sivistymättömien historiallisten ajanjaksojen kulttuurin ja taiteen määrä suhteessa nykypäiväiseen teknologiseen kulttuurin räjähtäneeseen määrään
vanhat kulttuurit intiasta italiaan ontuvat historian määristä kun yrittävät pitää kiinni jokaisesta sentistä maata tai kirjainta
samaan aikaan mahdollisesti ISIS tuhosi osuutensa museoita vihaspäissään
mutta kun teknologia synnyttää miljoona kertaa enemmän kuin ennen niin kansalaisilla ei ole mitään keinoa selvitä hengissä kaikesta ja heistä tulee
KULTTUURIN ORJAA ja KULTTUURIN UHREJA
se näkyy jo nyt suomi24:ssä kun ihmiset ottavat liian itseensä kaiken tapahtuvan
he kipeytyvät kaikesta, vaikkapa ukrainassa kun uskovat väkivaltaan, isänmaallisuuteen, globalisaatioon, euhun ja maailman loppuun
VAIKKA EI PITÄISI USKOA MIHINKÄÄN
kuinka selviätte hengessä kun teknologisen kulttuurin määrä räjähtää kasvamaan
Anonyymi-ap
1
68
Vastaukset
- Anonyymi
ansiokkaampaa on olla tuottamatta kulttuuria kuin tuottaa sitä
kun taiteilija itkee että ei synnyttänyt tarpeeksi, niin ei ole syytä itkeä
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.1211748Olisi hauska tietää
Koska huomasit pitäväsi minusta? Itse taisin ihastua sinuun heti silloin kun tavattiin ensimmäistä kertaa. Miehelle, jon621113Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota1451099- 97915
En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v76910Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?23891Minun on vaan päästettävä irti
Toiveesta. Satutan vain itseäni😥😔. Toivon sinulle pelkkää hyvää, eläthän elämäsi parasta aikaa, mutta en halua enää k37850Kertoisit jo
Rakastatko minua vai olenko käsittänyt väärin onko tämä vaan ystävyyttä tai kaveruutta? En haluaisi enää nolata itseäni42769Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin61764En koskaan saanut asiattomia kuvia!
Silloin kun olin vielä nuori, kukaan mies ei koskaan lähettänyt minulle asiattomia kuvia itsestään. Jos tiedätte mitä ta156731