Maastopyöräilyä

Uusia reittejä ja vanhoja parannellaan maastopyöräilyyn. Tuleeko yhtä vaikeita ajaa kuin nykykunnossa olevat pyörätiet. Mahtaa olla melkoinen turistivirtaus paikkakunnalle ehostuksen vuoksi.
14624
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Voe pahoton maikka.

Äänestä

Mopedi poijaat pääsee Hepolle saakka hengailee. Hepoa Hepolla, olivat jo harjoitelleet kulkemista ladulla. Hyvä että tulevaisuuden toivot otetaan huomioon, oppivat samalla tuiki tärkeitä erämies taitoja. Siitä se ura urkenee🤭

Äänestä

Eiköhän tässä pärjäillä!

Äänestä

Onko kulttuurimies etustaja polovinen kommentoinut asiaa Kainuun Sanomille

Äänestä
  • Nämä Kuhmon kulttuuritapahtumat maksetaan ulkomaanvelalla, eli siis lopuksi veronmaksajilla. Eikö näillä kultturi-elvistelijöillä ole varaa maksaa pääsylipuista hieman korkeampaa hintaa., ettei tarvis käydä köyhälistön kukkarolla. Tavallinen "rupukansa" ei tarvitse "korkeakulttuuria". Ottaa pattiin nämä kolme kainuulaista kansanedustajaa. Seuraavissa vaaleissa äänestän taatusti oulunsuunnan ehdokkaita.

    Äänestä

Nykyhallitus ottaa kallista ulkomaanvelkaa hyvätuloisten veronkevennyksiin

Äänestä

SUOMALAISISTA 61 prosenttia arvioi, että pääministeri Petteri Orpon (kok) hallitus on toiminut tehtävässään huonosti tai melko huonosti, selviää puolue­barometristä. Kyselyn toteutti tutkimusyhtiö Verian, joka toimi aiemmin nimellä Kantar Public.

Äänestä
  • Eiköhän tässä pärjäillä!

    Äänestä

'Monella niistä on maastopyörä? Onko laskettu?

Äänestä

Voe pahoton maikka.

Äänestä

Maikka? Ole huolellinen!

Äänestä

Mikä olisi hyvä maastopyörä? Sähköinen? Merkki?

Äänestä
  • Tunturi /helkama

    Äänestä

Purra ilmoitti Helsingin Sanomissa, että eläkkeiden leikkaaminen on välttämätöntä, kun taas Orpo sanoi Ilta-Sanomien haastattelussa, ettei hallitus koske eläkejärjestelmään.

– Mielenkiinnolla havaitsin, että pääministeri heitti valtiovarainministerin bussin alle, Andersson tulkitsee Orpon keskiviikkoista ulostuloa Ilta-Sanomissa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Uusia reittejä ja vanhoja parannellaan maastopyöräilyyn. Tuleeko yhtä vaikeita ajaa kuin nykykunnossa olevat pyörätiet. Mahtaa olla melkoinen turistivirtaus paikkakunnalle ehostuksen vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu