En tiedä oonko nyt oikeassa aihealueessa mutta ajatuksia mistä tässä on kyse. Joskus kun olen nukahtamaisillani, näen silmät auki "unia", jossa olen ihan eri ympäristössä eri ihmisten kanssa. Tiedän olevani sängyssäni mutta samalla elän jotain ihan muuta maailmaa. Olen ikäänkuin jonkun toisen ruumiissa ja se on yhtä todellinen kokemus kuin vaikka päivällinen mieheni kanssa. Se ei siis ole niinkuin katsoisi elokuvaa vaan olen "siellä".
Kokemus on todella upea ja ainutlaatuinen mutta uusi mulle. Voisko se olla joku sielusta irtaantuminen tms. Ajatuksia?
Selityksiä tälle
2
237
Vastaukset
- Anonyymi
Minä näen unia jossa menen töihin normisti mutta työpaikka on miljööltä erilainen ja tutut työkamut.Joskus aamulla herätessä on niin poikki ettei jaksa enää niihin oikeisiin töihin lähteä ikäänkuin olisi jo koko yö huhkittu.Olemmeko jossain toisessa ulottuvuudessa unien aikana ken tietää.
- Anonyymi
Jotain ehkä saman tapaista oli minullakin, vähän hankala kuvailla, mutta jotenkin enemmän todellisen tuntuista kuin unet tavallisesti. Herätessä tuntui että piti jotenkin ponnistella ymmärtääkseen, että se oli unta ja tämä tässä nyt on todellisuutta. Joskus tuota tapahtui nukkuessa ja joskus myös nukahtaessa esim. sohvalla.
Noita nukahtelujahan alkoikin tapahtumaan aika paljon, tuntui että päivät kului suurelta osin nukahtamista vastaan pinnistellessä, ja lopulta minulla todettiin ns. vaikea uniapnea, esim. veren happipitoisuus tippui 67% tasolle hengityskatkosten johdosta. Se kun nyt on saatu hoitoon niin ei ole enää noita outoja uniakaan tullut.
En nyt sitä väitä että johtuisi nimen omaan uniapneasta, mutta ehkä liittyy jonkinlaiseen ylirasittuneeseen tilaan. Ainakin minulla näytti olleen niin. Olin jo oikeastaan ehtinyt unohtamaan koko asian, mutta tästä taas palautui mieleen.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1284639Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293377- 203315
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472979Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512965Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222839Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182590Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315- 92199
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135