en todellakaan jaksa enää taistella lapsestani. olen tehnyt adoptio päätöksen. en missään nimessä HALUA antaa lastani pois, mutta pakko on kai luovuttaa. ikävähän ei lopu silti adoptioon, mutta loppuu se tuska jonka tapaamiset aiheuttavat. liian repivää minulle. enkä usko että se on lapsenkaan edun mukaista.
en jaksa enää
FEROZA
886668
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 88
Vanhimmat
En tunne sinun tarinaasi, vain parina päivänä olen viestejä lukenut. Tilanteesi on nyt rankka, mutta ei se välttämättä ole sitä aina. Minkälaisia tukijoukkoja sinulla on? Entä ammattiapua?
tukijoukkoja ei juuri ole, olen niin yksinäinen.
elämä on muuten kunnossa, vain poika puuttuu. en siis voi kuvitellakaan meneväni terapeutille puhumaan vain tästä ikävästä. se vain ahdistaa entisestään, eikä se puhuminen tuo poikaa takaisin.
olen täysin umpikujassa.
terapeutille pitää mennäkkin, kun tuntee olevansa umpukujassa.
Voimia sinulle, kyllä se auriko sinullekkin vielä paistaa mitä kauneimmin. Usko pois!
Terapeutille jutteleminen saattaisi juuri nyt olla hyödyllisintä, jos muita ongelmia ei oikein ole. Pystyisitte paneutumaan juuri tähän asiaan. Voit halutessasi etukäteen tarkastaa, miten vaitiolovelvollisuus vaikuttaa tilanteeseesi. Eli voisiko sinulle tulla ongelmia puhumisesta. Tarvitset kyllä ehdottomasti tukijoukkoja. Löytyisiköhän tältä palstalta sinulle email-kamua? Apua voit löytää myös www.tukinet.net tai www.tukiasema.net
yrittäisit vielä.tiedän,että ikävä on,aivan hirveän musertavaa joka hetki.tuntuu,ettei jaksaisi millään sitä kaipausta.kuitenkin,jos jaksat saat nähdä lastasi ,ja sinä olet tärkeä ihminen hänen elämässä.ajattele,jos annat adoptioon,niin et saa mitään tietoa lapsestasi.mielestäni se olisi vielä musertavampaa,ja se on lopullinen päätös.jos jaksat,niin ajattele vielä.saatko mistään tukea itsellesi.sinulle toivon voimia t.lumi
Lapsi saa tasapainoisen kodin ja elämän.Hänen kannaltaan se on helpompi ratkaisu.
Rakkautta on osata luopua lapsestaan silloin kun ei ole tarjota hänelle sitä mitä lapsi tarvitsee.
käsi sydämelle.luopuisitko sinä lapsestasi.t.lumi
Ajatellaanpa asiaa lapsen näkökulmasta:
- Kuka kuvittelee, että lapsesta luopuminen tuntuu lapsesta "rakkaudelta"?
- Onko se lapselle helpompi ratkaisu, että biologiset vanhemmat lakaistaan lapsen elämästä?
- Oman kokemukseni mukaan biovanhemmattomuuden tuska koteloituu ja paukahtaa sitten naamalle myöhäisessä teini-iässä tai varhaisaikuisuudessa viimeistään. Siinä vaiheessa lapsi saattaa olla katkera sekä biovanhemmille että sijaisvanhemmille. Mitä helpompaa tässä on lapselle?
kun joutuisin aloittamaan hänen kohdallaan sijaiskotielämän enkä kykenisi itse huolehtimaan lapsestani.
Lapsi kärsii kun näkee äidin ahdistuksen ja jatkuvat ulinat että joskus me vielä asutaan yhdessä.
Jos lapsi on jo kauan ollut sijaiskodissa on parempi luovuttaa.Tämän viestiketjun on aloittanut äiti joka itsekkin haluaa luopua jo lapsesta kun ei oma pää kestä.Miettikää miten sen lapsen pää kestää alati mieltään vaihtavaa äitiä joka ei tiedä pitääkö lapsen sijaiskotikierteessä vai antaako pois kokonaan.
Lapsi asuu jo muualla eli äiti on hänestä jo luopunut asumisen ja huolehtimisen kannalta.
Mitä lapsi tekee sellaisilla biologisilla vanhemmilla jotka eivät kykenen hoitamaan hommiaan ja huolehtimaan lapsesta,ei mitään.
Meinaatko ettei se biovanhemman puuttumisen tuska koteloidu siihen lapseen nyt vuosien saatossa kun hän kiertää sijaiskodeissa?Lapsi tulee joka tapauksessa olemaan katkera sille äidille joka on hänet antanut vieraan hoidettavaksi,se ei siitä muutu onko kyseessä adoptiovanhemmat vai sijaisvanhemmat.
Tässähän on nyt kyse vain ja ainoastaan siitä että ne biot jotka eivät kykene huolehtimaan jälkikasvustaan pitävät kynsin hampain kiinni 'oikeuksistaan' vaikkeivat kykene vastuuta ottamaan.
Lapsen kannalta on parempi että biot puuttuvat heidän elämäänsä sotkemasta ja he saavat elää tasapainoista elämää muualla.Biojen tapaamiset aiheuttavat lapsille aina ahdistusta ja sekoittavat lapsen pään moneksi päiväksi.
ajatukset, ei äiti ole luovuttamassa muuta kuin omassa mielessään. Lapsi ei ole ollut vielä kauan sijoituksessa ja on vielä vauva, tuo ahdistus on nyt oikeutettua ja kuuluu asiaan. Pitää vaan muistaa ettei saa luovuttaa koska silloin on asiat vielä joskus kohdallaan. Toivon tapaavani Ferozan kun ajat ovat paremmat, kun hän on saanut poikansa kotiin!
mutta joka päivä on vaikeampi ja vaikeampi koska vauvani kasvaa. ei se ole enää vauva. ja sehän minulta juuri riistetään etten saa nähdä kun poikani kasvaa ja kehittyy. olenko muka itsekäs jos haluaisin nähdä poikani kasvavan? eikö se ole juuri vanhemmille yksi suurimmista iloista nähdä oman lapsen kehittyvän ja oppivan uutta? en saa koskaan sitä pientä vauvaa takaisin jonka menetin. pian käy niin että vauvana menettää ja aikuisena tyrkätään takaisin.
minut saa tavata koska vain.
kuitenkin lopullinen päätös.silloin et kuulisi lapsestasi mitään.tiedän,että ikävä on raastava,joka hetki.kuitenkin vielä raastavampaa olisi,ettei tietäisi lapsestaan mitään.sinulle toivon voimia.t.lumi
Jos suostut adoptioon, mikä on sen jälkeen sinun suhteesi lapseen? Tarkoitan, että voitko enää tavata häntä ollenkaan? Koeta ajatella asiaa niin, että lapsellasi on monta kasvattajaa eli sinä ja sijaisperheen vanhemmat. Te yhdessä kasvatatte hänestä tasapainoista aikuista. Ikävä on varmaan kova. Tiedän sen itse kun oma lapseni on sijoitettuna ja ajattelen häntä koko ajan. Mutta nyt mennään vaan näillä eväillä eteen päin. Koeta hakea itsellesi keskuteluapua!!
Itse olen kärsinyt siitä ikävästä ja tuskasta viisi vuotta. Joka ikinen kerta on suru puserossa ja itkettää kun eron hetki koittaa. Meitä kaikkia. Hengissä ollaan kuitenkin ja toivottavasti lähellä totuutta vaikka välillä on usko ollut todella vähissä. Mutta ne on omia pentuja väärässä laumassa ja ne tarttee omaa emoo ja joskus vielä palaa omaan kotipesään. Voimia sinulle Älä luovuta ja hukkaa toivoasi.
tuskaa ja ikävää, mutta käännän asian toisin päin. Yritän löytää hyviä asioita eli kolikon toisen puolen. Nuorimmaiseni on puolet elämästään ollut sijoitettuna ja äiti on silti Äiti isolla Ä:llä. Ei kukaan pääse sitä paikkaa lapsen sydämestä viemään. On vain useampia ihmisiä lasta rakastamassa ja hoivaamassa. Lomat ovat ihania ja välillä raastaviakin, mutta jotenkin sitä jaksaa eteenpäin. Aiemmin elin ja hengitin kalenterista päiviä laskien, että koska lapset tulevat taas kotiin ja ne välipäivät olivat pitkiä ja tyhjiä. Nyt se on vähän helpottanut, kun hankin koiran kaverikseni. Koira on kanssani aina ja lapset lomillaan. Koira ei lasta korvaa, mutta saa minut liikkeelle silloinkin, kun tekisi mieli vetää peitto korviin ja paeta pahaa maailmaa.
Ja kumpainenkin ipana sanoo aina, että haluaa kotiin kokonaan. Ei vielä takas... Ja siinä sitten on oltava kannustava ja vietävä lapset pois. Tämä on nyt tätä elämää. Osa-aika äitinä olen.
Lopeta taisteleminen lapsestasi ja keskity omaan elämääsi.
et voi olla tosissasi,tai sitten olet sijaisäiti t.lumi
Mielestäni sinun kannattaisi antaa lapsi adoptioon, sillä jos olet sössinyt elämäsi niin, ette kykene lapsestasi huolehtimaan, on se parempi antaa pois.
Itselläni on 10,7 ja 2-vuotiaat pojat, jotka siis asuvat minun ja isänsä kanssa. En millään voi edes kuvitella miten kova ikävä minulla olisi jos en kuukauteen näkisi lapsiani, mutta silti tuntuu jotenkin paremmalta vaihtoehdolta antaa lapset adoptoitavaksi kuin antaa lapsieni ja itseni kärsiä siitä että olen niiden elämässä olematta kuitenkaan äiti.
Äiti pitää sisällään muutakin kuin sen, että on kantanut lastaan kohdussa ja synnyttänyt sen. Äiti rakastaa, kuuntelee, välittää, on kiinnostunut, lohduttaa ja on aina saatavilla, vaikka sitten vain puhelinsoiton päässä. Jos äitiksi ryhtyy, niin mukana tuleva vastuu täytyy kantaa. Jos ei pysty ottamaan vastuuta lapsestaan se täytyy antaa jollekin muulle.
1. Kuvittele tilanne, jossa joudut sairaalahoitoon syövän takia. Olet yksinhuoltaja, eikä lasten isä halua tai voi kantaa vastuuta lapsistanne. Sinulle ei voida antaa ennustetta paranemisesta eikä kuolemisesta. Varmaa on se, ettet pysty huolehtimaan lapsistasi kahteen vuoteen. Antaisitko lapsesi adoptoitavaksi?
2. Kuvittele em. tilanne, mutta sairautesi onkin tällä kertaa masennus. Antaisitko lapsesi adoptoitavaksi?
3. Kuvittele, että lapsenne olisi sijoitettu perhehoitoon. Sijoituksen syyllä ei tässä tilanteessa ole merkitystä. Mieti omia poikiasi. Luuletko, että poikasi pelkästään kärsisivät siitä, että pitäisit heihin yhteyttä puhelimella ja tapaamalla? Antaisitko poikasi adoptoitavaksi?
4. Kuvittele, että miehellsesi ja sinulle tulee avioero. Sinä ja ex-miehesi alatte taistella poikien huoltajuudesta. Miehellesi myönnetään poikien yksinhuoltajuus ja sinulle myönnetään tapaamisoikeus, joka toisena viikonloppuna. Ex-miehesi menee pian naimisiin ja tämä nainen asuu ex-miehesi ja lastenne kanssa. Annatko ex-miehesi uuden puolison adoptoida poikasi? Poikasihan kärsisivät siitä, että olet heidän elämässään olematta kuitenkaan heidän äiti, vai?
hirmu hyviä pointteja sulla.
mutta kun tilanne on mennyt nyt siihen että vaikka poikani on sijaisperheessä, en tapaa häntä (soittaa ei voi, lapsi niin pieni vielä). ja sen takia en tapaa etten yksinkertaisesti pysty! eli nythän tilanne on kuin adoptio.
en ole sössinyt eläämääni että poika huostaanotettiin. sitäpä voi jokainen miettiä miten huostaanotto on mahdollinen kun sitä ei ihan helpolla tehdä! sen sanon edelleen että alkoholisti en ole, en narkkari, en väkivaltainen, en mielenterveysongelmainen. tämän tietää sossukin.
tiistaina on varattu aika adoptioneuvojalle.
Miksi mietit Feroza adoptiota? Mitä se muuttaa erilaiseksi?
olet jo hylännyt lapsesi kun et häntä tapaa.
Taidat olla joku lisääntymiskyvytön sijaisvanhempi, joka kärkkyy adoptiolasta? Luuletko, että SINÄ pystyt tarjoamaan lapselle hyvän kodin?
ei kai adoptio mitään muutakaan. paitsi että lapseni pääsee perheeseen jossa lasta todella toivotaan (jos kysessä esim. lapsettomuudesta kärsivä pariskunta). tuohon sijaisperheeseen en lastani halua seuraavaksi 18 vuodeksi. ja joka tapauksessa jatkossa on kaikenmaailman huoltosuunnitelma palavereita ym. en halua enää mitään. elän tämän ikävän kanssa loppu elämäni, jos edes elän.
tiedän että nyt pärjään lapseni kanssa (niinhän jokainen väittää) ja että kotiutus tapahtuisi mahdollisimman nopeasti, olisin halunnut antaa näyttöjä sossuille ja ehdotin että saisin lapseni tavata 1-2 kertaa viikossa ja sitten pian jo yölomille. näin he näkevät että todella pystyn olemaan lapseni kanssa. tämä ei tietenkään sossuille käynyt. kun tapaamiset on harvemmin, kerran kahdessa viikossa, en pysty tapaamaan lastani koska en pysty elämään sen jälkeen erossa kahta viikkoa. nyt olen ollut erossa jo pitkään, sama tehdä se adoptio. ainut vaan ettei adoptioon anneta lupaa minulle. kun tilanne on nyt näin "tuore." soitin tänään pelalle ja sanoin että minulla täytyy olla oikeus päättää lapseni adoptiosta. ettei tilanne muutu tästä mihinkään. no tiistaille sain ajan. eikö lapsen kannalta olisi paras tehdä adoptio nyt kun ei ole vielä kiintynyt sijaisperheeseen? lapseni saisi vihdoin PYSYVÄN kodin. jos adoptio tehdään esim. vuoden päästä, lapsi on jo kiertänyt 3 kotia.
MIKSI lapsesi on huostaanotettu? Etkö vaan jaksanut yksinhuoltaja äitinä vai miten?
juuri noin! oli yllättävän rankkaa aina yksin lapsen kanssa (yksinhuoltajuudesta oli varoiteltu, mutta sitähän ei tiedä mitä se on ennen kuin ON yksinhuoltaja). ystäviä ei juuri ole, mummi ja ukki asuu kyllä samalla paikkakunnalla. sitten lapsen juoppo isä souti ja huopasi koko ajan, sanoi tulevansa auttamaan (meillä koko ajan eri asunnot), ikävöi lasta jne. aina petti lupaukset, hän on alkoholisti, mutta kuitenkin kännissä itki ikäväänsä. se ahdisti todella paljon minua. vein lapseni kaupungin perhekeskukseen liian monta (3) kertaa "hoitoon." se ei ole hyvä paikka näin pienelle (poika silloin 5,5kk) lapselle. tästä sossut päättelivät etten pysty äiti olemaan. jo raskausaikana minusta otettiin jatkuvasti huume ja alkoholi seuloja lapsen isän päihteiden takia, hän käyttää myös kannabista. aina oli puhtaat seulat minulla, myös tupakoinnin lopetin. näin siis todellakaan en ole päihteiden käyttäjä, samoin 3 lääkäriä on tutkinut, mielenterveysvikaa ei ole. ainoa diagnoosi on epäkypsä persoona! kuka määrittelee kypsyyden?! pukeudun "lapsen omaisesti" (olen 30v.) ja myös mieleltäni olen sellainen että "kasva isoksi mutta älä aikuiseksi." mutta minkään kypsymättömyyden takia en ikinä lasta jättänyt hoitamatta. olen myöskin ollut paljon lasten kanssa tekemisissä, tiedän mitä johdonmukaisuus on. olen ollut työharjoittelussa mm. lasten kodissa (tämä sama perhekeskus jonne vein lapseni...), kehitysvammaisten kouluavustajana ja iltapäiväkerhossa, lasten psykiatrisella osastolla ja tukihenkilönä näkövammaisille lapsille. ja mikä ironista, niin tämä sama sossu valitsi minut tukihenkilöksi joka teki huostaanoton! kumma kun ei silloin huomannut minussa mitään epäkypsyyttä.
jokatapauksessa tilanteeni on nyt jo muuttunut siltä osin että lapsen isään olen lopullisen eron tehnyt (se oli vaikeaa vaikka kyseessä alkoholisti) ja samoin olen jaksamistani miettinyt siltä osin että olen rohkeasti lähestynyt muita äitejä, myös yksinhuoltajia (vertaistuki) ja lapsenhoitoapua pyytäisin opiskelijalta. ja onhan tilanne muuttunut myös siten että lapsi jo isompi ja liikkuminen hänen kanssaan helpompaa, samoin kötitöiden teko kun lapsi jo viihtyy vähän aikaa omissa leikeissään.
mutta näin minulla. älkää ikinä pyytäkö apua kaupungilta, se voi johtaa huostaanottoon...
Sossut näyttävät hyvin tarkasti seuraavan mm. huumausaineidenkäyttäjien piireissä olevia lapsia. Ehkä sillä sinun entisellä on muutakin huonoa menneisyyttä. Itsellenikin sattui tilanne, missä sossut kysyivät erään kuvan pohjalta erään henkilön kanssa olevasta pikkulapsesta, että tiedätkö kuka lapsi on. No minä en edes koko henkilöä tuntenut, enkä tuntenut myöskään lasta. Myöhemmin olen saanut selville, kuka lapsi on, mutta ei minulla ole syytä sitä viranomaisille kertoa, koska äiti ei ilmeisesti ole tämän henkilön kanssa juurikaan missään tekemisissä.
Tuosta kypsyydestä sen verran, että jos haluat saada lapsesi takaisin, niin kyllä sinun täytyy antaa itsesi kasvaa aikuiseksi myös henkisesti. Sinä olet 30-vuotias, kypsä aikuiseksi, liian vanha nuoreksi. Ei tämä "aikuisten" maailma niin paha ole etteikö siihen voisi pyrkiä.
kuuden lapsen yksinhuoltajaäiti ja pärjään ilman minkäänlaista yhteiskunnan apua.Ei ole sossutädit oven takana,ei perhetyöntekijöitä,ei tukiperheitä,ei lasten isää (kuollut)sukulaiset eivät asu niin lähellä että voisivat olla avuksi.
Silti pärjään kun olen ottanut asenteen että MINÄ olen lapsistani vastuussa.
Minä olen tarjonnut hyvän kodin omille lapsilleni,en kärky tänne muiden lapsia.
kiitos noista sanoista =)
olen kyllä ihan aikuinen. en ymmärrä miten joku voi määritellä kypsyyden?! minun persoona nyt vain on tälläinen. siis olen hoitanut lastani ihan lapsena, ei lapsi minua! hoitanut raha-asiani kunnolla ym. olen myös yrittäjä. ja pystyn sen hoitamaan, yritys toimii hyvin. tosin nyt on tietenkin palkattu työntekijä yritykseen. pärjään hyvin nuortenkin kanssa, nuoriso-ja vapaa-ajan ohjaajan tutkinto jäi kesken kun aloin yrittäjäksi. koulun keskeytys kyllä harmittaa. aiemmin olen etsinyt itselleni töitä, myös pätkätöitä. olen saanut hyvät työtodistukset esim. juuri noista sosiaalialan työharjoitteluista. (ne nyt on "vaan" työHARJOITTELUJA, mutta kumminkin).
se että jos viettäisin aikaa ikäisteni nuorempien kanssa ja käyttäytyisin kuin lapsi, olisi kai jotain epäkypsyyttä. mutta ne vähät kaverit jota minulla on ovat kyllä ihan aikuisia, ja ns. kunnollisia.
nyt kun poikani on sijoitettu, olen esim. hoitanut naapurin 5v. poikaa ja ollut lapsenvahtina ihan yönkin yli perheelle jossa 3 lasta. eivät he ole huomanneet mitään outoa käytöksessäni. päinvastoin, sanoneet että huomaa että pidät lapsista ja että olet ollut ennenkin lasten kanssa tekemisissä. (naapuri tietää poikani tilanteen mutta toinen perhe ei edes tiedä että minulla on lapsi!)
minulla on myös koiria jotka olen hoitanut hyvin. toinen koira on koulutettu pelastuskoiraksi. en ymmärrä miten en muka pärjää oman lapseni kanssa?!
Hyvä tietää. Itse ajattelin, että epäkypsyydellä tarkoitetaan juuri sitä, että haluaa olla nuorempien kanssa liikkeellä koko ajan, käyttäytyy kuin nuori jne. Jos et sitä oikeasti ole ja asiasi on kunnossa muutenkin, niin eiköhän se poikakin tule vielä kotiin, joten älä luovuta, vaikka epätoivo välillä valtaakin mielesi. Sossut luultavasti haluavat varmistua, että kykenet olemaan erossa alkoholisoituneesta kaveristasi ja jos sinulla on uusi kaveri, että hän on kunnollinen.
näin kai se sossuillekin pitää vaan näyttää.
ei todella ole uutta kaveria! haluaisin vain poikani kotiin. tosin vauvakuume on melkoinen... =) kai se hoivavietti on niin suuri. en kyllä ala tekemään lapsia ihan vain tekemisen ilosta ja kenelle vain!
ettet ole tavannut lastasi pitkään aikaan. Kyllä sinun pitää ne tapaamiset hoitaa suurinpiirtein sekunnilleen, vaikka tapaamiset olisivatkin valvottuja.
että sinua voisi auttaa parhaiten lapsen kohdalla, että hoidat tapaamiset säntillisen tarkasti. Hoivaa itseäsi sitten siinä välillä, kun on rankkaa ja ikävä. Kyllä se palkinto tulee sieltä tuskan kautta vielä. Hyvää yötä nyt, on mentävä maate. Huomenna on päivä uusi.
Olet siis kuuden lapsen vastuuntuntoinen yksinhuoltajaäiti, joka istuu perjantai-iltana kuudesta yhteentoista netissä haukkumassa itseään heikompia?
kiitos tavallinen äiti ja mari.
en vain pysty näkemään lasta 1-2 tuntia ja olemaan sitten taas erossa pari viikkoa. ihan oikeasti sekoan ikävään! on kamalan repivää käydä se läpi uudestaan ja uudestaan. missä vika? ei se voi olla epäkypsyyttä jos ei kerta kaikkiaan kestä ikävää. pelkään tulevani hulluksi. ehkä sitten olen psyykkisesti niin heikko. mutta eikö tämä ole huono juttu lapsenkin kannalta, hänhän aistii tämän ahdistuksen minusta? olen yrittänyt käsitellä ikävää ja tukahduttaa tunteeni, mutta ei se onnistu. ei kukaan voi pakottaa minua olemaan ikävöimättä. tai sanoa että kyllä se ajan kanssa hellittää. minulla ainakin ikävöiminen on koko ajan mennyt pahempaan suuntaan. johtuneeko tämä sitten siitä että olen oikeasti kokenut vääryyttä huostaanoton kohdalla ja koska tiedän että lapseni kanssa pärjäisin? jos äiti on oikeasti puolikuntoinen huolehtimaan lapsestaan, hän varmasti kokee nämä ilon hetket eri tavalla. hänelle on helpottavaa kun "saa" taas lapsen sijaisperheeseen että saa itse kuntoutua. koskaan kenenkään läheisen kuolema ei ole herättänyt minussa näin suurta surua ja ikävää.
Feroza, sinulla on oikeus ikävöidä. Sinulla on myös oikeus olla katkera huostaanotosta. Tunteesi osoittavat, että olet inhimillinen ihminen. Toivon, että jaksat pitää yhteyttä sosiaali-ihmisiin, sijaisperheeseen sekä lapseesi. Millaisen tulevaisuuden haluat?
välillä tuntuu,ettei edes sanat riitä kertomaan,kuinka pakahduttavan ikävä on joka sekunti päivästä päivään.eikä se lievene,vaan tuntuu päinvastoin lisääntyvän,vaikka mitä tekisi t.lumi
en suinkaan ole istunut koneella koko eilistä iltaa.En myöskään haukkunut vaan totesin että on parempi antaa lapsi adoptioon koska on jo lapsen hylännyt,vai miten kuvittelet lapsen kokevan kuin äiti ei käy katsomassa?
no miten ihmeessä pystytte menemään tapaamisiin?!
siis tottakai minäkin HALUAISIN, mutta en vain pysty! nyt varmaan ajattelette että olen täysin tunteeton lastani kohtaan kun en tapaa häntä. kyllähän moni äiti tapaisi vaikka 15 min. kuusen alla jos olisi mahdollisuus. olen alkanut jo pelätä lapseni tapaamista. hän ei ole se pieni poika joka huostaanotettiin vaan kasvanut ja kehittynyt jo kovasti. tottakai on hyvä että lapsi kehittyy, mutta kun sen näkeminen on minulta riistetty. samoin pelkään että lapseni ei tunne minua enää. tai miten rikki lapsi menee noista 1-2 tunnin tapaamisista?
tuolle aiemmalle kirjoittajalle, että minkälaisena tulevaisuuden haluan? sepä se kun en enää tiedä. aiemmin halusin vain lapseni kotiin. ja tällä vain hankaloitan kotiutumista. tosin olen ihan alusta asti sanonut sossuille etten sijoitusta kestä. ja niin en näytä kestävänkään. minullakin oli jossain vaiheessa itsetuho ajatuksia. mutta en voi tehdä itselleni mitään lapseni takia. lapseni tulevaisuuteen vaikuttaisivat molemmat joka tapauksessa, sekä adoptio että tämä sijoitus. kyllä sijoitettukin lapsi miettii miksi äiti ei häntä voinut hoitaa.
ja tuolla joku puhui itsetunnosta. se on totta että tämä on vienyt kyllä viimeisetkin rippeet! itsetuntoni on tällä hetkellä -100. valehtelen puolitutuille että poikani kanssa menee hyvin. kohta en uskalla kauppaan mennä kun liikun aina ilman lasta, niin johan alkaa hyvänpäivän tutut ihmetellä missä lapsi oikein on. samoin yritykseni asiakaspalvelutyötä on hankala tehdä. tutut asiakkaat kyselevät koko ajan lapsestani. jos heille sanoisin että lapseni on sijoitettu, kyllä varmasti ihmettelisivät syytä, jos ei ääneen niin hiljaa mielessään. olen saanut töissä valtavasti hyvää palautetta erittäin hyvästä asiakaspalvelusta, jotkut asiakkaat muistavat pikku lahjoinkin =) kyllä he tietävät ja näkevät minusta etten ole masentunut enkä päihteiden käyttäjä. siksi varmaan moni ihmettelisi sijoitusta.
täällä on kyllä hirmu hyvä keskustella. itsetuntoni on jo noussut 1... =) helpottaa kun tietää että on muitakin. voi kun joku haluaisi antaa vielä puhelinnumeron. voisinko soittaa seuraavan tapaamisen jälkeen ja huutaa suoraa huutoa ikäävääni jollekin?
s-posti: [email protected]
Tässä on Kirsi Nousiaisen tekemästä tutkimuksesta lehtijuttu. Kirsi Nousiainen tutki lapsistaan erossa asuvia naisia. Jutussa on vähän asiaa syyllistämisestä, itsetunnosta, häpeästä ja muusta.
http://www.karjalanmaa.net/cfmldocs/uutinen.cfm?lehti=490&uutinen=2625&arkisto=1
Löysinkin tuon Nousiaisen kirjan netistä. Viimeiset luvut kertovat syyllisyydestä ja häpeästä. Naisten omat sukulaisetkin(!!!) ovat syyllistäneet heitä. Nämä haastatellut ovat semmoisia, joiden lapset ovat avioerossa jääneet isälle, kun äiti ei ole jaksanut taistella lapsista tai oikeus on määrännyt lapset isille.
http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/val/sospo/vk/nousiainen/lapsista.pdf
yksi elämisen arvoinen päivä.se päivä, kun saa tavata lapsensa.paneudun täysillä yhdessä olemiseemme .tyhjyys ja ikävä astuvat samalla,hetkellä,kun vilkuttaa lapselleen ja tietää,että seuraavaan kertaan on melkein kuukausi.siitä huolimatta se on tärkein ja paras päivä koko kuukaudesta.muina päivinä tuntuu ,kuin sydän puristuisi kasaan.jotenkin täytyy vain yrittää jaksaa.t.lumi
Minulta otettiin huostaan 6kk ikäinen lapsi. Lapsi sijoitettiin kolmen viikon jälkeen biolapsettomaan sijaisperheeseen. En saanut vaikuttaa sijaisperheen valintaan kun ei kuulemma ollut perheitä tarjolla. Yhteistyö perheen kanssa ei sujunut. Minulle annettiin mahdollisuus tavata lasta kerran kuukaudessa 2h valvotusti sijaisperheen kodissa. Se oli minulle liian vaikeaa. En pystynyt. Tai kahdesti kävin mutten enää sen jälkeen. Minulle sanottiin ettei tapaamisista ole haittaa lapselle. Vanhemmalle on kauheaa nähdä, kun lapsi on kasvanut ja kiintynyt sijaisvanhempiin. Vauvat valitettavasti unohtavat biovanhemmat nopeasti, mutta eräs psykologi lohdutti minua, että biologinen suhde on ainainen ja kiintymyssuhteen voi luoda myöhemminkin. Hain huostaanoton purkua kun lapsi oli 14kk. Se hylättiin. Hain uudestaan huostaanoton purkua juristin kanssa, kun lapsi oli 16kk. Sijaisperhe vaati tutkimuksia, jotka viivyttivät prosessia. Huostaanoton purkamisesta tehtiin päätös, kun lapsi oli 2v ja 2kk. Tapaamisia lisättiin tuossa vaiheessa kovasti ja 2,5 synttäreitä vietettiin kotona :) :) :)
Mulle sanoi sossu (ei meidän asiaa hoitanut) että vauvat usein sijoitetaan biolapsettomuudesta kärsiviin perheisiin. Silloin taistelu voi olla veristäkin jos sijaisvanhemmille on annettu ymmärtää, että sijoitus on pysyvää. Sijaisvanhemmilla on oma lapsettomuus päällä ja he taistelevat sitäkin voimakkaammin lapsesta.
Jos et voi tavata lastasi, älä syytä siitä itseäsi. Vain neljäsosa vanhemmista kuulemma tapaa sijoitettuja lapsiaan. Osa ei ongelmiltaan kykene, osaa on estetty mutta suurin osa ei kuulemma kestä tapaamisten tuskaa. Lapsen tapaaminen ei ole edellytys huostaanoton purkamiselle. Purkamisen eteen pitää kuitenkin pistää asiat vireille ja sitkeästi pitää puolensa. Jos on vauvasta tai pienestä lapsesta kyse, ei pidetä niin tärkeänä lapsen ja vanhemman suhteen läheisyyttä sillä pienet lapset joka tapauksessa "unohtavat" nopeasti. Heillä kún ei ole vielä kykyä muistaa asioita pitkän ajan takaa.
Onko lapsesi isän isyys vahvistettu? Suostuuko hän adoptioon? Jos adoptiopäätöksen teet, niin mitä suunnitelmia sinulla on elämässä eteenpäin? Haaveiletko useammasta lapsesta? (Anteeksi tämä uteliaisuuteni..)
onko todella noin että tapaaminen ei ole välttämätön edellytys huostaanoton purulle?
minulla asia on jo menossa oikeuteen, asianajajan kanssa.
itse en ole edes lähtenyt yhteistyöhön sijaisperheen kanssa. koska en näe sijoitukseen mitään syytä. miksi siis kaveerata sijaisvanhempien kanssa.
tiedän silti että sijaisperhe ei ole lapseton. heillä on kehitysvammainen lapsi! en ole syrjivä (olen tehnyt itse kehitysvammaisten kanssa työtä), mutta onhan minun ja heidän oma lapsi täysin eriarvoisia. toinen terve, toinen ei. kyllä varmasti sijaisperheellä on halu pitää minun poika kuin omanaan, saada nähdä kun terve lapsi kehittyy ja oppii liikkumaan, mitä heidän oma lapsi ei ole oppinut. eli heistä on varmasti ihanaa saada vauvaikäinen terve lapsi itselleen.
isyys on vahvistettu. luulen että lapseni isälle on ihan sama vaikka adoptoisin. tai siis hänellehän se käy loistavasti, ei tarvitse maksaa enää elatusmaksuja!
en todellakaan siis halua adoptiota, katsotaan mitä adoptioneuvonnassa kerrotaan. enkä tiedä siitä elämää eteenpäin. lapsia toki olisin halunnut enemmän jos Luoja suo. nyt vain ei ole miestä ja kohta alkaa käydä aika vähiin, biologinen kello tikittää.
unohdin kysyä miten teillä on nyt mennyt?
haluatko kertoa mikä oli silloin huostaanoton syy?
Miuta alkaa itkettämään kun luen sun kirjotuksia.. Siis halutaanko sulta nurin perhe, koti ja yritys... Tuo muiden ihmisten suhtautuminen on ollut paha paikka. Mie olen alkanu karttamaan ihmisten seuraa. Oma perhekin on syyllistäny... Luin että sinä oot hoitanut muitten lapsia ja etsinyt lapsiperheellisten seuraa. Nostan hattua tosi paljon ja toivoisin sun sossujen pian tajuavan tilanteen. Mie toivon hirveesti et sun asiat saatais kuntoon. Sitä mietin, et jos adoptioonkin päätyt (toivottavasti et ainakaan vielä) niin eikö sitten ole ihmisillekin kerrottava lapsen tilanne..?
ootko itä-suomesta kun puhut mie ja sie =)
mie olen.
joo, kyllä minäkin olen alkanut karttaa ihmisiä. pianhan täällä kotona vain mökkihöperöityy...
ja siltä tosiaan tuntuu että koko elämä kaatuu, yritystä myöten. se kai on sossujen tarkoitus.
kai siitä adoptiosta vaan pitäisi puhua muille niinkuin asia on. en ole sitä vielä miettinyt. jotenkin siitä puhuminen olisi helpompaa kuin tästä sijoituksesta, en tiedä miksi.
sinä ilkeä ihminen!
väärällä palstalla, perusta palsta nimellä "onnellisen ja ehjän perheen omaavat vanhemmat", vaikka!
edes ajattele adobtiota! Lapsesi on ollut vasta niin vähän aikaa sijoituksessa. Saat varmasti useammin tavata lastasi kun vaan otat sen sossussa puheeksi!
Me saimme ainakin ja sitä pitää vaatia!
Kuinka pitkä matka sijaisperheeseen on? Onko tapaamiset mahdollista kulkea?
Älä luovuta, saat tavata poikaasi kun pyydät ja TEE HUOLTOSUUNNITELMA! Ja hyvä sellainen, se palvelee kaikkia osapuolia!
palstalla, mene yksinhuoltajien palstalle!
vaan jos lukee sieltä palstalta,niin saa tietää teidän sijaisvanhempien rehellisiä tunteita
ja ei vielä ymmärrä vielä hylkäämistä ja siitä tuskin on kysymys. Vaan siitä, että tapaamiset ovat olleet liian harvoin...
on näin paljon kokemusta lasten ym. parissa NIIN LOPETA SITTEN TUO RUIKUTUS JA VAAKUUTA SOSSUT, ETTÄ ONNISTUT LAPSESI KANSSA...
tämä on biologisille vanhemmille eikä sijaisvanhemmille...
matkaa on noin 6 km... molemmilla auto käytössä.
en saa tavata useammin vaikka olen kauniisti pyytänyt. sossuhan ei vastaa edes soittopyyntöihini. viimeksi olen jutellut ehkä noin 1,5-2 kuukautta sitten.
joo, huoltosuunnitelma tyrkättiin käteeni. kaikki tapaamiset oli laitettu kysymättä minulta mitään. siis eikö äidillä ole todellakaan mitään oikeuksia?! täysin heittopussina pitävät. huoltosuunnitelmaan oli laitettu kesäkuun alusta elokuun loppuun 10 tuntia aikaa poikani kanssa. minusta se on liian vähän. miettikää, puolikas vuorokausi kolmen kuukauden sisällä!! toki ymmärrän sijaisperheen menot, mutta ei lapsi kärsi vaikka tapaamisia olisi useammin ja enemmän. siksi kai ei ole kun tämä sijaisperhe on semmonen reissaaja perhe. kulkevat lapseni kanssa jatkuvasti ympäri suomen. onkohan pojastani kiva viettää vauva-aika autossa monta sataa kilometriä?
voiko kaupungeittain olla näin älyttömiä eroja sossujen toimintatavoissa?! tänne on ilmeisesti kokoontuneet ne kaikkein vötkyimmät.
se tehdään?
Etkö sinä ollut paikalla kun huoltosuunnitelmaa laadittiin? Mikä se sellainen suunnitelma on, jossa eivät asianosaiset ole paikalla? Eikö sinulle oltu ilmoitettu, milloin suunnitelma laaditaan??
no ei oo mitään ilmoitettu. postissa tuli tapaamispäivät paperilla ylhäällä. ihmettelin vähän itsekin että näinkö voi toimia?
laittanut tapaamiset.kokouksessa sanoin,että haluan useimmin tavata.oli kuin he eivät olisi edes kuunnelleet.sijaisäidin etukäteen laittama lista tuli voimaan
Katso netistä "huoltosuunnitelma", siitä ja sen teosta on joka paikassa vaikka kuinka paljon.
Se, mikä sinulle on tullut postissa ei voi olla mikään huoltosuunnitelma, koska siinä pitää olla kaikkien osapuolten allekirjoituksetkin myös sinun. Toinen kappale jää sossuun ja toinen sinulle.
Huoltosuunnitelmaan saa asiaa kaksi sivua täyteen asiaa ja sinä olet sen oikeutettu samaan niin, että olet joka asiasta samaa mieltä.
Jollet, niin asioit sosiaaliasiamiehen kanssa siitä lähtein, hän kyllä neuvoo sinua.
Katso siis "sosiaaliasiamies" myös netistä.
Hänelle voi tehdä myös muistutuksen sellaisesta sosiaalityöntekijästä, joka on vaikkapa loukannut sinua jotenkin ja sen osaa tehdä itsekin (lomake). Muistutus menee sitten s.as.miehen luettua eteenpäin sen ihmisen, joka sinua on loukannut, esimiehelle.
allekirjoituksia ole meidän huoltosuunnitelmiin pyydetty,eikä laitettu.Koskaan emme ole samaa mieltä olleet,vaan aina on laitettu se mitä sosku ja sijaisäiti ovat ehdottaneet.On ollut aivan sama mitä itse olen ehdottanut.Eivät edes edellisiä huoltosuunnitelmia minulle ole annettu.
huoltosuunnitelmaa varten kokous.Siellä käsiteltiin sijaisperheen lomia.Meillä sovittu,että saan soittaa kerran viikossa.Nyt yllätyksekseni en saa soittaa kolmeen viikkoon.Kohta alkaa hermot palaa.Aivan hirvittävää,ettei kuule lapsestaan mitään.Eka kerta,että tuollain on tehty.
harvinaisen epäonnekas. Oletko saanut edes asiallista perhetyötä? tai tukiperhemhdollisuutta? Ehdottiko kukaan sinulle ensikotia? voisit sinne mennä vieläkin lapsesi kanssa, jos saisit hänet takaisin.
Sinun pitäisi jaksaa taistella. Vaadi huostaanoton purkua, sille ei ole mielestäni mitään perusteita. Sinun lapsesi kohdalla ei huostaanoton edellytykset täyty! Niitä ei ole! Ano purkua uudestaan ja uudestaan, vaadi huoltosuunnitelman tekeminen läsnäollessasi, huoltosuunnitelma ei ole oikeudenmukainen jos et ole läsnä, SINÄ OLET LAPSEN HUOLTAJA!!!!
Jos olet jo käynyt adoptiotoimistossa voit sen vielä perua. Muistaakseni peruuttamisen aikaraja on 3kk!
Minä olen toiminut sijais-, kriisi-, ja tukivanhempana jo 10 vuotta, tiedän mistä puhun!
Minäkin kehoitan olematta ottamatta yhteyttä kaupungin palveluihin,ottavat huostaan,kun ei ole tarjota avohuollon tukitoimia.
Kuule, olen lukennut juttujasi ja yritän täältä koneen toiselta puolelta valaa sinuun uskoa! Älä luovuta...älä viellä, ennen kuin olet yrittänyt kaikkesi.
Hanki itsellesi terapia apua, heti! Niiden voimilla voit jaksaa ne parin tunnin tapaamiset ja ne voivat viedä sinut pitempiin tapaamisiin.
Sanot, ettet halua lapsesi asuvan ko. perheessä aikuisikään asti. Jos annat lapsen adoptioon kai ymmärrät sen, että perheellä on mahdollisuus adoptoida lapsesi? Luultavasti se on jopa todennäköisempää, kun on kotiutunut sinne. Olisi silkkaa hulluuttaa heittää lasta uuteen perheeseen uusien ventovieraiden ihmisten luokse. Se myös vahingoittaa lastasi, ymmärräthän sen?
Vaikka sinun tekeekin kipeää, niin ajattele lastasi. Hän yhä edelleen elää sitä ikäkautta jolloin epävakaat olot tekevät häneen väistämättä jälkiä, jotka kestävät mahdollisesti lopuniän. Et voi laittaa lastasi käymääns itä läpi. Hän on viellä niin pieni!
Missä päin asut? Onko sinulla mahdollista saada itsellesi tukihenkilöä, joka auttaisi sinua jaksamaan tapaamisten välisen ajan?
Hanki lemmikki tai jotain joka pitää sinut pystyssä.
Ja käy tapaamassa lastasi. Usko pois, elämä selkiytyy viellä, vaikka onkin nyt kaaoksessa. Sinä ihan varmasti selviät!
Lähetän sinulle oikein lämpimän rutistuksen ja rutkasti voimia!
Toivoo: Ent. sioitettu myös
ent.sioitettu.yritä kaikkesi.hae apua ja tukea.lapsesi on tärkein ihminen elämässäsi.hänen vuokseen kannattaa yrittää kaikkensa.toivon sinulle voimia.ajattele on kyseessä teidän molempien elämästä
Adoptiosta minäkin epäilen, että lapsi haluttaisiin sijoittaa adoptioonkin juuri nykyiseen sijaisperheeseen. Ja vaikka adoptioperhe olisikin joku muu, niin eihän senkään perheen hyvyydestä voida olla varmoja. Nyt joku tietenkin tähän vastaa, että adoptioperheet valitaan tiukan seulan kautta. Tiedän kyllä millainen se valintamenettely on. Ei siinä esimerkiksi psykologista tutkimusta tehdä ja sitä pidän itse tärkeimpänä kasvattajan ominaisuutena, kun tehtävänä on rakastaa ja kasvattaa ei-biologisesti omaa lasta.
Feroza pieni. Olen lukenut viestejäsi ja luulen ymmärtäväni jotain siitä, miten epäoikeudenmukaiseksi tilanteen koet. En ainakaan tällä hetkellä usko, että lapsen luovuttaminen adoptioon auttaisi. Jäisit ehkä loppuiäksi katkeraksi ja mitä sanoisit sitten pojallesi, jos hän aikuisena tulisi sinua tapaamaan.
Yhteiskunta toimii usein tavalla, joka on ihmisen näkökulmasta sietämättömän epäoikeudenmukainen. Kun lapsi otetaan huostaan, viranomaiset pyrkivät suojelemaan lasta. Suurin osa huostaanotoista on aiheellisia, mutta jatkuvasti huostaanottoja tapahtuu myös väärin perustein. Kun yhteiskunta ottaa lapsen vastuulleen, täytyy sen selvittää tarkoin ne olosuhteet, joihin se lapsen luovuttaa. Ne perheet, jotka hakevat adoptio- tai sijaislasta joutuvat todistamaan terveytensä, voimavaransa, taloudellisen tilanteensa ja kykynsä hakea apua lapselle sekä itselleen. Kun biologinen vanhempi haluaa lapsensa takaisin, täytyy hänen alistua samoihin juttuihin, vaikka se tuntuisi kuinka väärältä tahansa. Monet eivät tätä ymmärrä ja luovuttavat. Aikuisen täytyy hakea todisteita omalle terveydelleen, jaksamiselleen ja niille asioille, jotka vaikuttavat vanhempana olemiseen. Näitä todisteita voi laatia mm. psykologi, lääkäri, seurakunnan työntekijä, vertaisryhmän ohjaaja jne. Yhteiskunta ja sossut sen työntekijöinä ei voi tietää kaikkea. Sossut joutuvat luottamaan toisiin työntekijöihin ja siihen, että esimerkiksi psykologi tutkimustensa ja keskusteluiden kautta havaitsee vanhemmat kyvykkääksi/kyvyttömäksi huolehtimaan lapsestaan. Tämä on varmasti aivan hirveän kamalaa, mutta se on se tie, jolla lapsen voi saada takaisin omakseen.
Lasta halutaan suojella. Esimerkiksi insestistä epäillyt joutuvat massiivisten tutkimusten kohteeksi, jos haluavat huoltajuuden takaisin. Insesti on lapselle aivan hirveä asia ja tietysti lapsia täytyy yrittää suojella parhailla mahdollisilla keinoilla. Silti tapahtuu aina vahinkoja: kaikille insesti uhreille ei apua saada annetuksi ja osaa insestistä syytetyistä on syyttömiä. Kun tämmöinen vahinko sattuu omalle kohdalle, se on lamauttava, järkyttävä, leimaava, alistava ja pahalla tavalla yksilön oikeudet sekä tarpeet ohittava. Ihminen voi selvitä siitä vain apua hakemalla ja taistelemalla. Luovuttaakin voi, mutta silloin joutuu itse kärsimään ja lapsi joutuu myös kärsimään asiasta.
Sinulla on mahdollisuuksia hakea todisteita sille, että huostaanottoon johtaneissa asioissa on tapahtunut muutoksia ja/tai ne ovat aiheettomia. Jos lähdet taisteluun, tarvitset ammattilaisten lausuntoja. Siinä asiassa on oltava valmis alistumaan yhteiskunnan byrokratiaan ja paperin pyöritykseen. On osattava ja haluttava ottaa apua vastaan. Se on rankkaa, mutta palkinto on maailman mahtavin.
kiitos ent. sijoitettu ja kaikki muut.
silloin kun kävin viime tapaamisissa ja lähdin sieltä pois, niin kotona sain ihan oikeasti sellaisen kohtauksen ettei se ole terveellistä. se huuto, itku ja ikävä oli jotain kauheaa. ei siinä voi terapeutti auttaa. ja nämä ikävän tunteet vain koko ajan pahenevat. jos joku olisi nähnyt minut siinä tilassa niin varmaan rauhottava piikki ois tullu perseeseen ja viety saman tien jonnekin hoitoon. tuota olotilaa en todellakaan halua uudelleen kokea!
sijoituksen alussa itkin päivittäin niin voimakkaasti ja olin todella ahdistunut että hakeuduin päivystykseen. sieltä sain lähetteen mielisairaalaan. pakkolähetettä ei voitu kirjoittaa, kun ei ollut syytä. menin vapaaehtoisella lähetteellä. 6 päivää olin sairaalassa, sinä aikana lääkärin vastaanotolla 3 kertaa! minua ei voitu pitää sairaalassa koska mielenterveydellistä vikaa ei ollut. mieliala lääkkeitä ei lääkäri nähnyt syytä kirjoittaa. minulla todettiin olevan vain kriisivaihe elämässä. eli tämän enempää en "hullu" ole.
samoin huostaanoton alku aikoina kävin psykiatrilla (kävin siellä jo raskausaikana vaikean ihmissuhteen takia) ja sossu pyysi psykiatrian ylilääkäriltä lausunnon tilastani huostaanottoa varten. lääkäri ei nähnyt syytä huostaanottoon ja ei ottanut sen kummemmin kantaa tilanteeseeni ja EI kirjoittanut lausuntoon että olisi huostaanoton kannalla (joskus lääkärit niin kirjoittavat lausuntoihin). kun sossu sai tämän lausunnon, he sanoivatkin ettei lääkärin lausunnoilla ole merkitystä näissä päätöksissä!! ensin lausunto piti väen vängällä lääkäriltä saada mutta kun se ei ollut sossujen mieleinen, eli lääkäri olisi puoltanut huostaanottoa, niin yhtä äkkiä lausunnolla ei olekaan mitään väliä. luuletteko että hirveästi luotan enää yhtään mihinkään mitä sossu sanoo?
nyt kun lapsi on pois minulta saatu, sossu ei tee enää mitään. vaikka he tekevät työtä lapsen edun mukaisesti, niin eikö se ole jo laissa että viranomaisten pitäisi alkaa tukemaan myös äitiä että lapsen kotiutus tapahtuisi? eli ei minulle ole mitään tukihenkilöä tarjottu, minun tilannettani ei olla tarkasteltu ja mikä hienointa, tämä minun sossu ei vastaa edes soittopyyntöihini! mitä hän pakoilee?
koiria minulla jo on, mielenvirkistykseksi ja seuraksi. onneksi hoivaviettiä voi purkaa niihinkin.
ja mitä talouteen tulee, niin tuossa aiemmin sanoinkin että olen raha-asiani aina hoitanut hyvin. mutta nytpä onkin ensimmäisen kerran tilanne että puhelin menee kiinni kun ei rahaa maksaa laskua, samoin internet. autovero maksamatta, kohta erääntyy myös vakuutus. polkupyörä pitäisi huollattaa, ei rahaa. opintolainoja en pysty maksamaan. ja mikä pahinta, toinen koira pitäisi lopettaa, on todella huonossa kunnossa, mutta ei rahaa eläinlääkäriin! siis tajuatteko että tilanteeni on kaikin puolin mennyt vain huonommaksi? en todellakaan ole lasta tehnyt rahan takia, mutta silloin kun lapsi oli kotona, niin miten silloin rahat riitti kaikkeen? niin, nythän kaikki tuet(äitiyspväraha, elatusmaksu, lapsilisä) on poissa. silloin pystyin ostamaan mm. sateenvarjorattaat valmiiksi odottamaan kun poika oppii istumaan, samoin on jäänyt vaippoja n.3 laatikkoa, soseita ja NANia 3 lavaa. myös vaatteita oli jo isompia (80-90cm) hankittu. eli huolehdin kyllä aina että pojalla ei ole mitään hätää ruuan ja hygienian suhteen. nyt vain nuo kaikki jää käyttämättä.
adoptiosta sen verran että tuskin antaisivat sijaisperheen adoptoida kun asuu samassa kaupungissa. ja jos nyt adoptoisi, ei se vielä olisi lapsen riepottamista kun sitten lapsi saisi vihdoin pysyvän kodin. tosin kysyn adoptioneuvonnassa voisiko tehdä avoimen adoption.
tapaamiseenikin pyydettiin psygoligi joka kirjoittaa lausunnon meidän väleistämme.hän kirjoitti,että erittäin lämpöiset välit.se lausunto vaan ohitettiin,eikä haluttu puhuakaan siitä
järkyttävän kuuloinen tuo tapauksesi! ota yhteyttä Anu Suomelaan, joka työskentelee PeSue:ssa. hän ymmärtää meitä ja on auttanut monia. yritä kaikki keinot ennenkuin teet mitään lopullista!!!
http://www.kaapeli.fi/pesue/
ottaa yhteyttä
Tuo syrjäyttäminen ja tahallinen velkaannuttaminen kuuluu kuvioon. Sinulla ilmeisimmin paljon välittömiä tai ainakin välillisiä menoja huostaanotosta. Sossu käyttää tilannettasi armotta nyt hyväkseen.
Ekaksi istu ja rauhoitu. Hoida tärkein asia ensin, yksi asia kerrallaan. Jos koira kärsii, aloita siitä. Apua voi pyytää joltakin metsämieheltä, koira ei kerkeä huomata mitään, ellei ole rahaa eläinlääkärille. Antavathan hekin laskunkin. Laita auto seisontavakuutukselle ja kulje julkisissa ja pyörällä tai jalan. Katso pyörääsi ensin itse, osaisitko huoltaa itsekin. Paljoon taipuu bioäiti, vaan ei katkea. Käy halutessasi siellä adoptiojutussa, mutta älä toteuta sitä nyt, kerkiät myöhemminkin. Sen sijaan kerää nyt voimia ja vastusta huostaanottoa, tarvittaessa uudella hakemuksella mikäli ei tulosta. Vastustaminen koituu lapsesi parhaaksi, sitä hän arvostaa sitten kun ymmärtää asioista, äiti ei hyljännyt. Se on iso pääoma hänen myöhemmässä elämässään.
jännä miten täällä heti kaikki ymmärtää tilanteen. ajattelin jo että onko minussa jotain vikaa kun saan koko elämäni näin pieleen, siis talous, yritys jne.
jotenkin minusta on myös alkanut tuntua että tämä nurkkaan ahdistaminen on sossujen puolelta ihan tarkoituksen mukaista. pian kun on kaikki ulosotossa ja olen asunnoton, niin eihän lasta sitten voi kotiuttaa. tosin kaikki laskut mitkä menee ulosottoon, niin rahat niihin tullaan kyllä ulosmittaamaan yrityksestäni. että kai sekin kohta kaatuu. yrityksen asiant olisi muuten nyt tosi hyvin, on palkattu työntekijä eikä minun tarvitsisi nyt kantaa huolta enää yrityksestä, siis tällä hetkellä. voisin hyvin keskittyä nyt muuhun, kuten lapseeni ja kotiini.
soitin jo eläinsuojeluyhdistykseen voivatko auttaa koiran lopetuksessa. sieltä ei tullut apua, samoin kysyin poliisilta lopettavatko he koiran, eivät. metsämiehiä en tunne. mökille olen jo kuopan kaivanut, ainoa vaihtoehto lienee tyrmätä koira (se on pieni) jollain lapiolla. eli yritän kyllä hoitaa asioitani, ne ei nyt vaan jotenkin suju.
töihin voisin yrittää mennä, se asiakaspalvelu vain on niin vaikeaa kun tutut asiakkaat kyselevät lapsesta. samoin sitten pitäisi irtisanoa palkattu työntekijä, vara ei ole kahteen palkkaa. kyse on kuitenkin pienyrityksestä, ei Nokian suuryrityksestä =) jos työntekijän irtisanon ja saisinkin pian lapseni kotiin, niin mistä taas uusi KUNNOLLINEN työntekijä? tämä mikä nyt on, on todellinen lottovoitto. olen miettinyt yrityksen myymistäkin, siinä vaan menee omakin toimeentulo sitten jatkossa. nämä ovat todella hankalia asioita.
sitäpaitsi sosku sanoi sijoituksen alussa että mistä olen saanut päähäni että sujoitus kestää vuosia? että voihan se olla kuukausia. tajuatteko miten sossut puhuu läpiä päänsä?! harvoin sijoitus kestää muutaman kuukauden. samainen sossu myös arvosteli ulkonäköäni. tuli jostain puhetta että minulla on kyllä haaveissa lisääkin lapsia. sossu katsoi hyvin arvostelevasti mahaani ja sanoi että hyvänen aika, ethän sinä jaksa kantaa sitä lasta! minulla on hieman ylipainoa. sanoin vain että hyvinhän jaksoin tämän ensimmäisenkin vaikka oli yli 4 kg (minulla pituutta 154cm...) miten minun mahaläskini kuuluvat tähän lastensuojeluun ja huostaanottoon?! en ymmärrä. onko muilla tälläistä arvostelua?
Asia numero yksi laskujen suhteen on se, että hoidat laskusi siten, että katto säilyy varmasti pään päällä. Muut laskut joutavat odottaa. Auto seisomaan, yritä saada maksuaikaa autoverolle ja puhelinlaskulle. Laita puhelimeen saldoraja taikka käytä prepaidiä niin kauan kunnes laskupuoli on järjestyksessä.
Etkö saa firmastasi voittoa? Vaikka palkattu työntekijä olisikin hyvä, niin eikä tärkeintä ole oma työllistymisesi ja oma toimeentulosi? Työntekijä lienee määräaikaisena?
Maaseudulla lähes kaikilla on pyssykät, joten kysäiseppäs sieltä sitä apua koiran lopettamiseen. Mökkisi lienee maasudulla.
Sossusi ei ihan asiallinen ole, mutta et liene sinäkään ole ollut sossuja kohtaan? No joka tapauksessa sossu ei saisi puuttua tuollaisiin asioihin.
tämän ihmisen esimiehelle! Lomakkeen saa asuinkaupunkisi sosiaaliasiamieheltä tai netistä.
Ei tarvitse yhtään alentua mihinkään, joka sinua loukkaa!
Tiedäthän, että sinun sossullasi on esimies? Voit ottaa häneen yhteyttä, mielellään kirjallisesti. Tee valitus, paneudu epäkohtiin. Lue lakia siitä, miten sioituksissa ja huostaanotossa pitäisi toimia ja miten sinun kohdallasi ei ole toimittu. Kirjaa ylös ne kerrat kun olet ollut sossuun yhteydessä, mutta hän ei ole suostunut tavoitettavaksi. Jos et saa sossuasi kiinni voit ja saat AINA asioida hänen esimiehensä kanssa!
Hanki mustaa valkoisella, äläkä luovuta, älä. Nyt on vaikeaa, mutta vaikeiden aikojenkin yli pystyy rämpimään, kun vaan sitkeesti yrittää. Usko pois. Älä heitä lusikkaa nurkkaan tai hanskoja tiskiin vaan tee sille sossulle selväksi, että sinä olet olemassa ja ettei noin vaan voi kävellä ihmisen yli.
Itseäni hieman ihmetyttää noin pienet ajat, mitä näet poikaasi, sillä tuollainen määrä ei todellakaan tue äiti-lapsi suhteen ylläpitoa.
Jos asia on niin kuin olet kirjoiottanut, niin ihmettelen, etteis inulle ole tarjottu tukimuodoksi tukiperhettä...?
Voimia sinulle!
tapaamisia aletaan rajoittamaan.
ikävöidessä,sydän karrella,kun tiedän,että lapseni valvoo sijaiskodissa aina klo 23 asti,on päivätkin yhtä helvettiä kaipauksesta.mielestäni tämä on paljon pahempaa,kuin elinkautinen
Minusta tuntuu joka ilta, että yksi päivä on taas mennyt pois, hukkaan, äärettömyyteen. Menneitä päiviä ei saa takaisin ja tulevaisuuteen on vaikea uskoa...
molempien elämästä pois.kuinka monta halausta,posken silitystä,kaunista sanaa,iloisia silmiä,elämän riemua,yhteisiä kokemuksia ja miten yhtenä päivänä kuukaudessa kun saa tavata voisi kaiken sen rakkauden antaa hänelle
Hei Feroza...
Nyt on torstai. Miten sinä voit ja miten lähipäivät ovat sujuneet? Toivon sinun voivan hyvin, mutta olisi tärkeää kuulla sinusta edes pienenpieni merkki...
olen elossa vielä =)
työntekijä sairastui, niin olen ollut nyt töissä. mukavaa vaihteluahan se on, asiakkailta sai heti positiivista palautetta. ainut että pojasta olen joutunut puhumaan joka päivä. henkisesti aivan loppu työpäivän jälkeen.
tiistaina kävin siis siellä adoptio neuvonnassa. lupaa en saa tai siis asiaa ei aleta viemään eteenpäin. minulla on kuulemma liian voimakkaita tunteita omaa lastani kohtaan...niin varmasti onkin, mutta olen niin väsynyt että olisin halunnut vain tälle asialle jonkun lopun. eli halu luovuttaa on todella suuri.
muuten menee ihan kivasti. päivä kerrallaan. ja lautakunnan päätöstä odotellessa että saa asiaa eteenpäin hallinto-oikeuteen. tiedän ettei se enää purkaannu sielläkään koska en ole tavannut lastani. edelleenkään en vain pysty. myös pesue:een ajattelin ottaa yhteyttä ja sieltä edelleen euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. kumma ettei sossut tajua että olen oikeasti tosissani.
talous yhtä sekava kuin ennenkin. jotain olen yrittänyt tehdä ja korkoavustusta hain, niin ja pikku koiran sain lopetettua viimein =( eilen illalla kävin hautaamassa kesämökille. ikävän sijaan helpotus on todella suuri. surutyön tein jo kauan sitten ja nyt vain helpotti kun koira pääsi tuskistaan ja toisaalta myös se että ei tarvitse enää joka päivä siivota koiran sotkuja. munuaiset oli lakanneet toimimasta kokonaan, joten voitte kuvitella mikä se haju oli joka koirasta lähti. luulen että koiralla oli viime aikoina myös kovia tuskia ja nyt se joutui kärsimään minun takiani. mutta onneksi kaikki nyt hyvin.
täältä on kyllä löytynyt hyviä linkkejä paljon ja varsinkin tuo huoltosuunnitelma-asia taas selvisi itselle enemmän. täytyypä puuttua siihen seuraavaksi.
voimia kaikille!
Mukava kuulla, että olet saanut pari asiaa eteenpäin. Se on harmillista, mutta totta, ettei näissä asioissa tapahdu pikaisesti mitään. Ainoastaan huostaanotto voidaan tehdä pikaisesti, muutoksia siinä ei tehdä nopeasti.
Toivon, että jaksat ottaa yhteyttä Pesue:en ja muutenkin olla aktiivinen poikasi asioiden kautta.
Täällä pidetään peukkuja sinulle ja ajatellaan sinua!
Voisitko ajatella,että otat yhteyttä Pesueen ?Nämä asiat ovat,niin rankkoja,eikä soskusta ainekaan useimmin mitään tukea,tai apua saa ainekaan,jos on huostaanoton purkamisesta kyse.Itse pyysin aikaisimmista huoltosopimuksista mustaa valkoisella,koska en ole saanut niitä.Sosku sanoi,että hänen täytyy kysyä johtavalta soskulta lupa.Sanoin hänelle,että ne kuuluu antaa.Lupasi ensi viikolla soitella.
Luin tätä ketjua läpi lähinnä Sinun kirjoitustesi kohdalta. Älä luovuta. Pistä yksi asia kerrallaan kuntoon, kyllä se siintä lähtee.
Kun kuvasit itkuasi, muistan miten itse ulisin ja ulvoin ensimmäisen kesän huostaanoton jälkeen. Meren aallot ja kalliot vain kuulivat huutoni. Tuntui kuin olisi sielu revitty kappaleiksi ja silti olin tilanteessa vapaaehtoisesti toisin kuin Sinä. Ei sitä tuskaa helpota mikään oikeasti ja sitten hiljaa jonain päivänä huomaa, että pystyy edes vähän hymyilemään jollekin asialle. Raikuva nauru olisi jo ihmetys.
Hyvää yötä Sinulle ja muille vanhemmille ja lapsille!