huolestunut

äiti

Olen erittäin huolestunut 2v4kk ikäisen poikamme puheenkehityksestä! Hän ymmärtää kyllä todella hyvin puhetta ja osaa vastata moniin kysymyksiin yhdellä sanolla, mutta lauseita hän ei tunnu oppivan millään. Kun 1 1/2vuotiaat oppii yhdistelemään kahden sanan lauseita, niin meidän poika kyllä oppii sanoja, mutta ei yhdistele niitä lauseiksi. Osaa kyllä sanoa esim moi mummu, osta auto. Mutta siihen se sitten jääkin. Alkuraskaudessa jouduin ottamaan muutamia raskauspahoinvointi tableteita kovaan raskaupahoinvointiini ja nyt minua mietityttääkin se, että ne ovat vahingoittaneet poikani aivoja. Muuten hän on kehittynyt normaalisti. 2-vuotisneuvolassa kysyin, milloin voisi päästä puheterapiaan, mutta neuvolatäti sanoi, että ei olisi vielä huolestunut. Sekä mieheni, että minä olemme molemmat osannet puhua lauseita ennen kuin olemme täyttäneet 2v.

9

2038

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äiti

      Voihan olla, että kun lapsi hoksaa jujun, niin silloin tulee puhee jo valmiimpana yhtäkkiä. Eipä aikaakaan, kun itseksesi ihmettelet, että miksi tuo lapsi ei voi olla edes joskus hetken hiljaa!

      Voithan vaikka kokeilla, että et ymmärrä ihan kaikkea puolesta sanasta. Sekin voi osaltaan kannustaa lasta käyttämään kieltään. Leiki lapsen kanssa, selitä leikkejä, loruile ja laulele. Meillä ainakin lauluihin tulevat ensin nuo pitkät lauseet, rytmi kun auttaa lasta puheen tuottamisessa.

      Meillä on ainakin täälläpäin sellainen kielen kehitysseuranta neuvolassa 2,5 vuotiaalle lapselle. Odota siis vielä hetki, mutta jos ei vielä kuukausien päästä tule enemmän lauseita, huolestu uudestaa.

      • Susan

        Voisit soittaa kuntanne/kaupunkinne terveyskeskuksen puheterapeutille ja pyytää saada aika hänelle. Hän voisi sitten tehdä arvion lapsestanne ja voisitte olla "huoletta", koska asia olisi virallisesti hoidossa... puheterapeuteille vaan voi olla tosi pitkätkin jonot, mutta pääsisitte ainakin jonoon...
        Meillä pääsimme poikamme kanssa puheterapeutille 2,5 vuotiaana ja diagnoosina oli alunperin vaikeasti viivästynyt puheenkehitys, hän toki puhui vielä vähemmän kuin sinun lapsesi. Oli pääasiassa täysin omaa kieltä..


    • maani78

      Ole tiukkana neuvola tädille ja KÄSKE kirjoittamaan lähete puheterapiaan. Niihin on n.9kk jonot, terapia pitäisi aloittaa nopeasti tai ainakin tutkimusjakso tehtyä jotta saatte tarvitsemanne avun.Jos apu tulee vasta 6v on aina vaikeampaa edetä ja tällöin myös helpommin joutuu kiusatuksi. Kysy ihmeessä jos haluat tietää jotain kokemusta löytyy, mulla on 3 dysfaattista lasta.

      • frogman

        silti lietso hysteriaa.
        Kokemusta on dysfasiasta täälläkin.
        Ei sitä apua osaa hakea esim esikoisen kanssa. Näin kävi meille.
        Minulle ainakin henkilökohtaisesti sanottiin ettei puheterapiasta ole juuri mitään hyötyä ennen kolmea ikävuotta.
        Kannattaa kuitenkin itse ottaa asioista selvyyttä, ei siihen mitään neuvolatätien painostamisia tarvita.
        Älykkyys ei ole ollenkaan riippuvainen puhujan taidoista vaikka lapsi kuten meillä kohta 8 vuotias
        "tankkaa" välillä sanoja.
        Joskus on kiusattukkin juu, mutta lapset on lapsia ja aikuiset vielä pahempia.


    • Jatta

      Siskonpoikani ei puhunut SANAAKAAN ennenkuin täytti 2 vuotta. Eli kaikki tulevat omassa tahdissaan...

    • kristiina

      Kuulostaa samalta kuin meillä. Nyt 2 v 10 kk poikamme rupesi puhumaan kaksi kuukautta sitten. Nyt puhuu kuin papupata, tosin puhe epäselvää. Sitä ennen puhui vain yksittäisiä sanoja. Viime viikolla oltiin foniatrilla (erikoislääkäri). Hän oli sitä mieltä, että ei mitään huolta. Tärkeintä on, että ymmärtää ja että vuorovaikutus toimii. Olin itsekin todella huolestunut. Olemme olleet puheterapiassa seurannassa. Nyt sitäkään ei enää tarvita. Ota rohkeasti puheterapeuttiin yhteyttä. Minä soitin suoraan ja sanoin, että nyt tarvitaan edes yksi aika, jotta saan itselleni mielenrauhan. Kaksi aikaisempaa tyttöäni ovat ruvenneet puhumaan ajallaan.

    • terveydenhoitaja

      Lapsesi sanoo jo kahden sanan lauseita "moi mummu". Ole huoleti. Lapset ovat yksilöitä. Ja pojilla puheen kehitys tyttöjä hitaampaa. Jos lapsi ymmärtää puheen, aivojen kehitys on normaalia. Kyllä se puhe siitä tulee. Joskus hoitopaikassa esim 2 viikkoa voisi auttaa. Kotona ollessa vanhemmat ymmärtävät lastaan liian hyvin ja lapsen ei tarvitse tuottaa puhetta tullakseen ymmärretyksi.

    • ja toka

      ensimmäinen lapsi puhui meidän perheessä useiden sanojen lauseita jo yksi vuotiaana, toinen ei puhunut kaksi vuotiaana sanaakaan ja kolme vuotiaana puheesta ei kukaan ulkopuolinen ottanut mitään selvää - kuusi vuotiaana puhui kyllä mutta oli ns. puhevikainen -> puheterapiassa muutaman krt ja kaikki kirjaimet löytyivät..
      meidän kuopuksella vain ei tainnut olla asiaa niin paljon kun esikoisella.. ja sanoittakin sai asiansa ymmärretyksi.. nyt kumpikin puhuvat kyllä jo yhtä paljon tarvittaessa ja yhtä selvästi
      luultavasti suurta huolta teidän tapauksessa ei ole kun oppii sanoja.. kannattaa lukea ja jutella pojan kanssa paljon - eiköhän puhe sieltä pikkuhiljaa lähde luistamaan..

    • äiti

      Nyt muutamina päivinä poika on oppinut kaksiosaisia lauseita! Koskahan pitkät lauseet tulevat? Kestääköhän tämä kahden sanan vaihe kauaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      142
      1074
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      117
      1007
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      765
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      213
      748
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      62
      698
    6. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      25
      696
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      686
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      612
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      578
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      59
      527
    Aihe