Ikuisuuksien hiekkaranta

UPDATE_7277920 kirjoitti:

jos sinua ei kiinnosta niin mikä se minua haittaa? hyvä "sherlokki" ei ole pakko kirjoittaa jos ei ole mitään viisasta sanottavaa, (idioottia ei kannata esittää) jokaisella on oma makunsa tarinoissa ja ne jotka pitävät tarinastani, kirjoittavat niistä mielipiteitä. sitä varten tämä koko kirjailijanalut palsta on.
jos ei tarinat kiinnosta, mene muualle lukemaan.

Tuntuu haittaavan kun yrität heittää löylyä.
Jos olisit halunnut jotain laittaa luettavaksi, olisit sen voinut tehdä gopy/paste toiminnolla. Nyt pyydät lataamaan jonkun epämääräisen tiedoston?
Pistä se tarina niin katsotaan kiinnostaako? Kiertelytavastasi päätellen täyttä roskaa.

T. Sherlokki (c) 2005

UPDATE_7277920 kirjoitti:

jos sinua ei kiinnosta niin mikä se minua haittaa? hyvä "sherlokki" ei ole pakko kirjoittaa jos ei ole mitään viisasta sanottavaa, (idioottia ei kannata esittää) jokaisella on oma makunsa tarinoissa ja ne jotka pitävät tarinastani, kirjoittavat niistä mielipiteitä. sitä varten tämä koko kirjailijanalut palsta on.
jos ei tarinat kiinnosta, mene muualle lukemaan.

"jos ei tarinat kiinnosta, mene muualle lukemaan."

Mikset menisi itse muualle, jos eivät kommentit kiinnosta.

UPDATE_7277920 kirjoitti:

onhan E.V.V.K jonkunlainen "mielipide" mutta ei niin kovin kiva.
tarinani on tehty microsoft wordilla ja se on ladattavana koska se on aika pitkä enkä ole koskaan väittänyt että olen hyvä kirjoittamaan mutta minusta sanat E.V.V.K tarkoittavat että "ei voisi vähempää kiinnostaa" eli se ei ole oikea mielipide vaan ilmoitus että ei välitä lainkaan koko asiasta.

Se E.V.V.K tarkoitti tässä tapauksessa tiedoston lataamista. Siis kirjoitus tietysti kiinnostaa, laita siitä pätkä tänne, äläkä pyydä lataamaan toisaalta tekstiä.
Pistä vaikka muutamassa pätkässä. Jos haluat kokonaisen kirjan luettaa, niin mainitse se erikseen.Tiedoston koko on vain 93,0 kilotavua joten tekstiä tuskin on järjettömästi. Tuskin kukaan haluaa koneelleen mukavia kylkiäisiä?

T. Sherlokki (c) 2005

UPDATE_7277920 kirjoitti:

olet oikeassa. olen pahoillani kun en ymmärtänyt ja laitan nyt ainakin osan tarinastani tähän:

ALKU
Kylässä jossain kaukana maailman reunalla johon kukaan ei tule paitsi kaupustelijat ja tarinoitsijat (ja nekin vain pakosta). Kylä jossa asuu niin kaukaista porukkaa että heidän ei ole ikinä tarvinnut maksaa veroja.
He kutsuvat tätä paikkaa Kilokunnaksi ja kylää Jimulaksi.
Jimulan asukkaat ovat aivan tavallisia lammaspaimenia ja riisinviljelijöitä. He saavat ruokansa myymällä kaupustelijoille riisiä.
tässä kylässä ei ollut tunnettu vihaa tai surua, koska mitään ongelmaa ei ole koskaan ollut. kaikki tuntevat toisensa ja ovat hyviä ystäviä keskenään ja asiat päätetään yhdessä koska siten on helpompaa.
Nuori poika nimeltään Sandar asuu aivan kylän lähellä olevassa pienessä talossa ison riisipellon vieressä yhdessä äitinsä Edminderan kanssa.
Sandar on kuusitoistavuotias poika ja noin kaksimetrinen. hän on erittäin pitkä ikäisekseen kuten varmaan tiedätte ajatellessanne omia mittojanne.
kaikki kylän ihmiset ovat lyhytkasvuisia ja se teki Sandarista jopa vielä suuremman.
hänen ruskea keltaisilla napeilla varustettu t-paitansa sopii hyvin yhteen hänen tummanvihreitten nahkahousujensa kanssa. Jaloissaan hänellä on kylän kenkämestarin parhainta laatua olevat sandaalit.
Tämä vaaleanruskeahiuksisen pojan punertavansiniset silmät antavat jotenkin myötätuntoa jokaiselle jolle hän sitä haluaa antaa, mutta halutessaan hän saa myös edessään olevan pelkäämään vihaa joka voi Sandarin silmistä tulla.
Sandar oli äitinsä kanssa kylässä. Sandar katseli ympärilleen. tuttu ympäristö.
talot oli rakennettu suurista hirsistä jotka oli oivasti liitetty toisiinsa neiti Jupolan keksimän erikoisliiman kanssa. tämä liima ei irtoaisi vaikka sitä yritettäisiin kirveellä hakata. (sitä oli yritettykin mutta kirveet vain tylsyivät.)
katto oli tehty oljista kuten aina ja tuuli tanssahteli iloisesti olkikattojen välissä saaden ne värisemään.
punatulkut ja peipposet lauleskelivat laulujaan naarailleen hirsitalojen katonrajassa. Ihmiset eivät vihanneet eläimiä, vaan päinvastoin he olivat täysin sovussa luonnon kanssa.
ovet oli työstetty kylän sepän luona joten ne olivat millintarkasti oikean kokoisia ja näköisiä. (kuten asiakas tahtoo, oli sepän lempisanat) kaduilla kulki muutama vahva mutta pienikokoinen hevonen vetämässä raskaita kärryjä joissa oli isoja säkkejä riisiä ja muita maatilatarvikkeita, Ja tutut kasvot vilkuttivat joka puolelta.
Oli Sandarin ensimmäinen kerta kun hän pääsisi itse viemään riisit kokille, Ja sen myötä hän saisi osan riisirahoista.
Sandarin äiti meni suoraan sanaakaan sanomatta kapakkaan kuulemaan uusimmat juorut kylän naisten omalta piiriltä, joka oli päättänyt että miehet eivät pärjäisi yksin hetkeäkään. (kuka tekisi ruoat jos ei olisi naisia?)
He kuulivat kaiken minkä kaikki muutkin joten edminderalla ei olisi ongelmia saada tietoonsa kaikkea mitä halusikin.
Sandar kulki hiljaa ja rauhallisesti mutta samalla epäröiden ja kompuroiden melkein jokaiseen kuoppaan ja kiveen kohti kokin puotia ja kuuli oikealta puoleltaan kadun päästä tutun mutta ei toivotun äänen huutavan häntä.
Kate on 17-vuotias melkein täysin valkoiseen mekkoon pukeutunut tyttö jonka ruskehtavan vihreät silmät tuikkivat aina iloisesti.
hän oli Sandaria vain juuri ja juuri kaulaan asti pitkä mutta se ei häntä haitannut. Hänen näkemisensä toi Sandarille aina mieleen heidän ensitapaamisensa…

Sandar oli juuri täyttänyt yhdeksän ja pääsi nyt ensimmäistä kertaa kaupunkiin tapaamaan isäntä al-maraa ja näkemään mitä riisille tapahtui kun se vietiin sinne mistä he saivat rahansa.
Sandar muisti kävellessään alas rappusia isäntä al-maran perässä kellariin jossa oli paljon samanlaisia säkkejä ja näki kulman johon oli kirjoitettu hänen äitinsä nimi. Hän ei vielä silloin osannut lukea kunnolla joten hän ei välittänyt nimestä paljoakaan.
Isäntä al-mara oli selittänyt että hänen äitinsä riisi oli kylän halutuinta ja että hänellä oli sen takia koko kellarin kuivin paikka vain heidän riisilleen. yhtäkkiä riisisäkkien joukosta oli kuulunut ääniä ja isäntä al-mara oli hypännyt melkein kattoon asti. Sandar päätti varovasti katsoa riisisäkkien joukkoon ja oli nähnyt siellä kauniin tytön kikattamassa isäntä al-maran pellemäiselle käytökselle. tyttö oli antanut pusun Sandarin nenään ja juossut ulos yhtä nopeasti kuin isäntä al-maralla oli kestänyt kavuta kattoparruille, eli muutamassa sekunnissa.

myöhemmin kun he olivat tavanneet ulkona oli tyttö sanonut nimensä ja he olivat ystävystyneet ja pusu oli unohdettu, olivathan he nuoria…
Sandar ei ymmärtänyt miksi Kate taas suostui puhumaan hänelle. Katehan oli juuri eilen suuttunut erittäin paljon kun ei ollutkaan nähnyt Sandaria kylässä samaan aikaan kuin ennen ja huutanut vihaisesti ettei enää koskaan puhuisi tälle. ehkä tyttö oli saanut tarpeekseen mykkäkoulusta ja tullut vihdoinkin järkiinsä.
Kate ryntäsi Sandarin luo ja syöksyi Sandarin syliin niin lujaa vauhtia että he olivat molemmat vähällä kaatua maahan pölyn ja kuran joukkoon. ”Anna anteeksi eilinen typeryyteni Sandar, olin tyhmä kun suutuin.” Kate sanoi antamatta Sandarille edes hetken taukoa. ”Kysehän oli vain minuutista ja viidestätoista sekunnista.” uskomatonta! Kate ei yleensä pyydellyt anteeksi. Tyttöhän oli jopa voinut oppinut jotain. Sandar ajatteli että Kate olisi ehkä vähän järkevämpi tästä lähtien, mutta oli vähällä luulla että Kate ei olisikaan oppinut mitään kun Kate jatkoi puhumistaan.
”sinä pojan typerys, miksi edes vaivauduin tulemaan tänne.” Kate kuulosti vihaiselta. ”mitä minä nyt tein?” Sandar kysyi ja ajatteli että on oltava hyvä syy tai ei ikinä enää ikinä haluaisi nähdä Katea uudelleen. ”et ole vieläkään pyytänyt minua huomenna oleviin tanssiaisiin vaikka lupasit jo aikoja sitten.” Kate sanoi puoliksi vihaisena ja puoliksi huvittuneena.
Sandar ei ollut muistanut koko tanssiaisia eikä hänen viimeviikolla tekemäänsä lupausta kutsua Kate sinne ja senkin lupauksen hän oli antanut jotta Kate olisi jättänyt hänet rauhaan lopuksi päivää ja jotta hän olisi voinut tavata hänen ystävänsä Matin. Mat oli Sandarin yksi kolmesta ystävästä ja ainut jolla oli useimmiten kujeet mielessä kuin rehti työ.
Sandar melkein naurahti kun muisti viimekertaisen tempun, Mat oli mennyt ilotulitevarastoon ja ottanut sieltä pienimmän mahdollisen raketin joka olikin osoittautunut koko kylän parhaimmaksi ja kauniimmaksi ja hän oli ampunut sen ilmaan. se oli tehnyt niin paljon meteliä ja valovälähdyksiä että koko kaupunki oli ollut paniikissa ja luullut että joku oli hyökkäämässä sinne.
Kate näki Sandarin hymyn ja kurtisti otsaansa jolloin Sandar palasi nopeasti nykyhetkeen. ”Tulisitko kanssani tanssiaisiin Kate?” Sandar kysyi aivan yhtäkkiä kun Kate oli taas aloittamassa hänen normaalin litaniansa jolla yrittäisi kertoa, että olisi luullut Sandarilla olevan edes vähän älliä päässään.
Kate punastui ja kikatti hieman kun Sandar oli kysynyt ja meni hetki jos toinen ennen kuin Sandar päätti kysyä uudestaan. Kate oli aivan poissa tolaltaan - taas vaihteeksi - ja lähti pois kikatellen kuin hullu kanakopissa. juuri viimehetkellä hän huikkasi että suostuu ja juoksi pois naama punaisena.
Sandar hymyili, hymähti ja jatkoi onnellisena matkaansa iso säkki riisiä olallaan suoraan kohti kokin suurta puotia.
Emäntä al-mara oli lieden ääressä paistamassa aamupalaa miehelleen. Kun Sandar astui sisään hän hätkähti pois unelmistaan ja huomasi munakkaan olevan melkein pikimusta.
Janice al-mara on hänen nimensä. vähän pyöreähkö noin kaksikymmentä kaksikymmentäviisi vuotias äidillinen ja ystävällinen.
hän oli aina patistamassa isäntä al-maraa joka paikkaan auttamaan muita, milloin korjaamaan kattoa ja milloin vain luuttuamaan lattiaa kun ei itse kerinnyt. hän piti melkein aina esiliinaa edessään kuin se olisi ollut hänen vaatetukseen kuuluva osa ja hän piti hiuksiaan palmikolla.
”hei Sandar, joko nyt on jo aika riisille? olin aivan unohtanut että olit tulossa tänään sen riisisäkin kanssa. odotas niin haen kukkaroni. TULE ALAS VANHA KÖNTYS, SAIMME VIERAITA.”
Emäntä al-mara oli aina haaveilemassa menneisyyden ihanuuksia ja niitä aikoja jolloin oli tavannut miehensä. Isäntä al-mara tuli alas kuistilta ja tervehti Sandaria niin asiallisesti kuin oli mahdollista. Hän tervehti asiallisesti vain aikuisia. Sandar pohti hetken ja tajusi virne naamallaan että hän oli jo kuusitoista, olihan hän aika vanha ja valmis vaikka mihin. ”miten kotona menee Sandar? oletko jo päättänyt mitä teet kun olet kahdeksantoista?”
Sandar ei ollut edes ajatellut että hänen tulisi pian valita tulisiko hänestä metsästäjä, kokin oppipoika, riisiviljelijä vai lammaskasvattaja. ”en ole vielä pohtinut asiaa. mutta uskoisin että teen sitä mitä äitinikin tai sitten ehkä metsästäjä” Sandar vastasi ja isäntä al-mara hymähti. ”parasta päättä pian koska useat naiset ovat jo nyt valitsemassa sinulle vaimoa.” Sandar punastui kuin nuotio syttyessä.
Isäntä al-mara oli suunnilleen saman kokoinen kuin Emäntä al-mara eli Sandaria rintaan, mutta paljon vanhemman näköinen. hänkin oli syönyt vähän ylimääräisiä annoksia ruokaa eikä siis eronnut vaimostaan paljoa painossa.
Sandarin pohtiminen loppui nopeasti kun kylän uusi pormestari tuli sisään. Lordi Gylper oli noin kolmekymppinen lyhyt - Sandaria vähän rinnan alle - ja hintelän näköinen, mutta hän oli voimakas ja taitava, eikä hän pitänyt viivästyksistä. kukaan ei tiennyt hänen oikeaa nimeään - ei edes hän itse, tai niin hän väittää - koska hän tuli paikasta nimeltä Korallia. sen paikan uskottiin olevan täynnä lordeja, viisaita ihmisiä jotka sopisivat kaikki vaikka kuninkaiksi. kukaan ei ollut ikinä käynyt Koralliassa mutta lordi Gylperiin uskottiin heti kuin hän olisi asunut täällä koko elämänsä ja hän osasi omituisia asioita kuten hän aina sanoi päivää ennen milloin oli tulossa ukkosta, sadetta tai heinäsirkkoja. sanottiin että hän osasi jopa ennustaa mutta Sandar ei siihen uskonut. Eihän kukaan osannut ennustaa, vai osaako? joka tapauksessa, Gylper oli erittäin vihainen, taas kerran. Viimeksi syynä oli että jonkun koira oli päässyt vapaaksi kotootaan ja löytynyt hänen talostaan. Hän huusi tunteja Matille joka oli huvikseen avannut lordi gylperin kotioven ja päästänyt koiran sinne.
Tällä kertaa asia tuntui koskevan juuri riisiä. gylper aloitti puhelitaniansa siitä kuinka riisi ei ikinä ollut tarpeeksi ajoissa paikalla eikä mikään muukaan koskaan onnistunut. hän aloitti puhumisensa hitaasti mutta kiihdyttäen sitten kohti loppukohtausta ja kun hän oli päässyt loppuun, ”…ja muistakin että ensi kerralla saat potkut!” oli Mat saapunut paikalle.
varmaan taas uusi kepponen mielessään. Matilla oli mukanaan hernepyssy ja yksi vaivainen herne. Mat oli koko kylän paras ampuja hernepyssyllä, ritsalla ja jousipyssyllä. Sandar huomasi Matia kiinnostavan esineen Gylperin yläpuolella, yksi laukaus ja höyhen tyyny joka oli laitettu kattoon roikkumaan, tippuisi suoraan lordi gylperin päälle ja saisi hänet näyttämään linnulta jolla on liikaa höyheniä.
Sandar puoliksi toivoi että Mat ampuisi ja puoliksi että Mat edes kerrankin käyttäytyisi kunnolla eikä joutuisi ongelmiin. jos hän ampuisi niin hän saisi taas ylimääräisiä töitä riisipellolla kuukaudeksi tai kahdeksi. Onneksi gylper huomasi Matin ennekuin tämä ehti edes tähdätä ja katsoi häntä epäilevästi suoraan silmiin. Mat meni Sandarin vierelle ja kysyi huvittuneena mikä tällä kertaa oli raivon syynä. ja sai vastauksen itseltään lordi gylperiltä jolla näytti myös olevan koiran kuulo kaikkien muiden vaistojen lisäksi. ”MINÄ EN RAIVOA YHTÄÄN SEN ENEMPÄÄ KUIN SINÄKÄÄN!” Gylper karjui kuin pillastunut karhu ja hiljeni kuin vasta nyt olisi huomannut Sandarin. isäntä al-mara näki Gylperin katseen kohteen otti tilaisuudesta kiinni ja pyysi Sandaria ojentamaan riisisäkin jotta hän voisi viedä sen pois ja samalla itsekin poistua paikalta ennen kuin Gylper aloittaisi taas. emäntä al-mara tuli takaisin samalla hetkellä ja ojensi Sandarille seitsemänkymmentäkahdeksan puntaa ja tervehti lordi gylperiä jotenkin erikoisen kummallisesti. ”hyvää päivää lordi gylper, oikein mukava aamu tänään. voisittek- tai siis voisinko palvella teitä jotenkin?” gylper katsoi emäntä al-maraa vihaisesti kummeksuen ja vastasi sitten että hänellä oli kiire ja poistui paikalta vihaisena melkein juosten ja manaillen sanoilla joita Sandar ei edes ollut ennen kuullut. emäntä al-mara katsoi Sandaria ja Matia hetken mietteissään ja meni sitten sammuttamaan lieden jolla munakas oli jo nyt palanut kokonaan pilalle eikä sitä olisi edes pystynyt paloittelemaan kirveelläkään.
Mat ja Sandar lähtivät ulos yhdessä ja Sandar kysyi kuumimmat juorut. ”tänne on tulossa huomenna vieraita jostakin jota kutsutaan Rinliaksi.” ”Rinlia…?” Sandar kysyi hitaasti miettien kuin olisi kuullut sen jossain…
”Rinlia! ja toinen kuulemma kantaa jotain TODELLA arvokasta.” korostus jonka Mat teki sanan todella kohdalla oli epäilyttävä. Matin tuntien se tarkoitti jotain, kuten kättä laatikossa tai ruumisarkkua. mutta Sandarista tuntui omituiselta kuin huominen tulisi jotenkin muuttamaan hänen koko elämänsä.
unessa tapahtuu

Sandar nukkui seuraavan yön kylän ainoassa majatalossa jonka nimi oli Jimin korina. Nimi oli saanut alkunsa kylän perustajan Jimin (olkoon hän ikuisesti kunnioitettu) korisevasta puhetavasta. Majatalon isäntä Lutar oli erittäin paksu ja vanha. Lihavuudesta tiesi oliko ihmisellä varaa ostaa ruokaa tai yhtään mitään ja samalla pystyi katsomaan millä varmuudella toinen himoitsisi rahojasi. Sandar huomasi taas ajattelevansa miten tunnistaisi ihmisten himot, vaikka mitä hyötyä siitä olisi ollut täällä jossa kaikki tunsivat toisensa. Hän oli jo kauan ajatellut asioita mitä ei ikinä ennen ollut tullut hänen mieleensä, kuten miekkailun opettelemista ja hiipimisen arvokasta taitoa. Ihan kuin jokin yrittäisi kertoa hänelle että hänellä olisi edessään pitkä ja erittäin vaarallinen matka jonnekin. Öisin hän oli aina nähnyt unta suuresta hiekkarannasta joka ei ikinä loppunut kesken. Joskus hän toivoi että olisi nähnyt muutakin kuin meren ja rannan. Jos hän unessa yritti mennä veteen, sieltä nousi erittäin suuri hyökyaalto joka heitti hänet takaisin rannalle ja joskus Sandar oli saanut sen takia mustelmia ja kuullut äänen sanovan hiljaa hänen päässään että vielä ei ollut aika paljastaa hänen kohtaloaan. Jos hän yritti mennä pois hiekkarannalta alkoi maahan tulla leveitä rotkoja joissa ei ollut pohjaa vaikka kuinka kauan putosi ja ääni oli sanonut että vielä ei ollut aika paljastaa hänen oikeita voimiaan eikä edes niitä jotka hän tulisi saamaan ensialkuun. Hän oli myös pari kertaa saanut haavan unessa ja se oli jäänyt hänen ihoonsa kipuineen kaikkineen kun hän oli herännyt. Tästä Sandar oli aina pelästynyt niin suuresti että ei ollut uskaltanut ollenkaan nukkua pariin seuraavaan päivään. Ikuisen hiekkarannan ikuisena vankina jokaöisessä unessa… Sandar toivoi että ei ikinä todellisuudessa joutuisi siihen kammottavaan paikkaan. Jos haava unessa oli myös herätessä jäljellä, niin mitä tapahtuisi jos hän saisi haavan oikeasti siellä ollessaan? vuotaisiko hän kuiviin vai kivettyisikö hän ja saisi ikuisen kivun tunteen kuten vanhoissa tarinoissa jotkut taikurit pystyivät tekemään muille? Sandar värähti ajatellessaan miten pahasti voisi loukkaantua jos putoaisi johonkin niistä rotkoista. Sandar nukahti ajatellessaan mitä kaikkea vaarallista sieltä vielä voisi löytyä ja keitä hän voisi vahingossa uneksia sinne itsensä kimppuun. siellä oli yksi erikoinen sääntö, kaikki ajatukset tulivat välillä toteen jos niitä ajatteli liikaa.
Sandar käveli ikuisuuksien hiekkarannalla kuten ennenkin ja toivoi että heräisi pian. Jokin oli muuttunut. Sandar tunsi tuulen. Sitä ei ennen ollut eikä myöskään jalanjälkiä maassa. Jotenkin alkoi tulla lämmintä ja aurinko tuli esille jostain kaukaa ja suureni kokoajan. ”Ei aurinko!” Sandar huudahti, kun alkoi hikoilemaan. Se oli suuri meteoriitti. Niin suuri että sen törmäys varmasti tärisyttäisi koko planeettaa. Sandar alkoi juoksemaan rantaa pitkin. Hän juoksi niin kovaa kuin pystyi ja silti hänestä tuntui ettei hän edennyt lainkaan. ilmassa alkoi kuulua omituisia ääniä ja hänen päässään kävi ajatus että häntä jahtaa jokin kamala. Kuka häntä täältä etsisi? Sandar ajatteli juostessaan ja oli vähällä kompastua kuullessaan takaataan jonkin olennon kovaa karjuntaa. Sandar katsoi taakseen ja näki meteoriitin olevan melkein maassa ja siitä irtoili omituisen näköisiä olentoja. Sandar ei kerjennyt katsomaan niitä niin tarkasti että olisi nähnyt niiden muodot. Valo oli liian kirkas ja olentoja oli miljoonia. Sandar juoksi kovempaa ja kovempaa. Olennot saavuttivat häntä. Nyt niitä oli edessäkin. Sandar karjui pelosta ja lähti vielä pelokkaammin juoksemaan kohti rotkoja. vedestä tuli lisää olentoja, erilaisia, Sandar ajatteli. eikö yksi laji muka riittänyt. Sandar kiroili sanoilla joita hän ei ollut ikinä ennen käyttänyt ja jatkoi juoksuaan ja maa alkoi täristä. Pian meteoriitti osuisi maahan ja tuhoaisi koko rannan, vai olisiko tämäkään tarpeeksi suuri jotta voisi tuhota koko rannan? Maahan alkoi ilmestyä rotkoja ja Sandar tippui niistä yhteen. Sandar tippui ja huusi minkä kurkustaan irti sai. Meteoriitti osui rantaan. Rotko repesi sivuistaan ja Sandar näki laavaa tulevan suoraa päällensä. Sandarin kurkusta ei tullut enää yhtään ääntä.

”HERÄÄ Sandar, HERÄÄ! TALO VOI ROMAHTAA HETKENÄ MINÄ HYVÄNSÄ!” Sandar nousi sängystään pelokkaana ja tunsi kuinka maa tärisi. Aivan kuin puolet planeetasta olisi tunkeutumassa toisen puoliskon sisään. He juoksivat ulos talosta aivan viimehetkellä ennen kuin talo romahti kasaan. Tärinä jatkui vieläkin. Se raivosi kuin yrittäisi tuhota juuri heidät. Rotkoja ilmestyi kaikkialle ja Sandarin äiti kaatui maahan. Aivan hänen viereensä aukesi rotko ja Sandar tarttui äitiään kädestä kun hänen äitinsä tippui sinne. Hän ei jaksaisi pitää enää kauaa kiinni äidistään. Pian hän tiputtaisi sen joka oli hänelle tärkein. Epätoivo vei Sandarin voimia nopeammin. Yhtäkkiä rotkosta alkoi nousta suuri laavapatsas joka polttaisi kaiken tieltään. Epätoivo muuttui vihaksi ja kauhuksi. Sandar veti lujempaa ja lujempaa. Koko käsi irtoaisi vielä, Sandar ajatteli. Kun hänen äitinsä oli puoliksi poissa rotkosta Sandar huohotti kuin viimeistä päivää. Laavapatsas nousi nyt nopeampaa. Aivan kuin sillä olisi oma tahto. Se yritti niellä yhä nopeammin kaiken sisäänsä. Sandar sai äitinsä ylös juuri ennen kuin laavapatsas tuli ylös. Nyt se alkoi tippua alas ja suoraan kohti Sandaria ja hänen äitiään. Sandar otti äitinsä olkapäälleen ja alkoi juosta pois alta väistellen samalla maahan ilmestyviä rotkoja. Hänen äitinsä oli pyörtynyt. Vain pyörtynyt Sandar toivoi. Jostain kaukaa kuului kiljuntaa. Sandar ei välittänyt kiljunnasta vaan juoksi eteenpäin. Takaata alkoi kuulua samaa karjuntaa jota hän oli kuullut unensa olioiden tekevän. Sandar juoksi kovempaa. Jalkoja oli särkenyt jo minuutti sitten ja se paheni kokoajan. Kuinka kauan hän oli jo juossut? Kuinka kauan hän vielä joutuisi juoksemaan? Edestä kuului miekankalahduksia ja miesten huutojen seasta kuului myös vesipetojen ääniä. Sandar vaihtoi suuntaa ja näki edessään taas yhden uuden peto lajin. tämä laji oli ainakin neljä kertaa Sandarin kokoinen mutta se oli myös hidas. Se oli onni. Sandarin äiti heräsi kun Sandar huusi täysillä. Hänen käteensä oli tullut jotain omituista mönjää. ”Sandar päästä minut alas.” Rauhallinen ääni. Sandar yllättyi että HÄNEN äitinsä ei pelännyt lainkaan. Se mitä tapahtui kun Sandar oli laskenut äitinsä on asia jota Sandar ei nähnyt lainkaan. Sandar pyörtyi tuskasta jonka mönjä oli saanut aikaan hänen kädessään.

selvityksiä

Sandar heräsi sängystä omituiseen lemuun. se lemu tuli hänen kädestään joka oli kipsissä. Sandarin liikahtaessa isäntä al-mara tuli sängyn viereen istumaan ja näytti erittäin väsyneeltä. ”SANDAR, olet kunnossa!” Kate tuli ilosta huutaen ylös makuuhuoneisiin, suoraan Sandarin päälle ja halasi niin että Sandarilta meinasi selkäranka haljeta. emäntä al-maran tekemä lääke oli pöydällä odottamassa. ”mitä tuossa on?” Kysyessään Sandar ajatteli että varmaankin sitä kamalan makuista yrttiä. kysymys oli tarkoitettu emäntä al-maralle mutta Kate vastasi. ”siinä on pirunjuurta päänsärkyyn, hurmaleinikkaa käteesi ja sokeria tekemään siitä paremman makuista. emäntä al-mara näytty närkästyneeltä kun Kate oli vastannut hänen puolestaan, mutta ilostui kun Sandar näytti yökkäävän juodessaan sitä. emäntä al-maran mukaan mikään ei voi saada pirunjuuren kitkerää makua pois ja makeutusaineet vain tekevät sen kamalammaksi. nyt puolestaan Kate näytti vihaiselta. hän ei uskonut emäntä al-maraa ja oli vihainen kun oli ollut väärässä. pieni näpäytys Sandarin poskeen ja tuhahdus. Kate käveli vihaisesti ulos. yrittää nyt ymmärtää naisia, Sandar ajatteli. ne ovat yhtä omituisia kuin se uni. ”se maanjäristys yöllä, mikä sen aiheutti?” Sandarin kysymys otettiin vastaan surullisena. ”se ei ollut viime yönä, olet nukkunut kaksi päivää.” isäntä al-mara kuulosti siltä kun olisi luullut Sandarin heränneen kuolleista. emäntä al-mara jatkoi. ”se oli luultavasti jonkinlainen meteoriitti. ja se mätkähti lujaa maahan.” Sandar hätkähti ja melkein huudahti. oliko hänen unensa muka tosiaankin ollut totta? Sandar ei kerinnyt sanomaan enempää kun omituinen pari astui sisälle. ”tässä on pelastajasi. hän herätti sinut kuolleista. hän on Folmi.” isäntä al-mara värähti selvästi sanoessaan sanan Folmi. Sandar värähti jo pelkästään ajatellessaan sitä nimeä. se oli taikurien liitto jossain kaukana. sen verran hän oli kuullut kaupustelijoilta. kukaan tässä kylässä ei olisi halunnut nähdä Folmia. tämä oli nainen. vieläkin pahempi, Sandar ajatteli. naiset ovat aina kummallisia ja vaikeasti ymmärrettäviä, mutta että vielä Folmi. miespuolisia Folmeja ei kuulemma ollut lainkaan, ne olivat mahdollisia mutta jokin oli kuulemma tehnyt miespuoliset Folmit harvinaisiksi ja kaikista voimallisimmiksi. ”nimeni on Reanna.” Folmi sanoi ilmettäkään muuttamatta. aivan kuin hän puhuisi puulle. mikä rauhallisuus. se luultavasti kuului Folmien tapoihin.
tämä nainen ylsi Sandaria vain olkapäille saakka. hän oli pukeutunut vihreään silkkiin ja piti päässään punaista hattua. Sandar ei tunnistanut mistä hattu oli tehty, mutta se oli hienompi kuin kylän kaikki hatut yhteensä. Reannan mukana tullut nainen ei ollut Folmi. Folmien iho hohti heikosti merkkinä että hän osasi taikoa. mitä suurempi hehku sitä voimakkaampi taikuri. hehkun väri kertoi tekikö taikuri jotain vai ei. valkoinen hehku ja taikuri ei taikonut, ja punertavansininen jos hän taikoi. ”olen Jin.” Reannan kumppani sanoi. ”hän on oppilaani” Reanna lisäsi tyynesti. taas Sandar ihmetteli, miksi tuon naisen äänessä ei ollut tunteita tai mitään? isäntä al-mara oli lähtemässä alas, kun Reannan hohde muuttui punertavansiniseksi. Reannan eteen ilmestyi miekka. aivan tyhjästä oli tullut miekka. Reanna hymyili nähdessään isäntä al-maran ja Sandarin pelästyneet ilmeet. emäntä al-mara ei edes huomannut, hän oli taas omissa ajatuksissaan. miten hänkin pystyi olemaan kuin mitään uutta ei olisi lainkaan? ”tämä on sinulle Sandar, tulet tarvitsemaan sitä. Sandar hätkähti, Minä? Minä muka tarvitsen miekan? ”Miksi minä miekan tarvitsen?” Sandar kysyi ja hymy Reannan naamalla kasvoi. ”sinun pitää tulla meidän mukaamme. olet vaarassa jos jäät tänne, samoin koko rakas kyläsi.” Reannan ääni oli vieläkin tyyni, miten hän pystyi siihen? ”miksi olen vaarassa?” Sandar kysyi ennen kuin kerkesi hillitä omaa kieltään. sanottiin että Folmin vastaukset ovat aina totta mutta he eivät kerro aina kaikkea ja sekin pieni mitä he kertovat, maksaa omaisuuden. Reanna hymyili. ”olet se joka on päässyt kahdesti pakoon meteoriitin tekemistä hirviöistä.” Reannan ystävä oli tällä välin poistunut ja samoin isäntä ja emäntä al-mara. miekan teon jälkeen Reanna oli saanut takaisin valkoisen hehkunsa. ”mitä ne hirviöt ovat?” Sandar kysyi ja pohti mitä joutuisi antamaan vastauksista? elämänvoimansako? ”niillä ei ole oikeaa nimeä joten me Folmit kutsumme punaisia lavaneiksi, sinisiä blizaneiksi, keltaisia sunadeiksi ja mustia darmoneiksi. yhteisnimellä ne ovat vain frondarkkeja ” ”lavanet koostuvat laavasta ja ovat hitaita, blizanet ovat nopeita ja erittäin pitkiä ja vahvoja. ne ovat erikoistuneet veteen. kun olet merellä niin toivo ettei edes kilometrin säteellä ole blizaneja. sunadet ovat erittäin vahvoja päivisin eikä niihin tehoa mikään elleivät ne ole varjossa. darmonet ovat pahimpia. ne voivat mennä ihmisten uniin ja tappaa nämä siellä tai hallita ihmistä tämän aivoissa. ne liikkuvat useimmiten öisin mutta edes päivällä niihin ei tehoa muu kuin rakastavaisten luottamus toisiinsa.” Reannan pitkä puhe teki vaikutuksen Sandariin. ”entä minä?” huudahti Mat. ”enkö minäkin voi tulla mukaan?” Matilla oli vaikeuksia pitää ilmeensä rauhallisena kun Reanna katsoi häntä tavalla joka olisi varmaan saanut jopa blizanen tekemään itsemurhan. hetken ajaksi Reannan hehku oli muuttunut punertavansiniseksi ja Mat oli pysähtynyt kuin kiveen. ”voit… voit sinä tulla mukaan” Reanna päästi Matin irti voimistaan hitaasti ja haluttomasti. hetken ajan Mat seisoi paikallaan kuin ei olisi tajunnut yhtään mitään ja Sandar melkein syöksyi Reannan päälle koska hehku ei ollut vieläkään muuttunut normaaliksi. ”entäs minä?” Mat kysyi, aivan kuin ei olisi jo aiemmin kysynyt sitä. ”pääsenkö minäkin mukaan?” Reannan ympärillä ollut sinertävänpunainen hehku oli taas valkoinen. ”kyllä sinä pääset.” Reanna vastasi aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. ”mitä sinä teit Matille?” Sandar kysyi vihaisena. Reanna oli edelleen rauhallinen ja vastasi. ”olin vähällä laittaa hänet unohtamaan viimeiset kaksi päivää jotta hän ei tulisi mukaan.” rauhallisuus Reannan äänessä oli ärsyttävää, miten hän voisi edes ajatella käyttää voimiaan hänen parhaimpaan ystäväänsä? vielä jotenkin hän kostaisi.


matkatavarat, ja lähtöön!


Mat oli juossut kotiin pakkaamaan heti kun hänet oli päästetty. Mat ajatteli paljon ja yritti muistaa milloin oli saapunut sinne kysymään mukaan pääsyä. hän muisti olleensa matkalla sinne ja- sitten hän olikin jo kysymässä asiaa. Mat heitti pois kaikki ajatukset ja jatkoi matkaa nopeammin. kotona hän ryntäsi saman tein yläkertaan ja alkoi pakkaamaan.

Sandar käveli rauhallisena majataloa päin ja oletti sen olevan täysin tuhoutunut ja hänen omaisuutensa siinä mukana. Sandar pysähtyi täysin vahingoittumattoman majatalon eteen silmän pyöreinä. kaikki muut rakennukset olivat vähintään menettäneet kattonsa elleivät olleet aivan kasassa. Majatalo oli täysin pystyssä eikä Sandar tiennyt syytä. Sandar katsoi taakseen ja näki vasta nyt että talot olivat ehjempiä mitä lähemmäs majataloa tultiin. mikä oli suojellut tätä aluetta? Sandar melkein ryntäsi kotiin ja näki äitinsä oven edessä ja kylän muut ihmiset hänen takanaan pelokkaina. Sandarin nähtyään Edmindera huokaisi helpotuksesta ja syöksyi Sandarin syliin kuin olisi ollut lähellä menettää hänet. olihan Sandar ollut kuolleena hetken mutta hänen äitinsä ei ikinä ollut tehnyt näin. kun Sandar nyt kovin muisteli, hän ei ollut halannut äitiään ikinä. se ajatus oli jotenkin kaukainen mutta samalla erittäin varma. hänen äitinsä halasi häntä ja- hän tunsi jotain omituista, jonkinlaisen voimakentän. hän pakeni pois äitinsä sylistä ja vetäisi miekan suuresta ämpäristä takanaan. se oli miekka jonka Reanna oli tehnyt. miten se oli tänne tullut? Sandar ei kerjennyt ajattelemaan enempää kun hänen ”äitinsä” kävi kimppuun ja muutti ulkonäköään. hänen eteensä ilmestyi lavane, yksi niistä inhottavista olennoista. Sandar huitoi miekallaan kuin kaistapäinen hirvi ja lavanen pää irtosi sen hämmentyessä Sandarin tapaa taistella. vain yksi isku, Sandar ajatteli. hän tarvitsi vain yhden iskun osuakseen. ei se ollut mahdollista, hän ei ollut mikään miekkamies. hän huohotti ja katsoi kun kyläläisten kuvat katosivat ja majatalon katto alkoi ilmestyä maahan. Sandar hätääntyi, missä hänen äitinsä oli? hän huusi ääneen kivusta sydämessään koska ei ollutkaan löytänyt äitiään ja alkoi itkeä. hän oli pelastanut äitinsä ja nyt hän ei löytynyt. Sandar ei kestänyt ajatusta että hänen äitinsä olisi voinut kuolla häntä suojellessaan.

Reanna käveli Jinin kanssa katuja pitkin ja katseli ympärilleen. miksi hänen piti tehdä Sandarille miekka joka seuraisi häntä ja oli aina tarvittaessa hänen kätensä ulottuvilla? Folmien tietäjät eivät paljastaneet unistaan muuta kuin ne asiat jotka voitiin turvallisesti paljastaa. miksi tänne? eihän täällä ollut mitään ennustuksiin liittyvääkään. nyt hänen olisi mentävä viimeiselle talolle pohjoisessa eikä hän ymmärtänyt syytä. kuulemma parantamisen voimia tarvittaisiin. ”tämä sen on oltava” Jin sanoi kun he olivat lähestyneet pohjoista porttia. Reanna astui sisään ja näki naisen makaamassa maassa. naisen ympärillä oli erittäin kirkas hohde. varmaankin yksi kaikkein voimakkaimmista naisista jonka hän oli ikinä nähnyt. taikoja ei pystynyt parantamaan itseään joten Reanna kumartui naisen ylle ja hänen hehkunsa muuttui punertavansiniseksi. hetken kuluttua nainen hänen edessään alkoi nukkua rauhallisesti ja hehku katosi hänen ympäriltään. Reanna hätkähti, oliko hän poistanut naisen voimat? ei se voinut olla mahdollista häneltä. hän ei ollut ikinä oppinut voiman imentää. voimakkaimmat naiset eivät halunneet pitää hehkuaan päällä koska se olisi sokaissut katsojan. puolikuolleena jopa Folmin hehku on pieni eikä se koskaan poistuisikaan vaikka jotkut sen piilottivatkin. Reanna tiesi sen mutta mietti olisiko nainen siltikään Folmi, vai harhailija. harhailijoiksi kutsuttiin naisia jotka oppivat yksin taikoja eikä kukaan heitä opastanut. nämä naiset yleensä tappoivat itsensä koska eivät tienneet mitä tekivät. Reannan väri ei vieläkään palautunut normaaliksi. hän nosti voimillaan naisen ilmaan ja leijutti hänet vierellään ulos vajasta.

Jin odotti kärsimättömänä ulkopuolella kun Reanna tuli pois leijuttaen täysin tuntematonta naista vierellään. tuollaisen maalaistollon takiako he tänne joutuivat tulemaan? Jin tuhahti ja alkoi kävellä kohti majataloa Reannan vieressä. se oli kolmas käsky Reannalle, kanna löytämäsi majatalolle. Jin ei pystynyt uskomaan että tuosta naisesta olisi vielä hyötyä. kun he saapuivat majatalolle he kuulivat itkua, miehen itkua. Jin juoksi edellä sisälle ja näki Sandarin itkemässä keskellä romahtanutta majataloa kuolleen lavanen vieressä. Jin hätkähti ja tutki oliko lähistöllä enemmänkin lavaneja. Reannan tullessa sisään Sandar kohotti päätään ja huudahti kovaan ääneen ”ARMOLLINEN JUMALA!” Sandar juoksi halaamaan naista Reannan vierellä ja itki vieläkin lujempaa mutisten jotain kuten ”melkein menetin sinut” ja ”älä ikinä enää katoa” nyt vasta Reanna huomasi että nainen oli herännyt ja halasi Sandaria yhtä kovaa kuin Sandar häntä. Reanna laski naisen maahan ja hehku hänen ympärillään muuttui valkoiseksi. Sandar halasi ja itki yhä mutta mietti samalla miten miekka oli ilmestynyt hänen luokseen. hän pystyi taas ajattelemaan. hänen äitinsä oli turvassa ja hänen vierellään. muuta ei tarvittu. hän kostaisi vielä kaikille frondarkeille että ne olivat ottaneet hänen äitinsä muodon. hän tappaisi ne kaikki. Edmindera nousi ylös ja kiitti Reannaa. ”vie Sandar kauas täältä jotta hän voi täyttää ennustukset.” mitkä ennustukset Sandar ajatteli samalla kun näki Reannan hätkähtävän. mistä hänen äitinsä puhui? Reanna nyökkäsi epäröiden ja katsoi Sandariin. ”sinun on tultava mukaamme jos haluat että ihmisiä ei kuole maailmassa enempää kuin on tarvetta.” Reannan sanat iskivät Sandariin kuin puukko selkään. Sandar nyökkäsi mutta mietti syytä, miksi?

Seuraavana aamuna jo ennen kuin aurinko oli ehtinyt kunnolla nousta, Sandar, Mat, Reanna ja Jin olivat valmiina lähtöön. Sandar oli saanut oman hevosensa Judesen. ruuna oli vähän hermostunut aikaisesta ajankohdasta mutta samoin oli Sandar. Mat oli saanut Sandarin äidin hevosen Gildianin, se oli tamma. Reannalla oli oma hevosensa, taisteluhevonen joka ei edes ukkosta pelännyt. sen nimi oli Hiedna. Jinillä oli kylän paras hevonen koska hänen omansa oli kuollut tappelussa blizanea vastaan. sen nimi oli Franc, tyytyväinen ruuna joka ei liikoja pelännyt, mutta rehenteli usein muille hevosille jonka takia se myytiinkin niin halvalla. heidän lähtiessä matkaan aurinko oli jo melkein esillä ja talon väki alkoi heräillä. Sandar oli vähällä pudota satulastaan kun kuuli takaataan epämiellyttävän äänen. ”odottakaa, minäkin tulen.” Kate ratsasti tammallaan aivan Sandarin viereen ja tuhahti vihaisesti Sandarille. ”et edes pyytänyt minua mukaan kun itse olit menossa maailmaa katsomaan.” Katen ymmärtämättömyys ei ollut hyvä mutta ei hänelle oltu voitu kertoa koska hän kuului niihin jotka olisivat vain tiellä kun matka alkaisi. ”miksi haluat mukaamme? olemme pakenemassa isoa vaaraa emmekä menossa huviretkelle.” Reannan sanat saivat Katen hetkeksi hiljaa. hetken kuluttua Kate kumminkin aloitti yhden niistä miljoonista litanioistaan joita hänellä oli enemmän kuin riittämiin. ”minä olen vannonut itselleni seuraavani sinua Sandar, vaikka läpi maan ja kiven. minä en suostu siihen että minut jätetään ulos kaikesta siitä mihin sinä pääset. aion tulla mukaanne vaikka minun sitten pitäisi seurata teitä kilometrien päästä mutta minua ette jätä tänne vaikka kuinka haluaisitte.” Sandar huokaisi surumielisesti ja Reannalla ei ollut vaikeuksia päättää asiaa. ”saat tulla mukaan, mutta älä hidasta vauhtiamme.” Katelle meni hetki tajuta että yksi litania riitti siihen että hänet päästettiin mukaan. mutta hetken kuluttua hän jo ratsasti Sandarin vierellä onnellisen näköisenä.

matka jatkui rauhallisesti eikä eteen tullut ketään hetkeksikään. Sandar oli omissa ajatuksissaan ja Kate yritti turhaan jutella muiden kanssa. Reanna ja Jin juttelivat keskenään ja Jin nyökkäili vähän väliä. se oli sen taikuuden oppimisen ensiaskeleet, opi ymmärtämään. he olivat ratsastaneet monta kilometriä ennen kuin aurinko alkoi laskea ja pimeä saapua. kun tuli ilta niin Reanna taikoi heille kaksi telttaa. yksi hänelle, Jinille ja Katelle ja yksi Sandarille ja Matille. yö sujui hyvin koska Sandar ei nähnyt unta hiekkarannasta. aamulla oli taas valoisaa ja he lähtivät liikkeelle ennen kuin aurinko ehti nousta. Sandar mietti että miksi hänestä tuntui kuin hiekkaranta oli mennyt lukkoon. matka oli hiljainen mutta myös erittäin häiritsevä. Kate ei ikinä ollut hiljaa. keskipäivän aikaan he pysähtyivät syömään eikä kukaan puhunut vieläkään. lopulta Sandar sai suunsa auki. ”Mat puhui jostain arvokkaasta esineestä joka teillä on?” Reanna ja Jin olivat hetken hiljaa ja nielaisivat leivän palan suustaan. ”odota hetki niin haen sen.” Reanna meni telttaan ja sieltä alkoi kuulua etsimisen ääniä. jonkin ajan kuluttua koko teltta muuttui sinertävänpunaiseksi ja lensi ilmaan josta se alkoi leijua alas hiljalleen. teltan ympärys muuttui valkoiseksi ja valo haihtui hitaasti pois. Reanna tuli ulos käsissään pieni valkoinen pussi. ”tässä on arvokkain esineemme. se auttaa meitä kun valmistamme esineitä.” Folmien salaisuus esineiden valmistamiseen oli siis tämä esine. oli monia erilaisia taikavoimia käyttäviä esineitä ja miljoonia eri käyttötapoja. tämä oli niistä harvinaisin, ainakin niistä jotka oli tähän mennessä löydetty eikä se määrä ollut paljoa kymmenen yllä. tämä näytti jonkinlaiselta laatikolta jossa oli yhdeksän ruutua jokaisessa sivussa. se muistutti jonkinlaista kuutiota. mahtui sopivasti käteen ja tulvi voimaa jota ei voinut huomata. esineiden valmistaminen oli aivan normaalia noin kymmenentuhatta vuotta sitten, mutta se taito oli unohdettu jo aikoja sitten. tuo esine auttoi naispuolisia taikureita käyttämään voimiaan esineiden tekoon. ”näitä esineitä on vain yksi ja sinun takiasi minä jouduin ottamaan sen tänne.” tuo kuulosti jo selvältä vihalta. syytä ei Sandar tiennyt mutta jotain ennustuksiin se liittyi. ”nyt Kate on sinun aikasi tulla testatuksi. tule tänne ja sulje silmäsi.” Kate nousi Sandarin viereltä pois ja meni Reannan viereen. Reanna ojensi kuution hänelle ja sanoi ”tämä auttaa esineiden teossa. ota se käteesi ja ajattele olevasi yhtä sen kanssa.” Kate piteli silmiään kiinni ja rutisteli kuutiota kädessään. hetken ajan oli vain hiljaisuus eikä mitään, mutta yhtäkkiä Katen ympärillä alkoi näkyä heikohkoa hohtoa sinertävänpunaisena. Reanna nyökkäsi tyytyväisenä ja Jin naurahti vähäsen kun hohto katosi. ”nyt minulla on kaksi oppilasta.” Reannan huokaisu oli tyytyväinen mutta siitä huomasi että Jinistä oli ollut aivan tarpeeksi vaivaa.

tuttuja ja esteitä


seuraavana päivänä he saapuivat toiseen kylään kilokunnassa. kylä oli nimeltään Bliss. Sandar oli ollut täällä useasti ja tiesi tarkalleen minne meni. Reanna ja muut seurasivat hänen perässään kun hän vei heidät majatalolle. kun he olivat vuokranneet yösijan (Sandar sai hinnat alas koska tunsi isännän) jokainen lähti omaan suuntaansa.
Mat oli vähän kyllästynyt ja meni katselemaan jos Frin olisi kotona. Frin oli kuusitoista kuten Mat ja Sandar. hän oli samankokoinen kuin Mat joka tarkoitti että Sandar oli kolmikon pisin. Frinin erikoistaidot olivat metsästys ja ulkonäkö. vaikka hän olikin poika niin hän oli erittäin taitava tekemään itsestään tai muista aivan toisen näköisiä. Mat koputti oveen ja Frinin äiti Dannyelna avasi oven. Dannyelna oli samankokoinen kuin Mat ja erittäin touhukas. tänään hän oli jotenkin väsynyt ja vähän yllättynyt kun tulija olikin Mat. hän tervehti Matia ystävällisesti ja meni keittiöön. Mat kysyi missä Frin oli eikä saanut vastausta heti. kun hän meni keittiöön ja näki Frinin siellä mutta ei hänen äitiään. se sai Matin ymmärtämään että Frin oli odottanut äitinsä paluuta äitinsä näköisenä. Frin oli aika komea poika ja vahvarakenteinen. päällään hänellä oli ruskea nahkatakki ja jaloissaan kunnon valkoiset villahousut. nopeat tervehdykset ja salainen käsimerkki jonka vain hän Frin ja Sandar tiesivät. he olivat kehittäneen kokonaan uuden kielen jonka sanat olivat käsin esitettäviä.

Reanna ja Jin menivät läheiseen kapakkaan jotta saisivat tietää mitä täällä oli tapahtunut maanjäristyksen aikana mutta kenelläkään ei ollut tietoa koko järistyksestä. ”meitä kuulemma suojaa jokin omituinen kultakolikko noin kilometrin syvyydessä.” kapakan omistaja ei tiennyt enempää siitä asiasta mutta Reanna ajatteli siihen ”kolikkoon” liittyvän jotain legendojen ajalta.
Sandar kierteli kylää ja ihasteli sitä koska se ei ollut vahingoittunut lainkaan siinä järistyksessä. kylä ei ollut muuttunut lainkaan sitten viimekäynnin. talot oli tehty samoista hirsistä kuin jimulakin. hirret oli liimattu yhteen saman naisen liimalla kuin jimulassakin. olkikatot olivat vähän tasaisempia kuin jimulassa mutta muuten eivät kylät eronneet toisistaan paljoakaan. taloja oli vain vähän enemmän. hän käveli kylän toiseen päähän jossa oli tuttu lampi. tässä lammessa hän, Mat ja Frin olivat aina uineet kun he olivat täällä. kuinka mukavaa oli ollut kun hän oli saanut hänen ensimmäisen kalansa juuri tästä lammesta. se oli ainut kerta kun hän kalasti koska se oli ainut kala joka oli heitetty sinne lampeen.(ajatella miten paljon aikuiset suuttuivat kun heidän koristekalansa tuotiin heille perattuna) hän ei ollut vielä tarpeeksi vanha että olisi päässyt aavalle merelle kalastamaan. nyt hän olisi tarpeeksi vanha mutta hän ei enää olisi kotona kun saisi oman veneensä. ajatus suututti Sandaria mutta ei pitkäksi aikaa kun Frin ja Mat tulivat lammelle. hetken ajan oli tuttavallisten halausten paikka ja sitten selkään läimäyttämisten aika. hetken päästä he aloittivat salaiset puristukset ja lopuksi heidän keksimänsä rituaali puhe. ”terve taas nähtiin ja tavattiin.” Sandar sanoi ”tavattiin ja nähtiin kunnes joku meijjät erottaa.” painostus sanan meijjät kohdalla kuului rituaaliin ja lopuksi naurettiin päälle. iloa ei kuitenkaan kestänyt pitkään kun Reanna ja Jin saapuivat paikalle. ”löysinpäs teidät, luulitteko todella että meillä olisi aikaa jäädä katselemaan maisemia? nyt pitää lähteä koska huomenna ei ole enää tätä kylää jos jäämme.” Reanna oli vihaisella päällä kun huomasi että Mat ja Sandar olivat löytäneet ystävänsä ja halusivat hänet mukaan. Frinin mennessä pakkaamaan Sandar ja Mat lähtivät majatalolle Reannan ja Jinin kanssa. ”missä Kate on? luulin että hän olisi ollut teidän kanssanne.” Sandarin kysymykseen ei tullut vastausta joten Sandar kysyi uudestaan. ”oletko nähnyt Katea?” nyt Reanna sentään pysähtyi hetkeksi ja kääntyi kohti. ”hän on majatalossa, ÄLÄ häiritse!” Sandar hätkähti vähän. miksi Reanna on vihainen. majatalolle päästyään he menivät ruokasalin puolelle ja näkivät Katen. Kate oli juonut itsensä aivan humalaan ja oli ihme että ei vielä ollut kuukahtanut alas. ”KUKA ANTOI HÄNELLE JUOTAVAA?” Reannan ääni kiisi yli salin ja väri ihon ympärillä vaihtui punertavansiniseksi ja kaikki hiljenivät heti. Kate hoiperteli Reannaa kohti ja Reanna nosti hänet ilmaan voimillaan. Sandar yritti saada Reannan laskemaan Katen alas mutta ei onnistunut siinä kovin hyvin ja tuli lennetyksi rappuset ylös erittäin nopeasti. ”VASTATKAA. KUKA JUOTTI HÄNELLE ALKOHOLIA!” huuto muuttui käskeväksi ja lähimmän pöydän lasi räjähti ilmaan. isäntä Mill hoiperteli Reannan eteen ja kumarsi syvään samalla rukoillen armoa Reannalta. ”olkaa kiltti. älkää räjäyttäkö enää. se oli yksi ulkomaalainen. hän tuli samoihin aikoihin kuin te.” Reanna näytti räjähtävän Katen ystävällisyydelle joten hän nappasi Katea hihasta ja kiskoi hänet huoneisiin ilmaa pitkin leijuttaen. huone joka oli varattu heille, oli aika pieni. sinne mahtui seisomaan juuri ja juuri heidän kokoisensa porukka ja sänkyjä oli vain kaksi joten Reanna, Jin ja Kate joutuivat jakamaan yhden yhdessä. sängyt olivat kääpiöiden tekoa, sen tunnisti jaloissa olevista hakku ja vasara kuvista. lamppua huoneessa ei ollut lainkaan ja ainut ikkunakin oli erittäin pieni. Reannan talutettua Kate sängylleen, Jin tuli vesisaavin kanssa ja he alkoivat ravistella Katea. Reanna tunki Katen pään vesisaaviin, koska niin tehdään jotta humalainen saisi edes vähän järkeään takaisin. hetken ajan kuluttua Reanna kysyi rauhallisesti Katelta. ”kuka juotti sinua?” Kate hoiperteli hiukan ja vastasi. ”en tunnistanut, tuli tunne että minun oli pakko totella. en tiedä mitä tapahtui.” vastaus näytti järkyttävän Reannaa erittäin paljon. ”minusta on parasta jos te pojat menisitte omaan huoneisiinne ja alkaisitte nukkua, NYT HETI!” Mat ja Sandar ja Frin juoksivat kauhuissaan viereiseen huoneeseen ja olivat aivan hiljaa.

Sandar ei saanut kunnolla unta joten hän nousi ylös keskiyön aikoihin. hän päätti lähteä pienelle lenkille ja sen jälkeen koittaa taas jos pystyisi nukkumaan. ulkona oli vilpoista kuten aina syksyllä. taivas oli puhjennut valoihin, tähdet loistivat kirkkaana ja oli täysikuu. Sandar käveli kylän toiseen päähän ilman mitään suuntavaistoa. Hetken ajan käveltyään hän pääsi metsän reunaan aivan kylän vieressä ja ajatteli että metsässä hän voisi mietiskellä rauhassa. metsäthän ovat yleensä suuria joissa on paljon samannäköisiä puita jotka ovat erittäin korkeita. samanlainen oli tämäkin ja Sandar eksyi melkein heti kun metsään astui. vika ei ollut kokonaan Sandarin että hän oli eksynyt, koska tälle metsälle oli tehty jotain mitä ei normaali ihminen pysty tekemään kenellekään. Sandar harhaili metsässä erittäin pitkään ja huomasi lopulta että mihin suuntaan hän kääntyikin, hän ei enää edes nähnyt niitä puita joita oli metsän alkupuolella.
pelko hiipi Sandarin mieleen kun hän viimeinkin tajusi että hän ei ehkä koskaan löytäisi pois sieltä. ja sitten se tapahtui, yhtäkkiä Sandarin edessä syttyi kirkas valo. valo kasvoi ja kasvoi kunnes se oli nielaissut Sandarin sisäänsä. Sandar sulki silmänsä ja alkoi täristä pelosta. ”täydellinen kirkkaus, eikö vain?” Sandar ei nähnyt valon takia kuka puhui ja ajatteli että puhuja ei myöskään näkisi häntä. siinä Sandar oli väärässä. ”älähän pelkää poika. ei se tätä hommaa yhtään helpommaksi tee.” Sandar ei tunnistanut puhujaa eikä tiennyt miten hän oli valon saanut sinne. ”kuka te olette?” Sandar kysyi niin rauhallisesti kuin pystyi. ja ihmetteli että oli saanut äänensä aivan tyyneksi, mutta iloitsemiselle ei ollut aikaa ”olen joku joka ei sano nimeään vielä pitkään aikaan. ja tiedän että luulet minun olevan yhtä sokea kuin sinäkin, mutta se ei pidä paikkaansa. näen sinut täydellisesti.” seuraava hetki meni kun mies kertoi miltä Sandar näytti. ”Uskon jo sinua” Sandar sanoi tympääntyneenä. ”siinä tapauksessa et varmaan välittäisi jos sanon että sinun kannattaisi paeta Reannan ja Jinin luota.” Sandar säikähti kysymystä mutta rohkeni sitten kysyä itse. ”miksi?” lyhyt mutta ytimekäs kysymys sai näkymättömän miehen vihaiseksi. ”KOSKA he tappavat sinut heti kun näkevät tulevaisuutesi.” tuolla äänensävylläkö mies luuli saavansa Sandarin uskomaan itseään? ei onnistu! ”tiedän mitä ajattelet, muistatko että omistan sellaisen kyvyn. uskot kyllä minua kun näytän sinulle heidän luonteensa, mutta nyt ei ole sen aika. pyydän vain yhtä asiaa, älä kerro minusta heille tai he tappavat sinut heti! vielä jossain vaiheessa olette yksin heidän kanssaan näkymättömiä keskellä ei mitään. silloin he tietävät ja sinun kohtalosi on tullut. näemme taas pian.” sitten valo alkoi himmetä ja lopulta oli taas pimeää. Sandar näki että oli aivan metsän laidassa eikä miestä näkynyt lainkaan. ehkä mies oli oikeassa… epäilys hiipi Sandarin mieleen.

seuraava päivä saapui aivan odottamatta eikä Sandar ollut viimeöisen seikkailunsa takia nukkunut kovinkaan hyvin. Kate herätti Sandarin heittämällä ämpärillisen vettä päin naamaa. Reanna toki torui Katea vähän mutta kun Sandar oli mennyt kuivattelemaan, hän kuuli kuinka he naureskelivat tapahtunutta.
Frin ja Mat olivat odottamassa Sandaria majatalon ulkopuolella ja he menivät kolmisin lammelle. Sandar kertoi heille mysteerimiehen käynnistä ja vannotti heidät olemaan hiljaa asiasta. lopulta noin puolilta päivin he alkoivat valmistella lähtöä eteenpäin. matka jatkui hiljalleen eikä kukaan edes ajatellut kiihdyttää tahtia. oli tapahtunut paljon eikä siltikään kukaan ajatellut että lavanet voisivat yrittää hyökätä uudestaan. lopulta Frin kysyi asiasta Reannalta. ”ei meitä kukaan näe, pidän yllä suojakenttää.” siinä oli vastaus… he olivat näkymättömiä ja keskellä ei mitään. pala nousi Sandarin kurkkuun kun hän ajatteli mitä mysteerimies oli sanonut hänelle.(”he tietävät… yksin, keskellä ei mitään…) hän katsoi Friniin ja Matiin ja he katsoivat häntä päin levottomasti. lopulta Sandar ei enää kestänyt vaan alkoi laukata niin lujaa kuin hevonen pääsi ja lopulta hän oli niin kaukana muista ettei edes ymmärtänyt miten hevonen voisi juosta niin nopeasti. hän oli mennyt muutamassa sekunnissa melkein kolme virstaa eikä enää edes nähnyt muita. aivan kuin hän olisi hypännyt eteenpäin. sitten hän tunsi kuinka voima virtasi hänen lävitseen. se tuntui niin ihanalta eikä hän voinut olla vastustamatta sen kutsua. hän alkoi nauraa kammottavaa ivanaurua ja siirsi itsensä kauas pois.
sama juttu Reannan puolelta oli suunnilleen tällainen. he olivat ratsastaneet jonkin aikaa ja ihmetteli miksi Frin, Mat ja Sandar katsoivat toisiaan niin levottomasti ja mietti sitten että he ehkä pelkäsivät jotain. sitten yhtäkkiä Sandar alkoi laukata ja sekuntti siitä eteenpäin Sandar vain katosi näkyvistä. hetkeä myöhemmin alkoi kuulua kammottavaa naurua joka täytti koko ilman ja kuului varmaan Jimulaan asti. Kate huudahti kovaa ja edessäpäin näkyi suuri valoilmiö ja sitä seurasi suuri tulipilvi. Reanna taikoi äkisti suuren vesisuojan heidän ympärilleen ja jännitti voimansa täyteen tehoon. silti tulipilvi melkein pääsi läpi. niin uskomaton voima! kuka sen teki? enempää Reanna ei kerjennyt ajattelemaan ennen kuin pyörtyi väsymykseen joka tuli siitä kun hän oli laittanut suojan ylös.



toinen alku

Rinlia on hieno kaupunki ja myös maan suurin. koska se on suurin kaupunki minkä voi löytää, niin siellä on tietenkin maailman suurin vankila ja tietenkin kaikista vankiloista turvallisin. kukaan ei ikinä ole paennut sieltä eikä sieltä edes pystyisi. tänne vankilaan on lukittu mies nimeltä Xan. hän on noin puolitoista metriä pitkä ja hänellä on sänki leuassaan, eikä muutenkaan välitä paljoa omasta ulkonäöstä. koko elämänsä hän on ollut rankoissa töissä ja joutui vankilaan juuri niiden takia. häntä pelättiin ympäri maailmaa ja sitten hän nukahti paetakseen unien kautta. yksi ainoa uni ja hänet vangittiin. vieläkin hän inhoaa itseään sen yhden ainoan lipsahduksen takia joka poisti hänen erikoiskykynsä. sellaista hän ei voi hyväksyä itseltään. vankila on kuin suuri labyrintti eikä hän ole vielä päässyt sieltä ulos. jo kolme vuotta hän on joutunut asumaan sellissä ja syömään vankilan kamalia keittoja veden kera. ”vielä minä pakenen täältä… sen minä teen…” Xan mumisi taas yhtenä ikävänä yönä ja nukahti kuvitellessaan kuinka taas alkaisi hallita maailman rikollisten joukkoja.

”taas tämä outo uni!” outo hiekkaranta jossa ei ikinä ole ollut ketään eikä se ikinä loppunut kesken vaikka hän kuinka pitkälle menikin. hän oli joskus yrittänyt uida tässä unessa ja jättimäiset hyökyaallot olivat paiskanneet hänet takaisin rannalle. hän oli myös yrittänyt kävellä sieltä pois, mutta silloin maa oli alkanut halkeilla ja hän horjahdella ja välillä tippua. kerran hän ei ollut herännyt ennen kuin oli ruhjoutunut melkein kuolettavasti kuilun seiniin ja hän oli herännyt viikkoa myöhemmin sairaalasiivestä uskomattoman suurilla kivuilla päällystettynä. silloin hänet oli pantu eristysselliin itsemurhayrityksen takia. Xan lähti kävelemään pitkin hiekkarantaa vaikka tiesi että siitä ei olisi mitään hyötyä. mitä muutakaan hän voisi tehdä? istua ja odottaa? ei. hän aikoisi vielä selvittää rannan salaisuuden. hän tiesi jo että ranta oli todellinen ja uni oli vain maailman toinen puoli. jos sinne pääsi, pystyi pakenemaan minne ikinä halusi. joskus hän oli pystynyt matkustamaan unissa kaupungista toiseen ja herätessään hän oli jossain toisessa kaupungissa. kun hän oli ensimmäisen kerran joutunut hiekkarannalle, hän oli tuntenut omituisen näkymättömän seinän joka esti häntä hyppimästä ympäri unen outoa maailmaa ja hän myös menetti mahdollisuuden astua ulos unesta. se olikin pääsyy siihen miksi hänet saatiin kiinni. hän olisi siirtynyt pois vangitsijoiden luota jos hänen kykynsä olisi toiminut. rannalla oli kuuma. se oli omituista, siellä ei ikinä ollut kuuma. siellä ei ikinä ollut minkäänlaista ilmanvaihdosta. mutta nyt kuumuus tuntui kärventävältä. Xan poisti tunteen mielestään ja koitti taas kerran poistua unesta. hän ajatteli omaa selliään, yhtä kovaa sänkyä jossa ei ollut patjaa tai peittoa ja pientä pöytää jolla oli pieni kuppi. hän tiesi ettei onnistuisi. aina kun hän koitti sitä, kuului ääni ”et ole valmis… emme voi vielä paljastaa voimiasi…” se ei ollut miehen eikä naisen ääni mutta silti se kuulosti tutulta. kuumuus ei enää korventanut nyt se tuntui kuin tuli olisi syttynyt hänen vaatteisiinsa ja alkoi kuulua kovaa jyrinää ja hänen yllään hän näki suuren tulipallon tulevan alas. edessään hän näki pojan juoksevan hurjaa vauhtia meteoriittia pakoon. ensin hän hämmästyi ettei ollut ennen nähnyt poikaa täällä ja sitten hän näki kuinka meteoriitista tippui alas omituisia olioita. itse meteoriittia hän ei pystynyt katsomaan koska se oli niin kirkas mutta hän näki selvästi kuinka siitä tippui alas olentoja. hän muisti nuo olennot. hän oli joskus tapellut yhtä vastaan. frondark. sillä nimellä niitä kutsuttiin. ne olivat uskomattoman vahvoja ja kestäviä. Xanille tuli äkkiä kova halu päästä pois rannalta sillä frondarkkeja vastaan hänellä oli huonot mahdollisuudet edes aseistautuneena. poika katosi kaukana edessä ja meteoriitti oli melkein maassa ja nyt se täytti koko ilman. Xanin ensimmäinen ajatus oli hypätä pois unesta, mutta muisti sitten ettei voinut ja sitten hän lähti juoksemaan poispäin meteoriitista.

kauhea ääni herätti Xanin ja huutoja kuului kaikkialta. hänen sellinsä ovi oli kadonnut vieden melkein koko seinän mukanaan. maa tärisi joka puolella ja kuoleman kirkaisuja tuli joka suunnalta. yksi vartija juoksi suoraan hänen selliinsä ja Xan syöksyi vartijan päälle riistäen tältä tämän miekan. samalla kun hän vetäisi uuden miekkansa pois vartijan maksasta, ovesta tuli sisään lavane. se varmaan yllättyi nähdessään vartijan sijasta jonkun toisen koska se ei edes yrittänyt estää kun Xan leikkasi sen kaulan auki. vain hetken varoituksella Xan heittäytyi ulos sellistään kun blizane räjäytti sen jäisellä pommilla. Xan syöksyi suoraan frondarkin kimppuun ja katkaisi ensin yhden jalan ja käden nopealla sivalluksella ja pysäyttämättä vauhtiaan hetkeksikään hän työnsi miekkansa suoraan blizanen epämuodostuneen sinisen vatsan läpi.
vetäessään miekkaansa ulos frondarkin kuolleesta ruumiista, toisesta sellistä kuului ääniä. käytävä ei ollut pitkä, siinä oli viisi selliä molemmilla puolilla ja toinen pää oli umpikuja. se pää josta hän pääsisi pakoon, oli romahtanut eikä siellä näkynyt mitään muuta kuin tomua. Xan katsoi viereiseen selliin juuri sopivasti nähdäkseen kuinka sellissä oleva mies tippui lattian läpi ja alemman tason ikkunasta ulos ja noin sata metriä suoraan päin kivikkoa joka odotti vuoren päällä olevan vankilan ja alla olevan meren välissä. iso CRACK ja vanki hiljeni. siinä oli pakotie. alas seuraavaan tasoon. maa järisi yhä ja loputkin sellit alkoivat romahdella. pian olisi käytävän vuoro. Xan alkoi hakkaamaan sellin ovea miekallaan toivoen että se oli ruostunut tarpeeksi jotta sen voisi hakata rikki. sellit olivat jo romahtaneet ja tärinä oli vain pahentunut. hän oli jo melkein saanut reiän sellin kaltereihin. NAKS! koko ovi romahti Xanin päälle. kun Xan viimein pääsi selliin, alkoi käytävä sortumaan. kiirettä pitäen hän hyppäsi alas. muistaen samalla että jos hän ei saisi mistään kiinni, hän tippuisi alas aivan kuin se toinen vanki. hän lensi suoraan päin ikkunaa ja sai kiinni reunasta. tärinä vaikeutti takaisin kiipeämistä, mutta Xan sai voimia omasta kauhustaan. hän pääsi ylös juuri sopivasti nähdäkseen että oli keittiössä ennen kuin hänen piti jo hypätä ulos sieltä kun selli hänen yllään romahti suoraan keittiöön ja sitäkin alemmas. tärinä alkoi hiljentyä ja kaikkialta kuului valituksia ja frondarkien karjuntaa. yhtäkkiä kuului kovaa kiljuntaa ja valitus loppui. frondarkit hiljenivät yksi kerrallaan ja lähtivät pois linnasta. täysi hiljaisuus… ei ketään paikalla… paniikki…

Xan leikki veljensä kanssa heidän kotinsa pihassa olevassa hiekkalaatikossa. hieno koti, kunnon kaksikerroksinen omakotitalo kaupungin rikkaimmalta seudulta. isä oli pakotettu sotaan ja äiti oli kuoleman sairas. sisäkkö hoiti Xania ja hänen veljeään kuin omia lapsiaan samalla kun hoiti äitiä jottei hän tuntisi niin paljon kipua. Xan ja hänen veljensä eivät tienneet että äiti oli kipeä, vaikka he ihmettelivät miksi äiti ei ikinä tullut ulos makuukamaristaan. Eräänä päivänä koulussa kuiskailtiin jotain mustiin pukeutuneista kuoleman miehistä ja Xan ymmärsi äitinsä olevan huonossa kunnossa. Vahvoja ja vaarallisen näköisiä miehiä jotka tulivat aina paikalle kun joku kuolee. Sanottiin että nämä miehet menivät taloon ja kun he tulivat ulos, oli joku kuollut. Xania pelotti. Seuraavana päivänä äiti tuli alas näyttäen heikolta mutta silti onnelliselta. Xan oli jo jonkun aikaa tiennyt äidin olleen kipeä ja oli onnellinen kun äiti oli tulossa kuntoon. Mustia miehiä ei tulisi heidän taloonsa. Seuraavan päivän aamuna kun Xan oli taas ruokapöydällä odottamassa äitiä, tuli äidin makuukamarista mustiin pukeutunut mies. Huoneesta kuului sisäkön parkumista ja kuoleman haju täytti alakerran. Musta mies tuli Xanin ja tämän veljen eteen sanoen kylmän rauhallisesti totuuden. ”Äitinne on kuollut, huonompi juttu. teillä ei ole rikasta tulevaisuutta. ottakaa mitä voitte ja paetkaa, ennen kuin vaara tulee tännekin.” Silloin oli paljon ahneita ihmisiä jotka suostuivat adoptoimaan rikkaiden perheiden lapsia saadakseen rahat ja laittoivat samalla lapsen kärsimään uskomattomia määriä surusta, kivusta ja yksinäisyydestä. Xanin veli löytyi tuntia myöhemmin hirttäytyneenä omasta huoneestaan… ”Kaikki kuolevat joskus poikani” Hänen isänsä oli sanonut hänelle. ”Sinä vain päätät miten elät ja missä kuolet. taikuus perustuu tuohon väitteeseen, koko sen voima riippuu miehen päättäväisyydestä ja henkisestä voimasta…” ”…ikinä älä kutsu taikoja avuksesi jos et todella niitä tarvitse…” ”…kun on kerran voimansa päättänyt, sille omistautuu ikuisesti…” ”…oma ruumis voimien orjana vaiko voimat ruumiin hallinnassa…” ”isä? isä? minne sinä menet?” isä poistui hitaasti katsomatta taakseen ja sanoi. ”ikinä älä anna voimien houkutella itseäsi. niissä piilee ikuinen piina pahuudelta…” niine sanoineen isä katosi pois sotaan. Xan suuttui äitinsä kuolemasta suuresti ja luuli mustan miehen tappaneen hänet. Viikkoa myöhemmin musta mies oli kuollut ja Xan etsintäkuulutettu murhaaja…

Xan heräsi romahtaneen keittiön edestä ja nousi hitaasti ylös silmät kyynelissä. ”miksi minun piti muistaa tuo pätkä… luulin unohtaneeni kaiken…” Xan käveli hetken ympyrää kerätäkseen voimiaan. ”aika päästä pois täältä. ja äkkiä.” Xan huomasi että keittiön oven edessä oli myös vähän leipää ja vesileili.

en ole vielä kirjoittanut enempää mutta jatkan kyllä

mitä tilaa. Olihan se aika tuhti lukupaketti.

"Kylä jossa asuu niin kaukaista porukkaa että heidän ei ole ikinä tarvinnut maksaa veroja."

Paikassa kuitenkin kapakka ja kaupankäyntiä harrastetaan, ehkä ei mene läpi.
Varsinkin kun:

" paljon meteliä ja valovälähdyksiä että koko kaupunki oli ollut paniikissa ja luullut että joku oli hyökkäämässä sinne.
"

Vastaavia kysymyksiä herättäviä kohtia löytyi, mutta itse tarina jotenkin kulkee, hieman oudoksun noita nimiä, olen siinä mielessä aika rautakanki.

Mielestäni sinun kannattaisi tulostaa teksti ja korjailla virheitä usealla lukukerralla, nyt niitä oli aika massiivinen määrä, vaikka ei minua sinällään häiritse.

Kyllä tekstissä ihan ainesta on ja kun vilkaisin profiiliasi, jota en yleensä tee, niin ikäsi huomioiden jopa hyvä oloinen juttu, kunhan korjailet virheet.


Arvoasteikolla 1-10

Tästä lusittu 7

T. Sherlokki (c) 2005

UPDATE_7277920 kirjoitti:

tiedän kyllä virheeni joista suurin osa on isoissa kirjaimissa ja pikaisen kirjoituksen tuomat "sanan vaihtumiset" sekoitan useastikin asioita toisiinsa ja olen kyllä jo osaa vähän korjaillut. microsoft wordilla kun voi valmiiksi laittaa kappaleen jaot. isot kirjaimet ovat ongelma koska koneeni on vähän sökö. asensimme windowsin uudelleen noin kuukausi sitten enkä ole vielä asentanut wordia uudelleen joten en vielä tiedä, toimiiko se yhtään paremmin enkä kyllä pääse siis myöskään tarinaani parantelemaan.
olen lisäillyt tarinan sisälle uusia kohtia aina silloin tällöin ja poistanut toisia mutta kunhan vihdoin taas pääsen jatkamaan niin laitan kyllä jatkoa tännekin.

mitä tulee siihen kaukaisuuteen ja kaupankäyntiin, on asia se että kylä haluaa eristäytyä eikä sillä olisi tarpeeksi varaa maksaa veroja muutenkaan eli kuningsa/kuningatar (en ole vielä päättänyt) on vain jättänyt kylän oman onnensa nojaan. (tuo on ainakin ideana, tälä hetkellä) nimet ja muut laitoin ominani koska halusin tehdä jotakin mikä olisi mahdollisimman paljon omaani eikä muilta kopioituja, kuka uskoisi jos sanoisin että helsingissä asuisi haltioita? oma maa omat kaupungit oma planeetta. ideanani oli siis perustaa oikein kunnon maailma...
hyvä syy sille sivulle joka ekassa viestissäni lukee, on että kunhan tarinani vain ylittää määrätyn rajan, kukaan ei jaksa lukea sitä yhteen kyytiin ja mikä olisi parempaa kuin se että sen voi ladata suoraan ja lukea kun huvittaa. (ja sivut ovat itse tekemät) en tiedä onko freewebsillä paljon viruksia mutta hitaudesta voisi päätellä että käyttäjiä ainakin löytyy.
joka tapauksessa laitan tarinani jatkon tänne ja jos muutan sitä keskivaiheilta, laitan sen nettisivuuni kokonaisen tarinan kera.

kiitos arvostelustasi.

"mikä olisi parempaa kuin se että sen voi ladata suoraan ja lukea kun huvittaa"

Muutamat virukset läpikäyneenä ja tiedostoja menettäneenä, tiedostojen lataaminen ei sytytä.

Voisithan ajatella tekeväsi tekstisi HTML sivuna. Sopivaan kehykseen asennettuna, ihan hyvin luettavaa. Ei kovin vaikea prosessi? Mutta tämä oli vaín yksi ehdotus, tietysti toimit niin kuin itse parhaaksi katsot.

T. Sherlokki (c) 2005

Pitipä käydä keskustelu uudestaan lävitse ja olet oikeassa.
Aika iso osa erimileisyyksistä johtuu väärin tulkinnoista, myöskin huolimaton kommentointi voi sen tehdä, mutta tämmöisiä me ihmiset ollaan.

Tosiaan hatun nosto kirjoittajalle, joka laittoi tekstinsä esille pienestä sanasodasta huolimatta, siksi yritin myös kommentoida, kuin etukäteiskeskustelua ei oli ollut laisinkaan.

Itse olen tälläinen jäärä, joten siihen en kantaa ota, mutta 16v. kirjoittajan kypsyys keskustelun suunnan muutokseen tekee sen, että henkilöstä kuullaan vielä.

Oppia ikä kaikki.

T. Sherlokki (c) 2005