Moktar.Gubta / Valuuttakauppias tekeytyy toiseksi

Anonyymi-ap

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18353088/lauluja-talousrikollisuudesta---vanha-pelimies-muistelee

Hän haukkuu erästä Capitrolli- nimimerkillä esiintynyttä toista kirjoittajaa tekeytyen häneksi.

Lauluja talousrikollisuudesta - vanha pelimies muistelee
Capitrolli_Kellitrolli
2024-04-08 09:21:38

Taannoinen anteeksipyyntöni aiheutti paljon vihapostia. Jätetään tuollaiset tunteiden myrskyt jo pois. Tässä hieman keveämpi viesti.

Talousrikollisuutta on tämäkin viesti, kun entinen talousrikollinen muistelee mennyttä aikaa. Ihan turhaa on nillittää.

Kävin entisten klubituttujeni kanssa pitkästä aikaa karaokessa. Olin väsännyt sitä varten laulun, jonka myös itse esitit ja itse säestin itseäni Landolalla.

Vanha pelimies muistelee
Säv. sanat. G.Malmten
San. Kelli

Hän oli hilloa monta saanut, myös pahaa ja vetelää,
Oli muija myös unhoon jo jäänyt, ei tuntenut ikävää.
Hän oli Pattiksen baareissa tuttu,
oli niissä kuin kotonaan.
Hän oli koininut vanhat ja tautiset veet,
niin kuin mies konsanaan.

Mutt` sitten sattui muija kerran
Pattiksen rannoille saapumaan.
Sitä katseli hän hetken verran,
oli tuttu se muodoltaan.
Syömmessä silloin niin kummasti liikkui,
muijan oman kun nähdä hän sai,
oli läskit sen laajenneet,
hiukset myös haalenneet,
vaan tuttu kai.

Haastekin saapui myös kaukaa
Näille Pattiksen rannoille.
Hän muisti taas pitkästä aikaa
tuon armahan syntymämaan.
Siel` oli pihassa Nissan niin vanha,
siinä katkennut koiranluu.
Se kyyneleet poskille vierimään sai
ja hän unhoitti kaiken muun.

Suosionosoitukset oli huimaavat. Piti vielä vetäistä kaksi kertaa encore.

1

<50
Äänestä

1

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mies kateissa Lapualla

        Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
        Lapua
        36
        2466
      2. Olenko joka hetki

        Ajatuksissasi?
        Ikävä
        37
        2431
      3. Onko kaivattusi perään

        Moni muukin?
        Ikävä
        95
        1741
      4. Olen aina vain

        Ihmeissäni siitä että oletko niin tosissani minusta? Mitä muut ajattelisi meistä?
        Ikävä
        51
        1300
      5. Joo nyt mä sen tajuan

        Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
        Ikävä
        86
        1291
      6. Olipa ihana rakas

        ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
        Ikävä
        5
        1185
      7. Kansanedustaja Teemu Keskisarja ei osallistu Linnan juhliin vaan natsikulkueeseen

        Kerääkö poliisi taas natsiliput pois osallistujilta?
        Maailman menoa
        273
        1061
      8. Nainen jos pitää sanoa

        Ne huonot puolet mitä omaat niin kestätkö kritiikin.
        Ikävä
        55
        1013
      9. Niin se vain on

        Haluatko kuulla salaisuuden mies rakastan sua.
        Ikävä
        27
        750
      10. Kumpi teistä rakastui ensin?

        Sinä vai kaipaamasi henkilö (jos siis tunteet ovat molemminpuolisia)? Tai jos kyse ei ole vielä rakkaudesta, niin kumpi
        Ikävä
        36
        747
      Aihe