Hei!
Osaisikohan joku ystävällinen henkilö kertoa minulle kenen tehtäviin kuuluu laittaa uuden asukkaan sukunimi kerrostalon rappukäytävätauluun ja oveen? Kuusi viikkoa olen täällä jo asustellut, ja käytävätaulussa on yksi nimi jo muutettukin, mutta minun nimeäni ei näy. Ei kai se asukkaan tehtävä voi olla, tauluhan on lukossa? Kenelle soittaa? Huoltomiehelle?
Nimi oveen?
52
33504
Vastaukset
- minä vain
Huoltoyhtiölle pitää tehdä tuloilmoitus, kun muutat asuntoon sisään. Et ole tainnut tehdä? ..Sitten huoltoyhtiö tietää myös vaihtaa nimesi nimitauluun ja oveesi.
- epätietoinen asukas
Jokaisessa rappukäytävässä on laatikko, jossa on muuttoilmoituslappusia. Sellaisen täytin ja vein sen lapussa lukevaan paikkaan, en nyt muista oliko huoltomiehen vai huoltoyhtiön postilaatikon nimellä. Mutta että kyllä, ilmoitus on tehty.
Vanhempani asuivat samassa talonyhtiössä joskus 20 vuotta sitten, ja odottivat omaan nimeään oveen kolme kuukautta lukuisista soitoista huolimatta =) Eihän siellä varmaan saman tyypit enää ole hommissa, mutta huvittavaa silti.
- sille kuuluu
isännöitsijän asiahan se on eteenpäin viedä sit kuin olet muuttoilmoituksen tehny hänelle.isännöitsijä yleensäkkin tietää talosta kaikki asiat, miten hoituvat kenen kautta jne.
- tietäjää
asukkaan kuuluu aina laittaa omaan oveen itse oma nimi. talonyhtiö (huoltoliike) laittaa nimen
vain alatauluun. - Tositietäjä
tietäjää kirjoitti:
asukkaan kuuluu aina laittaa omaan oveen itse oma nimi. talonyhtiö (huoltoliike) laittaa nimen
vain alatauluun.Ei omaan oveen ole asukkaan pakko laitaa
nimeänsä tietäjää kirjoitti:
asukkaan kuuluu aina laittaa omaan oveen itse oma nimi. talonyhtiö (huoltoliike) laittaa nimen
vain alatauluun.huoltoliike laittaa oveen että alatauluun (rappukäytävätauluun) nimet heti kunhan ne saa muutto ilmoituksen asukas itse ei saa laittaa nimiä oviin ilman muuttoilmoitusta (muuten ei asu laillillisesti talossa)eli huolto ei tee asuntoon mitään muuta kuin "hätä"työt (itse olen kiint.huollossa töissä tiedän nämä asiat)
- plonks
scuubi kirjoitti:
huoltoliike laittaa oveen että alatauluun (rappukäytävätauluun) nimet heti kunhan ne saa muutto ilmoituksen asukas itse ei saa laittaa nimiä oviin ilman muuttoilmoitusta (muuten ei asu laillillisesti talossa)eli huolto ei tee asuntoon mitään muuta kuin "hätä"työt (itse olen kiint.huollossa töissä tiedän nämä asiat)
Kyllä yhtiö vastaa asunnosta vaikka siellä ei asuisi ketään (eli kiinteistöhuolto). Huonostipa tiedät vaikka olet kiinteistöhuollossa töissä.
- 40968340968
scuubi kirjoitti:
huoltoliike laittaa oveen että alatauluun (rappukäytävätauluun) nimet heti kunhan ne saa muutto ilmoituksen asukas itse ei saa laittaa nimiä oviin ilman muuttoilmoitusta (muuten ei asu laillillisesti talossa)eli huolto ei tee asuntoon mitään muuta kuin "hätä"työt (itse olen kiint.huollossa töissä tiedän nämä asiat)
Maistraattiin tehdään muttoilmoitus ja
se on aino virallinen todiste siitä mikä on
asuinpaikka.
Jonkun huoltoliikkeen omilla ruutuvihko
muistioilla ei ole mitään tekemistä
maistraatin virallisen tiedon kanssa.
Jos ei halua nimeä oveen, niin ei ole mikään pakko ilmoittaa huoltoyhtiölle, että asuu asunnossa.
Maistraatilla taas ON PAKKO ilmoittaa, muussa
tapauksessa asuu edelleen aikaisemmassa osoitteess.
Että näin. - stiller
40968340968 kirjoitti:
Maistraattiin tehdään muttoilmoitus ja
se on aino virallinen todiste siitä mikä on
asuinpaikka.
Jonkun huoltoliikkeen omilla ruutuvihko
muistioilla ei ole mitään tekemistä
maistraatin virallisen tiedon kanssa.
Jos ei halua nimeä oveen, niin ei ole mikään pakko ilmoittaa huoltoyhtiölle, että asuu asunnossa.
Maistraatilla taas ON PAKKO ilmoittaa, muussa
tapauksessa asuu edelleen aikaisemmassa osoitteess.
Että näin.teet ainoastaan maistraattiin ilmoituksen.etkä huoltoyhtiöön. niin et tule koskaan saamaan ovenavaus palvelua asuntoon jos tarttet sellaista.
- sasdgasga
stiller kirjoitti:
teet ainoastaan maistraattiin ilmoituksen.etkä huoltoyhtiöön. niin et tule koskaan saamaan ovenavaus palvelua asuntoon jos tarttet sellaista.
Kannattaa pitää sitä maistraatin paperia lompakossa.
Mutta jos lompakkokin on hukassa, niin sitten mennään hotelliin yöksi ja pyydetään poliisilta henkilötodistus.
Myös naapuri voi todistaa, että asuu talossa. - jokeen
tietäjää kirjoitti:
asukkaan kuuluu aina laittaa omaan oveen itse oma nimi. talonyhtiö (huoltoliike) laittaa nimen
vain alatauluun.urpo
- Jarmo B
plonks kirjoitti:
Kyllä yhtiö vastaa asunnosta vaikka siellä ei asuisi ketään (eli kiinteistöhuolto). Huonostipa tiedät vaikka olet kiinteistöhuollossa töissä.
Joo no monesti voi erottaa ihan kaksi eri yhtiötä eli "talo" oy ja "huolto" oy.
Tosin "talo" oy tai useampi voi omistaa "huolto" oy:n. Silti monesti vastuu on taloyhtiöllä sen puheenjohtajalla ja hallituksella.
Vastuu saattaa monesti jäädä tholle joke ei edes ymmärrä että on vastuussa. Tosin voiskohan silloin olla edesvastuuton-). Taitaa kaikesta huolimatta olla niin, et jos on talonmies niin hänelle ilmoitetaan nimet, muuttopäivät, jne. Ja jos on huoltiyhtiö niin tiedot annetaan "huoltoon". ja sit lisää poikkeustapauksia.?! -) - Jarmo B
sasdgasga kirjoitti:
Kannattaa pitää sitä maistraatin paperia lompakossa.
Mutta jos lompakkokin on hukassa, niin sitten mennään hotelliin yöksi ja pyydetään poliisilta henkilötodistus.
Myös naapuri voi todistaa, että asuu talossa.No mihin ihmeeseen se naapurin todistelu riittää.
Ihan vaan reilusti paperit kuntoon - dbsfgb
40968340968 kirjoitti:
Maistraattiin tehdään muttoilmoitus ja
se on aino virallinen todiste siitä mikä on
asuinpaikka.
Jonkun huoltoliikkeen omilla ruutuvihko
muistioilla ei ole mitään tekemistä
maistraatin virallisen tiedon kanssa.
Jos ei halua nimeä oveen, niin ei ole mikään pakko ilmoittaa huoltoyhtiölle, että asuu asunnossa.
Maistraatilla taas ON PAKKO ilmoittaa, muussa
tapauksessa asuu edelleen aikaisemmassa osoitteess.
Että näin.varmaan voi taloyhtiö vaatia nimiä tietoonsa. ihan vaan vaikka ens alkuun vesimaksun perustetta varten..
- tahvo
Olet kirjoitustaitoinen, kaikki eivät ole!
Toivon sinun ottavan kynän käteesi ja kirjoittavan sukunimesi kaksi kertaa paperille lakosta huolimatta ja leikkaavan sopivat siivut. Viet toisen rappukäytävätauluun ja kiinnität sen teipillä entisen nimen päälle ja toisen postiluukkusi yläpuolelle.
Suuresti kunnioittamani posteljoonit ja lehdenjakajat ovat lukutaitoisia,tuovat postisi luukkuusi numeron perusteella.
Jos haluat vieraitten löytävän luoksesi niin kannattaa ottaa järki mukaan säästelemättä kynää ja paperia!
vanhempi kaljakuski Toijalasta käsin! - tahvo
Tulitko naapurimaasta? Jäikö tuloilmoitus tekemättä?
Ton skuupin aivoitusten mukaan et saa tehdä mitään. Se on nyt kiikun kaakun siitä ilmoituksesta, jompi kumpi on oikeassa. Jos olisin pöksyissäsi ja sattumalta oikeassa, voisin piirtää hässäkän kuvan oveeni, jos skuuppi olisi erehtynyt!
Tämä on nyt sheriffin niskoilla.
vanhempi piirtelijäen osannut selittää asiaa kunnolla kuten tuolla sanottiin maistraattiin on pakko tehdä muutto ilmoitus mutta jos ei ole taloyhtiölle annettu tietoja niin ei saa esim oven avausta tarvittaessa jne
- Anonyymi
scuubi kirjoitti:
en osannut selittää asiaa kunnolla kuten tuolla sanottiin maistraattiin on pakko tehdä muutto ilmoitus mutta jos ei ole taloyhtiölle annettu tietoja niin ei saa esim oven avausta tarvittaessa jne
Jos taloyhtiön yhtiöjärjestyksessä lukee, että sisään-ja ulosmuutto on ilmoitettava taloyhtiön edustajalle, niin se ilmoitus on silloin pakollinen ja se tehdään isännöitsijälle.
Piste. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos taloyhtiön yhtiöjärjestyksessä lukee, että sisään-ja ulosmuutto on ilmoitettava taloyhtiön edustajalle, niin se ilmoitus on silloin pakollinen ja se tehdään isännöitsijälle.
Piste.Mitään tuollaista ilmoitusta ei laki tunne, eli se on pätemätön pykälä. Voihan jossain vanhassa yhtiöjärjestyksessä olla tuollainen ehto, mutta se on verrattavissa esimerkiksi ulkomaalaispykälään, joka on sekin lainvastaisena pätemätön.
Taloyhtiölle pitää toki ilmoittaa asunnossa vakituisesti asuvien henkilöiden määrä, tosin sekin vain kun veden laskutus perustuu henkilömäärään.
Muita ilmoituksia ei tarvitse tehdä, taloyhtiölle kun ei kuulu kuka asunnossa asuu, toki pitää olla kirjoilla mikäli tarvitsisi ovenavausta.
Lisäksi voi aina kieltää taloyhtiötä laittamasta nimeä porrastauluun ja postiluukkuun, nimellä kun ei ole mitään merkitystä, vain huoneiston numerolla!
P.S. Itse kielsin aikoinaan laittamasta nimeäni porraskäytävätauluun, väkivaltainen eksä kun asui lähellä, eli huoneiston ovessa luki oma sukunimeni ja porraskäytävätaulussa edellisen vuokralaisen sukunimi. - Anonyymi
Aika naurettavaa. Meneppä nyt poju vaan piirtelemään.
- yhden
tapauksen,jossa nimen vaihto kesti 2,5kk. Meidän nimet on vaihdettu jo parissa päivässä.
- nero
Oletko jättänyt huolto-yhtiölle paparin Tulo-/lähtöilmoitus HUOLTOYHTIÖLLE??
(Talonkirjaotetta varten)
Sellaisen kun jätät jos et ole jo jättänyt on huoltomiehen asia hoitaa nimesi sekä oveen että alakerran nimi-tauluun.
Nimi-asia tulisi olla hoidettuna viikon sisällä muutto päivästä.
TERV:NERO- epätietoinen asukas
Kyllä, olen tehnyt tulomuuttoilmoituksen huoltoyhtiö. Lappusen täytin ja vein ennen huhtikuun puoliväliä, 1.5. oli muuttopäiväni. Nimeä ei näy eikä kuulu. Pitänee jonnekin tänään rimpauttaa...
- :-)
epätietoinen asukas kirjoitti:
Kyllä, olen tehnyt tulomuuttoilmoituksen huoltoyhtiö. Lappusen täytin ja vein ennen huhtikuun puoliväliä, 1.5. oli muuttopäiväni. Nimeä ei näy eikä kuulu. Pitänee jonnekin tänään rimpauttaa...
sillä viikko on asiallinen aika hoitaa kso työ. Kun muuttoilmoitus on tehty huoltoyhtiöön tulisi nimien vaihtua tässä ajassa.
Muista, että ihmisiä ne huolto/talonmiehetkin ovat, eli heillekin saattaa unohdus käydä noissa asioissa (tekemättä jättäminen on sitten eri asia) - epätietoinen asukas
:-) kirjoitti:
sillä viikko on asiallinen aika hoitaa kso työ. Kun muuttoilmoitus on tehty huoltoyhtiöön tulisi nimien vaihtua tässä ajassa.
Muista, että ihmisiä ne huolto/talonmiehetkin ovat, eli heillekin saattaa unohdus käydä noissa asioissa (tekemättä jättäminen on sitten eri asia)En mie aio äkäiseksi heittäytyä, mutta voisin silti soitella tänään... ihan kauniisti kysellä että miten ois, jos sen nimen laittaisivat.
- nero
epätietoinen asukas kirjoitti:
En mie aio äkäiseksi heittäytyä, mutta voisin silti soitella tänään... ihan kauniisti kysellä että miten ois, jos sen nimen laittaisivat.
näin isännöitsijän tyttärenä voin taata että niillä on mieletön määrä hommia, ja kuten edellinen sanoi unohduksia sattuu ihmisiä kun vaan ovat nekin pojat ja tytöt,
varmasti selviää.
Mutta niinkuin Tahvo neuvoi sua kirjoittaan nimes paperille vaikka tämäm lakko onkin, nyt varsinkin paprua pitää säästää.
Senkin tiedän kokemuksesta koska oma ukkoni on ilman omaa tahtoaan ja tietty pahallapäälläkin tänä päivänä sitä mieltä että lakkoilkoot,saahan paperia esim.Saksasta eli ei meidän paskapapru kaupoista lopu.
T:NERO - epätietoinen asukas
nero kirjoitti:
näin isännöitsijän tyttärenä voin taata että niillä on mieletön määrä hommia, ja kuten edellinen sanoi unohduksia sattuu ihmisiä kun vaan ovat nekin pojat ja tytöt,
varmasti selviää.
Mutta niinkuin Tahvo neuvoi sua kirjoittaan nimes paperille vaikka tämäm lakko onkin, nyt varsinkin paprua pitää säästää.
Senkin tiedän kokemuksesta koska oma ukkoni on ilman omaa tahtoaan ja tietty pahallapäälläkin tänä päivänä sitä mieltä että lakkoilkoot,saahan paperia esim.Saksasta eli ei meidän paskapapru kaupoista lopu.
T:NEROSympatiani ovat kaikkien ylityöllistettyjen puolella, mutta siitä huolimatta olen sitä mieltä, ettei niitä hommia silti saa asiakkaalle/asukkaalle sysätä tai jättää tekemättä. Soitin huoltomiehelle ja nätisti esitin asiani. Sain pirun äkäisen vastauksen mutta nimen oveen... Kyseessähän ei ollut ajanpuute tms. koska samaan tauluun oli toisen asukkaan nimi muutettu, eli inhimillisestä muisti- tai tiedonkulkukatkosta oli kyse. Minusta se on ihan ok. Mutta huoltomiehestä ei selvästikään ollut ok, että sellaisesta soitetaan ja kysytään...
- sille kuuluu
epätietoinen asukas kirjoitti:
Sympatiani ovat kaikkien ylityöllistettyjen puolella, mutta siitä huolimatta olen sitä mieltä, ettei niitä hommia silti saa asiakkaalle/asukkaalle sysätä tai jättää tekemättä. Soitin huoltomiehelle ja nätisti esitin asiani. Sain pirun äkäisen vastauksen mutta nimen oveen... Kyseessähän ei ollut ajanpuute tms. koska samaan tauluun oli toisen asukkaan nimi muutettu, eli inhimillisestä muisti- tai tiedonkulkukatkosta oli kyse. Minusta se on ihan ok. Mutta huoltomiehestä ei selvästikään ollut ok, että sellaisesta soitetaan ja kysytään...
asian sait viimeinkin kuntoon täältä tosiaan, taisit saada "oikea" ohjeet.
- 342
Ns. talonkirjoilla ei ole mitään merkitystä nykyaikana. Paitsi tietenkin taloyhtiölle ja isännöitsijälle, mutta mitään pakkoa ei ole antaa tietojaan mihinkään. Laki muuttui jo aikoja sitten ja ainoa muuttoilmoitus, joka on pakollinen, pitää tehdä maistraattiin.
- Elämäsi
kokonaan kiinni siitä nimestä, joka ei ole laitettu ko. paikkoihin, näemmä pienet on piirit.
- epätietoinen asukas
Ei toki. Millä asialla itse täällä seilaat? Etsitkö tapetointivinkkejä? Onko tapetointi koko elämäsi? Vai kenties tyhmien kysymysten yhtä tyhmä kommentointi? =)
Ei täällä ehkä olekaan elämän syvintä olemusta tarkoitus pohtia. - nero
Aikaisemmin kirjoitin että on huoltopoja työ laittaa nimi oveen.
Onko sulla mahdollisesti A-4 paperia??jos vielä löytyy punainen tai musta tussi kirjoitat nimes siihen ja laitat sen maalarin teipillä ilmoitustauluun ja pidät huolen että peittää muiden asukkaiden nimet...
Jos todella haluat nimes näkyville niin tee jotain äläkä valita....
T:NERO
- nimilappunen
Olen asunut
1) vuokralla omistusasunnossa. Talonmies/huoltoyhtiö vaihtoi nimen oveen ja porrastauluun, ripeästi. Siis lasketaan ihan päivissä.
2) vuokralla vuokratalossa: huoltoyhtiö vaihtoi nimet molempiin paikkoihin, hiukan hitaampi kuin talkkari
3) omistusasunnossa rivitalossa: huotoyhtiö vaihtoi oveen ja minä postilaatikkoon kyltin. Meni aikaa pari viikkoa, minulla kyltin kanssa hiukan kauemmin.- Tyytyväinen
Meidän perheemme muutti työn takia paikkakunnalta toiselle, ja meillä oli työnantajan puolesta muuttomiehet rahtaamassa tavaroita huoneistoon, hyvä kun ehdimme uuteen asuntoomme, ja muutamia tavaroita jo kannettuaan tuli eräs muuttoapulainen sanomaan että talkkari siellä jo paperi kädessä kyseli että kenelle tämä muuttoilmoitus taloyhtiötä varten annetaan. Samalla oli talkkari varoitellut että muuttomiehet vastaavat sitten seinien sekä portaikon vahingoista mitä muutto aiheuttaa, myös kuorma-auton moottori piti sammuttaa kuulema pakokaasujen päästessä käytävään. Ilmoitimme isäntäväelle jolle suoritimme muuttoa että täällähän virkaintoinen talkkkari on , mutta emäntä ja isäntä olivat tyytyväisiä että näin se pitää ollakin , sieltä josta muutimme te itse ihmettelitte sitä miten vasta valmistunut rakennus oli niin töherretty. Muuttomiehet kyllä keskusteltuamme muuton jälkeen kahvipöydässä ylistivät sittenkin, että järjestys se pitää olla kananpoikiakin piiskatessa. Muuten nimet tulivat saman tien sekä ala- että, postiluukkuun, vaikka talkkari vasta esittelyssämme tiesi nimemme. Näin meillä, mutta luultavasti tämä on historiaa.
- ASUKAS
OLETKO TEHNYT MUUTTOILMOITUKSEN MYÖS ISÄNNÖITSIJÄLLE TULLESSASI. EI SIIS VAAN VALTAKUNNALLISTA MUUTTOILMOITUSTA VAAN TALON SISÄINEN MUUTTOLAPPU PITÄÄ TÄYTTÄÄ. ENNEN PUHUTTIIN TALONKIRJOISTA.
- epätietoinen asukas
Kyllä, olen tehnyt talonsisäisen tulomuuttoilmoituksen. Tein sen huhtikuun puolivälissä. Nyt olen sitten saanut sen nimenkin oveen, kun soittelin asian perässä...
- ...
epätietoinen asukas kirjoitti:
Kyllä, olen tehnyt talonsisäisen tulomuuttoilmoituksen. Tein sen huhtikuun puolivälissä. Nyt olen sitten saanut sen nimenkin oveen, kun soittelin asian perässä...
Me ollaan odoteltu nimiä oveen ja tauluun kohta kolme kuukautta. Ollaan soitettu isännöitsijälle useampaan kertaan...
- salaperhäinen
Paskaako se kenellekään kuuluu onko nimi ovessa vai ei.
Ei ole pakollinen. - Afri
Ei mahdu kaikkien kun on asukkaita kattoa myöten.
Miten nämä paperittomat vois käräyttää. - s24-nimimerkki
Monet Suomi24-nimimerkti uhoavat että mikään pakko ei ole tehdä muuttoilmoitusta taloon, pelkkä maistraattiin muuttoilmoitus riittää. Maistraatista ei kuitenkaan tieto siirry isännöitsijälle tai huoltoyhtiöön, joten nimi ei vaihdu taulussa ja ovessa maistraatin muuttoilmoituksella, eikä huoltoyhtiö avaa ovea avaimen unohtuessa, vaikka monet Suomi24-nimimerkit sitäkin väittävät.
- Nykyaikaa
Nykyään ei ole enään mitään laatikkoa mihin viestit jätetään. Kaikki tiedonvaihto on verkossa isännöitsijälle ,huoltomiehelle.
- Kiint
Meillä ei nimeä saa, ellei tuloilmoituksessa ole kaikkia tietoja.
Huoneistossa asuvien koko nimet synt. aika. - njaaaa
Muuttoilmoituksen tein heti muuton jälkeen ja vähän ajan päästä kyselin ovan nimen vaihdon perään. Tuli sähköpostiviestiä "Asukkaan kuuluu tehdä se itse".
Siis käytävätauluun oli kyllä päivitetty. - tietävä_tietäjä
Riippuu taloyhtiöstä, joissakin taloyhtiössä on tehty sopimus, että vain alatauluun laitetaan nimi.
- Porno-Jalmari
Ota yhteyttä kunnanhallitukseen, se auttaa nimen oveen.
- Anonyymi
Hahah tämä oli hyvä
- Anonyymi
Hei!
Yritän etsiä omalle yritykselleni perussiivous työtä. Olisiko teillä tarvetta minulle? Olen valmistunut Stadin ammattiopiston kiinteistöhuollon alalta 2018. Sekä perustin yritykseni vuonna2018, yritykseni nimi on Tmi Fatuli ja y-tunnus: 2881357-2. Tahtoisin työn johon kuuluisi porrassiivousta, saunatilojen pesut ja kaikkea muuta taloyhtiöiden siivouksia. Myöskin teen muuttosiivouksia ja pienremontteja/entisöintejä. Olen tällä hetkellä vakituisesti töissä Loni Palvelut Oy:llä, mutta tahtoisin saada aloitettua kunnolla työt oman yrityksen kautta. Minulla on yli kolmen vuoden kokemus siivous- ja logistiikka työstä. Jos pystytte tekemään kanssani sopimuksen, niin ottakaa yhteyttä minuun.
Siivouspalvelu kattaa kaikenlaiset kodin siivoukset sekä yrityssiivoukset. Niin kertasiivouksia kuin sopimussiivouksiakin. Ylläpito ja perussiivoukset sekä muutto- ja remonttisiivoukset. Yksityiskohtaisemmat tiedot voit halutessasi pyytää minulta sähköpostitse. Käymme aina yhdessä asiakkaidemme kanssa siivottavat kohteet läpi ja varmistamme, että työn laatu kohtaa asiakkaiden toiveiden kanssa! Asiakkaat voivat itse määritellä siivoustiheyden.
Ystävällisesti
Fatihul Mohammad
[email protected] - Anonyymi
Entisä asukkaita jo muuttanut kuukausia aikaisemmin pois.Mikä on nykyisen asukkaan oikeusturva,kun tullaan hakkaamaan ovea ja vaatimaan entistä asukasta ulos? Onko taloyhtiön omistaja velvollinen poistamaan entisen asukkaan nimi ovesta ja ilmoitustaulusta?
- Anonyymi
Heh. Nyt repes keskustelu portaan ja oven nimestä ! Kuka poistattaa jo kuukausia vanhan nimensä pois ilmoitustaululta, jos ei nykyinen asukas ymmärrä,tai halua? Mielipiteeni on ! kun ja jos muutatte,poistattakaa ilmoitustaululta ja ovesta nimenne !
- Anonyymi
Hei!
Itse muutin pari kk sitten kaupungin omistamaan rivitaloon. Ulko-oveeni, jossa on valmiina sukunimelle tarkoitettu kilpi/laatikko (en osaa paremmin määritellä, samanlainen kuin kerrostaloissa on), ei ole ilmestynyt nimeäni. Myöskään tämän rivarin postilaatikoissa ei ole selvästi asunnon numeroa, eikä nimeä lainkaan. Voiko näitä vaatia taloyhtiöltä? - Anonyymi
Mulla oli sama ongelma,soitin huoltoon ja asia hoidettiin aika nopeasti.
- Anonyymi
Tässä talossa monet samat nimet alakerran taulussa olleet monta vuotta, vaikka asukkaat vaihtuvat tiuhaan. Itsekin muutan pian pois, ja varmaan omakin nimeni jää kuin ikuistettuna taloyhtiön kirjaintauluun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83276MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681838Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5401549Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59796Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758