nyt nappaa

Mulla lapset ollu sijoitettuna noin viisi vuotta. En ole yhtään kertaa hakenut huostaanoton purkua. Nyt elämä ollut tasapainoista. Siis olin alkoholin takia hoidossa hoitokoti tuhkimossa 02. Vuosi raitista ja repsahdus 03 jolloin pisteet meni taasen.Nyt pari vuotta puhdasta aikaa, ei tipan tippaa. Elämäntapa ja ajattelu muuttunut pitkällisten terapia käyntien ja oman elämän työstämisen tuloksena. Myös uusi vauva kuvoissa ja kivasti mennyt kaikinpuolin. Kertokaa kokemuksia kun purkaantunut. Mitä vaaditaan...
121226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

vastaavanlaisia kokemuksia, mutta haluan vain onnitella sinua uudesta elämästäsi. Tulin vain katsastamaan tätä uutta palstaa ja tuli niin hyvä mieli heti kun luin ensimmäisen kirjoituksen joka tämän sinun tarinasi oli.

Oikein aurinkoista kesää sinulle ja toivon että täältä saat saman kokeneilta tukea ja ohjeita. Aina kun lukee sijoitetuista lapsista tulee jotenkin paha mieli kun heidät on erotettu vanhemmistaan. On kuitenkin selvää, että joskus vaan on pakko niin tehdä kaikkien osapuolien kannalta. Sinäkin sait aikaa saada itsesi kuntoon. Onnea, että onnistuit siinä! Lapset tuovat paljon iloa ja rakkautta elämään ja sinä äitinä olet heille korvaamaton.

Äänestä

raitistunut.elämä alkaa näyttää valoisemman puolen .sinulle toivon onnea masuasukista t.lumi

Äänestä
  • Vauvani on jo 8kk ikäinen. Ei enää massu-asukki. Sitä olen kovasti pohtinut mitä lapseni haluavat ja mikä olisi heille parasta. Edessä olisi koulun ja kavereiden vaihto mutta sydän vaan sanoo että niin olisi paras että vihdoinkin voitaisiin elää yhdessä täyttä arkea. Ja tuskin sitä ruusuiseksi kuvittelen mutta liian kovat oli oppirahat meille kaikille, elämää arvostaa juuri nyt erityisen paljon ja pienet vastoinkäymiset ei tunnu missään.

    Äänestä

  • mom-67 kirjoitti:

    Vauvani on jo 8kk ikäinen. Ei enää massu-asukki. Sitä olen kovasti pohtinut mitä lapseni haluavat ja mikä olisi heille parasta. Edessä olisi koulun ja kavereiden vaihto mutta sydän vaan sanoo että niin olisi paras että vihdoinkin voitaisiin elää yhdessä täyttä arkea. Ja tuskin sitä ruusuiseksi kuvittelen mutta liian kovat oli oppirahat meille kaikille, elämää arvostaa juuri nyt erityisen paljon ja pienet vastoinkäymiset ei tunnu missään.

    aina hakee huostaanotonpurkua...

    Äänestä

hienoa että olet saanut elämäsi järjestykseen. minulla on sellainen luulon jyvä että alkoholi-ongelmasta selviytymisestä pitää olla kahden vuoden näyttö jotta huostaanotto purkautuisi. en tiedä miksi sinun kohdalla sitä ei tapahdu. vai joko kotiutuksesta on alettu puhua? tai sitten tuo repsahdus näkyy vieläkin epävarmuutena sossuille, odottavat että repsahtaisit taas.

oletko läheltä tuhkimoa kotoisin? itse asun tässä suht kupeessa.

Äänestä

huostaanoton purkamisesta.kenellä on purettu.tuntuu,vain aika mahdottomalle.aina sijaisäiti keksii uuden syyn.tekaisee kaikenlaista.en,edes jaksa kertoa.johtava sosku todennut edellesenkin aiheettomaksi.tutkimusten kanssa meni 8 kuukautta,ja sen ajan tapaamisoikeus poissa.voitte vain kuvitella kuinka katkeralta tuntuu,silti en luovuta t.lumi

Äänestä
  • tutkimuksen, kuka tekee ja miksi oli tapaamiset pois???
    Etkö ole yhteistyössä kenenkään kanssa???

    Äänestä

  • minkä kirjoitti:

    tutkimuksen, kuka tekee ja miksi oli tapaamiset pois???
    Etkö ole yhteistyössä kenenkään kanssa???

    kun sijaisäiti sai tiedon siitä hän kävi seuraavana päivänä tekemässä terveyskeskuksessa ins.epäily ilmoituksen.Tutkimuksessa meni aikaa ennen kuin se saatiin tehtyä puoli vuotta ,koska kovat jonot.Siksi ajaksi tapaamiset otettiin pois.Johtava soskukin myöntää ettei ilmoituksessa perää.Sillä hän sai torpedoitua huostaanoton purun käsittelyn.Voit varmaan arvata miltä tuntui.

    Äänestä

  • purkua, kirjoitti:

    kun sijaisäiti sai tiedon siitä hän kävi seuraavana päivänä tekemässä terveyskeskuksessa ins.epäily ilmoituksen.Tutkimuksessa meni aikaa ennen kuin se saatiin tehtyä puoli vuotta ,koska kovat jonot.Siksi ajaksi tapaamiset otettiin pois.Johtava soskukin myöntää ettei ilmoituksessa perää.Sillä hän sai torpedoitua huostaanoton purun käsittelyn.Voit varmaan arvata miltä tuntui.

    Olin täysin tyrmistynyt.Tiesin,ettei ole minkään näköistä mahdollisuutta sellaiseen sairaaseen tapahtumaan.Vaadin,että sitten myös tehdään ilmoitus poliisille,koska tuollainen,jo pelkkä epäily on vakava rikos.Eivät tehneet poliisi ilmoitusta.Ei edes sosku vaikka heiltäkin vaadin,että siitä on tehtävä ehdottomasti rikosilmoitus.Tuon tapauksen jälkeen meidän yhteistyö ei ole milläänlailla toiminut.

    Äänestä

ollut selvänä.Pysy vahvana vaan.t.Sini

Äänestä
  • Ennen elämäni oli sinnittelyä, nykyisin raitis elämä on luonnollista arkeani. Nautin elämästäni kympillä enempi, eikä tarvitse viinanhimoa vastaan taistella. Aika ja sinnikkyys on lopulta kantanut hedelmää. Vaikka valmiiksi emme koskaan onneksi tule, on näin hyvä.

    Äänestä

  • mom-67 kirjoitti:

    Ennen elämäni oli sinnittelyä, nykyisin raitis elämä on luonnollista arkeani. Nautin elämästäni kympillä enempi, eikä tarvitse viinanhimoa vastaan taistella. Aika ja sinnikkyys on lopulta kantanut hedelmää. Vaikka valmiiksi emme koskaan onneksi tule, on näin hyvä.

    elämä selvänä on paljon parempi vaihtoehto.Aitoa elämää iloineen ja murheineen.Vaikka aina ei kovin helppoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mom-67 kirjoitti:

Mulla lapset ollu sijoitettuna noin viisi vuotta. En ole yhtään kertaa hakenut huostaanoton purkua. Nyt elämä ollut tasapainoista. Siis olin alkoholin takia hoidossa hoitokoti tuhkimossa 02. Vuosi raitista ja repsahdus 03 jolloin pisteet meni taasen.Nyt pari vuotta puhdasta aikaa, ei tipan tippaa. Elämäntapa ja ajattelu muuttunut pitkällisten terapia käyntien ja oman elämän työstämisen tuloksena. Myös uusi vauva kuvoissa ja kivasti mennyt kaikinpuolin. Kertokaa kokemuksia kun purkaantunut. Mitä vaaditaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu