Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Avantouimassa

Oltiin vietetty lauantai miehen kanssa ulkoillen ja liikkuen. Lapset olivat mummolassa, joten suunnitelmissa oli illalla syödä hyvin, saunoa ja nauttia toistemme seurasta.

Laitettiin ruokaa ja otettiin vähän viiniä jo ruokaa laittaessa. Syötiin hyvin ja ajateltiin hetken katsoa jotain sarjoja ennen saunaan menemistä. Miehen kaveri Timo soitteli, että kiinnostaisko meitä lähteä käymään avannossa heidän rannassaan. Meiltä oli sinne pari kilometriä matkaa, joten se menisi kävellen molempiin suuntiin. Otettiin toinen viinipullo ja pari saunajuomaa mukaan ja lähdettiin sinne saunomaan ja avantoon.

Timo ja hänen vaimonsa Teija olivat meille perhetuttuja, nähtiin vuoden aikana useampia kertoja. Käveltiin sinne ja miehet lämmittivät saunaa ja me Teijan kanssa juteltiin naisten juttuja ja juotiin viiniä. En tiedä oliko Teija ottanut jotain jo ennen mutta tuntui, että oli melkoisessa huppelissa jo ennen saunaa. Saunaan mennessä huomasin, että uimapuvut olivat jääneet kotiin. Timo ja Teija totesivat että mennään koko porukka ilman uimapukuja, eihän se niin vakavaa ole.

Teija ei kauaa saunassa ollut kun alkoi jo muokkaa, ilmeisesti oli vähän liikaa juonut. Me muut käytiin useampia kertoja avannossa ja jatkettiin saunomista. Huomasin saunassa miten varsinkin Timolla oli erektio päällä jatkuvasti. Ja hän mielellään tuntui lähtevän heti perääni avantoon ja hakeutui viereeni saunassa. Mieheni ei tuohon sen enempää huomiota kiinnittänyt. Hän lähti jossain vaiheessa sisälle taloon hakemaan vielä lisää saunajuomia ja jäätiin Timon kanssa saunaan kahdestaan. Tässä vaiheessa Timon käsi hakeutui reidelleni ja siveli sitä. Toisen kätensä Timo toi hartioilleni ja sieltä hitaasti rinnoilleni. Kosketus oli samaan aikaan hyvin hellää mutta myös määrätietoista. Huomasin kiihottuvani tuosta kosketuksesta. Sen enempää miettimättä suudeltiin ja Timo hyväili jo hyvin estottomasti minua.

Tilanne eteni hyvin nopeasti ja Timo hyväili ja nuoli rintojani ja toisella kädellään kostunutta haarojen väliäni. Mietin kyllä, että mitä mieheni tästä ajattelee ja koska hän tulee takaisin saunalle. Mutta toisaalta tilanne kiihotti todella paljon, joten en osannut lopettaakaan. Hyväilinme Timon kanssa toisiamme ja Timo asetteli minut kontilleen lauteita vasten ja itse asettui taakseni ja työntyi sisääni. Tunsin miten Timon kulli painui sentti sentiltä sisääni ja miten hyvältä se tuntui.

Timo rakasteli minua takaapäin ja tunsin miten koko kroppani alkoi jäykistyy ja sain valtavan orgasmin. Jalat meinasivat pettää alta. Timo tuli myös sisääni. Hetken maattuani lauteille mieheni tuli saunaan. Vähän säikähdin mutta hän sanoi odottaneensa pukuhuoneen puolella, että saadaan homma valmiiksi. Hän sanoi tilanteen olleen hyvin kiihottava ja hän voisi jatkaa vielä. Niinpä hän hieroi ensiksi kulliaan rintojani vasten ja lopuksi käänsi minut päälleen ja ratsastin hänellä ja hän laukesi todella nopeasti.

Hetken oltiin kaikki kolme vielä saunassa ja päätettiin sitten alkaa tehdä lähtöä kotiin. Mentiin vielä talon kautta jossa Teija nukkui alastomana sohvalla. Timo sanoi miehelleni, että ehkä joku toinen kerta saat Teijaa, jos hän on siihen valmis. Tällä kertaa Teija jäi kaikesta hauskasta paitsi kun oli alkuillasta ottanut vähän liikaa.

Kotimatkalla miehen kanssa juteltiin tilanteesta ja tapahtuneesta sekä mentiin nukkumaan. Aamulla herätessä meillä oli erityisen hyvää seksiä. Ehkä ilta toi meille jotain lisää selsielämään.

Jonna 41
13726
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei! Om­a str­eam. Sisää­­nkäynti k­­aiki­­lle, jotk­­­a haluav­­at pi­­­tää ha­­uskaa 👉 http://ameliachau.com/H/E2k6W9

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu