Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Laskekaa...

Olin talviloma viikon pohjoisessa mieheni kanssa. Sopivan humalan jälkeen mieheni laittoi minusta ilmoitukseen jodeliin. Ilmoituksen sisältöä en tarkalleen muista, mutta ei se varmaan jättänyt tarkoitusta epäselväksi. Puhelin piippasi melkein heti ja tuosta ja Tinderistä tuli tunnissa 30 viestiä. Vaikka kerroimme, että olemme pariskuntana hakemassa seuraa, se ei haitannut, kuin muutamaa vastaajaa. Valokuvansa, yleensä siitä oleellisesta, lähetti kaksi kolmatta osaa. Ja sitten yksi nuori poika oikein passikuvansa, jota epäilimme ensin feikiksi.

Kun emme heti ehtineet vastata, poika otti uudelleen yhteyttä ja kertoi itsestään tarkemmin, että oli kaverinsa kanssa tullut lautailemaan. Mun mies kysyi, että tuleeko hänen kaverinsa myös ? 15 minuutin päästä tuli kuva kummastakin pojasta. Söpöjä, tällaisen vajaa viiskymppisen naisen mielestä. MIeheni oli aikalailla humalassa ja ehdotti, että kutsutaan ne kylään. Ei ole pakko tehdä mitään, jos sitten tuntuisi siltä. Annoimme läheisen baarin osoitteen ja mieheni, sanoi kävelevänsä katsomaan, millaista seuraa siellä olisi vaimolle tarjolla ?

Mieheni tuli takaisin tutkailureissulta ja kertoi, että siellähän ne pojat seisoskelivat. Olin valmistautunut sillä aikaa, käymällä nopeasti suikussa ja meikkaamalla hiukan. Niin, ja kyllä ajelin itselleni kiitoradan :) MIeheni kysyi, no mitä tehdään ? Ja minä vastasin, että kyllä mulle käy, jos sinulla ei ole mitään sitä vastaan. Niinpä kutsuimme kaverit kylään.

Hiukan oli pojat hiljaisia ja alkuun ei juttu oikein luistanut. Puolen tunnin päästä tilanne oli jo rennompi. Istuin sohvalla alusasuissa ja komensin pojat suikuun, ja kohta oli kaksi nuorta urhoa sohvalla vieressäni. Pyörähdin sylikkäin toisen syliin ja hankasin itseäni sylitanssijan tavoin poikaa vasten. On ihan jännää tuntea, kuinka kalu jäykistyi allani. Vedin pyyhkeen pois ja ohjasin pojan sisääni. No siinä ei kauaa mennyt.

Toisella kundilla oli jo täysi stondis ja niinpä pyörähdin samalla tavoin hänen syliinsä. No , se ei onnistunut niinkään. Puoli minuuttia ja poika laski sisääni. Kyllä, olin sanonut, että laskekaa sisään. Pojat olivat vähän hämillään. Minä rauhoittelin, että ei tämä vielä mitään, kuivatellaan vähän ja otetaan uusiksi. Niin sitten teimme ihan sängyssä ja minäkin sain sen mitä olin kaivannut. Puolen yön ja kahden orgasmin jälkeen minulle tarjottiin vielä sitä vanhaa 50 v. tulppaania.
04464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu