Arka perhonen

Sain muutama viikko sitten täysikasvuisen perhoskoiran, ikää sillä on puolisentoista vuotta ja takana elämää perheessä, jossa sitä periaatteessa hoidettiin hyvin, mutta se joutui usein lasten kovakouraisen käsittelyn ja todella epäjohdonmukaisen komentelun kohteeksi. Nyt koira -joko menneisyydestään tai perusluonteestaan johtuen- pelkää isoja koiria ja kaikkia ihmisiä. Se on joutunut maalta kaupunkiin, eli olisi melkeinpä pakko tottua kanssakäymiseen toisten koirien ja silittelylupaa kysyvien lasten kanssa. Kotonaan sillä oli kyllä yksi ystäväkoira, mutta täällä uusiin tutustuminen on tavattoman vaikeaa, kun koira näpsii hampailla ja irvistelee peloissaan melkein kaikille itseään isommille. Lenkillä koiraongelmaa ei ole, mutta koirapuistossa koirasta tulee pelokas. Irvistelyllä se karkottaa toiset koirat pois mutta katselee niitä kiinnostuneena kauempaa ja haistelee huomaamatta jos onnistuu tai uskaltaa. Koirapuistossa olisi kiva käydä, mutten oikein tiedä kenen neuvoja kuunnella. Joku sanoo että sinne vaan sekaan isojen ja pienten laumaan, joku toinen taas että vain yhden koiran kanssa kerrallaan. Mitä siis voin tehdä vai onko koira jo liian vanha sosiaalistamiseen?
1215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

laittaa kertarysäykselle "isojen ja pienten sekaan". Eli suosittelisin jossain rauhallisessa ympäristössä hiljalleen totuttautumista johonkin pieneen ja varmasti "turvalliseen" kaveriin, että teidän perhonen saisi mahd. paljon positiivisia kokemuksia!

Sitten tutun kaverin kanssa voisi välillä lähteä vaikka sinne koirapuistoon sellaisena aikana, jolloin siellä on rauhallista, saisi omaan tahtiin tutustua puistoonkin.

Iso lauma koirapuistossa mekastamassa vain stressaa koiraasi ja saattaa saada sen pelkäämään enemmän.

Tässä pari pikaista ajatusta aamuyön tunteina ;).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Neiti kirjoitti:

Sain muutama viikko sitten täysikasvuisen perhoskoiran, ikää sillä on puolisentoista vuotta ja takana elämää perheessä, jossa sitä periaatteessa hoidettiin hyvin, mutta se joutui usein lasten kovakouraisen käsittelyn ja todella epäjohdonmukaisen komentelun kohteeksi. Nyt koira -joko menneisyydestään tai perusluonteestaan johtuen- pelkää isoja koiria ja kaikkia ihmisiä. Se on joutunut maalta kaupunkiin, eli olisi melkeinpä pakko tottua kanssakäymiseen toisten koirien ja silittelylupaa kysyvien lasten kanssa. Kotonaan sillä oli kyllä yksi ystäväkoira, mutta täällä uusiin tutustuminen on tavattoman vaikeaa, kun koira näpsii hampailla ja irvistelee peloissaan melkein kaikille itseään isommille. Lenkillä koiraongelmaa ei ole, mutta koirapuistossa koirasta tulee pelokas. Irvistelyllä se karkottaa toiset koirat pois mutta katselee niitä kiinnostuneena kauempaa ja haistelee huomaamatta jos onnistuu tai uskaltaa. Koirapuistossa olisi kiva käydä, mutten oikein tiedä kenen neuvoja kuunnella. Joku sanoo että sinne vaan sekaan isojen ja pienten laumaan, joku toinen taas että vain yhden koiran kanssa kerrallaan. Mitä siis voin tehdä vai onko koira jo liian vanha sosiaalistamiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu