silminnäkijä

Puhelimia ei tietenkään siihen aikaan ei ollut joka talossa kuin nyt on, mutta ainakin kirkkoherranvirastossa oli puhelin.
En tiedä, vastatkaa joka tietää oliko Kyllikin kotona puhelin?
Kyllikki ei lähtiessään sanonut että hän yöpyy jossakin!
Pelotti vain koko matka varsinkin tulomatka.
Tuntuu vähän oudolta että katoamisilmoitus tehdään vasta tiistaina!!?
Hänenhän piti olla työpaikalla jo maanantaina, vai miten sen asian kanssa on?
Nyt tulee vielä yksi ihmeellinen yhteensattuma:
Olen käynyt Isojoella ja haastatellut kylän asukkaita.
Eräs mieshenkilö, hän oli 17 vuonna -53 kertoi että maanantaina 18/5 kun hän oli pyöräilemässä Kauhajoen tiellä niin hän näki kolme miestä, yksi vanhempi ja kaksi nuorempaa kävelemässä tien oikeata laitaa Kyllikin menosuunnasta katsottuna.
Nämä henkilöt olivat kääntyneet takaisin Heikkilänjoelle päin juuri siltä kohtaa tiestä josta suoraan metsään 200 metriä löytyi Kyllikki suohaudasta.
Mitä he tutkivat?
Mahdollisia jälkiä!!?
Mies jota haastattelin vakuuttaa että tämä on varmasti totta mitä hän on kertonut.
1429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tämä oli mielenkiintoinen viesti!!
Jos nämä miehet, isä ja kaksi poikaa, niinkuin oletan, on nähty MAANANTAINA suohaudan läheisyydessä jotakin tutkimassa tai etsimässä niin siittä voi vetää vain yhden johtopäätöksn:
Joku heistä oli surmannut Kyllikin sunnuntai-iltana ja nyt mentiin kolmestaan tutkimaan onko jäänyt jälkiä,TAI,HE HAUTASIVAT KYLLIKIN VASTA MAANANTAINA YHTEISVOIMIN!!!
Minun käsitykseni mukaan suohaudan kaivamiseen tarvitaan lapio tai joku muunlainen työkalu ja en voi uskoa että surmaajalla on ollut niitä mukana sunnuntai-iltana.
Suuri puukko on yksi mahdollisuus, taitava henkilö joka on ollut sodassa voi käyttää puukkoa myöskin mättäiden leikkaamiseen.
Männynnäre oli vuoltu puukolla!!
Tämä silminnäkijä pitää ottaa yhteys poliisiin niin että kaikki saavat tietää heidän nimensä.
Ehkä se vielä selviää!!!?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ratkaisu22 kirjoitti:

Puhelimia ei tietenkään siihen aikaan ei ollut joka talossa kuin nyt on, mutta ainakin kirkkoherranvirastossa oli puhelin.
En tiedä, vastatkaa joka tietää oliko Kyllikin kotona puhelin?
Kyllikki ei lähtiessään sanonut että hän yöpyy jossakin!
Pelotti vain koko matka varsinkin tulomatka.
Tuntuu vähän oudolta että katoamisilmoitus tehdään vasta tiistaina!!?
Hänenhän piti olla työpaikalla jo maanantaina, vai miten sen asian kanssa on?
Nyt tulee vielä yksi ihmeellinen yhteensattuma:
Olen käynyt Isojoella ja haastatellut kylän asukkaita.
Eräs mieshenkilö, hän oli 17 vuonna -53 kertoi että maanantaina 18/5 kun hän oli pyöräilemässä Kauhajoen tiellä niin hän näki kolme miestä, yksi vanhempi ja kaksi nuorempaa kävelemässä tien oikeata laitaa Kyllikin menosuunnasta katsottuna.
Nämä henkilöt olivat kääntyneet takaisin Heikkilänjoelle päin juuri siltä kohtaa tiestä josta suoraan metsään 200 metriä löytyi Kyllikki suohaudasta.
Mitä he tutkivat?
Mahdollisia jälkiä!!?
Mies jota haastattelin vakuuttaa että tämä on varmasti totta mitä hän on kertonut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu