Entinen Herkkupaussi

Anonyymi-ap

Veikkauksia kauanko menee että loppuu koko paska?

Vuosikymmeniä työskennelleet, raskasta työtä tehneet ammattilaiset joko kengitty tai ahdistettu pihalle, palvelun ja tuotteiden taso tänä päivänä sen mukaista.
Vaikka Helena ei itse ollutkaan asiakaspalvelun parhaasta päästä, kuitenkin selkeästi hoiti asiat kuten pitää.
Nykyisellä "vetäjällä" ei minkäänlaista käsitystä asiakkaiden merkityksestä, työnantajuudesta, laadusta, arvostuksesta, saati kunnioituksesta, sekä työntekijöitä että asiakkaita kohtaan.

Kiitos erityisesti Kikalle ja Marjalle kaikista vuosista, te olette niin tajuttoman monen vuoden ajalta asiakkaiden muistoissa ja uskoisin, että monelle, mutta vähintäänkin itselleni ainoastaan hyvällä.
Onneksi teitä tapaa jatkossakin.
Kaikkea hyvää.

37

3349

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      kaunis kirjoitus

    • Anonyymi

      Pettymys oli massiivinen kun mekin sinne syömään olettaen tuttua ruokaa. Kaikki oli muutettu halvempaan, sämpylä oli pikkuherkussa pariloimaton ja kylmä, kuten asiakaspalvelijakin. En mene enää. Herkku on tapettu.

      • Anonyymi

        Sepä siinä onkin kunnei siellä kannata enään asioida jos yhtään on käsitystä minkälainen oli hyvinä aikoina.


      • Anonyymi

        "Oi matkalainen...
        Etsitkö vielä Herkkupaussia?
        Sitä paikkaa, missä leipä oli lämmin ja munkki syntiä makeampi?

        Se aika on mennyt.

        Vanha mestari on poissa.
        Hänen tilalleen astui kylmä käsi, joka ei tunne makua, vain voittoa.
        Leivästä tuli kumia, munkista varjo, ja sielu katosi savuna ilmaan.

        Herkkupaussi on nyt vain nimi,
        kuori ilman sisältöä.

        Käänny takaisin, jos vielä voit.
        Täällä ei tarjoilla kuin pettymystä."


    • Anonyymi

      Eipä ollut tunkosta kun siellä pitkästä aikaa kävin lounaalla. Ei ollut hääviä sapuskaa.

      • Anonyymi

        Tänään vai?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänään vai?

        Eiku huomenna


    • Anonyymi

      Tuskin Hemmin leskikään enään saa siellä siivoilla vai? Viime viikolla vaimon kanssa käytiin ennen puoltapäivää tupakkia hakemassa eikä ketään muita kuin myyjä. Katteltiin luukulla hintalistoja eikä ihme että alamäki on selkee. Valot päälle poutala

    • Anonyymi

      Sä kans tunget ittes joka sivulle ja joka soppaan. Mitä jos keskittyisit omiis asioihin.

      • Anonyymi

        poutalan porsas komeentoi,liiketoimintaa vai konkkaan menee,


    • Anonyymi

      Näin on näppylät, kaikista ei ole yrittäjiksi.
      Ajoharjoittelurata oli jo ensimmäinen tämän yrittäjän fiaskoima yritys.
      Helenan elämäntyö tuli tuhottua alle vuodessa !

      • Anonyymi

        Tarinan opetus on se ettei kannata eläköityvien yrittäjien firmoista maksaa kuin muodollinen korvaus, muussa tapauksessa myytävän tuotteen laatua täytyy rajusti laskea tai hintaa nostaa että kykenette kuittaamaan pankille korot ja lyhennykset. Kyllä ne myy halvemmallakin kun laskut juoksee eikä pääse irti. Omakohtaisista kokemuksista sanottakoon että ketsuppi oli ainakin jotain halvinta mahdollista kuraa kun viimeksi kävin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarinan opetus on se ettei kannata eläköityvien yrittäjien firmoista maksaa kuin muodollinen korvaus, muussa tapauksessa myytävän tuotteen laatua täytyy rajusti laskea tai hintaa nostaa että kykenette kuittaamaan pankille korot ja lyhennykset. Kyllä ne myy halvemmallakin kun laskut juoksee eikä pääse irti. Omakohtaisista kokemuksista sanottakoon että ketsuppi oli ainakin jotain halvinta mahdollista kuraa kun viimeksi kävin.

        Lisättäköön että tuollaisesta firmasta muodollinen korvaus on luokkaa max 20000€, siihenkin lainaan saa myydä helkkarin monta hampurilaista kun liikevoitto per hamppari kaikkien kulujen jälkeen on joistakin kymmeniä senteistä johonkin pariin euroon asti.


    • Anonyymi

      Nykyään menopaussi.

    • Anonyymi

      Joku tekee näitä alotuksia tänne aika ajoin. Taitaa olla hampaankolos jotain.

    • Anonyymi

      Kateellisia sanon mä. Ei tää ainakaan kenenkään mieltä ylennä eikä täällä muutenkaan mitään kehutakkaan mut onneks kaikki ihmiset ei täällä notku, valita ja dumaa. Osaavat olla sosiaalisia antaa palautteen asiallisesti face to face. Niin minä ainakin teen jos on parannettavaa tai kehuttavaa. Parasta❤️

      • Anonyymi

        Juuri näin! Munattomia ja nimettömiä haukkujia. Mun edellinen kommentti poistettiin kun en lähtenyt näihin haukkuihin mukaan.


    • Anonyymi

      olen samaa mieltä,uusi yrittäjä ylimielinen .

    • Anonyymi

      Minä kehun tuossa itseäni ja isääni. Olen up-up-up-poika ja isäni on ollut go-go-go-go-mies

    • Anonyymi

      Kertoo vain nimitteliöistä jos oikeesti tuntisitte edes vähän kyseisiä ihmisiä niin luulen että olis eri ääni kellossa.

    • Anonyymi

      Mielestäni ruoka parempaa ja laadukkaampaa nyt ja kiva nähdä uusia naamoja.

    • Anonyymi

      et tuu näkee uusia ja tenkään vanhoja naamoja ,

    • Anonyymi

      Kovin negatiivista juttua täällä?

      • Anonyymi

        Juu kato. Kankaanpääläiset ei osaa kehua ketään. Ku niitten ylpeys ei anna periks. Kaikki ketjut täällä ovat muiden haukkumista jotta ittelle tulis parempi olo. Ans olla jos jollakin menee hyvin elämässä niin eiköhän joku siitä ota itteensä ja rupee haukkuun vaikka sen autoo tai koiraa.


    • Anonyymi

      Johtajalla ei ymmärrystä ravintola-alasta ja tuotteet tulee tilastojen perustein, ei asiakkaiden.
      Työntekijöille laittomia potkuja, isoja sijoituksia turhiin välineisiin, ei ruokaan tai työntekijöihin.
      Tapana juoruilla työntekijöille toisista työntekijöistä pahaa, ei luoda toimivaa tiimiä.
      Asiakaspalautetta ei oteta huomioon ja kritiikkiä ei siedä sekä asiakkaiden haukkumista.

      Toivottavasti tämä herra johtava ymmärtäisi myydä tai luovuttaa herkkupaussi sellaiselle, joka oikeasti välittää asiakkaista sekä olisi intohimoinen alalla.

    • Anonyymi

      Mitä mäkätte? Haluatte yrittäjän lopettavan? Lopettakaa itse itsenne!

    • Anonyymi

      Ei ollut kiva näky herkun synttäreillä, uus omistaja 5 nroo liian pienis vaatteis pyöri työntekijöiden jaloissa, eikä tervehtinyt ketään, vastenmielistä.

      • Anonyymi

        Sinä olet ruma


    • Anonyymi

      Turha paikka ja ruokaa saa oottaa tuntitolkulla. Sapuskan pitäis olla 5min valmiina taikka asiakas lähtee muualle.

    • Anonyymi

      Mielestäni nykyään ruoka hyvää ja annoskoot isot. Palaute on mennyt perille ja asiakkaita riittää.

    • Anonyymi

      Herkkupaussissa on myös joku aasialainen töissä.

    • Anonyymi00040

      ei ainakaan ruuhkaa nallukan grillillä .veikatkaa koska loppuu.

      • Anonyymi00041

        Sinä aloittaja olet juuri se jota äitisi pyrki raapimaan tavarastaa pois. Loput voi sinusta ja kirjoituksistasi päätellä


    • Anonyymi00042

      sulla kokemusta

    • Anonyymi00043

      Köyhä antaa vähästään rikas ei mistään..

    • Anonyymi00044

      vai raapi sut

    • Anonyymi00045

      Miksi ainutkaan Pilleri-Pekka ei ole hoitanut sinua?

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3843
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      105
      3478
    3. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      81
      3394
    4. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      99
      3078
    5. Elikkäs persuissa ovat pahimmat häiriköijät

      Koska sieltä tuli kaikkein kovin ulahdus. Persujen peesissä seuraa kokoomus js hajuraon päässä röhkii kepulaiset. Olipa
      Maailman menoa
      54
      3042
    6. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      62
      2753
    7. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      103
      2573
    8. Ahdistelu ongelmaa vain vasemmistossa - ei oikeiston edustajissa

      Mutta demarit ovat tunnetusti sivistymättömiä, ja vähemmän fiksuja.
      Maailman menoa
      25
      2251
    9. Tehomaksu rankaisisi normaalista sähkönkäytöstä

      Energiaviraston valmistelema tehomaksumalli herättää aiheellista huolta erityisesti tavallisten kotitalouksien näkökulma
      Maailman menoa
      27
      2173
    10. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1674
    Aihe