Kouluampuminen

Anonyymi-ap

Voi mikä yllätys, kouluampuja oli kiusaamisen uhri. Joko vihdoin aletaan ihan oikeasti tekemään jotain kouluväkivallalle je kiusaamiselle? Tuttuni lasta kiusattiin niin paljon, että hän joutui vaihtamaan koulua. Miksi kiusaajat aina jäävät ja kiusattu joutuu poistumaan? Opettajalla ei ollut edes lupaa kertoa lapsen vanhemmille kiusaajien nimiä. Kuinka monta tällaista tragediaa tarvitaan ennenkuin lässytys loppuu, ja oikeasti kiusaamisiin aletaan puuttua heti?

19

802

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä ei ennen ollut koulukiusaajia. Ainakaan 50-luvulla. Jos joku edes yritti, niin siitä kerrottiin opettajalle, joka pisti pikaoikeudenkäynnin pystyyn, kuuli todistajia, teki päätöksen ja antoi sanktiot: Ensin seisomaan luokan eteen ja kirjoittamaan taululle, "en kiusaa enää kavereitani enkä ketään" Koulun jälkeen jälki-istunaan tunniksi. Ja kiusari sai kotiin vietäväksi opettajan viestin, jonka isä allekirjoitti ja oppilas palautti opettajalle. Kotona hän tietenkin sai vielä selkäsaunan koska oli aiheuttanut jälkkäriä valvovalle opettajalle tunnin lisätyöt.
      Silloin koti- ja kouluopetus toimivat, ja kakaroista , niin kuin minustakin tuli yhteiskunnan toiminnalle välttämättömien ohjeiden ja lakien noudattaja.
      Nykyään yliviisaat ja läpinuljut, ilman kieltoja virikerikkaassa ympäristössä kasvaneet vanhemmat puolustavat lapsiaan väärissä paikoissa.
      He uskovat lastensa valheita, koska lapset ovat heidän lapsiaan," eikä meidän janipetteri valehtele, opettajat ovat epäpäteviä ja epäoikeudenmukaisia". Lapsia ei saa kieltää mistään, koska he tietävät kaiken muita paremmin.

      • Anonyymi

        Älä sotke Jani Petteriä tähän, se on minun nimeni :p :D Itse olin ylä-asteella varsinkin paljon kiusattu ja minusta tuli aikanaan kypsä nuori joka välitti muista.


      • Anonyymi

        H6v läppä😀.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        H6v läppä😀.

        Mikä lnH6v läppä?


    • Anonyymi

      Totta joku kiusatun vanhempi voi hoitaa kiusaajat itse kerralla.

    • Anonyymi

      Ihan oikein että kiusaaja kuoli. Tsemppiä kiusatulle.

      • Anonyymi

        Kyllä. Valtion pitäisi maksaa ampujalle tapporaha. Kiusaajille vaan kuula päähän.


    • Anonyymi

      Ollut jo pitkään kiusaamista. En sääli uhria yhtään jos kiusaaja, sai mitä pitikin. Ampujalle voimia.

      • Anonyymi

        Ampuja oli uhri. Voimia hänelle. Kiusaaja sai ansionsa mukaan.


    • Anonyymi

      Jokaisella on katkeamispisteensä. Ehkä kiusattu ei enää vain jaksanut ja sekosi.

    • Anonyymi

      Koulutuksessa säästetään,ja tarkoittaa sitä että luokat suurenee. Henkilökunta minimissä. Kuitenkin yhteiskunta laittaa hirveästi rahaa urheiluun ja kulttuuriin. En ikinä äänestäisi semmoista henkilöä mikä on kiinostunut niistä.

    • Anonyymi

      Kun kovin usein alkuperäinen kiusaaja on opettaja niin kukas siihen silloin puuttuisi? Varsinkin pienessä "sisään lämpiävässä" kunnassa jossa kaikki on sukulaisia keskenään.

    • Anonyymi

      älkää hyväksykö kiusausta. siitä pitää puhua. olipa kiusaaja opettaja tai oppilas. kertokaa asiasta. tapausten käsittely ja purkaminen pitää tehdä välittömästi, ettei tilanne ehdi edetä alkua pidemmälle, puhuminen. koulu tarvitsee työkaluja, osaaminen taitaa olla vähäistä vai välittäminen

    • Anonyymi

      Janssonin kiusaus; tuosta tuli mulle elinikäinen trauma.

    • Anonyymi

      Se vaan, ettei ampujaa oltukaan kiusattu, ainakaan tuossa uudessa koulussa ja uhrit olivat siis syyttömiä! Pentu pilas oman ja muitten elämän. Täytyy olla todella häiriintynyt lapsi tämä ampuja ja hänhän itse oli häirikkö!

      • Anonyymi

        Jonkun lähteen mukaan ampuja kylläkin oli joutunut vaihtamaan koulua kiusaamisen takia, oli siis itse kiusattu, ja kiusaaminen jatkui tässä uudessa koulussa yhtälailla kuin vanhassakin.
        Olisikohan kilahtaminen tapahtunut sen vuoksi? Siis että olisi itsekin toivonut ja odottanut kiusaamisen loppuvan uuden koulun myötä ja pettymys purkautunut tuolla tavoin, kun huomasi ettei mikään muutu..
        Toki helppohan tässä on olla "psykologina".


    • Anonyymi

      Niinpä.
      Niin kauan annetaan asioiden tapahtua, kunnes kiusatulta loppuu hermot ja väkivalta alkaa.
      Sitten taivastellaan asiaa ja vaaditaan toimenpiteitä tällaisten estämiseksi korkeimpia tahoja myöden, kunnes kohu laantuu ja asiat jatkuvat entisellään.
      Jotain mäkkäri-tappoa meuhkataan suu vaahdossa(mikä oli myös karmea tapaus) ja sitäkin lähinnä sen vuoksi, että tekijä oli tai mahdollisesti oli romani tai joku muu etnisen ryhmän edustaja joidenkin epävirallisten lähteisen mukaan, mutta näihin kiusaamisasioihin ei tosiaan puututa kuten pitäisi.
      Yhteiskunnan ja kaikkien muutenkin pitäisi oikeasti herätä todellisuuteen ja toimia sen eteen, että silmittömät väkivaltatapaukset eivät toistuisi vuodesta toiseen.

    • Anonyymi

      Ampujan olisi pitänyt kohdistaa piippu vain yhteen päähän, ja se olisi ollut oma.

    • Anonyymi

      Kiusaajat jäävät kouluun, koska useimmiten heillä on vaikutusvaltaiset kiusaaja vanhemmat. Vanhemmat antavat myrkyllistä esimerkkiä lapsilleen.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      164
      11531
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      28
      8132
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      56
      6014
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      166
      4977
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      21
      4747
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      39
      4384
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      101
      4285
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      101
      3652
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      80
      3290
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1791
    Aihe