Kolmet mällit vaimoni tissien päälle laskettiin

Anonyymi-ap

Vaimoni oli viikon kursseilla Jyvskylässä ja sain ilalla kännyyni oudon videon jossa ensin näkyi vain rinnat jotka alkoivat hitaasti nytkähtelemään edestakaisin ja taustalta kuului huokauksia. En ensin oikein tajunnut, että ne olivatkin vaimoni tissit jotka siinä nytkähtelivät, tunnistin pienen luomen oikeassa rinnassa ja kun ne alkoivatkin tahdin kiihtyessä pyörimään ja huokauksien ääni alkoi kovenemaan.
Videolähetys oli suora ja tajuttuani että vaimoanihan hotellihuoneessa parhaillaan naidaan, tunsin ensin helvetillistä mustasukkaisuutta, mutta pidin tosi outona kun kaluni alkoi kovenemaan ja oli kohta täydessä seisokissa.
Äänistä päättelin pillun olevan aivan märkänä kun miehen pussit hakkasivat kiihtyvällä tahdilla, kuului vain mäiskis, mäiskis ja vaimoni vaimea ininä kun varmaan orgasmi oli jo huipullaan.
Kuului vain melkoinen imuääni kun oletin kullin tulleen nopeasti pillusta ulos ja nyt näkyikin musta terskanpää kuvassa joka alkoi ruiskimaan lastiaan vaimoni tisseille, osan osui leukaan ja huulille josta kielellään sen nopeasti nuolaisi suuhunsa.
Yläpää suorastaan lainehti paksusta spermasta, mutta nythän outoa tapahtui, vaikka miehestä ei näkynyt kuin paksu terskanpää, oletin kohtauksen loppuneen. Tissien alkaessa uudelleen tekemään edestakaista liikettä, sperma liikehti tissien välissä ja huokaukset vai jatkuivat, takusin että joku toinenkin mies alkoi vaimoani naimaan, kaluni oli räjähtämäisillään kiimasta.
Perjantaina vaimoni tuli kotiin ja heti kysyi olinko saanut viestin ja jatkoi samalla miehiä olleen kolme - olin kärynnyt syrjähypystä ja tajusin tämän olleen kosto.
Katsoin videon loppuun ja tosiaan, kolmet mällithän tissien päälle laskettiinkin, jotenki vain kiihoitti koko homma ja annoin anteeksi syrjähypyn.

4

6601

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Makeeta noin kimpas naista spermata, kokemuksia on.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Seuraavana iltana vaimo tunnustikin miehiä olleen todellisuudessa viisi ja alkoi kertomaan illan tapahtumista tarkemmin.
      Olin kursseilla ainoa nainen ja päätimme mennä ottamaan hotellin baariin parit oluet ja yhdellä oli mukana niitä sinisiä pillereitä ja siinä esitteli toisille jotka alkoivatkin niitä nappailemaan kuin karkkeja oluella huuhdellen. Siitähän seurasikin että kohta kaikilla miehillä oli melkoinen seisokki ja käteni pakoitettiin tunnustelemaan puoliväkisin kaluja housujen etumustoista pöydän alla. No, sehän mua alkoikin kiihoittamaan ja tunsin kuinka pilluani alkoi oudosti kihelmöimään ja salaa toisilta lähdin yhden kanssa käymään huoneessani, naimiseksihän se sitten meni. En ollut koskaa saanut noin kovaa kullia ja mies tunnustikin ottaneensa niitä pillereitä ainakin neljä ja nyt kalu oli tulipunainen ja räjähtämispisteessä ja sehn "räjähti" pillussani melkein ensityönnöillä, olin pettynyt.
      Mies lähti takaisin alakerran baariin ja jäin huoneeseeni yksin, mutta kohtahan oveen koputettiin ja toinen mies astui sisään melkoisen teltta housujen etumuksessa,
      En ollut kunnolla edes pukeutumaan ja meninsellleni sänkyyn, pilluni ollessa vielä melkoisen märkänä kalu meni suoraan pohjaan asti, nyt aloin jo päästä orgasmiin alkuun, kun jo lastia taas sisääni laskettiin. Jäin makaamaan sänkyyn pettyneenä, mutta miehen mentyä tuli kolmas samalla ovenavauksella sisään kalu toimintakunnossa välittömästi ja sain ko kolmatta kullia puolen tunnin sisällä sisäääni, neljskin jo odotti aulassa.
      Olivat siniset pillerit tehneet tehtävänsä ja lisää nappailivat ja nyt kaikki oivatkin huoneessani kalut uudelleen toimintakunnossa ja lopulta olin sängyn päädyssä pieni peppu pystyssä ja en edes tiennyt kuka kustakin oli sislläni.
      Koko yöhän siinä meni naidessa ja pilluni huulet olivat melkoisen turvonneet ja hohkasivat tummanpunaisena ja lopulta miehet istuivat sohvalla, mutta kalut eivät vieläkän olleet veltostuneet, liiallisen Wiakran johdosta, vaarallista touhua.
      Vähän kyllä nyt nolottaa ja pillunikin arkana on vieläkin liiallisen käytön johdosta, mutta odotan toki seuraavaa kurssia joka on 6 kuukauden kuluttua, päästäthän mut sinne, päästäthän.

    • Anonyymi

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

      🍒 K­­u­u­­­m­­a­t­­ ­­t­­y­t­ö­­t­­­ ­­­o­­­d­­o­­t­­t­­a­v­­­­­a­­t­­ ­­­s­­­i­­­n­u­­a­ -> https://us4.fun/kissgirl?18346407

      🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      19
      3019
    2. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      56
      2047
    3. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      179
      1876
    4. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      119
      1841
    5. Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia

      joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin
      Maailman menoa
      89
      1511
    6. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      74
      1061
    7. Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?

      Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä
      Sinkut
      201
      1025
    8. Martina Aitolehti murtui Erikoisjoukoissa Matias Petäistön käsittelyssä - Tästä oli kyse

      Yksi Erikoisjoukot-kauden julkkiskisaajista on yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti. Aitolehti on pärjän
      Tv-sarjat
      11
      988
    9. Tiedätkö hänen pituuden??

      Et tiedä!!
      Ikävä
      62
      908
    10. Poliisioperaatio

      Pääsiäisenä...... ja sit kahvila suljettu???
      Somero
      19
      908
    Aihe