Syytön perheenisä

Syytön sierraleonelainen perheenisä

Yle pisti taas parastaan (kaappaus tekstitv:stä 28.3.24). Tampereella pitkään asunut mies on kärsinyt pidätettynä olosta ja oikeudenkäynnistä. Siksi hänelle pitää maksaa isot kärsimyskorvaukset.

”Elokuussa 2008 Massa***, hänen vaimonsa, pariskunnan neljä lasta ja Massa***in veli lennätettiin Sierra Leonesta Suomeen. Siirron taustalla oli presidentti Tarja Halosen vuonna 2006 allekirjoittama laki, jonka nojalla Suomi sijoittaa Sierra Leonen erityistuomioistuimen oikeudenkäyntien todistajia ja heidän omaisiaan.”

”Massa*** on kotoisin Liberian naapurimaasta Sierra Leonesta, josta käsin hän osallistui Liberian toiseen sisällissotaan (1999–2002) maan presidentin Charles Taylorin tukijana. Sodan päätyttyä Taylor lähti maanpakoon. Massa***in ratkaisu oli toinen: hän päätti todistaa sodan tapahtumista YK:n erityistuomioistuimelle. Vastineeksi hän sai syytesuojan.”

Tuollainen mies on esimerkillisen hieno ja hyvä perheenisä, joka auttaa veljeäänkin tulemaan Suomeen turvaan pahasta Afrikasta.

Normaali suomalaiselle maksettava korvaus aiheettomasta vapaudenmenetyksestä, eli ns. koppikorvaus, on 100-120 euroa per vuorokausi.

Suomeen turvapaikanhakijoina vuonna 2015 tulleita irakilaisveljeksiä syytettiin muun muassa terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä murhista Irakin Tikritissä 2014. Veljekset olivat prosessin aikana vangittuina melkein puolitoista vuotta. Valtiokonttori maksoi syksyllä molemmille miehille vapaudenmenetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä runsaat 213.000 euroa, eli 400 euroa päivältä. Veljekset vaativat tuplasti lisää.

Perheenisä tulee saamaan verottomia kärsimyskorvauksia vähintään yli 300.000 euroa. Keskituloisen suomalaisen tulee ahkeroida 11 vuotta saadakseen yhtä paljon rahaa käteensä.

Tässä bisnesidea. Tapa ja raiskaa muutama tuhat oman maasi kansalaista. Sen jälkeen tulet Suomeen, jonka on ”pakko” syyttää perheenisää. Syytteen osoittaminen rangaistavaksi on mahdotonta, vaikka siihen käytettäisiin kolme miljoonaa veronmaksajien euroja. Sinusta tehdään Suomessa syytön ja saat enemmän rahaa kuin Afrikassa voi ansaita koko elämänsä aikana.

Rahoja odottaessasi saat elää suomalaisten piikkiin perheesi kanssa 16 vuotta. Loppuelämäsi onkin yhtä juhlaa odottaessasi takuueläkettä. Sitten voikin matkustaa takaisin kotimaahan ja elää siellä herroiksi Suomen maksamalla eläkkeellä.
12315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Vastaavia venäläisiä asuu kokkolan Koivuhaassa.

Äänestä

Vielä kerran.
Syyttäjien vika lähteä edes syyttämään.
Henk.koht. vastuu heille ei veronmaksajille kuulu heidän virheensä.
Näitä vellihousuja pitää valvoa.

Äänestä

Yksikään Suomessa loisiva venäläinen EI OLE SYYTÖN !

Äänestä

SUOMESSA toimivista venäläisistä, hyvinkin merkittävä osa oleilee maassa pääasiassa tiedustelutehtävissä.

Äänestä
  • Mitä ne tiedustelee koivuhaassa?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Mitä ne tiedustelee koivuhaassa?

    Valtiosalaisuuksia ja eritoten Naton ja Suomen välisiä asiakirjatietoja siellä tutkinevat.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Valtiosalaisuuksia ja eritoten Naton ja Suomen välisiä asiakirjatietoja siellä tutkinevat.

    Jännä kuinka lännessä tiedetään etukäteen ryssälässä tapahtuva terrori-isku ja kremlissä ei nähtävästi ollut mitään tietoa taikka aavistusta asiasta. En olisi pätkääkään harhainen sekä peloissani noiden "vakoilusta" täällä. Sen ajatuksen voisi suunnata johonkin järkevämpään ennemmin.

    Äänestä

  • Tätähän Venäjä haluaa. Tyhmät paikalliset pikku kaupunginosassa ei käsitä mitä tapahtuu.

    Ammattikoulun parturikampaajalinja pohjalta lähdetään miettimään,.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tätähän Venäjä haluaa. Tyhmät paikalliset pikku kaupunginosassa ei käsitä mitä tapahtuu.

    Ammattikoulun parturikampaajalinja pohjalta lähdetään miettimään,.

    Kylläpä venäjällä on täysi tekeminen siellä Ukrainan rintamalla.

    Äänestä

Kokkolan venäläiset ovat rehellisiä, ja ahkeria.
Tivoli tulee toukokuussa urheilutalon taakse
Rissanen oli kova työmies.

Äänestä

Miksi yle ei kirjoita joka päivä minusta lihaa syövästä heteromiehestä, jolla on erektio-ongelmua, parisuhdeongelmia, ongelmia lasten kanssa, kyvyttömyyttä hoitaa omia asioita ja sitä enemmän intoa pohtia toisten asioita??

Kysynpä vaan, miksei?

Voisin joka päivä antaa haastattelun, kuinka olen kännipäissäni pohtinut tuntitolkulla Mika Myllylää ja kuinka minä en ole lähellekään yhtä riippuvainen, vaikka vaan askeleen päässä.

Meille voi tulla milloin vaan tekemään juttua, kuinka huumoriveikko olen ja miten asiantuntemukseni riittää kaikkeen jalkapallosta maalaustaiteisiin.

Äänestä

Siksi,että Mika Myllylä on maksanut yhteiskunnalle veroja enemmän kuin sinä, ja venäläinen muijasi ikinä. Onko huonoa Suomea puhuva viljelijäsi nostanut kaalin, toimeentulotuen lisäksi Suomessa mitään muuta ?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Syytön sierraleonelainen perheenisä

Yle pisti taas parastaan (kaappaus tekstitv:stä 28.3.24). Tampereella pitkään asunut mies on kärsinyt pidätettynä olosta ja oikeudenkäynnistä. Siksi hänelle pitää maksaa isot kärsimyskorvaukset.

”Elokuussa 2008 Massa***, hänen vaimonsa, pariskunnan neljä lasta ja Massa***in veli lennätettiin Sierra Leonesta Suomeen. Siirron taustalla oli presidentti Tarja Halosen vuonna 2006 allekirjoittama laki, jonka nojalla Suomi sijoittaa Sierra Leonen erityistuomioistuimen oikeudenkäyntien todistajia ja heidän omaisiaan.”

”Massa*** on kotoisin Liberian naapurimaasta Sierra Leonesta, josta käsin hän osallistui Liberian toiseen sisällissotaan (1999–2002) maan presidentin Charles Taylorin tukijana. Sodan päätyttyä Taylor lähti maanpakoon. Massa***in ratkaisu oli toinen: hän päätti todistaa sodan tapahtumista YK:n erityistuomioistuimelle. Vastineeksi hän sai syytesuojan.”

Tuollainen mies on esimerkillisen hieno ja hyvä perheenisä, joka auttaa veljeäänkin tulemaan Suomeen turvaan pahasta Afrikasta.

Normaali suomalaiselle maksettava korvaus aiheettomasta vapaudenmenetyksestä, eli ns. koppikorvaus, on 100-120 euroa per vuorokausi.

Suomeen turvapaikanhakijoina vuonna 2015 tulleita irakilaisveljeksiä syytettiin muun muassa terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä murhista Irakin Tikritissä 2014. Veljekset olivat prosessin aikana vangittuina melkein puolitoista vuotta. Valtiokonttori maksoi syksyllä molemmille miehille vapaudenmenetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä runsaat 213.000 euroa, eli 400 euroa päivältä. Veljekset vaativat tuplasti lisää.

Perheenisä tulee saamaan verottomia kärsimyskorvauksia vähintään yli 300.000 euroa. Keskituloisen suomalaisen tulee ahkeroida 11 vuotta saadakseen yhtä paljon rahaa käteensä.

Tässä bisnesidea. Tapa ja raiskaa muutama tuhat oman maasi kansalaista. Sen jälkeen tulet Suomeen, jonka on ”pakko” syyttää perheenisää. Syytteen osoittaminen rangaistavaksi on mahdotonta, vaikka siihen käytettäisiin kolme miljoonaa veronmaksajien euroja. Sinusta tehdään Suomessa syytön ja saat enemmän rahaa kuin Afrikassa voi ansaita koko elämänsä aikana.

Rahoja odottaessasi saat elää suomalaisten piikkiin perheesi kanssa 16 vuotta. Loppuelämäsi onkin yhtä juhlaa odottaessasi takuueläkettä. Sitten voikin matkustaa takaisin kotimaahan ja elää siellä herroiksi Suomen maksamalla eläkkeellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu