Taiteilijanttarien vuokravedätys

Anonyymi-ap

Entisen päätoimittajan henkilökohtaisella vessanseinällä on jaettu paikallislehden kirjoitus (luvalla?) missä T-yhdistys heittäytyy marttyyriksi, kun ei ole saanut vastausta vuokrausehdotukseensa kaupungilta.
Huuhaakirje on kyllä julkaistu mutta kumpikaan ei ole viitsinyt, tapojensa mukaan, taustatyötä tehdä.
Julkisista papereista näkyy, että käsitelty kuitenkin on ja näkyy myös vedätys yritys, ehtoja on jaeltu.
Koko kauden vuokran pitäisi olla ruhtinaalliset 10,-
Kaupungin pitäisi veronmaksajien rahoilla kunnosta kiinteistö asumiskelpoiseksi ja vasta vielä kaikista kuluista, siivoukset mukaanlukien. Maksavathan kuulemma nytkin, tyhjästä talosta on pienemmät kulut.
Kuuluisuutta kuulemma saataisiin. Niin varmasti, hevosetkin nauraisi.
Hyvä että toimielimet ovat toimineet ryhdikkäästi painostuksen alla.
Milloin painostaa tirehtööri milloin tuhertajat, kaikkea sitä joutuvat kestämään.
Veronmaksajien eläteiksi on kova pyrky.
Hienot taitelijat voisivat ostaa kiinteistön kunnon lainalla. Maksu sitten niiden taitavien kätösten luomilla kysytyillä mestariteoksilla.
Missä ongelma? Savuverhon takana?

39

975

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuka on Master of Puppets savuverhon takana? Onko se entinen kaupunginjohtaja uudet sakset käsissään? Vai kenties legendaarinen PH, joka tietää mutta ei kerro? Vai onko se kuitenkin mies jolla on kiiluvissa silmissään mitalin kiilto? Tai ehkä kuitenkin kyseessä on netin tietotoimisto jolla on nimikkotuote toribussin tuotevalikoimassa? Tilanne elää, popcornit esiin kohta taas mennään!

      • Anonyymi

        Menovetenä veronmaksajien fyrkat. Kuten aina ennenkin.

    • Anonyymi

      Yhdistys esittää omasta mielestään kliffaa konseptia, jonka pääosaan eli maksumieheksi on kaavailtu kaupungin veronmaksajat. Mihin sitä kuuluisuutta enää lisää tarvitaan? Loviisa saatiin kesällä juuri kartalle isolla rahakasalla asuntomessujen ansiosta ja sitten on vielä se maailmanlaajuisesti tunnettu Victorian vierailu ja aukio....

      • Anonyymi

        Messuista tuli kallis floppi. Nyt kaupunki aiotaan nostaa kuuluisuuteen ja kukoistukseen kuvataiteen siivin. Konsepti on sama kuin asuntomessujen järjestämisessä. Touhun rahoittajaksi joutuisivat veronmaksajat.

    • Anonyymi

      ExKj ilmestyi myös vessanseinälle ilkkumaan entisille kollegoilleen.
      Fiskarsit varmaan tykkää tyylistä, toivottavasti lukevat tai muuten kantautuu korviin.

      • Anonyymi

        Fiskars pörssiyhtiönä korostaa hyviä ruotsalaisuuden arvoja ja avoimuutta sekä työntekijöiden osaamista. Nyt sinne on väärin perustein hakeutunut ruukin "kehittäjä", joka tuhosi Strömforsin tulevaisuuden kun avuttomuuttaan trokasi sen pyhtääläisille liikemiehille. Sinne katosivat Lovisan verotulot ja maatkin kun pyhtääläiset laittavat ne lihoiksi. Tuo Fiskarsin ruukin esimiehen homma on ihan diipa-daa-juttu, sillä ruukin alueen omistaa Suomalainen miljonääri. Ehkä pörssiyhtiön etua valvomaan siellä tarvitaankin yhteiskuntasuhteiden erityisosaaja. Hänen kuitenkin tulee varoa, ettei joudu työpaikkakiusaajan urapolulle sillä siitä seuraa taas loparit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoittanet suomalaisella miljonäärillä Billnäsin ruukin ja ruukkialueen omistajaa.
        Fiskars on aivan eri mittakaavassa oleva yhtiö.

    • Anonyymi

      Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
      Esityslista 10.04.2024/Asianro 8

      Loviisan Taideyhdistys ry on valmis vuokraamaan kiinteistön 434-2-22-117 seuraavin ehdoin:

      1. Vuokra-aika on 1.6.-31.10.2024
      2. Vuokra on vuokra-ajalta 10 euroa.
      3.Kaupunki vastaa vuokra-aikana kaikista kiinteistökuluista kuten se vastaa niistä kiinteistön ollessa tyhjillään.
      4.Loviisan kaupunki siivoaa ja korjaa tilat sellaiseen kuntoon, että niitä voidaan käyttää tilapäisinä asuntoina, työ- ja kokoustiloina.
      5. Loviisan kaupunki antaa talossa olevat kalusteet sekä poistovarastossa olevia kalusteita Loviisan
      Taideyhdistyksen käyttöön. Taideyhdistys hankkii taiteilijoiden työssä tarvittavat kalusteet ja muut tarvikkeet."

      Loviisan kaupunki
      https://julkaisu22.loviisa.fi/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024683-8

      • Anonyymi

        Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen lausuma Loviisan Taideyhdistys ry:n sähköpostiin 15.3.2024 re:
        Hambergin kotiin pop up Taidekoti Helene”

        Elinkeino- ja infrastruktuurikeskus ei katso Loviisan Taideyhdistyksen aloitetta toteuttamiskelpoiseksi seuraavista syistä:

        1) Hambergin kodin majoituskäyttäminen edellyttää henkilöturvallisuussyistä varapoistumista parvekkeiden kautta. Toisaalta rakennevaurioiden johdosta parvekkeet on asetettu käyttö- ja kulkukieltoon. Täten ei henkilöturvallisuusvaatimuksia voida täyttää.
        2) Kaupungille koituvat kiinteistökustannukset eivät ole yhtenevät tyhjän rakennuksen ja käytössä olevan rakennuksen osalta. Arvioitu lisäkustannus Hambergin kodin käyttämisestä esimerkiksi taiteilijaresidenssinä on 5 000–6 000 euroa kuukaudessa.
        3) Käyttöönotto edellyttäisi myös kunnostustöitä mukaan lukien ilmanvaihtojärjestelmän nuohous ja tasapainottaminen, lattia-avausten korjaaminen jne. Karkea kustannusarvio minimisuuruisesta käyttöönotettavuuskorjauksesta (pois lukien parvekkeiden uusinta) on useampi kymmenentuhatta euroa.
        4) Luvitus. Hambergin kodin käyttötarkoitus on tällä hetkellä 0620 Laitospalvelujen rakennukset. Uudelleen luvittamiseen tästä poikkeavaan käyttötarkoitukseen ei ole ehdotetussa aikataulussa aikaa eikä resursseja.
        5) Taideyhdistyksen ehdottama vuokra 10 euroa viideltä kuukaudelta = 2 euroa kuukaudessa ei tietenkään kata mitään edellä esitetyistä kustannuksista. Tällöin kyseessä olisi puhtaasti kaupungin subventoima toiminta. Ainakin elinkeinosyillä perusteltuna tällainen subventointi olisi EYn kuntasektorille sovellettujen valtiontukisääntöjen vastaista.

        Eiköhän Li Lon olisi syytä pysyä poissa luottamustehtävistä, koska hänen mielipiteensä on aivan vailla minkäänlaista todellisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Perus RKP:n kannattaja.

    • Anonyymi

      Mediapersoonan raflaava otsikko naamakirjassa:
      Loviisan Taideyhdistys ry haluaisi vuokrata Hambergin kodin "Taidepaja Heleniksi", mutta kaupunki ei yhdistyksen mukaan ole kuukauteen vastannut kyselyihin.

      Mediapersoona jätti kuitenkin tapansa mukaan kertomatta asiassa tärkeät taustatiedot. Niistä tärkeimmät ovat yhdistyksen sanelemat enemmän kuin poskettomat vuokraehdot ja muut kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan esityslistasta 10.04.2024/Asianro 8 ilmi käyvät faktatiedot. Journalistin ohjeessa mainittu faktan tarkastus ei tosin ole aikaisemminkaan kuulunut roskajournalismiin.
      Tässä ei sinänsä ole mitään uutta. Saman tahon esittämät syytökset yrittäjien kaltoin kohtelusta odottavat yhä faktatietojen esittämistä väitteiden tueksi.

      Toiminnassa on kuitenkin tiettyä logiikkaa. Tarkoituksena on ex-kaupunginjohtajan pesu puhtoiseksi yrittämällä kaikin keinoin heittää lokaa EKI-keskuksen viranhaltijoiden niskaan. Tällä tavalla yritetään luoda mielikuvaa nuhteettomasta huippujohtajasta, joka joutui muutaman kunnallispolitiikon toimesta kaltoin kohdelluksi kun vain yritti "operatiivisella johtamisella" ojentaa "surkeaa" EKI-keskusta. Se

    • Anonyymi

      Mediapersoona harjoittaa harmaata taloutta.
      Kiertää myös lehdistön ohjeistuksia ja vastuita piiloutumalla muka yksityisen toiminnan taakse.
      Mitenkähän veroilmoituksessa, tulot henkilötuloina vai miten.
      Myös itse kertonut saaneensa kalan sieltä makkaraa täältä ja kertoneeko kaikkia.
      Hyötymistarkoituksessa saatavat lahjukset ovat veronalaista tuloa eivätkä lahoittajalleen vähennyskelpoinen kulu.
      Jos et ole myötäisesti niin kärsit asenne paistaa kauas.

    • Anonyymi

      Tämä "ent.päätoimittaja" itseään tituleeraava tyhjäpää on mielestäni kaikkia vastaan. Niin yrittäjiä kuin viranhaltioitakin. Oikean puoluetaustan omaava saattaa säästyä pahimmalta mutta muut on roskaa.

    • Anonyymi

      Joillakin lehtimiehillä oli aikanaan omat kotineuvostoliittolaisensa, jotka pyrkivät ohjailemaan sitä mitä lehdissä kirjoitetaan.
      Pikkukaupungin versio tästä on kotiraatihuonelainen, joka mielistelee ja suojelee kaupungin ylintä johtoa. Tämä on selvästi vaikuttanut lehden sisältöön. Myös eräs kansanedustaja saa kiittää lehteä vuosia tehdystä vaalityöstä kun naamaa on pidetty jatkuvasti esillä lehden palstoilla. Minkäänlaista lähdekritiikkiä ei myöskään ole esitetty kyseisen politiikon äänestäjien kosiskelun vuoksi muka puolueettomaan lehteen kirjoitettamiin niitä näitä juttuihin, jotka eivät aina kestä kriittistä tarkastelua.

      • Anonyymi

        Minkälaisen lähdekritiikin sinun jutut kestää? :D

      • Anonyymi

        Lehdessä on otsikko, että Fortum on kiinnostunut ostamaan Loviisalta maa-alueita. Jutun yhteyteen on liitetty kansanedustaja Anderssonin kuva, vaikka hänellä ei ole mitään tekemistä koko asian kanssa. Andersson heittää jutussa myös läppää ja selittää kuinka eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa saatiin sovittua ennen joulua joululahjarahoista, joista 250 000 osoitettiin uuden tieyhteyden suunnitteluun Loviisan ydinvoimalalle. Andersson jatkaa:
        Siinä oli yhtenä ajatuksena, että uusi tieyhteys kannustaisi ja edistäisi uusien investointien syntymistä Loviisaan. Nyt kun näin tämän uutisen, niin kylläpä tulivatkin oikeaan aikaan ne rahat tuonne.
        Todellisuudessa uusi tie on tarpeeton ja se ei kannusta ja edistä minkäänlaisia uusia investointeja. Entinen voimalaitosjohtajakin piti mielipidekirjoituksessaan uutta tietä tarpeetomana. Hukkaan menivät ne 250 000 euron joululahjarahat ja veronmaksajien rahaa nekin ovat. Anderssonin jutut ovat pelkkää populismia ja koko ajan käynnissä olevaa vaalityötä, jolle lehti antaa alustan. Lähdekritiikki tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että lehden olisi pitänyt vaatia Anderssonilta perustelut hänen esittämilleen väitteille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkälaisen lähdekritiikin sinun jutut kestää? :D

        Kestävät paremmin kuin lehden ja kansanedustajan jutut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkälaisen lähdekritiikin sinun jutut kestää? :D

        Ei ne kestä mitään, varsinkaan jos on lapsenhakkaaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne kestä mitään, varsinkaan jos on lapsenhakkaaja.

        Ilmeisesti tyhjeni taas hanallinen tonkka kun kommentit ovat tuolla tasolla. Äkkiä hakemaan lisää menovettä A-liikkeen auettua. Kohta naamakirjassa alkaa sanallinen jyrinä ja ehkäpä myös täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti tyhjeni taas hanallinen tonkka kun kommentit ovat tuolla tasolla. Äkkiä hakemaan lisää menovettä A-liikkeen auettua. Kohta naamakirjassa alkaa sanallinen jyrinä ja ehkäpä myös täällä.

        Malliesimerkki sinun lähteistä. Mallia tuulesta temmattu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Malliesimerkki sinun lähteistä. Mallia tuulesta temmattu.

        Ai jaa. Olet sitten ilman voimajuomaakin ihan tööt tööt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lehdessä on otsikko, että Fortum on kiinnostunut ostamaan Loviisalta maa-alueita. Jutun yhteyteen on liitetty kansanedustaja Anderssonin kuva, vaikka hänellä ei ole mitään tekemistä koko asian kanssa. Andersson heittää jutussa myös läppää ja selittää kuinka eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa saatiin sovittua ennen joulua joululahjarahoista, joista 250 000 osoitettiin uuden tieyhteyden suunnitteluun Loviisan ydinvoimalalle. Andersson jatkaa:
        Siinä oli yhtenä ajatuksena, että uusi tieyhteys kannustaisi ja edistäisi uusien investointien syntymistä Loviisaan. Nyt kun näin tämän uutisen, niin kylläpä tulivatkin oikeaan aikaan ne rahat tuonne.
        Todellisuudessa uusi tie on tarpeeton ja se ei kannusta ja edistä minkäänlaisia uusia investointeja. Entinen voimalaitosjohtajakin piti mielipidekirjoituksessaan uutta tietä tarpeetomana. Hukkaan menivät ne 250 000 euron joululahjarahat ja veronmaksajien rahaa nekin ovat. Anderssonin jutut ovat pelkkää populismia ja koko ajan käynnissä olevaa vaalityötä, jolle lehti antaa alustan. Lähdekritiikki tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että lehden olisi pitänyt vaatia Anderssonilta perustelut hänen esittämilleen väitteille.

        Kuinka paljon se tie maksaa jos sen pelkkä suunnittelu on neljännesmiljoonaa?

        Ja miksi suunnitellulta kulkuväylältä piti kaataa koko metsä?

    • Anonyymi

      Sanomien jutut on kyllä sananhelinää. Miksi on katkeroitunut?, no syy on tilauskannan romahtaminen asioiden vääristelystä johtuen.

    • Anonyymi

      Ja lehti julkaisi pelkän hakukirjeen valitusvirsineen.
      Missä on selvitys kaupungin jo tehdystä toimenpiteistä jotka ovat jo olleet julkisuudessa.

      • Anonyymi

        Kaupungin viranhaltijoiden selvitys ei sovi lehden agendaan. Tarkoituksena on ryvettää EKI-keskuksen viranhaltijat, jotta syntyisi mielikuva väärin kohdellusta ex-kaupunginjohtajasta.

    • Anonyymi

      Journalistin ohje

      2. Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille.

      Joku nykii naruista ja ohjaa lehden tiedonvälityksen sisältöä?

    • Anonyymi

      Suomi nousuus

    • Anonyymi

      Kyltyyriporukka painaa härskisti ja häpemättömasti päälle jo ihan henkilöitä syyllistäen ja vähätellen.
      Ovat vissiin saaneet joltkaintaholta välivihreää valoa mutta kun muutama haraa vastaan puolustaen veronmaksajien varoja.
      Kuka ne Sammperin lattioiden aukot on paikauttanut ja kenen laskuun .
      Onko hyvää rakennustapaa noudatettu.

    • Anonyymi

      Ruusperikin lehdessä hämmästelee että mistä jarrumiehet intonsa saavat.
      Demokratiasta ei ole kuulut.
      Tosiasiassa levittää sumuverhoa.
      Ne säätiörahoittajat tulevat huolehtimaan että jos paikka rahoitetaan niin suomenkielisiä nimiä ei tiloille tule ja suomi ei kylteissä näy ja käytävillä kaiu.
      Esimerkiksi Työväenopiston nimilyhenne on suoraan vähemmistökielestä.
      Mikä siinä on etteivät nuo kyltyyrialan ammattilaiset itse hoida tilojaan sun muita vastuitaan niinkuin suurin osa muistakin yrittäjistä.
      Suomi elää velkarahalla ja kaikesta pitää leikata.
      Puistossa on jo kulttuuritalo Onneli ja Annelo, ovet lukossa, käyttämättömänä. Jos sitäkään ei saada täyteen niin mihin isompaa tarvitaan.
      Kirjastokin hoituu netin kautta kätevästi, ei siihenkään linnoja enää tarvita, varsinkaan vain keskustaa palvelemaan, kaikkien rahoilla.

    • Anonyymi

      Miksi useilla miljoonilla euroilla kunnostettu Seurahuone ei kelpaa kultuuritaloksi tai enää kirjastoksi mihinkä käyttöön se alunperin hankittiin? Seurahuoneen lisäksi teatteritoimintaan soveltuvia näyttämöitä löytyy monesta koulusta niille, jotka haluavat leikkiä näyttelijöitä. Onhan Seurahuoneella muutenkin aika ajoin
      valtuustonäytelmä, jossa tietämättömät näyttelevät tietäväistä ja muka toimeenpanevat demokraattista päätöksentekoa.

    • Anonyymi

      Mikähän teidät saisi tyytyväiseksi?

      • Anonyymi

        Mistä johtuu että eliitti vaatii tyhjän saaajia olemaan tyytyväisiä tyhjään? Onko se sitä ruotsinvallan aikaista narsismia jossa kuningatar käski köyhiä syömään pullaa jos ei ole leipää?

    • Anonyymi

      Helppoa.
      Keskittyminen vain kaupungin lakisääteisiin tehtäviin.

      • Anonyymi

        Niin varmaan. :D

      • Anonyymi

        Juuri niin. Lakisääteiset tehtävät eivät kuitenkaan kiinnosta johtoa, koska niiden puitteissa ei voi pitää hauskaa ja skumppa ei virtaa.

      • Anonyymi

        Nekään ei onnistu ilman velanottoa ja velka lisätään kaupungin tuloihin ja saadaan positiivinen tulos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nekään ei onnistu ilman velanottoa ja velka lisätään kaupungin tuloihin ja saadaan positiivinen tulos.

        Velka lisätään tuloihin ja saadaan positiivinen tulos?

        Yritin Nordealle selittää tuota ja eivät ymmärtäneet. Olisin halunnut että asuntolainani loppuosa lisätään pankkitililleni jotta lopputulos olisi positiivinen. Voisitko neuvoa lisää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Velka lisätään tuloihin ja saadaan positiivinen tulos?

        Yritin Nordealle selittää tuota ja eivät ymmärtäneet. Olisin halunnut että asuntolainani loppuosa lisätään pankkitililleni jotta lopputulos olisi positiivinen. Voisitko neuvoa lisää?

        Jos se sun laina (velka pankille) on sun tilillä niin kyllä se plussaa näyttää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos se sun laina (velka pankille) on sun tilillä niin kyllä se plussaa näyttää.

        No ei nyt ihan niin. Velka on maksettava korkoineen takaisin, mutta velaton saldo pankkitilillä on omaa rahaa. Kehoitan tutustuman kirjanpidon aakkosiin omasta ja vieraasta pääomasta.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4473
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3238
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2894
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2707
    5. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      16
      2570
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2549
    7. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2507
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2285
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2075
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1727
    Aihe