Julmat omat vanhemmat

Vanhemmat oli nuoria 19v kun saivat ekan lapsen tytön, Reilu vuosi tuli poika ja vuoden päästä synnyin minä tyttö taas. Neljävuotiaasta asti muistan huonon kohtelun mitä ei siskoni ja veljeni joutuneet kokemaan.
Vanhemmat puhui aina alentuvasti minusta, käytettiin nimen sijaan " tuo yksi". Tietysti tukasta vetäminen, läpsiminen, töniminen ja kunnon selkäsaunat kuuluivat asiaan.
18 v uotiaani kysyin äitin vanhimmalta siskolta että olenko vanhempien lapsi, pitkä hiljaisuus ja sit hän kertoi miten olin ollut liikaa nuorelle parille missä mies oli alkoholisti joka ryyppäsi työpaikat, miten minusta ei koskaan puhuttu. Jopa äitini paras ystävätär väitti ettei miua ole olemassa miten hän on melkein joka päivä äitini kanssa tekemisissä ja kotona ei ole kuvia minusta tai minun lapsista. Joo ei ollut kuvia eikä edes tulleet lapsenlapsien kastajaisiin.
Erosin 20vuotisesta liitosta ja yllätys oli melkoinen kun huomasin että erosin samalla koko perheestäni. Olin ollut se kuka piti yhteyttä yllä sisaruksiin ja päätin että kun joku heistä soittaa minulle sit soitan takaisin. No ei ole puhelin soinnu 30 vuoteen mutta kun isäni kuoli heti tuli viestejä ja sähköposteja että saadaan perintö asiat selviksi. Sama toistui kun äiti kuoli.
Siis olin se yksi kenestä ei edes sisarusten tarvi välittää, hyvin oli oppi mennyt perille. Olin tosi surullinen asiasta mutta myös päätin etten minäkään välitä enää yksipuolisesti.
Adoptio lapsien on hyvä muistaa että omat vanhemmat voivat olla ne julmimmat ihmiset lapselle.