...petturi...

päivä päivältä ikäväni kasvaa suuremmaksi. se satuttaa, tapaa elämän pala palalta. vaikka kuinka haluaisin unohtaa, en siihen pysty. enkä tiedä, haluanko edes. kuitenkin kaikki muistuttaa sinusta niin paljon, tappaen kaiken minussa.
en mä koskaan huomannut sinun petkuttavan minua. en koskaan tajunnut sitä, peitit kaiken niin hyvin.vetosit aina kurjaan lapsuuteesi ja minä uskoin. 0lin tukenasi, rakastin täysillä koko pienestä sydämestäni. luulin sinun vain murehtivan lapsuuttasi, mutta sinulla olikin huono omatunto. minä rakastinkin petturia.
sulla oli aina paljon huolia ja murheita. mä kuuntelin ja lohdutin. olin tukenasi silloinkin kun kaikki muu murtui ympäriltämme. nostin sut kerta kerran jälkeen kuopasta jota itse kaivoit itsellesi. teit sen niin ettei kukaan huomannut. en edes minä, vaikka luulin tuntevani sinut täysin. elit kaksoiselämää.
sitten kun salama kirkkaalta taivaalta, kaikki paljastui. sä olitkin valehdellut kaiken minkä vain valehdella voi. en voinut muuta kuin itkeä. mielessäni soi kysymys: "miksi ihminen ei voi kuolla yhteen haavoittavaan iskuun, miksi pitää jäädä kitumaan?"
kello lyö tyhjää, aika pysähtyi siihen hetkeen kun tajusin kaiken. sekunnit ovat minuutteja, minuutit päiviä. aika ei kulu, päivät ja yöt vaihtoivat paikkoja. en edes tiedä kuka olen, mistä tulen.elämältäni lähti pohja pois. enää en tiedä miten jatkaa, minne kulkea. sä olet yhdessä suunnassa mutta sinne mä en enää voi kulkea. kulkisin pois pimeyteen jos vain tietäisin mistä sen löytäisin.
mä olen tippunut elämäni kärryiltä, eksyneenä etsin suuntaa. jos vain jalkani kantaisivat, juoksisin elämän kärryni kiinni ja hyppäisin kyytiin taas. mutta entä jos jalkani eivät enää koskaan kanna? sitten mä jään yksin tähän, yksin makaamaan ja miettimään sinua, petturi...
0143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

myrkky kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu