Tässäpä näyte tyylistäni. Teksti on näköiseni, joten tölvikääpä ja etsikää virheet, puuttuvat pilkut ja sekavuutta lisäävät kohdat.
Kirjoitin tekstin ensin minä muodossa, muutin sen hän muotoon, mutta huomasin tekstin siirtyvän askeleen kauemmas hän muodossa, joten korjailin hiukan alkuperäistä ja tässä se nyt on minä muodossa.
*******************************
Oli lauantai, mieheni Kari oli tehnyt päivän töitä. Hän tekee aina töitä, muttei hän varsinaisesti työnarkomaani ole, hänen mielestään työ vain voittaa kotiolot. Kari tuli töistä viiden pintaan ja tuumi että veisin muksut mummolle, menisimme käymään paikallisessa.
Tietysti innostuin, en käy missään kuin kerran vuodessa korkeintaan, no keskimäärin kolmesti. Hurms vain ja muksut olivat äidin hoiteissa. Tulin kotiin, saunottiin ja mitä? Tämä ei edes eväänsä väräytä minuun päin, milloinpa hän, töissään väsynyt, akkaansa kyllästynyt suomalainen mies.
Kari soitti parille kaverille, jotka ovat innokkaita laulumiehiä, eli karaoke ilta baarissa. Minä en laula maksustakaan, saati ihan ilman. Tiesin etteivät hermoni, vaikka lujat ovatkin, tulisi nauttimaan tulevasta illasta.
Ilta sujui, kiepautettiin kavereitten kautta baariin. Totta kai kaikki miespuoliset kuolaavat aina minut nähdessään. Mutta se on sellaista; ai kuinka olet kaukaa nätti, en uskalla kyllä likemmä tulla, kuolausta. Eli täysin tyhjänpäivästä. Bubissa vilkuilin kaikki sopivat miehet läpi, kenen kanssa alkaisin flirttiin niin, että pupu menisi miehen pöksyihin. Se on hupiani, kun toiset keskittyvät laulantaan ilman lauluääntä. Toisaalta olen niin ihmisrakas, etten mene rajojen yli, mutta karsinassa kyllä hauskuutan, sekä itseäni että vastaan osunutta koko rahalla.
Sain satimeen karaoken pitäjän ja puolenkymmentä muuta miestä. Kukaan heistä ei näyttänyt niin älykkäältä, että olisin oikeasti kiinnostunut. Ensin kieltäydyin tanssista baarin lattialla karaoken tahdissa, mutta ainahan minä, kun tarpeeksi kinutaan, menen. Koska jatkuva kieltäytyminenkin herättää huomiota. Tiesin ensimmäisen miehen kanssa pelille lähtiessäni, etten enää sille illalle istuisi, noin se menee.
En osaa tanssia, en edes valssia. Karin kanssa pyörähtelen tottumuksen tuomalla varmuudella sujuvasti, mutta vieraiden kanssa jalkani ovat puupökkelöt ja jostain se viideskin siihen väliin aina ilmestyy, vaikeaahan se, tanssiminen. Ehkä siksi olen niitä kamalia naisia, joka menevät kiinni mieheen. Tungen lantioni liki, jotta tuntisin vartalolla miehen liikkeet, ennen kuin tämä liikkuu.
Pysyin mukana foxtrotissakin, ahtaalla baarin käytävällä. Ja tietysti kaikki paikalla olevat miehet tuumivat, haluavansa edes kerran kokeilla miltä tuntuu tuo outo nainen, joka puhuu vähän mutta hymyilee usein. Ei iloisesti, ei väsyneestikään, ironisesti ehkä. Ihan kuin tietäsi kaikkiin kysymyksiin vastaukset, ennen kuin niitä on edes esitetty.
Kello tuli puolenyön, Kari raataja raju, väsyi ja oli valmis kotiin. Tietysti hän toivoi, että lähtisin mukaan. Muttei mies koskaan pyydä, vinkkasin lähemmäksi ja sanoin että antaa parikymppiä, joisin muutaman ja tulisin perässä.
Tanssin ja satuin tiskin luona kuulemaan, kuinka mieheni vanha tuttu Jouni suunnitteli taksimatkaa lähipitäjän lavalle ja keräsi taksiin maksajia. Eiväthän ne minua taksiin olisi pummiksi huolineet, mutta hymyilin söpösti, sain pari miestä lisää porukkaan ja tulin lunastaneeksi paikan taksin teiniosastolta, eli peräkontista.
Joku yritti kiskoa minut takapenkille, mutta kuski sanoi jämysti, että peräkonttiin… hän ei lähde liikkeelle jos takapenkillä on enemmän kuin kolme.
Menomatkalle sain peräkonttiin seurakseni valkohiuksisen teinin, hintelän pojan, joka kovasti vakuutti olevansa täysi-ikäinen, toivoi että käyttäisin hyväkseni. Mutten minä ikinä ole pienille paha. Pojalla oli lämmin käsi ja kuuma mieli, mutta kovin pienet ne kädet olivat, tietysti nuorukainen suuttui kun sanoin, että menisi kotiin kasvamaan.
Jouni maksoi sisäänpääsyni, olin jo lähtiessä tehnyt selväksi että säästäisin parikymppiseni muutamaan breezeriin. Kun mies oli maksanut liput, pyörittelin rahaa kädessäni, en viitsinyt seteliä liiveihinikään tunkea, joten annoin sen Jounille, joka osti ensimmäisen juoman. Alkoi olla se vaihe iltaa, että lisää juomalla hyvä olo katoaisi, joten lopettelin juomista ja aloin keskittyä verbaaliseen sotaan, joka onkin aina paras osa iltaa.
Haastelin Jounin kanssa suoria. Jätettiin saman tien kaikki, ollaan kahden lällällää jutut, kuten myös yleiset sääaiheet väliin. Katseltiin ympärille, tuumittiin näkyisikö ketään, jonka kelpuuttaisimme yökylään, hän tai minä. Totesin suoraan, että liian päissään ovat miehet makuuni, humalassa tai pelkureita tai tuollaisia itsevarmoja ja itseään täynnä olevia hymyileviä yökötyksiä. Josta aiheesta siirryttiinkin sujuvasti keskustelemaan seksistä. Se on aihe, joka aina jaksaa kiinnostaa miehiä.
Seurueeseen liittyi samalla taksilla tullut nuorimies Eetu, kuunteli kauhuissaan vanhan rouvan ja herran juttuja. Katseli ohitseni ja hymähti väliin melkein kuin ymmärtäisi keskusteluamme. Ehkä Eetu sääli minua, luulen niin. Onhan totta, että jos nainen puhuu seksistä, se tekee tästä säälittävän, näytti nainen miltä hyvänsä. Asiahan on edelleen niin, että vain huorat voivat pitää seksistä. Myyvät itseään siksi kun eivät muuten tarpeeksi saa miehen elintä. Eikä työssä liki koskaan, ainakaan asiakkaitten mielestä ole kyse rahasta ja elannon hankinnasta. Kun taas jos fiksu nainen puhuu seksistä, tästä tulee säälittävä narttu, joka kerjää miesten huomiota.
Olin siis säälittävä narttu. Jounikin poistui paremmille riistamaille alakerran parketille ja jäin kaksin namun kanssa. Eetu oli parikymppinen älyttömän komea otus. Ne silmät. Nuorukainen pälyili peläten hyökkäystäni ja tokihan minä hyökkäsin. Kerroin käheällä äänellä elämän totuuksia. Niitä juttuja, joita sätissä käydään läpi vasta aamuyöllä kun kaikki muut aiheet on koluttu.
Eetu katsoi olkani ohi ovelle, mietti kai sopivaa poistumisrepliikkiä, panikoi. Veti henkeä sanoakseen, että menisi. Astuin askeleen lähemmäksi, vaikkei välissä aiemminkaan ollut puolta askelta. Katsoin miestä kujeillen silmiin. Tämä henkäisi, sanoi seurustelevansa vakavasti.
Lisäsin lämpöä ja kysyin hymyillen mikä on vakavasti, pari viikkoa, pari kuukautta, pari vuotta? Sanoin että saman miehen kanssa olen ollut siitä kun seitsemäntoista täytin. Enkä ole pettänyt miestä vuosien saatossa. Eetu vilkaisi silmiini. Hymyilin, rentouduin ja naurahdin ihan ilman flirttiä. Totesin että hauskaa voi pitää ilman, että harrastaa seksiä. Hauskanpito on kaikkea muuta kuin se siellä, se on vain piste, loppu ja usein pettymys.
Siinä vaiheessa namu katsoi ensikerran kysyvä kiinnostus silmissään, todella syvälle silmiini. Melkein vajosin polvilleni laajenneiden mustuaisten edessä. Eetu pyysi tanssimaan. Kolmeen vuoteen en ollut diskossa käynyt, hymyilytti. Astuin lattialle, joka siinä vaiheessa iltaa oli jo aika väljä. Puolituntia valomerkkiin.
Ja kyllä minä tanssin, nautin ja leikin. Näytinkö säälittävältä? En usko, ehkä, en miettinyt sitä kovinkaan paljon parikymppisen komistuksen kiehnätessä ympärilläni kuin kiimainen kolli. Juurihan mies sanoi seurustelevansa vakavasti. Ja mitä tekee? Tuijottaa herkeämättä silmiini, tanssii, nauraa ja kiertää kehää ympärilläni. Välillä Eetu nosti tuoppinsa lattialta portaan kulmasta, joi huikan irrottamatta katsettaan, tarjosi olutta ja joi toistamiseen ennen kuin laski tuopin takaisin ja jatkoi rituaalitanssiaan.
Unohdin täysin olevani fiksu aikuinen nainen. Sanoin miehelle että ilmoittaisi, jos rouva menee säälittävyyden puolelle yrittäessään olla teini. Mutta ei mies sanonut. Ei kukaan katsonut säälien edes silloin kun siirryttiin tiskille ja koltiainen tuli taakseni. Tuskin kenellekään jäi epäselväksi kuka ketä kisusi.
Jouni palasi, katsoi leikkiämme ja kysyi, olenko ajatellut kahta miestä. Koska olen aina rehellinen, vastasin totuuden mukaisesti, että ajatellut olen toteutus hiukan arveluttaa. Jouni hymyili varmasti ja veti tanssilattialle, viimeisille hitaille. Jouni oli äärimmäisen älykäs, ihailen aina älykkyyttä enemmän kuin ulkoisia piirteitä, mutta Jouni tuntui rakentaneen vittumaisuudesta imagon itselleen.
Mies kysyi voisinko ajatella häntä, sanoin että voinhan minä. Kokeeksi painoin hiukan lanteitani miestä vasten, tutkin vaikutusta. Kun mies katsoi silmiini ja sanoi hiljaa, ”Enkö ole vaikea?” Purskahdin tahattomaan nauruun, hiersin lanteitani pari kertaa ja katsoin miestä hymyillen silmiin ja totesin, ”Vaikeisiin en aikaani tuhlaa, mahdottomia en edes viitsi yrittää” Hitaat loppuivat.
Jouni kävi tyhjentämässä rakkonsa ennen taksin tuloa. En tiedä miten tulin murun kanssa portaat alas ja humps vaan me pussattiin, seurasin kyllä tarkkana toisella silmällä portaita, mutta joko reaktiokykyni hämärtyi jossain vaiheessa tai paikassa oli toisetkin portaat. Niin tai näin yhtäkkiä Jouni seisoi vieressä kuin myrskyn merkki. Nakkasi takkini, joka oli ollut samassa naulassa hänen takkinsa kanssa, käsiini. Mies suuttui niin, että tulomatkalla vaadittu teinilempiosasto taksin perällä seurassani ei enää kiehtonutkaan. Eetua kiehtoi, huomasin päästessäni viimein pienelle penkille, pitkä nuorukainen veti itsensä solmuun mahtuakseen viereeni. Kun auton sisävalo sammui, sain muutaman pusun, taisin itsekin sortua kunnon namisteluun.
Tietysti olisi kiva sanoa, että kaikkea seurasi ikimuistoinen yö. Ei seurannut, taksilla kotiin, melkein kuin unta. Kyydissä ollut kolmas mies maksoi kuskille ekstraa, jotta tämä toi minut kotiovelle. Totesin kuskille toisten jäätyä kyydistä, että on se outoa, kun oman miehensä jättää kotiin, toiset alkavat kukkotappelun olemattomista oikeuksista. ”Eikä kukaan saatille?” Kuski kysyi. Vastasin ettei ollut väliksikään, ja johan mieheni olisi hermostunut, jos puoli viideltä olisi häädön vuoteestaan saanut.
Kirjoitin tekstin ensin minä muodossa, muutin sen hän muotoon, mutta huomasin tekstin siirtyvän askeleen kauemmas hän muodossa, joten korjailin hiukan alkuperäistä ja tässä se nyt on minä muodossa.
*******************************
Oli lauantai, mieheni Kari oli tehnyt päivän töitä. Hän tekee aina töitä, muttei hän varsinaisesti työnarkomaani ole, hänen mielestään työ vain voittaa kotiolot. Kari tuli töistä viiden pintaan ja tuumi että veisin muksut mummolle, menisimme käymään paikallisessa.
Tietysti innostuin, en käy missään kuin kerran vuodessa korkeintaan, no keskimäärin kolmesti. Hurms vain ja muksut olivat äidin hoiteissa. Tulin kotiin, saunottiin ja mitä? Tämä ei edes eväänsä väräytä minuun päin, milloinpa hän, töissään väsynyt, akkaansa kyllästynyt suomalainen mies.
Kari soitti parille kaverille, jotka ovat innokkaita laulumiehiä, eli karaoke ilta baarissa. Minä en laula maksustakaan, saati ihan ilman. Tiesin etteivät hermoni, vaikka lujat ovatkin, tulisi nauttimaan tulevasta illasta.
Ilta sujui, kiepautettiin kavereitten kautta baariin. Totta kai kaikki miespuoliset kuolaavat aina minut nähdessään. Mutta se on sellaista; ai kuinka olet kaukaa nätti, en uskalla kyllä likemmä tulla, kuolausta. Eli täysin tyhjänpäivästä. Bubissa vilkuilin kaikki sopivat miehet läpi, kenen kanssa alkaisin flirttiin niin, että pupu menisi miehen pöksyihin. Se on hupiani, kun toiset keskittyvät laulantaan ilman lauluääntä. Toisaalta olen niin ihmisrakas, etten mene rajojen yli, mutta karsinassa kyllä hauskuutan, sekä itseäni että vastaan osunutta koko rahalla.
Sain satimeen karaoken pitäjän ja puolenkymmentä muuta miestä. Kukaan heistä ei näyttänyt niin älykkäältä, että olisin oikeasti kiinnostunut. Ensin kieltäydyin tanssista baarin lattialla karaoken tahdissa, mutta ainahan minä, kun tarpeeksi kinutaan, menen. Koska jatkuva kieltäytyminenkin herättää huomiota. Tiesin ensimmäisen miehen kanssa pelille lähtiessäni, etten enää sille illalle istuisi, noin se menee.
En osaa tanssia, en edes valssia. Karin kanssa pyörähtelen tottumuksen tuomalla varmuudella sujuvasti, mutta vieraiden kanssa jalkani ovat puupökkelöt ja jostain se viideskin siihen väliin aina ilmestyy, vaikeaahan se, tanssiminen. Ehkä siksi olen niitä kamalia naisia, joka menevät kiinni mieheen. Tungen lantioni liki, jotta tuntisin vartalolla miehen liikkeet, ennen kuin tämä liikkuu.
Pysyin mukana foxtrotissakin, ahtaalla baarin käytävällä. Ja tietysti kaikki paikalla olevat miehet tuumivat, haluavansa edes kerran kokeilla miltä tuntuu tuo outo nainen, joka puhuu vähän mutta hymyilee usein. Ei iloisesti, ei väsyneestikään, ironisesti ehkä. Ihan kuin tietäsi kaikkiin kysymyksiin vastaukset, ennen kuin niitä on edes esitetty.
Kello tuli puolenyön, Kari raataja raju, väsyi ja oli valmis kotiin. Tietysti hän toivoi, että lähtisin mukaan. Muttei mies koskaan pyydä, vinkkasin lähemmäksi ja sanoin että antaa parikymppiä, joisin muutaman ja tulisin perässä.
Tanssin ja satuin tiskin luona kuulemaan, kuinka mieheni vanha tuttu Jouni suunnitteli taksimatkaa lähipitäjän lavalle ja keräsi taksiin maksajia. Eiväthän ne minua taksiin olisi pummiksi huolineet, mutta hymyilin söpösti, sain pari miestä lisää porukkaan ja tulin lunastaneeksi paikan taksin teiniosastolta, eli peräkontista.
Joku yritti kiskoa minut takapenkille, mutta kuski sanoi jämysti, että peräkonttiin… hän ei lähde liikkeelle jos takapenkillä on enemmän kuin kolme.
Menomatkalle sain peräkonttiin seurakseni valkohiuksisen teinin, hintelän pojan, joka kovasti vakuutti olevansa täysi-ikäinen, toivoi että käyttäisin hyväkseni. Mutten minä ikinä ole pienille paha. Pojalla oli lämmin käsi ja kuuma mieli, mutta kovin pienet ne kädet olivat, tietysti nuorukainen suuttui kun sanoin, että menisi kotiin kasvamaan.
Jouni maksoi sisäänpääsyni, olin jo lähtiessä tehnyt selväksi että säästäisin parikymppiseni muutamaan breezeriin. Kun mies oli maksanut liput, pyörittelin rahaa kädessäni, en viitsinyt seteliä liiveihinikään tunkea, joten annoin sen Jounille, joka osti ensimmäisen juoman. Alkoi olla se vaihe iltaa, että lisää juomalla hyvä olo katoaisi, joten lopettelin juomista ja aloin keskittyä verbaaliseen sotaan, joka onkin aina paras osa iltaa.
Haastelin Jounin kanssa suoria. Jätettiin saman tien kaikki, ollaan kahden lällällää jutut, kuten myös yleiset sääaiheet väliin. Katseltiin ympärille, tuumittiin näkyisikö ketään, jonka kelpuuttaisimme yökylään, hän tai minä. Totesin suoraan, että liian päissään ovat miehet makuuni, humalassa tai pelkureita tai tuollaisia itsevarmoja ja itseään täynnä olevia hymyileviä yökötyksiä. Josta aiheesta siirryttiinkin sujuvasti keskustelemaan seksistä. Se on aihe, joka aina jaksaa kiinnostaa miehiä.
Seurueeseen liittyi samalla taksilla tullut nuorimies Eetu, kuunteli kauhuissaan vanhan rouvan ja herran juttuja. Katseli ohitseni ja hymähti väliin melkein kuin ymmärtäisi keskusteluamme. Ehkä Eetu sääli minua, luulen niin. Onhan totta, että jos nainen puhuu seksistä, se tekee tästä säälittävän, näytti nainen miltä hyvänsä. Asiahan on edelleen niin, että vain huorat voivat pitää seksistä. Myyvät itseään siksi kun eivät muuten tarpeeksi saa miehen elintä. Eikä työssä liki koskaan, ainakaan asiakkaitten mielestä ole kyse rahasta ja elannon hankinnasta. Kun taas jos fiksu nainen puhuu seksistä, tästä tulee säälittävä narttu, joka kerjää miesten huomiota.
Olin siis säälittävä narttu. Jounikin poistui paremmille riistamaille alakerran parketille ja jäin kaksin namun kanssa. Eetu oli parikymppinen älyttömän komea otus. Ne silmät. Nuorukainen pälyili peläten hyökkäystäni ja tokihan minä hyökkäsin. Kerroin käheällä äänellä elämän totuuksia. Niitä juttuja, joita sätissä käydään läpi vasta aamuyöllä kun kaikki muut aiheet on koluttu.
Eetu katsoi olkani ohi ovelle, mietti kai sopivaa poistumisrepliikkiä, panikoi. Veti henkeä sanoakseen, että menisi. Astuin askeleen lähemmäksi, vaikkei välissä aiemminkaan ollut puolta askelta. Katsoin miestä kujeillen silmiin. Tämä henkäisi, sanoi seurustelevansa vakavasti.
Lisäsin lämpöä ja kysyin hymyillen mikä on vakavasti, pari viikkoa, pari kuukautta, pari vuotta? Sanoin että saman miehen kanssa olen ollut siitä kun seitsemäntoista täytin. Enkä ole pettänyt miestä vuosien saatossa. Eetu vilkaisi silmiini. Hymyilin, rentouduin ja naurahdin ihan ilman flirttiä. Totesin että hauskaa voi pitää ilman, että harrastaa seksiä. Hauskanpito on kaikkea muuta kuin se siellä, se on vain piste, loppu ja usein pettymys.
Siinä vaiheessa namu katsoi ensikerran kysyvä kiinnostus silmissään, todella syvälle silmiini. Melkein vajosin polvilleni laajenneiden mustuaisten edessä. Eetu pyysi tanssimaan. Kolmeen vuoteen en ollut diskossa käynyt, hymyilytti. Astuin lattialle, joka siinä vaiheessa iltaa oli jo aika väljä. Puolituntia valomerkkiin.
Ja kyllä minä tanssin, nautin ja leikin. Näytinkö säälittävältä? En usko, ehkä, en miettinyt sitä kovinkaan paljon parikymppisen komistuksen kiehnätessä ympärilläni kuin kiimainen kolli. Juurihan mies sanoi seurustelevansa vakavasti. Ja mitä tekee? Tuijottaa herkeämättä silmiini, tanssii, nauraa ja kiertää kehää ympärilläni. Välillä Eetu nosti tuoppinsa lattialta portaan kulmasta, joi huikan irrottamatta katsettaan, tarjosi olutta ja joi toistamiseen ennen kuin laski tuopin takaisin ja jatkoi rituaalitanssiaan.
Unohdin täysin olevani fiksu aikuinen nainen. Sanoin miehelle että ilmoittaisi, jos rouva menee säälittävyyden puolelle yrittäessään olla teini. Mutta ei mies sanonut. Ei kukaan katsonut säälien edes silloin kun siirryttiin tiskille ja koltiainen tuli taakseni. Tuskin kenellekään jäi epäselväksi kuka ketä kisusi.
Jouni palasi, katsoi leikkiämme ja kysyi, olenko ajatellut kahta miestä. Koska olen aina rehellinen, vastasin totuuden mukaisesti, että ajatellut olen toteutus hiukan arveluttaa. Jouni hymyili varmasti ja veti tanssilattialle, viimeisille hitaille. Jouni oli äärimmäisen älykäs, ihailen aina älykkyyttä enemmän kuin ulkoisia piirteitä, mutta Jouni tuntui rakentaneen vittumaisuudesta imagon itselleen.
Mies kysyi voisinko ajatella häntä, sanoin että voinhan minä. Kokeeksi painoin hiukan lanteitani miestä vasten, tutkin vaikutusta. Kun mies katsoi silmiini ja sanoi hiljaa, ”Enkö ole vaikea?” Purskahdin tahattomaan nauruun, hiersin lanteitani pari kertaa ja katsoin miestä hymyillen silmiin ja totesin, ”Vaikeisiin en aikaani tuhlaa, mahdottomia en edes viitsi yrittää” Hitaat loppuivat.
Jouni kävi tyhjentämässä rakkonsa ennen taksin tuloa. En tiedä miten tulin murun kanssa portaat alas ja humps vaan me pussattiin, seurasin kyllä tarkkana toisella silmällä portaita, mutta joko reaktiokykyni hämärtyi jossain vaiheessa tai paikassa oli toisetkin portaat. Niin tai näin yhtäkkiä Jouni seisoi vieressä kuin myrskyn merkki. Nakkasi takkini, joka oli ollut samassa naulassa hänen takkinsa kanssa, käsiini. Mies suuttui niin, että tulomatkalla vaadittu teinilempiosasto taksin perällä seurassani ei enää kiehtonutkaan. Eetua kiehtoi, huomasin päästessäni viimein pienelle penkille, pitkä nuorukainen veti itsensä solmuun mahtuakseen viereeni. Kun auton sisävalo sammui, sain muutaman pusun, taisin itsekin sortua kunnon namisteluun.
Tietysti olisi kiva sanoa, että kaikkea seurasi ikimuistoinen yö. Ei seurannut, taksilla kotiin, melkein kuin unta. Kyydissä ollut kolmas mies maksoi kuskille ekstraa, jotta tämä toi minut kotiovelle. Totesin kuskille toisten jäätyä kyydistä, että on se outoa, kun oman miehensä jättää kotiin, toiset alkavat kukkotappelun olemattomista oikeuksista. ”Eikä kukaan saatille?” Kuski kysyi. Vastasin ettei ollut väliksikään, ja johan mieheni olisi hermostunut, jos puoli viideltä olisi häädön vuoteestaan saanut.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tällaisena hyvin sanarakkaana ihmisenä minun on annettava irtopisteitä noista fantastisista sanoista, joita viljelemällä saa ainakin minut hymisemään tyytyväisyyttäni, esim. sana "Breezer" on kaikessa arkipäiväisyydessään suorastaan hämmästyttävän kaunis tekstin sisällä. Loput, kivat sanamuunnokset ja viäntelyt, olivat silkkaa hymyä minun huulillani.
Lopetan analysointini täältä tähän.
Jäi jauhamaan paikoilleen, alussa ehkä olisi saanut ottaa enemmän irti omasta puolisosta, jäi sumeaksi.
"Bubissa vilkuilin kaikki sopivat miehet läpi, kenen kanssa alkaisin flirttiin niin, että pupu menisi miehen pöksyihin."
Ei kai näin tapahdu baarissa missä on aikuisia. Ei ukot puihin mene, lähinnä takertuu hutsuun.
Muuten aika tyhjänpäiväinen tarina.
Arvoasteikolla 1-10
Tästä huurteinen 5
T. Sherlokki (c) 2005
Kykenet varmasti parempaan : )
Juuri tässä näemme että nainen puhuessaan seksistä, on ensisijaisesti hutsu. :)
Kyllä pupu usein maalaisbaarissa menee miesten pöksyihin, kaupungissa on ehkä toisin.
Tyhjänpäiväinen tarina takuulla, useimmat tarinat ovat. Niitä elämää suurempia kun on suhteellisen vaikea rustata.
Mutta sainpas näpäyttää että noin miehet ajattelevat naisen hutsuksi, vaikkei tämä tekisi sen enempää väärää, kuin humalaiset miehet baareissa hönkiessään ehdotuksiaan naisten korviin.
tasa-arvon aikana minusta on hauska nostaa asioita pöydälle. Kuten miesten ja naisten ajatusten kaavamaisuus kohdassa jossa näytetään tilanne, ilman provosointia ja miehet usein tekevät päätelmänsä sen pohjalta kuinka itse suojaisivat itsensä.
Eli kuten tekstin loppupuolella oleva Jouni, joka närkästyi naisen naurusta ja myöhemmin tämän suudellessa toista miestä. Tottakai nauru pahassa kohtaa loukkaa. Tekstissä kävi ilmi ettei miehellä ollut todellista tilaa tunteilleen, jolloin helpointa on aina paeta sen totuuden taakse että nainen on hutsu, syyttää naista ja ohittaa ne tunteet jotka tämä herätti.
Entä jos mies/miehet hetkeksi pysähtyisivät kantamaan vastuun omista tunteistaan, syyttämättä tai leimaamatta naista?
tämä oli vain kevytmielinen kokeilu, nakkasin sen näytille, jotta näette etten edelleenkään pelkää arvosteluja :) kirjoitan ja kehityn.
Jokainen tekstin pätkä, kuten jokainen maalaus on vain ja ainoastaan harjoitus kohti seuraavaa. Siksi vaikka tekstiä voisi loputtomiin muokata ja parantaa, se kannattaa määrätyn työmäärän jälkeen päästää käsistään, juuttumatta siihen ja keskittyä seuraavaan. Työstäessä seuraavaa voi samalla pohtia mitä edellisen arvosteluista oppi.
Puhu seksistä, vaan kyse on pettämisestä. Sekä henkisesti että fyysisesti, vaikka aktia ei nyt tapahtunutkaan.
Naisen käytös oli kuin Hutsun käsikirjasta.
Tällä kertaa "Antaa ymmärtää, mutta ei ymmärrä antaa".
Ehkä sinun olisi pitänyt viedä tarina loppuun saakka, vai loppuiko rohkeus? ; )
Tällaisena ei havahduta.
T. Sherlokki (c) 2005
Pettämistä käsitellään jossain toisilla palstoilla laajemmin, jossa myös pohditaan kuka on pettäjä kuka petetty.
Mikä mielestäsi on miehen käytös tilanteessa? Onko mies aina vain surullinen tilanteeseen ajautunut tollo?
Vai onko niin että vastaavaa käytöstä miehelle sallitaan, koska mies on mies.
Kuten tässä tekstissä, mies usein kulkee suvereenisti tilanteesta ja naisesta toiseen, tulematta lainkaan sormella osoitetuksi. Jos nainen ajautuu tilanteesta toiseen, hän on hutsu ja petturi?!!
Tässä tekstissä jokaisella miehellä oli tilaisuus jättää nainen väliin. Mutta koska miehille on sallittua nauttia kielletyistä hedelmistä, ilman ristiinnaulitsemista, näistä jokainen sen käytti, tanssiessa, jutellessa, suudellessa, ja jopa lukijana syyttävä sormesi osoittaa naiseen.
Millainen olisi mielestäsi ollut "oikea" loppu tuolle kaikelle?
Onko rohkeutta pettää vai jättää väliin, onko rohkeutta lopettaa suhde vai yrittää eheyttää sitä, onko rohkeutta väistää isku vai lyödä takaisin.
Minusta asiat eivät aina ole mustia tai valkeita, jos tämä kaikki olisi ollut kuten sanot hutsun päiväkirjasta, mikä osuus hutsun käytökseen oli tuolla alun miehellä? Onko hänkin täysin ulkopuolinen, vai ehkä syy naisen käytökseen?
Tällä kaikella kokeilen kutitella sitä totuutta, kuinka usein nainen leimataan tutkimatta syitä käytöksen takana, kuten tässä oman miehen välinpitämättömyyttä.
Suhteissa on aina kaksi osapuolta, siinä vaiheessa kun nostetaan sormi osoittamaan toista, paetaan omaa vastuuta omista teoista ja tunteista.
Mutta jospa seuraavaksi kirjoittaisin kissojen reviirielämästä. Näyttää tontilleni pesiytyneen punainen kolli, joka heristellen häntäänsä kulkee ali ikkunani. Onkohan tuolla katilla tarina kerrottavana?
Kirjoitat ilmeisesti päiväunistasi. Joskin sujuvasti.
Psykologin näkökulmasta: Et ole tyytyväinen parisuhteeseen, jossa elät.
Vähän semmoista Regina-hömppää.
Pilkun viilausta: juomapaikka, jota tarkoitit kirjoitetaan pub eikä BuB.
-:)
voi olla, eikähän selittelyllä koskaan tekstiään paranna.
Tiesin että tämä luetaan yks yhteen liki totena, tai unelmanani koska jätin sen minä muotoon. Minä muotoisiin teksteihin suhtaudutaan usein noin.
Sujuvaa sentään :)
sujuvaa on.
2 x -:)
Yllä olevat kommentit ovat vähän yksipuolisesti tarinan sisältöön keskittyviä. Eikö se tule tavallaan vasta toisena - eivät kertomus ja juoni ole niin tärkeitä, vaan se, miten teksti on kirjoitettu. Maailmassa on hirveästi loistavaa kirjallisuutta, jossa tarina tai juoni sinänsä on yksinkertainen. Tapa sanoa, tehdä huomioita ja katsoa maailmaa sen sijaan on oleellinen juttu.
Tämä tarina oli, kuten joku totesi, banaalin Regina-hömpän tyyliin kirjoitettu, eikä siis mitenkään vaikuttavaa kirjallisesti. Mutta kaikenlaisella tekstillä on omat lukijakuntansa - luetaanhan niitä Reginoita ja Hertta-sarjojakin.
On aina hyvä, ettei kerro liikaa. Taidokas teksti jättää paljon sanomatta, mutta silti rivien välissä on suunnattomasti sisältöä. Jos kaiken sanoo ja kertoo, ei lukijan aivoja tarvita mihinkään. Hyvä kirjallinen teksti on haaste lukijalle.
Fiktivelle:
Kiitos ajatuksistasi!
Tämä oli kyllä rimanalitus sivuverso. Pidän yleensä teksteistäsi, mutta tämä oli jotenkin töks. Tuli tunne, että tarina mielestäsi vaati tulla kirjoitettua, mutta välttämättä se ei tässä muodossa kiinnosta ketään. Ehkä se kolmas persoona olisi ollut parempi vaihtoehto. Tämä on jotenkin liian provosoiva, välillä menee jopa "Kalle-osaston" tyyliseksi.
Kuittaan tekstin arvostelut, kiitos mielenkiinnosta.
mietin mitä mieltä itse olen kaiken jälkeen.
Nyt katsoen tekstistä puuttuu kaikki sisältö, kirjoitin luritelman, edes yrittämättä tarttua itse asiaan eli tasa-arvoon ravintolakulttuurissa.
Jotain muutakin yritin näyttää, mitä en saanut esiin vedettyä. Joten jätän tekstin harjoitelmana harjoitelmien joukkoon.
Jos kirjoittaa tosielämästä, unohtuu omaan lokeroonsa eikä muista katsoa tilannetta laajemmin. Jos kirjoittaa mielikuvituksen turvin, unohtuu mielikuviin ja antaa niiden viedä irti aiheesta, jonnekkin päiväuniin ja unelmiin.
Nämä lyhyet nykäisyt äärilaidasta toiseen auttavat säilyttämään tuntuman omiin taitoihin, jos joskus onnistuukin luomaan pätkän hauskaa ja sujuvaa tekstiä, on hyvä välillä tehdä kunnon mahalaskuja.
Ylempänä oleva kissajuttu on kuittaus, aina kun laitan jotain esille, nakkaan toisen perään. Ensimmäinen on pidempi, muokatumpi ja toinen pikainen kokeilu, vastakohta pitkälle ja harkitulle. Nyt jään vain odottamaan mitä tuosta satelee
Sivuversoseni, melkein menisin väittämään, etteivät novellit ole ominta alaasi. Kirjoitat hyvää perustekstiä, sujuvaa ja raikasta, sellaista jota saattaisi oikeasti kestää lukea kirjan verran. Kirja ei mielestäni voi olla kauttaaltaan kielellisesti yhtä latautunut kuin novelli, siihen väsyy. Joten konstailematon peruskerrontasi olisi luullakseni omimmillaan romaanissa.
Ja sinun päähenkilösi! Ne vasta romaania kaipaavatkin ympärilleen. Tuokin hepsankeikka olisi varmasti osoittautunut monisärmäiseksi ja sympaattiseksi ilmiöksi, kun sitä olisi päässyt kokonaisen kirjan verran seuraamaan. Hahmojesi ironian sävyttämä maailma on oikeassa mielentilassa mainio!
Yhtään liian provosoiva tämä ei ollut. Jatka vaan asioista puhumista niiden oikeilla nimillä. Teemasi ovat arkipäiväisesti syvällisiä, olet vähän tuollainen ruohonjuuritason aktivisti. Etkä pelkää herättää huomiota, sinä senkin drama queen!
=D