Voiitteko neuvoa maallikkoa?

Minut haastettiin oikeuteen petoksesta
Pääkäsittelyssä ilmeni, että yhtä vastapuolista ei ollut merkitty vastapuoleksi ja hänelle ei oltu ilmoitettu mitään koko asiasta. No siitä tuli sitten valmisteleva istunto, jossa luettiin tunti almanakkaa koska muut pääsevät paikalle.
Onko haastehakemus nyt muuttunut olennaisin osin?
Voiko noin vain lisätä nimiä haasteeseen?
Kyseinen henkiö ei ole itse nostanut haastetta.
3320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Haasteen antaa normaalisti tuomioistuin. Niissä tapauksissa, joissa vastaajaa olisi myöhemmin vaikea tavoittaa, haasteen voi antaa myös syyttäjä. (syyttäjälaitos)

Äänestä

Asianomistajia voi lisätä syytteeseen vapaasti. Tuomioistuimen pitää toki antaa tälle uudelle asianomistajalle tiedoksi käsiteltävä asia. Itse asia ei siitä muuksi muutu.

Äänestä

Jos sinulla on oikeasti rikosjuttu, missä on järjestetty valmisteluistunto, mutta sinulla ei ole omaa lakimiestä, niin olet tehnyt virheen. Juttu kuulostaa joko tavanomaista paljon monimutkaisemmalta, tai sitten oudolta asianomistajasyytteeltä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Minut haastettiin oikeuteen petoksesta
Pääkäsittelyssä ilmeni, että yhtä vastapuolista ei ollut merkitty vastapuoleksi ja hänelle ei oltu ilmoitettu mitään koko asiasta. No siitä tuli sitten valmisteleva istunto, jossa luettiin tunti almanakkaa koska muut pääsevät paikalle.
Onko haastehakemus nyt muuttunut olennaisin osin?
Voiko noin vain lisätä nimiä haasteeseen?
Kyseinen henkiö ei ole itse nostanut haastetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu