Ei tule soneralta vastausta miten säädetään wappi. Osaako joku neuvoa manuaalisesti? Apu olisi tarpeen! PS. Puhelin ei reagoi mitenkään gprs. vain gsm. miksi?
Mulla on kans ollut jo jonkin aikaa e720 enkä ole vieläkään saanut siihen toimivia asetuksia (tosin liittymäni on telefinland) wappiin tai mms:n. Viimeksi eilen soitin asiakaspalveluun mutta siellä ei osattu kuin pahoitella asiaa ja todeta että puhelimeni on liian uusi eli siihen ei ainakaan telefinlandilla ole toimivia asetuksia ja aina kun yritän ottaa yhteyttä manuaalisesti syöttämilläni asetuksilla vastaus on "etäisäntä torjui yhteyden" vaikka olen soittanut asiakaspalveluun ja varmistanut että liittymälleni on kytketty wappi päälle. Onneksi kuitenkin saan siirrettyä musiikin ja kuvat BT:n kautta eli ei wap:n puuttuminen ei harmita mutta mms asetusten puuttuminen ottaa päähän koska nyt en saa lähetettyä valokuvia toiseen puhelimeen..
0Äänestä
¤¤¤¤¤
Itselläni on ollut kaksi samsungia ja nyt on vaihdon vuoro nokialaiseen. Noihin samsungeihin on todella vaikea saada asetuksia. Ensi kuussa olen "onnellinen" nokia 6680 omistaja.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mulla on kans ollut jo jonkin aikaa e720 enkä ole vieläkään saanut siihen toimivia asetuksia (tosin liittymäni on telefinland) wappiin tai mms:n. Viimeksi eilen soitin asiakaspalveluun mutta siellä ei osattu kuin pahoitella asiaa ja todeta että puhelimeni on liian uusi eli siihen ei ainakaan telefinlandilla ole toimivia asetuksia ja aina kun yritän ottaa yhteyttä manuaalisesti syöttämilläni asetuksilla vastaus on "etäisäntä torjui yhteyden" vaikka olen soittanut asiakaspalveluun ja varmistanut että liittymälleni on kytketty wappi päälle.
Onneksi kuitenkin saan siirrettyä musiikin ja kuvat BT:n kautta eli ei wap:n puuttuminen ei harmita mutta mms asetusten puuttuminen ottaa päähän koska nyt en saa lähetettyä valokuvia toiseen puhelimeen..
Itselläni on ollut kaksi samsungia ja nyt on vaihdon vuoro nokialaiseen. Noihin samsungeihin on todella vaikea saada asetuksia. Ensi kuussa olen "onnellinen" nokia 6680 omistaja.