Armiharmiton. Henkilö joka esittää hellanlettas herttaista ja sydämellistä ihmistä sosiaalisessa mediassa, tosielämässä pilaa ihmisten elämiä. Hän jakaa myös instagramissa elämäänsä.
Pidin häntä aitona ja symppiksenä kunnes totuus alkoi valjeta. En voi sietää epäoikeudenmukaisuutta. Sitä että heikompia poljetaan. Vain tarkkasilmäisimmät huomaavat tämän, koska ihmiset hyvin pitkälle uskovat lukemaansa ja kuulemaansa kyseenalaistamatta. Hän jakaa aivan järjenvastaisia stooryja instagram tilillään. Tyhmempikin näkee miten ainoa tarkoitus on syyllistää muita ja korottaa itseään. Hän hakee sympatiaa jopa väkivaltaisuudellaan.
Kyseessä on narsisti joka on kykenemätön vastaanottamaan kritiikkiä, täysin sokea oman toimintansa suhteen. Omatuntoa vailla toimiva sosiopaattikin sopii kuvaukseen.
(Sosiopaatit ovat todella itsepäisiä, turhamaisia ja itseriittoisia ihmisiä. Heillä esiintyy rinnalla muita persoonallisuuteen liittyviä häiriöitä, jotka altistavat epävakaalle, huomionhakuiselle ja narsistiselle persoonallisuudelle.
Sosiopatiaan vittaa "Epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö" Puhuu paljon introverttiudestaan ja viihtyy parhaiten itsensä kanssa ✅
Häiriöön liittyy taidokas manipulointi ✅
Sekä muiden ihmisten oikeuksien loukkaaminen ✅
Narsismia hän ruokkii seuraajien julkisilla kehuilla. Hänellä on pakonomainen tarve draamaan, useimmiten ottaa uhrin roolin ja piiloutuu seuraajiensa taa hakemaan sääliä. Olen lukenut häneltä lukuisia postauksia narsismista ja toksisuudesta. Voi sitä puistatuksen määrää. Olen kuullut miten lähipiirissä jättävät lukematta manipulointiyrityksensä.
Kumppaneita hän vaihtaa tiuhaan tahtiin. On sen aikaa että saa valta-aseman näihin ja sen jälkeen työntää elämästään pois ja tekee näistä hänen kiusaajiaan, vaikka todellisuus on toisinpäin. Hän jakaa julkisesti jopa seksuaalisia mieltymyksiään väkivaltafantasioistaan. Ilmiselvästi ihminen joka ei kykene sitoutumaan. Vihalla oikeuttaa käytöksenä heivata ihmiset elämästään. Hän tuo aivan liikaa yksityiselämää sosiaaliseen mediaan. Mikä järkyttävintä toisten elämää ja tämän jälkeen mustamaalaa nämä ihmiset hirviöiksi jotka tuhosivat hänet. Puolisokeat ihmiset antavat säälipisteensä kun häntä on kiusattu eivätkä tiedä mitä hänen tuhoamansa ihmiset käyvät läpi hänen käsittelynsä jälkeen. Henkinen väkivalta on väkivaltaa pahimmillaan.
Vuosi sitten keväällä hän kävi tyttöystävänsä päälle baarin pihalla. Tyttöystävä kaatui. Tämän lisäksi hän suuteli vieraiden naisten, seuraajiensa kanssa ja päätyi illan päätteeksi vielä seuraajansa kanssa sänkyyn. Hän jätti tyttöystävänsä tätä petettyään ja alkoi kirjoittaa tämän kiusaavan häntä. Mietin tuolloin ettei kaikki ole kohdillaan. Jokainen aikuinen ihminen näkee miten feikki ihiminen on kyseessä. Hän selitti exänsä koputtelevan ikkunaansa yöllä ja levittävän hänestä valheita, koska exä toi epäsuorasti pettämisen julki.
Tänä vuonna mykistyin kun aloin nähdä jälleen kiusaaja päivityksiä jotka olivat jo seuraavasta kumppanista. Spekuloin aikani. Oman kokemukseni kautta aloin huomata hälyttäviä merkkejä jotka nostivat omia traumojani pintaan. Kiitos aiemman suhteeni jossa puolisoni teki mulle juuri samaa. Piinani kesti pitkään enkä tiennyt tuolloin mikä avuksi, yritin puhua ihmisille, käänsivät selkänsä, Lopulta pääsin terapiaan. Hän ei kiusaa vain kumppaneitaan, vaan myös ystäviään.
Meitä on useita jotka emme uskalla kohdata häntä kasvoillamme sillä pelkäämme julkista ryöpytystä ja kiusankohteeksi joutumista. Kostaminen ei kulje tavaramerkkinä, mutta varokaa tätä ihmistä. Hän käyttää seuraajia kiusanteko kappaleinaan. Ei välitä näistä oikeasti kuin saamansa hyödyn verran. Hän on taitava manipuloija. Etäältä on turvallista tykkäillä. Mutta älkää lietsoko hänen riippuvuuttaan tunkea naamaansa joka puolelle ruokkien sairasta mieltään.
Hän etsii ja on löytänyt jokaisen kumppaninsa sosiaalisesta mediasta. On todella rumaa että hän valikoi sieltä herkät ihmiset ja tämän jälkeen kostaa näille seuraajiensa avulla. Kuvittelee kaikenpäälle olevansa jokin suurikin julkimo melko alhaisilla seuraajaluvuilla.
Mennyt "vähän" tunteisiin mut hyville ihmisille ei tehdä näin! Oksettavinta on se että esittää itse tällaista.
Tiktokkaaja Harmiton
Anonyymi-ap
2
258
Vastaukset
Ymmärrän että narsistit etenkin aiheuttavat suunnatonta vihaa ja kostonhalua, mutta tuollaiset tyypit kannattaa jättää omaan arvoonsa. Paras kun estää kaikkialla, katkaisee yhteydenpidon kaikkiin henkilöihin jotka liitännäisiä häneen.
Oma näkemys, sopii tiktokkiin. Instagrami on aika luotaantyöntävä. Liikaa henk.koht elämää, enkä ole kiinnostunut draamasta. Feikki pirteä myös. Pysyn siis vain tiktokin puolella.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli3253203Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!2231994Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591612Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t51427- 821309
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2841243- 811074
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.521061- 801001
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk146878