Tällainen tapaus muistuu mieleen, kun olimme ostamassa pientä merenrantamökkiä äitini kotikylältä, noin vähän yli sadan kilometrin päästä kotikaupungistamme joskus 80-luvun lopulla, kun olin lapsi. Kaupat oli muistaakseni jo ehditty tehdä, kunnes kyläläiset olivat nousseet kapinaan, että mökkiä ei tule missään tapauksessa myydä ulkopaikkakuntalaiselle, vaan ainoastaan kuntalaisille, tai oliko peräti jopa vain kyläläisille. Ei siinä sitten muuta vaihtoehtoa ollut, kuin purkaa kauppa.
En ole tällaiseen asiaan muulloin törmännyt, eli onko siis yleistäkin, että kunta tai kyläyhteisö voi jossain tapauksessa rajoittaa vapaa-ajan kiinteistöjen myynnin ainoastaan paikallisille, ja onkohan tähän yleensä järkevät perusteet, jos näin on? Ja olikohan käytäntö vielä 80-luvulla vähän eri kuin nykyisin, kun tietääkseni nykyään taitaa lähes suurin osa pienillä paikkakunnilla olevista kesämökeistä olla ulkopaikkakuntalaisten omistuksessa.
Voiko kunta, tai kyläyhteisö kieltää kesämökin myymisen ulkopaikkakuntalaiselle?
11
464
Vastaukset
- Anonyymi
Kunnalla voi olla etuosto-oikeus, mutta muuten mitään rajoituksia ei ole. Tuskin oli 80-luvullakaan...
- Anonyymi
Kallankari on tietääkseni ainoa poikkeus jossa yhteisöllä on veto oikeus kiinteistökauppoihin. Muuallakin yhteisö voi tietysti painostaa myyjää mutta mitään lainvoimaa ei ole. Paitsi taloyhtiössä muilla voi olla etuosto- oikeuksia. Samoin vuokralaisilla, kunnalla, puolustusvoimilla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kallankari on tietääkseni ainoa poikkeus jossa yhteisöllä on veto oikeus kiinteistökauppoihin. Muuallakin yhteisö voi tietysti painostaa myyjää mutta mitään lainvoimaa ei ole. Paitsi taloyhtiössä muilla voi olla etuosto- oikeuksia. Samoin vuokralaisilla, kunnalla, puolustusvoimilla
Vai että vuokralaisilla. BUAAHHHAAA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai että vuokralaisilla. BUAAHHHAAA.
Vuokralaisella on aina etuosto-oikeus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vuokralaisella on aina etuosto-oikeus.
Vuoralaisella on aina etuosto-oikeus viinakaupan jonossa ja kaikkialla muuallakin.
- Anonyymi
Minä helsinkiläisenä pystyn kieltämään ihan minkä tahansa kaupanteon ihan missä tahansa.
- Anonyymi
Aloitus on huonosti toimivaa provoilua...
Ahvenanmaalla voi. Muualla kunnalla on etuosto-oikeus, johon on varattu muutama kuukausi aikaa kaupantekohetkestä. Ei siis estä kaupan tekemistä, mutta voi käydä niin, ettet sitten omistanutkaan sitä mökkiä..
- Anonyymi
On äärettömän epätodennäköistä, että kunta käyttäisi etuosto-oikeuttaan.
Anonyymi kirjoitti:
On äärettömän epätodennäköistä, että kunta käyttäisi etuosto-oikeuttaan.
Käsittääkseni näitä on luokkaa pari vuodessa. Siis Suomen tasolla... Ja siinäkin kai pitää olla jonkinlaiset perustelut, ettei kansalaisia kohdella epätasa-arvoisesti.
- Anonyymi
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
😋 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://us4.fun/kissgirl?18352904
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai938922Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki484781Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414461Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit462716Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001536- 401316
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441266Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641192Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota391170Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1671110