Järjettömät lakot sulkevat tehtaita ja ajavat investointeja ulkomaille

Anonyymi-ap

Lakkoilija saa maksaa siitä, että lakkoilee, kolmen viikon tappio on jopa 1000 euroa. Jotkut joutuvat toisten lakkoillessa lopettamaan työt. Teknologiayrityksistä 40% on ilmoittanut, että lakkojen takia investointeja siirretään ulkomaille. Lomautukset ja irtisanomiset lisääntyvät. Kiittäkää Elorantaa (sd), Aaltoa (sd), Ekströmiä (sd) ja Kokkoa (sd) ja Vänttiä (sd).

SAK:n hallitus on syypää lakkoihin. He tietävät, että lakoilla ei voi vaikuttaa Suomen hallituksen päätöksiin, mutta he eivät siitä välitä. Lakkokiimaiset ay-johtajat haluavat lakkoilla ja vahingoittaa yrityksiä ja yhteiskuntaa. Työntekijät ovat pelinappuloita ay-pomojen kukkoillessa. Miksi osallistua lakkoon?

Eloranta on toistanut, että hallitus ei kuuntele heitä. Mites viime keskiviikkona, oli taas yksi kuuntelemistilaisuus. Kaikki lait on käsitelty kolmikannassa ja SAK ja muutkin osapuolet ovat voineet vaikuttaa lain sisältöön. Lakialoitteisiin on tehty kompromisseja. Elorannan puheet kuulemattomuudesta ovat työntekijöiden harhaanjohtamista, millä motivoidaan lakkoilijoita. Suomeksi valehtelemista.

Se, että Eloranta on eri mieltä lain sisällöstä ei oikeuta lakkoilemaan yrityksiä vastaan. SAK;lla, eikä millään muullakaan ulkoparlamentaarisella toimijalla. ei ole veto-oikeutta demokraattisesti vaaleilla valitun eduskunnan ja sen hallituksen päätöksiin.

Miksi SAK (SDP) lakkoilee? Poliittisten lakkojen lyhyt historia.

Lakot alkoivat 2018, kun lakkokenraali Antti Rinne oli SDP:n puheenjohtaja. Ay-demarit olivat kaapanneet vallan Urpilaiselta. SAK:n puheenjohtajana oli Eloranta Lylyn jälkeen. Silloin alkoi poliittiset lakot. Ensin Sipilän hallitusta vastaan ja nyt Orpon hallitusta vastaan, siis aina, kun sdp on oppositiossa. Lakoilla ei saavuteta mitään. Lakot ovat sdp:n oppositiopolitiikkaa. SDP:n antipatia kohdistuu erityisesti hallituksessa vastuuta komiasti kantavia perussuomalaisia vastaan. Persut on se työväenpuolue ilman sosialismia ja valehtelua. Realismin, ei ideolismin puolestapuhuja.

SAK:n (SDP:n) puuhamiesten epäsosiaalisen ja vastuuttoman käyttäytymisen takia hallitus on pakoitettu säätämään lait poliittisten ja tukilakkojen rajoittamiseksi. Se on isänmaan edun mukaista. Vastaava tilanne oli Tehyn ja Superin lakkoillessa pari vuotta sitten, kun ay-johto uhkasi jättää teho-osastojen potilaat oman onnensa nojaan. Hallitus sääti lain sen estämiseksi. Lait säädetään useimmiten ei-toivotun ilmiön ehkäisemiseksi.

27

769

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ajatelkaapa kuinka paljon UPM:n lakkoilijat kärsivät pari vuotta sitten, kun olivat lakossa 112 päivää. Eikä saavuttaneet mitään. Se lakko oli paperiliiton Vanhalan aloittama ja Teollisuusliiton Aallon tukema. Ei mitään järkeä, kuten ei tämän hetken "poliittisilla" lakoilla. Lakko on lakko, olkoon nimi mikä vain. Työstä kieltäytyminen, kun työrauhavelvollisuus on voimassa melkein kaikilla aloilla. Ei lisää luottamusta SAK:n liittoihin sopimusosapuolena. SAK ei ole sama kuin ammattiliitot, eikä sama kuin työntekijät, SAK:n osuus työllisistä on noin 20%. STTK ja Akava ovat yhdessä palkon suuremmat kuin SAK. YTK on suurempi kuin SAK.

    • Anonyymi

      Ei ole pakko osallistua lakkoon. Niin sanoo laki.

    • Anonyymi

      Poliittisilla lakoilla nimenomaan halutaan vahinkoa, mutta vaikutuksista joutuu kärsimään niin laajalti ettei nämä lakkoilijat osaa ajatella.

      Yhteenkään en aio osallistua, ja silti joudun kärsimään nahoissani.

      • Anonyymi

        Sossu pummi kilahti


      • Anonyymi

        Oletteko miettineet millaisen perinnön jätätte työmarkkinoilta lapsillenne.
        Räikeä kahtiajako on jo nyt olemassa.

        Kysymyksenä jos yritykset ei investoi Suomeen niin miksi yhteiskunnan
        pitäisi tukea sellaista firmaa esim upm 43 miljoonaa.

        Miksi johtajien palkat/palkkiot ovat nousseet kohtuuttomiksi esimerkkeinä
        sote alue ja metsäteollisuus.
        Jos johtajien palkkoja ja palkkioita pienennettäisiin niin rahaa jäisi firmalle
        enemmän käyttöön ja puskurit /rahastot mahdollistaisi investoinnit ja
        henkilöstön palkkaamista ja tuotannon kasvua.

        Ahneus ja välinpitämättömyys kuvastuu juurikin metsäyhtiöiden toiminnasta
        palkkojen maksamattomuutena ja työehtojen kurjistamisena.
        Kohta mennään metsäteollisuudessa takaisin 50-60 luvulle jolloin tehtaalle
        pääsi duuniin kun vain käveli sisälle sillä ei ollut työpaikkana kovin pidetty
        Nyt kun asiat reilassa niin on ihmisiä jotka ajaa asiaa huonompaan suuntaan.
        Onko oma etu vain kyseessä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletteko miettineet millaisen perinnön jätätte työmarkkinoilta lapsillenne.
        Räikeä kahtiajako on jo nyt olemassa.

        Kysymyksenä jos yritykset ei investoi Suomeen niin miksi yhteiskunnan
        pitäisi tukea sellaista firmaa esim upm 43 miljoonaa.

        Miksi johtajien palkat/palkkiot ovat nousseet kohtuuttomiksi esimerkkeinä
        sote alue ja metsäteollisuus.
        Jos johtajien palkkoja ja palkkioita pienennettäisiin niin rahaa jäisi firmalle
        enemmän käyttöön ja puskurit /rahastot mahdollistaisi investoinnit ja
        henkilöstön palkkaamista ja tuotannon kasvua.

        Ahneus ja välinpitämättömyys kuvastuu juurikin metsäyhtiöiden toiminnasta
        palkkojen maksamattomuutena ja työehtojen kurjistamisena.
        Kohta mennään metsäteollisuudessa takaisin 50-60 luvulle jolloin tehtaalle
        pääsi duuniin kun vain käveli sisälle sillä ei ollut työpaikkana kovin pidetty
        Nyt kun asiat reilassa niin on ihmisiä jotka ajaa asiaa huonompaan suuntaan.
        Onko oma etu vain kyseessä.

        Niin sinun mielestä UPM ei ole investoinut Suomeen?? Sinähän se älyn jättiläinen olet!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin sinun mielestä UPM ei ole investoinut Suomeen?? Sinähän se älyn jättiläinen olet!

        Kerroppa milloin ja mihin upm on investoinut.
        Koskella on esimerkki peukku p... joka pääsi johtoon
        kun ei antanut investointeihin rahaa.
        Raha hukkuu umpilla johdon tyhmyyksiin palkkoihin ja optioihin.
        Älyn jättiläiseltä kysyn :kerro investoinni ja kerro myös
        samalla kuinkapaljon upm saa yhteiskunan tukea toimintansa
        pyörittämiseen ja miksi globaali kansainvälinen yritys kuppaa
        yhteiskuntaa vaikka pitäisi pärjätä omillaan.


    • Anonyymi

      Hei onko mitään pöllömpää, kuin lakkoilla, vaikka sillä ei ole mitään vaikutusta hallituksen päätöksiin, pelkästään oman työpaikan tilanteeseen ja siihen, että lakon ajalta tulee takkiin joka päivä, kun ottaa huomioon, että lakkoavustuksestakin menee vero.

      Hei, kolmen viikon lakosta tulee takkiin noin 1000 euroa. Ja palaa siinä jo kaksi kesälomapäivääkin. Onko viisasta? Kuka keksi? Joko olisi aika laittaa liiton miehet vaihtoon? Tai tehdä paikallissopimus ja mennä töihin? Antaa Hakaniemen herrojen olla keskenään.

      Riku ja Turja, voi kurja!
      SAK:n hallitus huusi: Barabbas, Barabbas!!!

      Paloiko pääsiäisen lisät? Valitukset liitolle!

      • Anonyymi

        Olet oikeassa,
        kyllä paloivat pääsiäislisät ihan työnantajan toimien johdosta. Itse en ole kieltäytynyt menemästä töihin, työnantaja ilmoitti…


    • Anonyymi

      Nämä lakkovastustajat kysyn teiltä että oletteko sit tyytyväisiä kun kaikki saavutetut edut menetetään. Sairausloma-ajan palkka, ensin yksi päivä omaan piikkiin ja sit kokonaan. Lomautukset päivän varoajalla esim. Kun luovutaan eduista yksitellen niin tämä on tulos. Isot työnantajat käyttävät häikäilemättömästi kaikki konstit jos ne ei paperilla ole, tätä on se auvoisa paikallinen sopiminen. Ehkä kantsii miettiä. Se "Loimaan kassa" kun ei etuja kun ei meinannut saada pari vuotta sitten edes korvauksia maksettua.

      • Anonyymi

        Ei ”Loimaan kassan” porukka asianpäälle ymmärrä. Toisten taistelemat korotukset sekä edut maistuu ja valtakunnassa kaikki hyvin…
        Vaan ei nyt tällä kertaa ollutkaan ja paluuta rivistöön yritettiin häntä koipien välissä…


      • Anonyymi

        Hyvin voi antaa tuollaisista periksi! Nyt on tärkeintä ajatella koko maan etua, ei ainoastaan mullemullemulle, siksi tämä maa syöksykierteessä velkaantumisen suhteen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin voi antaa tuollaisista periksi! Nyt on tärkeintä ajatella koko maan etua, ei ainoastaan mullemullemulle, siksi tämä maa syöksykierteessä velkaantumisen suhteen.

        Mullemulle-henki on kyllä ihan jossain muualla, kuin liittoon kuuluvissa henkilöissä.
        He haluavat pitää kiinni oikeuksista ja heille neuvotelluista asioista.

        Kukahan nyt haluaa mullemulle nyt heti ne tänne?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mullemulle-henki on kyllä ihan jossain muualla, kuin liittoon kuuluvissa henkilöissä.
        He haluavat pitää kiinni oikeuksista ja heille neuvotelluista asioista.

        Kukahan nyt haluaa mullemulle nyt heti ne tänne?

        Orpon ja Purran aiheuttama lakko.Aiheuttavat yrityksille kestämättömän tilanteen.Suomessa ei ole viellä orjatyö mahdollista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Orpon ja Purran aiheuttama lakko.Aiheuttavat yrityksille kestämättömän tilanteen.Suomessa ei ole viellä orjatyö mahdollista.

        Et sinäkään ymmärrä mistään mitään, kommunisti!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sinäkään ymmärrä mistään mitään, kommunisti!

        Aivan loistavaa argumentointia. Kertoo hyvin millä tasolla mennään.


    • Anonyymi

      Seli seli.

      Vielä suurempi vahinko kuin lakot on asuntojen hintojen romahdus.

      Joka erehtyi ostamaan uuden asunnon ennen leikkauksia ei ikinä saa edes omiaan takaisin.

      Jatkossa vain rempattavan ja sikahalvan sellaisen osto kannattavaa.

      Vivuttamalla ostaneet saa turpaansa ja pahasti😀.

      • Anonyymi

        Niinhän asiantuntijat huusivat 2008-2009 finanssikriisin aikaan, ettei romahtaneet osakkeet nouse koskaan entiselleen. Kuinkas kävi, lähes yhdeksän vuotta nousivat ja puhkaisivat kaikki ennätykset.
        Joten kannattaa jättää spekulointi sikseen, kun meistä ei kumpikaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.


      • Anonyymi

        Hitto putkiremonttia pukkaa... Eioo hyvä sijoitus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän asiantuntijat huusivat 2008-2009 finanssikriisin aikaan, ettei romahtaneet osakkeet nouse koskaan entiselleen. Kuinkas kävi, lähes yhdeksän vuotta nousivat ja puhkaisivat kaikki ennätykset.
        Joten kannattaa jättää spekulointi sikseen, kun meistä ei kumpikaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

        Ketkäs tän finanssikriisin maksoikaa?
        Ketkäs sen aiheutti?
        Virkistäs muistias.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketkäs tän finanssikriisin maksoikaa?
        Ketkäs sen aiheutti?
        Virkistäs muistias.

        Niinkuin kaikissa talouden epävakauksissa, maksaja viime kädessä kuluttaja.


    • Anonyymi

      Moniko pakkotöihin joutunut jätti alan muualla?

      Minä tiedän että ainakin moni tässä kaupungissa vaikk yliopistosairaalakin löytyy.

      • Anonyymi

        jättitoimijoita, kuten Viking Line oy, UPM-Kymmene oyj ja Stora Enso
        Ovat suurimmat yritystukien saajat.
        Tuet pois tollaisilta firmoilta.
        Saisivat pärjätä omillaan niin johdon palkat pienenee myös.
        Hyi helvetti mitä toimintaa yhteiskunnan varoilla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jättitoimijoita, kuten Viking Line oy, UPM-Kymmene oyj ja Stora Enso
        Ovat suurimmat yritystukien saajat.
        Tuet pois tollaisilta firmoilta.
        Saisivat pärjätä omillaan niin johdon palkat pienenee myös.
        Hyi helvetti mitä toimintaa yhteiskunnan varoilla.

        Samaa mieltä.. Molemmat firmat turhia isossa kuvassa. 👍


    • Anonyymi

      Eivät ne ole järjettömiä. Tulet vielä tulevaisuudessa kiittämään ay-liikkeitä.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2530
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1940
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1479
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1018
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      66
      893
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      871
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      850
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      51
      826
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      755
    Aihe