajasta.
        Ai mutta hei, mitäs pahaa se tytär on tehnyt?
        Silloinha sustakin tulee kiusaaja.
        Eikä sitä paitsi kostosta saa yhtään parempaa mieltä.

    • Anonyymi

      Mitenpä sitten, jos kiusatusta tulee kiusaajansa metsästäjä, pakoon et pääse, selviytyä et voi.

      • Anonyymi

        Onhan näitä punakapinaa yms sisällissotia ollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan näitä punakapinaa yms sisällissotia ollut.

        Kyllääh ja tekikö valkoiset naiset edes tuohivirsuja suatana

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllääh ja tekikö valkoiset naiset edes tuohivirsuja suatana

        Ehkä ne tuumaili ja teoretisoi

      • Anonyymi

        Näitä tiedän itsekin. Eikä ole hyvä heilunut noissa tapauksissa.

        Sivusta

      • Anonyymi

        Sepä se...
        Tuollai jos sattuu käymään, niin voi olla varma että kiusattu ei anna periksi eikä tosiaan lopeta helpolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näitä tiedän itsekin. Eikä ole hyvä heilunut noissa tapauksissa.

        Sivusta

        Itse kiusattuna tohon sen verran sanottavaa että sen kiusaajan jonka perää kiusattu lähtee on ollut paras tehdä kaikki täysin 100% varmasti niin ettei pienintäkään virhettä ole tehnyt.
        Esimerkiksi täällä on paljon joku tehnyt virheitä.
        Eikä se oma takamus ole puhtoinen eikä tosiaan turvattuna..

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      ” Armeijassa sitten alokasaika oli hieman hiljaisempaa, mutta kun pääsi alikessuksi niin alkoi se simputus. Tavallaan silloin tunsin olevani siihenastisen elämäni vallan huipulla. ” Kerro mies lisää, kiinnostaa tää vallan nousu päähän

      • Anonyymi

        Eikä sitten lukijat kierretä tätä detaljia katatonisesti

    • Anonyymi

      Totuushan on se, että ei se kiusaaminen aikuisenakaan lopu tai siis kiusattuna oleminen. Se vaan muuttaa muotoaan henkisempään suuntaan eikä ole tai hyvin harvoin fyysistä. Aikuisena se ulkopuolelle jättäminen on ehkä helpoin kiusaamismuoto ja tietoinen välinpitämättömyys. Tyyliin ei kutsuta juhliin tai vaikka jätetään lähettämättä syntymäpäivä onnitteluja, vaikka face tms asiasta muistuttaisikin.
      Myös poliittinen mielipide ja politiikan kahtiajakama kansa kiusaa, vähättelee tai jopa vihaa lähimmäisiään mikäli arvomaailma ei osu yksiin. Yleensähän arvomaailma kysymys on se joka erottaa kiusaajan ja kiusattavan.

    • Anonyymi

      Muistan aikoinaan, kun Suomi24.fi oli vielä Sirkus.com. Tämä oli joskus 2000 -luvun alkupuolella vai oliko peräti 90-luvulla. Tuolloin näissä keskusteluissa oli sellainen puurakenne, että kun yksisarvinen ja joku randomi kävivät kahdenkeskistä väittelyä, heidän keskustelunsa erkaantui muista vastauksista selkeästi omaksi ryppääkseen. Tuolloin ei myöskään ollut mitään "anonyymejä" vaan voi itse käyttää mitä hyvänsä nimimerkkiä ilman rekisteröitymispakkoa.

      Nykyisin tämäkin ominaisuus on tarvinnut pilata. Avaukseen, johon tulee kymmeniä vastauksia ja jos suurin osa näistä on kahden henkilön välistä viestittelyä, tule muusta keskustelusta sellaista puuroa, että eihän näitä viestejä jaksa enää lopulta kahlata lävitse.

      Pienin muutoksin uskoisin, että tämäkin keskustelu tulisi selkeämmäksi ja miellyttävämmäksi loppukäyttäjän näkökulmasta. Samalla selkeys voisi kasvattaa kävijävirtaa, mikä olisi ylläpitäjän kannalta järkevää ihan taloudellisistakin syistä.

      Tietysti, jos tekee vain niin paskoja aloituksia, että vastauksia ei tule kuin yksi tai kaksi niin silloin tämäkin systeemi toimii, mutta esim. tässä avauksessa viestitulva on jo nyt sellaista puuroa, että huh heijaa, ei vaan jaksa seurata...

      • Anonyymi

        Nöyrä huomautus, mikäli sillä on asiassa mitään merkitystä: en ollut palstalla 2000-luvun alkupuolella. 😄

        Mutta on hauskaa, että joku luulee noin vahvasti minua joksikin aikaisemmin tänne kirjoitelleeksi. ☺️

        Sinussa ja ätmissä, eli juttukaverissasi on yhteistä se, että olette persoja huomiolle

        Kyllä, minä olen erittäin perso huomiolle. ☺️ Täällä sitä saa helposti, koska ihmisillä on aika "lennokas" mielikuvitus minusta. 😂

        🦄

    • Anonyymi

      Kaikki on suhteellista, kiusaaminenkin.

    • Anonyymi

      Olisin vaan sellaista kysynyt, että kun olen pikkasen perso pornolle ja olen klikkaillut tällä palstalla esiintyviä tissiliivimainoksia niin miten hiivatissa saan ne nyt loppumaan. Nyt ei mitään muuta olekaan kuin pelkkiä ämmäin kuvia ilkosillaan tissiliiveissään ja pikareissaan! Ei siinä mitään, nättejä ovat muta rajansa kumminkin kaikella! Välimuistin ja evästeiden tyhjennys ei tunnu auttavan tai teen sen väärin!

      • Söpöä😅🥰

      • Anonyymi

        Miettiny samaa. Tää koneen alkorytmi on jopa pelottava. Kuuntelee puheenkin. Kun vaimon kanssa puhuttiin sormuksista alkoi täällä tulemaan sormusten mainoksia. Kun olen vilkuillut autoja tarjoaa kone automainoksia, kun joskus ohimennen olen vilkaissut jotain vähäpukeista naista tai pikkasen sivutissiä vilkaissut onkin alkorytmi jo tarjoamassa vähäpukeisia naisia pikkarimainoksineen seuraavaksi.
        Eikai muuta vaihtoehtoa ole kuin se, että googlaa vaikka karjalanpaistin teko ohje, niin seuraavaksi on ruoka mainosta sivumainospannerit täyteen.

        Sormuksia 🥰 niitä mainoksia tosiaan oli..
        Oli muuten aika pska sormuskauppa jonka mainoksia oli jossain vaiheessa.
        Rumia sormuksia.
        Ja autoja myöskin. Pääasiassa ooppeleita.. muitakin kyl. Nytkin jotain Bilareita, mattokauppiaita ja sängyn kuvia.

    • Anonyymi

      On sydäntäsärkevä aloitus.

      • Anonyymi

        Millä perusteella aloitus on syräntäsärkevä? Ettet vain haluasi asemoida jotain tiettyä yksilöä tällaisen narratiivin alle, sekin voi olla yksi henkisen väkivallan muoto, jos haluaa mieltää jonkun tänne vatvomaan, ei sillä etteikö ikäviä kokemuksia voisi olla, mutta on eri asia miten ja missä kukin niitä käsittelee, mun nähdäkseni aloitus on kiusanhenkimiehen tulkinta vallitsevasta todellisuudesta ja rivien välistä on luettavissa ihan muuta mitä loppukaneetti antaa ymmärtää tai vähintäänkin oikeutus omalle toiminnalle, jos on saanut vähän nekkuun yläkoulun pihalla. Ajankohtainen aihe esim uusinta kouluiskusuunnitelmaa koskien, kun oli luontokatoa ynnä muuta kymmentä hyvää perustetta. En tosin tunne taustoja tarpeeksi vetääkseni johtopäätöksen koulukiusaustaustasta, mutta näin voisi olettaa.

        Tuli vain mieleen ne koulunpihalla yksin jääneet/jätetyt ihmiset.

        Niinpä, sulla on tarve asettua muiden yläpuolella näillä fantasioilla, olen huomnnut, enkä huomaa tässä sitten mitään hyväntahtoista

    • Anonyymi

      Toisaalta uhrautuvia ”kiusattujakin” on. He ovat anteeksiantamattomia ja tekevät kaikesta numeron. Kiusaamista voi olla selkään taputus tai ihan muille asioille kuin hänelle nauraminen. Hän kokee olevansa väörinymmärretty, hänessä ei koskaan ole mitään vikaa.

      • Anonyymi

        Uhriutuvia tarkoitin.

    • Anonyymi

      Sulla on taas huomattavasti enemmän mahdollisuuksia elämässäsi etenemiseen toisin kun kiusaajallasi kiusaajillasi jos he olivat jo silloin elämänsä huipulla ni sieltä tipahtaa suraan ja lujaa pohjalle ja sieltä onkin si jo ilman minkäänlaista osaamista mahdotonta nousta et sinuna en olis edes huolissaan työsi saattaa olla tylsää mu niin ne on useimmat työt

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      En hyväksy minkäänlaista kiusaamista.
      Itseäni ei ole kiusattu koska olen ollut aina vahva miespuolinen henkilö.
      Asenne, väkivalta lopettaa vittuilun on toiminut, ja ehkä sen pelko toimii osin yhä.

      Vahvana ihmisenä olen puolustanut toisia, niitä heikompia.
      Ala-asteelta lähtien.

      Muistan kun kolmen pojan porukka jotka terrorisoivat muita oppilaita kiusasivat yhtä poikaa. Menin väliin ja tietysti he yrittivät heti fyysistä palautetta.
      Yksi piti kiinni ja toinen heistä yritti lyödä. Lopputuloksena lyöjä löysi itsensä koulun pihan kuusiaidan sisältä ja pitelijä juoksi pakoon.

      Tämän tapahtuman jälkeen tuli uudet säännöt, ketään ei saa kiusata.
      Elämä on, joskus oikeudenmukaista.

      AV

    • Anonyymi

      Mä olen nähnyt sen niin, että joskus kiusaaminen voi olla myös yhteisöllinen ja mukava harrastus, jonka parissa voidaan luoda yhteisiä ja pysyviä ystävyyssuhteita. Vertaa esimerkiksi nykyajan katujengit, joissa nuoret hakevat paikkaansa yhteiskunnassa!

      • Anonyymi

        Mjaa, niillä on yllä sitten aika heikot ja huonon itsetunnon omaavat pomot jos tuollaista tarvitsevat?
        Oikeudenmukaisuus toimii katujengeissä, kuin myös yhteiskunnassa.

        AV

    • Yksisarvinen vakuutteli olevansa empaattinen. Tietysti sillä epäempaattisella henkilöllä on välttämättömästi käsitteelle aivan oma sisältönsä, sillä hänen oma kokemuksensa ei kerta kaikkiaan tee mahdolliseksi ymmärtää sitä tavalla, kuin enemmistö sen kokee.

      Toinen erehdys on luulla, että voi valita ajatuksensa. Jos on tyytyväinen johonkin, luulee sen johtuvan hyvästä valinnasta, jota voi itseään kehuen tarjota muillekin. 🌹👀

      • Anonyymi

        Et kai nyt ala puhua sanojen sisällöstä? 😁

        Käsittääkseni kieltäydyit keskustelemasta sanojen merkityksistä kanssani. Ehkä muiden kanssa voit niistä vielä keskustella. 🤔

        Määrittelen empaattisuuden siten, että empaattinen henkilö auttaa toista. Kanssakärsiminen on ilkeää, ja sen määrittelen epäempaattiseksi.

        Teidän keskustelu tuntuu leikkikoulun hiekkalaatikolta, voisitteko jo karistaa hiekat tennareista. Olettehan aikuisia?

        AV

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kieltäydyin keskustelusta, jossa toinen marssittaa esiin epätavallisia sanojen merkityksiä. Sitä voi jatkaa ad infinitum. Takana on kuvitelma, että kieli luo todellisuutta, todellisesti todellisuus luo yhä tarkempaa kieltä.

      • Anonyymi
        Kynis.mi kirjoitti:

        Minäkin yleensä kieltäydyn keskustelusta, jossa minut virheellisesti leimataan pahantahtoiseksi.

        Paitsi että tässä ketjussa leimaaminen on ollut niin vääristynyttä ja absurdia, että minua on naurattanut. 😄 Sinun kontribuutiosi siinä suhteessa oli hyvin maltillinen. ☺️

        Sinä olet pahantahtoinen ja häikäilemätön valehtelija, narsisti ja ihan täynnä itseäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teidän keskustelu tuntuu leikkikoulun hiekkalaatikolta, voisitteko jo karistaa hiekat tennareista. Olettehan aikuisia?

        AV

        Minä olen aikuinen, ja olen iloinen siitä.

        Aikuisuuteen kuuluu vastuu omasta elämästä. Siihen kuuluu myös vapaus.

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä olet pahantahtoinen ja häikäilemätön valehtelija, narsisti ja ihan täynnä itseäsi.

        En ole. Sinä olet valehtelija, koska väität tuollaista.

        Mutta eipä se minun murheeni ole. 😄

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen aikuinen, ja olen iloinen siitä.

        Aikuisuuteen kuuluu vastuu omasta elämästä. Siihen kuuluu myös vapaus.

        🦄

        Ja ripaus hiekkalaatikon hiekkaa kengässä, jota ei edes itse huomaa?

        AV

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja ripaus hiekkalaatikon hiekkaa kengässä, jota ei edes itse huomaa?

        AV

        Minun kengissäni on vain tähtipölyä. ✨

        Hiekkaa on ihmisillä, jotka antavat kymmenien vuosien takaisten tapahtumien estää itseään tässä hetkessä.

        🦄

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minun kengissäni on vain tähtipölyä. ✨

        Hiekkaa on ihmisillä, jotka antavat kymmenien vuosien takaisten tapahtumien estää itseään tässä hetkessä.

        🦄

        Ongelma syntyy siitä, ettet usko, että valtaosa niistä, joita vaivaavat mennet asiat, aivan himoitisivat jättää kiusaavat asiat. He eivät pääse niistä eroon, vaikka kuinka ovat yrittäneet.

        Luulet, että valinnanoppisi on tosi, ja siksi painostat sillä ihmisiä. Et tajua, että heille on mahdotonta, mitä itse olet kokenut ja pidät oman valintasi ansiona.

        Ethän sinä tiedä, mitä minä olen kokenut. Enkä aio sitä kertoa.

        Mutta omien kokemusteni vuoksi pidän valinnanoppiani totena.

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun kengissäni on vain tähtipölyä. ✨

        Hiekkaa on ihmisillä, jotka antavat kymmenien vuosien takaisten tapahtumien estää itseään tässä hetkessä.

        🦄

        Sä et niiku ymmärtänyt mitä sulta kysyttiin tuolla ylempänä.
        Niitä esimerkkejä et sellasetko pystyisit ite antaa olla vaan?
        Mut eihän kiusaajat sellasiin vastaile..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sä et niiku ymmärtänyt mitä sulta kysyttiin tuolla ylempänä.
        Niitä esimerkkejä et sellasetko pystyisit ite antaa olla vaan?
        Mut eihän kiusaajat sellasiin vastaile..

        Olen sen verran viisas, etten lankea kiusaajien ansoihin.

        🦄

    • Olin koulukiusattu. Mitäpä sitä muistelemaan. Ei kun uusia tuulia kohden.

      • Anonyymi

        Mainiota! Tätä asennetta minä kannatan! 😁

        En tiedä miksi se sai niin paljon vastustusta, vaikka ihan asiallisesti esitin asiani. 😄

        🦄

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mainiota! Tätä asennetta minä kannatan! 😁

        En tiedä miksi se sai niin paljon vastustusta, vaikka ihan asiallisesti esitin asiani. 😄

        🦄

        Lol

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lol

        Tämä nyt vain on sellainen palsta, jossa valkoinen muunnetaan mustaksi.

        Ja näitä manipuloijia suututtaa, kun törmäävät ihmiseen, joka ei alistu manipulaatiolle.

        Juu, sinäkin varmaan kestät tosi hyvin jos muut ei ole keppihevosia sinun leikeille tai jos kaasuvalotus ei toimi

        En harrasta kiusaamista. Lopeta sinäkin se.

        🦄

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mainiota! Tätä asennetta minä kannatan! 😁

        En tiedä miksi se sai niin paljon vastustusta, vaikka ihan asiallisesti esitin asiani. 😄

        🦄

        Paljo vastustus ei johdu siitä, että olisit epäasiallisesti esittänyt asiasi, vaan siitä, että esitit helppona ratkaisuna menettelyä, jonka toinen on havainnut moneen kertaan toimimattomaksi sitä yritettyään, ajatuksien valinnan.

        Omalla kohdallasi voit kuvitella näin tehneesi, mutta toisen kokemus on jyrkästi sitä vastaan.

      • Anonyymi

        Sulle myös 👍

        Ikävien menneiden asioiden märehtiminen on täysin turhaa. Tarpeeksi kun tulee ikävää vastaan niin oppii näkemään pienet hyvät asiat ja kääntää ne elämänsä vahvuudeksi.

        Näköjään jotkut keräilevät ikäviksi asioiksi kaiken mahdollisen, minkä vaan voivat (väärin)ymmärtää sellaiseksi. Ei kai sille mitään voi jos joku tykkää liemiä sellaisissa hapoissa. Siitä vaan. Mä en kyllä kauaa kuuntele valittamista, ankeuttajia sellaiset ihmiset.

        xLiner

    • Anonyymi

      Kiusantekijä /kiusaaja on persoonallisuushäiriö. Ehkä pitäisi olla virallinen mielenterveysdiagnoosi "kiusanhenki" tai "ympäristölleen haitallinen persoonallisuushäiriö". Sillä eiväthän kiusaajat ole normaaleja.

      • Anonyymi

        Ehkä voisi olla myös diagnoosi "itselleen haitallinen persoonallisuushäiriö"? 🤔

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä voisi olla myös diagnoosi "itselleen haitallinen persoonallisuushäiriö"? 🤔

        🦄

        ALOITUKSELLE !NETTI TEKEE IHMISESTÄ TOISEN.TÄÄLLÄ JOHDATELLAAN PALJON.TÄÄLLÄ IHMISTEN AJATUMAILMA MUUTTUU.ON PAHAA ,ON HYVÄÄ.IHMISET ON NETIN ORJIA !ÄLYTÖNTÄ !VAIKKA TÄSSÄ KIRJOITAN!LOPETAN NETIN SEURAUNNAN JOKSIKIN AIKAAN.AJATUSMAILMA VARMAAN MUUTTUU TOISIN!

        vielä jonkinlainen KATEUS JOILLAIN ROLLAAJILLA!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä voisi olla myös diagnoosi "itselleen haitallinen persoonallisuushäiriö"? 🤔

        🦄

        Tuo piirre varmasti sisältyy jo useampaan diagnoosiin.

        xLiner

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ALOITUKSELLE !NETTI TEKEE IHMISESTÄ TOISEN.TÄÄLLÄ JOHDATELLAAN PALJON.TÄÄLLÄ IHMISTEN AJATUMAILMA MUUTTUU.ON PAHAA ,ON HYVÄÄ.IHMISET ON NETIN ORJIA !ÄLYTÖNTÄ !VAIKKA TÄSSÄ KIRJOITAN!LOPETAN NETIN SEURAUNNAN JOKSIKIN AIKAAN.AJATUSMAILMA VARMAAN MUUTTUU TOISIN!

        Miespuolinen aloittaja- voisit satsata myös ihan välimerkkeihin, jos haluat, että kaikki varmastyi näkevät sanomasi paremmin

    • Anonyymi

      Kiusaaminenkin liittyy jollakin tavalla vallankäyttöön.

    • Anonyymi

      Hyvä asenne, pidä tuo. Muista korostaa jaloa identiteettiäsi baarissa suureen ääneen , parin tuopin jälkeen.

      • Anonyymi

        Miten tämä liity mihinkään- etkö pärjää vieraaseen pöytään huutelussa vai mikä homma? Sivusta

      • Anonyymi

        muista nyös baari tappelu tai rikos,polisiasiat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        muista nyös baari tappelu tai rikos,polisiasiat

        Joillain voi napsahtaa rikosrekisteri SUUREMMAKSI!FA SEHÄN ON HYVÄ!

      • Anonyymi

        rikosrekisteri on paha ainakin omistajalle jos niin joillain käy.se on vähänkuin luntatupaan hehe

    • Kiusaamiseen täytyy olla nollatoleranssi, aina ja kaikkialla. Tilanteisiin täytyy puuttua, onpa kyse sitten lasten tai aikuisten välisistä kiusaamistilanteista, mutta viesti tulee olla selvä. Tunnistan omasta lapsuudestani joitain tilanteita, joihin en ole ymmärtänyt tai uskaltanut puuttua ja se tuntuu pahalta. Nykyään puutun matalalla kynnyksellä, jos näen kiusaamista enkä ole aristellut puuttua vieraidenkaan lasten hölmöyksiin, jos sellaista näen. Aikuisilla on päävastuu kiusaamiseen kitkemisessä. Se ei poista lapsilta ja nuorilta velvollisuutta kohdella muita hyvin, mutta lapsilta ei voi edellyttää samanlaista kykyä hallita tunteitaan ja reaktioitaan kuin aikuisilta ja on aikuisten tehtävä opastaa lapsia kunnioittamaan muita.

      • Anonyymi

        Oletko opetellut karatea, kuten kaikki 80-luvun lapset Karate kid -huumassa, puolustautuaksesi kiusaajiltasi?

      • Anonyymi

        Hyvä kannanotto! Olen samaa mieltä. ☺️

        🦄

      • Anonyymi

        Sulla on mun luontoin, sanoisi joku vähemmistön edustaja.

        AV

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletko opetellut karatea, kuten kaikki 80-luvun lapset Karate kid -huumassa, puolustautuaksesi kiusaajiltasi?

        En ole opetellut karatea, mutta ei sellaiselle ole onneksi ollut tarvettakaan. Minua on kyllä jonkin verran kiusattu kouluaikoina, mutta aika vähäistä se on ollut verrattuna monen muun kokemuksiin, joten olen päässyt tässä suhteessa helpolla.

        Karatea silti olisi hauska opetella, hieno laji. Alkeiskurssi tulikin jo käytyä Karate Kidiä katsomalla. Wax on, wax off 😁

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kannanotto! Olen samaa mieltä. ☺️

        🦄

        Kiitos 🤗

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sulla on mun luontoin, sanoisi joku vähemmistön edustaja.

        AV

        Hyvä luonne siis 😄

    • Anonyymi

      Nollatoleranssi kiusaamiselle on aivan ehdoton.

      - Sheena

    • Anonyymi

      Tänään aloitettu ketju ja melkein 200 kommenttia 🤔

      • Anonyymi

        Täällä on ollut taitavia keskustelijoita. 😁 Köh köh.

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä on ollut taitavia keskustelijoita. 😁 Köh köh.

        🦄

        Kyllä olet sellainen assett ympäristölle, että kumma jos päästäis sut menemään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä on ollut taitavia keskustelijoita. 😁 Köh köh.

        🦄

        Voihan peeveli sentään.

    • Anonyymi

      Ketjussa on joku pahanlaatuinen manipuloija, joka

      a) ei pidä siitä, että kerron mielipiteeni
      b) vääristelee, vääntelee ja syyllistää minua suu vaahdossa
      c) kuvittelee että minä en tiedä mistään mitään.

      Muistakaa ihmiset: älkää koskaan uskoko manipuloijien valheita. He elävät vain siitä, että joku syö heidän pajunköytensä. 😁

      🦄

      • Anonyymi

        Sä olet kyllä ihan omilla kommenteilla saanut aikaiseksi tuon kuvan itsestäsi. Älä uhriudu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sä olet kyllä ihan omilla kommenteilla saanut aikaiseksi tuon kuvan itsestäsi. Älä uhriudu.

        Jokainen voi lukea tämän keskustelun ja todeta väitteesi vääriksi.

        En missään nimessä uhriudu. Koen olevani oikeassa.

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen voi lukea tämän keskustelun ja todeta väitteesi vääriksi.

        En missään nimessä uhriudu. Koen olevani oikeassa.

        🦄

        Älä märise turhasta. Voithan sä tuossa pahassa olossasi velloa. Minulta et ymmärrystä saa. On niin kurjaa että kaikki ei kykene olemaan yli ihmisiä kuin sinä ja sivuttaamaan tunteitaan ja traumojaan ja tulevat haukutuksi heikoksi ja heidän tapansa selvitä on väärä. Jaksu halit.

        Ei minulla ole paha olla. 😁

        Olenko väittänyt niin?

        Olen noudattanut omia neuvojani ja siksi minulla on hyvä olla. Enhän minä niitä muuten jakelisi, elleivät ne toimisi.

        Helppoahan se on jaella jos kokemus kiusaamisesta on joku anonyymi on erimielisyydet. Se on kyllä kova pala varmasti.

        No höpö höpö. 😁

        Kyllä tänne sanoja mahtuu. Kunhan nyt herättelin kirjoittajaa siihen, miten hän käyttäytyy.

        Katso peiliin. Olet ihan kamala ihminen. En kerro täällä enää ikinä kokemuksistani kun olette tälläisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen voi lukea tämän keskustelun ja todeta väitteesi vääriksi.

        En missään nimessä uhriudu. Koen olevani oikeassa.

        🦄

        Erikoista populismintynkää, mutta ehkä tämä on sinulle todella tärkeää. Sivusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katso peiliin. Olet ihan kamala ihminen. En kerro täällä enää ikinä kokemuksistani kun olette tälläisiä.

        Miksi uskoisin sinua?

        Asun ihmisen kanssa, jonka mielestä minä olen ihana.

        Hän pitää minussa muun muassa siitä, että arvomaailmamme ovat samanlaiset. Hän pitää minua myös älykkäänä, kauniina, herttaisena ja avuliaana. Toki myös hieman jääräpäisenä.

        Miksi uskoisin jotain verkkokiusaajaa enemmän kuin häntä? 😄 Täällä verkossa olisi varmasti satoja seonneita ihmisiä, jotka keksisivät omasta päästään vaikka mitä kauheuksia minusta.

        Miksi antaisin sinulle, tai kenellekään muulle verkkokiusaajalle valtaa määritellä, millainen minä olen? Sinä et tunne minua. Mieheni tuntee.

        Mitä arvoa sinun määrittelyilläsi on? Ei yhtään mitään.

        Miksi minä olen verkkokiusaaja kun sinä vähättelet minun asioita. Niin olen minäkin monen mielestä ihana. Mitä se kuuluu mihinkään. Se että kumppani pitää luoteestasi ei tee sinusta mukavaa ihmistä muille. Oli minukin kiusaaja naimisissa ja mummo monelle lapselle. Ei se siltikään estänyt kiusaamasta koulussa lapsia.

        Sinä valehtelet. Se tekee sinusta kiusaajan.

        Ei hyvää päivää vieläkö te kaks, eli sinä ja trollaava mies jaakaatte tästä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi uskoisin sinua?

        Asun ihmisen kanssa, jonka mielestä minä olen ihana.

        Hän pitää minussa muun muassa siitä, että arvomaailmamme ovat samanlaiset. Hän pitää minua myös älykkäänä, kauniina, herttaisena ja avuliaana. Toki myös hieman jääräpäisenä.

        Miksi uskoisin jotain verkkokiusaajaa enemmän kuin häntä? 😄 Täällä verkossa olisi varmasti satoja seonneita ihmisiä, jotka keksisivät omasta päästään vaikka mitä kauheuksia minusta.

        Miksi antaisin sinulle, tai kenellekään muulle verkkokiusaajalle valtaa määritellä, millainen minä olen? Sinä et tunne minua. Mieheni tuntee.

        Mitä arvoa sinun määrittelyilläsi on? Ei yhtään mitään.

        🦄

        Se olisi varsin kummallisen oloista, että onnellisessa avoliitossa elävä nainen, jota kehutaan kauniiksiälykkääksiherttaiseksiaculiaaksi käyttäisi aikaansa keskustelupalstalla hyvin epäjärjestyneen oloiseen räyhäämiseen, että mitään miestä ei ole, et saa mitään miestä koskaan, kukaan ei halua sinua, et kuoli minnekään ym, jos ymmärrät mihin viittaan. Sivusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä valehtelet. Se tekee sinusta kiusaajan.

        🦄

        Mistähän minä valehtelen. Olet vaan joku ylimielinen ämmä joka nyt koke ylemyyttä kun saa olla parempi ihminen kun on osannut kovettaa itsensä. Muodostan mielipiteeni ihan tekstisi perusteella. Tulet naureskelemaan ja vähättelemään toisen kokemuksia. Et lopeta kun sinua useaan kertaan pyydetään. Vöhötteket kun kerroin mitö viestisi saivat minussa aikaa. Nolasit minut. Pilasit mahdollisuuden keskustella ihmisen kanssa joka olisi kokenut jotain vastaavaa. Koska vertaistuki on sinusta p* skaa. Korostat koko ajan kuinka en tiedä sinusta mitään. Muttet kuitenkaan kerro mitään. Yhtäkkiä uhriudut ja oletkin se jota kiusaataan kun toista ei " apusi" kiinnosta. Oletat asioita. Jne jne. Toivottavasti ei tarvitse enää jutella kanssasi ikinä.

        Mukavaa mies, että jaksat blaastata täällä jostain vertaistuesta, mikä tarkoittaa mitä ilmeisemmin teille molemmille kyseenalaistamatonta peesausta, nuoleskelua ja nyökkäysautomaattina oloa. Olet itse se kiusaaja, joka on täällä pyörinyt vuosikymmeniä esittämässä muita ihmisiä ja joku uuvat jostain syystä tempautuu tähän kokemukseesi mukaan, sillä kaikki on kultaa mikä kiiltää, eli mahdollisuus taputella muita päähän ylhäältä alas

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi uskoisin sinua?

        Asun ihmisen kanssa, jonka mielestä minä olen ihana.

        Hän pitää minussa muun muassa siitä, että arvomaailmamme ovat samanlaiset. Hän pitää minua myös älykkäänä, kauniina, herttaisena ja avuliaana. Toki myös hieman jääräpäisenä.

        Miksi uskoisin jotain verkkokiusaajaa enemmän kuin häntä? 😄 Täällä verkossa olisi varmasti satoja seonneita ihmisiä, jotka keksisivät omasta päästään vaikka mitä kauheuksia minusta.

        Miksi antaisin sinulle, tai kenellekään muulle verkkokiusaajalle valtaa määritellä, millainen minä olen? Sinä et tunne minua. Mieheni tuntee.

        Mitä arvoa sinun määrittelyilläsi on? Ei yhtään mitään.

        🦄

        Kiva juttu mutta onko validaatio liian tärkeää sulle? Olen huomannut että syy miksi jotkut naiset on niin sinut itsensä kanssa koska heillä on mies joka hyväksyy heidät. Esimerkki tästä voisi olla se tlc ohjelma "my big fat fabulous life". Oli niin sinut lihavuutensa kanssa kunnes mies erosi. Eikö voisi hyväksyä itseänsä ilman että joku toinen tekee niin. Voi pitää itsestä vasta sitten kun joku toinen pitää?

        Nyt oli kyse siitä, uskonko mieluummin ihmisiä, jotka välittävät minusta, vai uskonko anonyymin nettikiusaajan valheita minusta.

        Se, etten usko anonyymin nettikiusaajan väitteitä minusta, ei tee minusta liian persoa validaatiolle.

        Sanavalinnat herttainen, kaunis, kaunis, älykäs. Ei suinkaan vahvana ja aikuisena ihmisenä joka ei mene miehensä sanojen taakse kun ei enää keksi muuta. Mitä merkitystä muille on mitä mieltä miehesi sinusta on. Itsehän annat itsestäsi sen kuvan mkä täällä sinusta syntyy juttujesi perusteella. Miehesi voi ihan mikä tahansa hampuusi hänen sanat täällä eivät merkitse tuntemattomille mitään. Vaikut hyvin keskeskasvuiselta ihmiseltä joka etsii vielä itseäänkin.

        Tämä palsta on siitä hauska ympäristö, että vaikka täällä käyttäytyisi miten asiallisesti, aina osa hyökkää verbaalisesti. Sellaista ei tapahdu palstan ulkopuolella, jossa useimmat ihmiset vastaavat asialliseen käytökseen asiallisesti.

        Tätä palstaa voisi verrata piraijoita kuhisevaan veteen. Minusta on mukavaa heitellä sinne lihanpaloja ja katsoa, miten veri roiskuu. Pysyttelen itse hyökkäysten ulkopuolella, sillä "lihanpalat" ovat sanojani. Koen olevani ylä- ja ulkopuolella kaikesta negatiivisesta, joka minuun kohdistetaan.

        Olen tarkka siitä, että käyttäydyn aina asiallisesti. Ja olen jopa ylpeä siitä, etten koskaan alennu kiusaajien tasolle.

        Sinä olet kiusaaja täällä hyväksyt sen tai et. Sinä loukkasit ja vähettelit toisen kokemuksia. Se on kiusaamista. Tuskinpa puhut miehellesi tuohon sävyyn ja vähätelen ja nauresekellen kuin täällä muiden kokemuksilla. Olet syy miksi lopetan koko palstan lukemisen. Harvoin törmää noin törkeää ihmiseen. Se että kirjoitat asiallisesti ei tarkoita etteikö sanomasi olisi loukkaava etteikö mielipiteesi loukkaisi toista ihmistä ja hänen tunteita.

        "Sinä loukkasit ja vähettelit toisen kokemuksia. Se on kiusaamista."

        Se että sinä valehtelet tuollaista ei tee siitä yhtään enemmän totta. Minulla on oikeus sanoa mielipiteeni asiallisesti. Voin rauhallisin mielin todeta, että olen asiallisesti ja vähättelemättä kertonut mielipiteeni tässä ketjussa.

        Se on totta jos toinen niin kokee. Se ei ole mikään valhe se toisen kokemus minkä sinä kirjoituksellasi olet aiheuttanut. Moni on sen voinut lukea että se on sinulle kyllä ilmaistu useaa otteeseen. Sä voit väittää itsellesi ihan mitä tahansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Sinä loukkasit ja vähettelit toisen kokemuksia. Se on kiusaamista."

        Se että sinä valehtelet tuollaista ei tee siitä yhtään enemmän totta. Minulla on oikeus sanoa mielipiteeni asiallisesti. Voin rauhallisin mielin todeta, että olen asiallisesti ja vähättelemättä kertonut mielipiteeni tässä ketjussa.

        🦄

        Jos minä vastaan ottajana koen tulleeni vähätellyksi ja loukatuksi. Niin silloin se on niin. Siihen ei liity mitenkään tapasi kirjoittaa vaan miyä kirjoitat. Sinulla puuttuu joku kyky ajatella kuinka arasta aiheesta kommentoi kuinka henkilökohtaista tekstiä arvostelet.

        Tämä asia kiertää nyt kehää, mutta selvennän vielä: olen edelleen sitä mieltä, että kiusaamiskokemusten taakse jättäminen auttaisi jokaista, jota on kiusattu. Olen edelleen sitä mieltä, että tämä on ystävällinen ja hyväntahtoinen neuvo.

        Mikään, mitä sinä tai joku muu sanoo, ei saa minua muuttamaan mieltäni. Kukaan ei saa minua vakuutettua siitä, että ikävien asioiden pyörittäminen omassa päässä auttaisi yhtään ketään. Sen vuoksi en ole sitä tässä ketjussa suositellut, enkä suosittele ikinä jatkossakaan kenellekään.

        Kuka tahansa voi sanoa kiusaamiseksi mitä tahansa. Pelkkä sanominen ei siitä kuitenkaan kiusaamista tee.

        Edelleen puhut ihmiselle jolla trauma lapsena joutunut kaltoikohdelluksi/ kiusatuksi aikuisen toimesta. Ota selvää mikä se on. Ei tietenkään se tee hyvää. Kukaan ei sitä toivo.

        Sinun neuvo on tässä tapauksessa sama kuin sanoisit liikunta kyvyttömälle. Senkun kävelet. Masentuneelle . Piristy. Anoreksia sairastavalle. Syö enemmän. Se on loukkaava.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edelleen puhut ihmiselle jolla trauma lapsena joutunut kaltoikohdelluksi/ kiusatuksi aikuisen toimesta. Ota selvää mikä se on. Ei tietenkään se tee hyvää. Kukaan ei sitä toivo.

        Edelleen puhut ihmiselle, joka ei anna huonoja neuvoja.

        Niin suurta auktoriteettia ei saa kenelläkään olla, varsinkaan menneisyydessä, että sen valta ylittäisi ihmisen kyvyn määritellä itse itsensä.

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edelleen puhut ihmiselle, joka ei anna huonoja neuvoja.

        Niin suurta auktoriteettia ei saa kenelläkään olla, varsinkaan menneisyydessä, että sen valta ylittäisi ihmisen kyvyn määritellä itse itsensä.

        🦄

        Ei se ei ole huono sinun neuvo on susip* ska ja yritän takoa sitä päähäsi lekalla ettet ikinä loukkaa ketään muuta noin. Se on turha. Sillä ei muuta vaikusta kui loukkaava. Edelleen puhun ihmiselle joka pätee ilman ymmärrystä asiasta. Mene kuuntelemaan sitä miestäsi se kertoo sulle mitä sun pitää ajatella paljon paremmin kun itse et osaa. Hyvästi. Mulle riittää.

        Se ei määrittele minua mitenkään. Minä märehdi siinä. Siitä tietää mitä minulle tapahtunut lähipiiri ja pari ystävää vaan ja ne joiden kanssa ollut suhteessa. Ei siitä puhuta. Siltikin minulla on trauma asiasta ja sille nyt en mitään voi. Piste.

        Se on hyvä neuvo, ja ymmärrät sen itsekin sitten, kun joskus sitä kokeilet.

        Ihminen on olentona niin vapaa, että voi valita vapaaehtoisesti olla menneisyytensä vanki. Ei siinä ole mitään väärää. Mutta jossain vaiheessa tulee aika, jolloin vankilan ulkopuoli alkaa kutsua.

        Ai sä olet joku hihhuli joka ei ymmärrä oikeaa elämää. Olisit heti sanonut. 😂😂😂 Juu lentele vaan sateenkaaren taakse ja edes takaisin. Älä puutu ihmiset oikeisiin murheisiin.

      • Anonyymi

        Olen nyt lukenut kiusaamistasi tarpeeksi. 🙂 On aika asettua sen yläpuolelle.

        Puhun totta. Lisäksi olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni.

        Niin olen minäkin omaani. Olen vahva henkisesti hyväksynyt traumani, minulla on kaikkea mitä tarvitaan. Olen rakastettu ja kauniskin vielä. En tarvitse elämän ohjeita keneltäkään. Ja nyt menen todella kausi teistä myrkyllisistä ihmisistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen nyt lukenut kiusaamistasi tarpeeksi. 🙂 On aika asettua sen yläpuolelle.

        🦄

        Oonko pyytänyt sua lukemaan siitä. En.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on hyvä neuvo, ja ymmärrät sen itsekin sitten, kun joskus sitä kokeilet.

        🦄

        ANNA MULLE ANTEEKSI JOS OLEN KIRJOITTANUT SINULLE JOTAKIN VAARIN

      • Anonyymi

        MITEN SINA LUULET ETTA MINA SINNE YKSIN MENEN KERRO MULLEKKIN

    • Anonyymi

      kiusaamisyta voi olla erilaista esimerkiksi Alecanteri Stubbia voi kiusata nettiin leviästä homo-pippelikuvistaan jne...

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Haiskahtaa pahasti, että ap paljasti anomuumina fantasiansa. Oletko kiusattu?

      • Anonyymi

        Minkä fantasian hän mielestäsi paljasti ja mitä jatkokysymys tarkoittaa? Ei jessuksen pysähys

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä fantasian hän mielestäsi paljasti ja mitä jatkokysymys tarkoittaa? Ei jessuksen pysähys

        Halun kiusata muttei uskalla.
        Taisi osua ja upota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halun kiusata muttei uskalla.
        Taisi osua ja upota.

        Jotain erittäin hämärää jokatapauksessa...

      • Anonyymi

        OLIN JA SE ONKIN SITTEN TAAS TOINEN TARINA

    • Anonyymi

      SE ON HYVÄ ASIA, ILMAN SITÄ AY- JA SAK VÄKI EI TULE TOIMEEN. SIIHEN KUULUVAT MYÖS UHKAUKSET JA MUU VÄKIVALTA.
      -
      NIILLÄ KUN EI OLE MITÄÄN VASTUUTA., IHAN KUN SYYNTAKEETTOMIA.

    • Anonyymi

      Niin ja mitään vikaa et itsessäsi nähnyt? Kuten siinä miten muit ihmisiä arvotit ja aliarvioit? Aika pelle olit ja olet näköjään edelleen . Suoranainen alisuoriutuja. Onko nyt polleakin olo? Luuserina ,jopa luuserien hyljeksimänäkin täällä laahustaa. Eipä kateeksi käy. 💩

      • Anonyymi

        Miksi saat miespuolinen aloittaja näitä hepuleita itseäsi vastaan vai onko tarkoitus elävöittää keskustelua?

    • Anonyymi

      Kiusaaminen on älytöntä. Ei mulla muuta, en arvosta pätkääkään kiusaajia. Ovat sakkia jota en jaksa sympata.

      Jasu

    • Anonyymi

      No joskus joutuu ottamaan oikeuden omiin käsiin ja kiusaaja ei sitten enää pääse karkuun.

    • Anonyymi

      Ei oo hyväksyttävää. Mustaki täällä valehdellaan.

    • Anonyymi

      eikös tämä palstakin tavallaan pieistää hassuine juttuineen.

      mene katsomaan iloteatteriin Dyyni Osa 2 elokuva, on paljon niitä hiekkamatoja jättimäisia, mutta on julva elokuva vhän

    • Anonyymi

      Leka käyttöön ei se muuten lopu.

    • Anonyymi

      Minun mielestäni kiusaaminen on erittäin kiva ja yhtesöllinen harrastus ☺️

      • Anonyymi

        Niinkö, missä sinä sitä harrastat omassa päässäsikö?

    • Anonyymi

      Kiusaamista näyttäisi harrastavan etukammarin narsistit, jotka ovat jyystäneet koko kylän lävitse ja kokevat olevansa aikuisia ja muut eivät. Ihan näin yhteenvetona keskustelusta.

      • Anonyymi

        Ai sillaiko, että tulee toisille pojille keulimaan, että meitsillä se säkä vaan käy? Vähemmästäkin tulee paha mieli sitten

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai sillaiko, että tulee toisille pojille keulimaan, että meitsillä se säkä vaan käy? Vähemmästäkin tulee paha mieli sitten

        Tiedä onko tuo kiusaamista mutta onhan tuo nyt ainaki helvetin ärsyttävää tämmösen ätmin näkökulmasta ja kateus siinä iskee.

        KilttiMies89

    • Mummielestä sillei ei saa tehä, et kiusaa.

    • Anonyymi

      Käy lääkärissä ja vähän äkkiä.

      • Anonyymi

        Hyvä se on yrittää kuitata jos ja kun olet tämän miesaloittajan kanssa tingannut kolmatta päivää ristiriitaisesti

    • Anonyymi

      Aika hyvin kirjoitit , , oivalsin jutun jonen vasta tudst työpaikka " källi " tarinasta ja vähä ennen tarinan puoltaväliä , , , ,muuten tuo armeija keissi on sellanen johon akoin varatua jo kuudennella - 9 luokalla.

    • Anonyymi

      Vaan mikä on de dilemma, kun samaa ihmistä kiusataan päiväkodissa, eskarissa, alaasteella, yläasteella, amiksessa, työelämässä, harrastukisssa, ja vielä eläkkeelläkin. Kysyn vaan!

      • Anonyymi

        Arka, ujo, ei kykene puolustamaan itseään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Arka, ujo, ei kykene puolustamaan itseään.

        Monia muitakin siis kiusataan tai ainakin on yritetty kiusata mutta he kykenevät puolustamaan itseään.

        Kilttimies89

    • Anonyymi

      Koulukiusaaminen on kyllä kannattavaa. Koulukiusaavat lätkänpelaajat saivat palkinnoksi tytöiltä seksiä ja teinirakkauden kokemuksen yläasteella. Kiusauksen uhrit pelaavat videotietokonepelejä yksin pienessä kaupungin yksiössä.

      • Anonyymi

        Näin se menee. Teinit on niin pinnallisia, lihakset ja kovuus merkitsee jotain.

    • Anonyymi

      Te höynäytetyt, pakkoruotsin ihannoijat, miten ihminen voi olla tosissaan siinä uskossa että tuosta siirtomaa-ajan jäänteestä on meille hyötyä nykyajan maailmassa.

    • Anonyymi

      Vaasan lyseon lukiossa minua solvattiin joka päivä homovastaisella nimellä 2000-luvulla. Arvatkaa välittikö opettajat kun joskus hekin solvasivat sillä.

    • Anonyymi

      Nojaa naiset ainakin kiusaa mua kun ei vastaa mun yhteydenottoihin eikä yksikään nainen anna pillua. Yks nainen uhkas baarissa hakattaa mut yhden miehen toimesta kun olen aika kauan ahdistellut häntä enkä ymmärtänyt lopettaa suosiolla. No mulla asperger niin en oikein osaa käyttäytyä kuten normaalit ihmiset. Kuitenkin vasta nyt ensimmäistä kertaa oli lähellä että olisin saanut turpiini ja pahasti.

      KilttiMies89

      • Anonyymi

        Tai sitten mulla on erikoinen käsitys kiusaamisesta. Onko se kiusaamista jos naiset ei halua harrastaa seksiä ruman miehen kanssa. Tai ruman ja lisäksi omituisesti käyttäytyvän miehen kanssa.

        KilttiMies89

    • Anonyymi

      Mä oikein nautin ku mua kiusataan ja pilkataan. Nyt jo yli 30v! On se vaan niin hiton mukavaa 😒

    • Anonyymi

      Kannattaa opetella se "Snef, auttakee porukal" jo nuorna, ni rohkeesti voi lla oikee miäs.

      • Anonyymi

        Sun kannataa pitää se suu soukemmalla ettei satu juhaa leukaan. Ei ne katos enää uskalla pilkata ja vittuilla ku netissä ja selän takana.

      • Anonyymi

        So basically bend over?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        So basically bend over?

        Why do you try to speak english instead of speaking finnish? Does it make you feel somehow superior to other people on the site? You can suck the shit outta my ass you fuckin' cunt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Why do you try to speak english instead of speaking finnish? Does it make you feel somehow superior to other people on the site? You can suck the shit outta my ass you fuckin' cunt.

        salmu?

    • Anonyymi

      Palstalla on pahaa kiusaamista. Tänäkin iltana rekkautunut henkilö harrastanut tätä. Oikein ilokseen.

      • Anonyymi

        Oon huomannut kyllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oon huomannut kyllä.

        Ja se ei ole kivaa :(

        Miksi jollakin on oikeus kiusata jatkuvasti?

      • Anonyymi

        Ai tää mies jolla on näitä hahmoja joka lähtöön, joo kunhan lakkaa uskomasta hammaskeijuun niin sillä siitä särystä pääsöö

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja se ei ole kivaa :(

        Miksi jollakin on oikeus kiusata jatkuvasti?

        SEN KUN TIETAISI

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja se ei ole kivaa :(

        Miksi jollakin on oikeus kiusata jatkuvasti?

        Koska hän hakee hyväksyntää tällä tavalla, olis parempiakin konsteja!

    • Anonyymi

      Suomalaiset, ovat, mestareita, kiusaamaan toinen toisiaan,

      se, on suoraan sanottuna, heillä geeneissä,

      ja, kun se, on geeneissä, niin, se, kertoo jo kaiken olennaisen,

      Suomalaisista,

    • Anonyymi

      Ja, mitä sairaampi ja heikompi toinen Suomalainen on,

      niin, sitä suurempaa ja raadollisempaa kiusaaminen on,

      sillä, Suomalainen on Suomalainen,

      kiusaa, aina heikoimpiaan, se, on fakta,

      • Anonyymi

        JUULEHAN JUHA KUN MINUA KIUSATTIIN KOULUSSA JATKUVASTI NIIN MINA KEKSIN SIITA LAULUN SE EI OLE VIELÄ VAMIS

        PIKA JUNA PASILAN
        KIITAA HALKI KUSILAN
        KATULAMPUT VALAISEVAT VESSAN IKKUNAA
        YKKOS LUOKAN VESSASSA KIKINEN ON TUNNELMA
        KUN RENKI HANKAA PIIAN PILLUU PULLOHARJALLAA
        JUNASSA ON HAUSKA MATKUSTAA

    • Anonyymi

      kiusaaja aina purkaa omaa huonoa oloaan toisiin eli on itse aina luuseri, yleisesti.

    • Anonyymi

      Miksei sinua lähetetty psykiatriseen hoitoon ? Tarve olisi ollut suuri. Olisit voinut kasvaa terveeksi aikuiseksi. Nyt voit vain syyttää itseäsi jos joku hakkaa sinut tyhjäksi. Minä olisin sen jo tehnyt.

      • Anonyymi

        Toisaalta termi hakata tyhjäksi on jotenkin raikas kuin oikeisto ravistelemassa duunarin kukkaron tyhjäksi jaloista roikottamalla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toisaalta termi hakata tyhjäksi on jotenkin raikas kuin oikeisto ravistelemassa duunarin kukkaron tyhjäksi jaloista roikottamalla

        Mutta millä perusteella tämä palstamiehen karismaattinen kailotus muuttuu eriksi kun muistaa pelata daijua aikapeliä ja käydä erikseen länkyttämässä, että hep nyt tämä narratiivi menee niinkuin minun jumiva kuuppa kertoo?

    • Anonyymi

      Aloituksesi toi etovan tunteen ,lähes jotenkin ansaitsettomasti ,säälittävän. Eikö aidon oikeasti sinulla merkityksellisempää panosta ollut maailmalle ja kanssaeljillesi antaa? Itsellesi elit säälittävissä oman itsekkyyden ja kidutukuksen utopioissasi? 💩

      • Anonyymi

        Sielutietoinen,rakastava,tunteva ihmissielu ei vaan kykene moiseen julmuuteen. Jos sinä siihen kykenet,niin olet muusta maailmasta. Pahuuden lähettiläs. 💩

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sielutietoinen,rakastava,tunteva ihmissielu ei vaan kykene moiseen julmuuteen. Jos sinä siihen kykenet,niin olet muusta maailmasta. Pahuuden lähettiläs. 💩

        Näitä on. Ja pilvinpimein. Mutta meidän ei pidä heitä pelätä. Itse ovat pahuutensa vankeja ja siitä raskaasti tulevat maksamaan.💩

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näitä on. Ja pilvinpimein. Mutta meidän ei pidä heitä pelätä. Itse ovat pahuutensa vankeja ja siitä raskaasti tulevat maksamaan.💩

        Ja miksi joku kiusattu tahtoo langeta pahantekijänsä alapuolelle? Eikö pitäisi ennemmin nousta itsetietoisena ja tuntoisena yläpuolelle? Miksi langeta samaan kuralätäkköön?💩

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja miksi joku kiusattu tahtoo langeta pahantekijänsä alapuolelle? Eikö pitäisi ennemmin nousta itsetietoisena ja tuntoisena yläpuolelle? Miksi langeta samaan kuralätäkköön?💩

        Sinulla on vielä aikaa kääntää kelkkaasi. Niin kauan kuin sinussa henki pihisee. Kun,ei niin on myöhäistä itkeä. Maksat jokaisesta sanasta ja teostasi,tunnet ne henkisesti ja fyysisesti sen vastaanottajan kokemissa nahoissasi. Ja yhtä pitkään. Se on helvetti. Ja se on omaksi parhaaksesi.💩

      • Anonyymi

        Tässä elämässäkin voi jo oppia ja jopa anteeksi pyytää. .se keventää työnpuoleisen kuormaa aika rutkasti. Ja jos aidost sydämmestä anteeksipyydettäväsi ei anteeksi antamaan kykene,jää se hänen vastuulleen.

      • Anonyymi

        Haluatko mies avata eräälle ahistuneelle änkkääjälle, että mitä kaikkea sulle on tehty- onko yhteiskunta ns sanonut ei? Eihän se näin voi mennä ettei mies saa tehdä mitä huvittaa

      • Anonyymi

        Jestas kun olet paha suustasi 😂

        Joo haluun. Haluun sanoa teille mies paskapäille ett ei kiitos! Riittikö?💩

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jestas kun olet paha suustasi 😂

        Elämä opetti. 🤷‍♀️💩

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jestas kun olet paha suustasi 😂

        Joo, olet mies parhaimmillasi kun länkytät tämän kakkiemojin lipun alla

    • Anonyymi

      Pidemittä puheitta:
      En arvosta kiusaamista enkä varsinkaan selkään puukottamista.

      • Anonyymi

        Siinä vaiheessa moni ns kiusaaja näyttää kunnolla januskasvonsa jos kokee, ettei hänen toimintaansa ns jumaloida tsaijaijai

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä vaiheessa moni ns kiusaaja näyttää kunnolla januskasvonsa jos kokee, ettei hänen toimintaansa ns jumaloida tsaijaijai

        Niin mitähän sinä tarkoitat tällä kommentillasi? Tasan tarkkaan tiedän olevani oikeudenmukainen ihminen ja en taatusti alistu muuhun pastanjauhantaan asiasta.

    Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      72
      2419
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1782
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      74
      1474
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1457
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      256
      1429
    6. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      84
      1259
    7. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      387
      1232
    8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1225
    9. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1185
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      348
      1176
    Aihe