Meille sattui reilut pari vuotta sitten, lapsemme syntymän aikaan merkillinen juttu:
huomasimme että talon kaikki pienet lusikat olivat hävinneet. Koska ko lusikoita käytettiin harvoin emme huomanneet asiaa ennen kuin yksi oli jäljellä. Lusikoita oli ehkä 15-18kpl eikä mitään muita ateriaimia hävinnyt.
Tämä ei siis ole vitsi. Onko kellekkään muulle käynyt samoin? Eläimiä kuten harakkaa ei voi syyttää tapahtuneesta, katoaminen kävi ehkä parin kuukauden aikana eivätkä lusikat olleet arvokkaita. Kotikummitusko?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Pikemminkin veikkaisin, että ihminen on vienyt ne lusikat.
Emme usko että kukaan ihminen olisi käynyt edes kännissä kaivelemassa keittiön kaappeja. Lusikat olivat sitäpaitsi ainakin kahdessa eri kaapissa.
Aluksi epäilimme kyllä harakkaa tai vastaavaa koska kesällä ulko-ovet olivat useasti auki, mutta kuulemma ne eivät varsinaisesti tällaista tee. Omituisinta on tosiaan se ettei muuta hävinnyt