Silmälääkärille

Koululaisellemme määrättiin silmälääkärillä keväällä voimakkaammat silmälasit, eli likinäkö oli lisääntynyt noin -1 ja 1,25 yli kahteen eli 2.25. Siirsimme silmälasien laittoa kesään, koska linssit tulee samoihin kehyksiin, jolloin silmälasit on viikon laitettavana.
Nyt sillä ei tunnukaan olevan niin kiirettä, kun koulu loppui ja pärjää ihan entisillä laseilla. Ei ole taululle katsomista...Kysyisinkin, onko siitä haittaa kun on vähemmät miinukset silmälaseissa vai ehkä hyötyä...? Ehdimmekö uusia silmälasit loppukesästä ennen koulun alkua?
3411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itse likinäköisenä sanoisin, että ei siitä sillä tavalla haittaa ole jos ette heti laseja mene uusimaan. Jos vielä näkee vanhoilla laseilla, niin kyllä niitä voi ihan hyvin pitää kesän. Tietty sitten jos alkaa tulla esim. päänsärkyä (ainakin minä tiedän siitä, koska pitää hankkia uudet lasit kun särkee päähän tavallista useammin), kannattaa lasit mennä uusimaan aiemmin.

Äänestä

Jos taittovirhe on oikein mitattu eikä laseissa ole ylikorjausta (liikaa miinusta), ei uusien lasien hankkimisen odottamisesta ole hyötyä ja ainoa haitta on se, että lapsi ei näe kauas tarkasti.
Jos laseissa taas olisi liikaa miinusta, saattaa se aiheuttaa etenkin lähityövaivoja ja silmien väsymistä, mutta ei kuitenkaan pysyviä vaurioita.

Äänestä

Nyt sitten menimme optikolle tilaamaan uudet linssit samoihin kehyksiin.. ja hupsista miinuksia tarvittiin vähemmän -1.5 ja -1,75. Silmälääkäri määräsi huhtikuussa -2,25 molempiin. Mitä on tapahtunut? Silmänpaine oli edelleenkin ylärajoissa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kikka kirjoitti:

Koululaisellemme määrättiin silmälääkärillä keväällä voimakkaammat silmälasit, eli likinäkö oli lisääntynyt noin -1 ja 1,25 yli kahteen eli 2.25. Siirsimme silmälasien laittoa kesään, koska linssit tulee samoihin kehyksiin, jolloin silmälasit on viikon laitettavana.
Nyt sillä ei tunnukaan olevan niin kiirettä, kun koulu loppui ja pärjää ihan entisillä laseilla. Ei ole taululle katsomista...Kysyisinkin, onko siitä haittaa kun on vähemmät miinukset silmälaseissa vai ehkä hyötyä...? Ehdimmekö uusia silmälasit loppukesästä ennen koulun alkua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu