Aavistan syvästi, että ystäväni on minuun tosi ihastunut. Ilmeet, eleet, puhetapa ym. Itse olen naimisissa, mutta pidän hänestä todella paljon.
Vietämme paljon aikaa yhdessä ja keskustelemme paljon syvällisistä asioista. Hän on myös myöntänyt ( hieman huppelissa kylläkin) rakastavansa minua.
En vaan ymmärrä sitä, että meillä on yhdessä tosi kivaa, mutta jos menemme esim. baariin ja hän juo hieman, niin hän alkaa heti silmieni edessä suorastaan roikkua miesten kaulassa ja koettaa kovasti iskeä heitä. Minut hän unohtaa kokonaan, vaikka olisi sovittu, että olemme siellä yhdessä. Eli toista ei jätetä yksin. Olen muutaman kerran lähtenyt pois baarista, koska ei ole kiinnostanut viettää aikaa yksin. Joka keta käy kuitenkin niin, että hän tulee lähes heti perässäni pois. En ymmärrä hänen käytöstään. Osaisko joku valaista mistä tässä on kysymys?
Mustasukkaiseksi tekeminen
6
457
Vastaukset
- Anonyymi
Tiedän vastaavan tapauksen (liekö sama?). Tää reilu nelikymppinen kikkarapäinen bii nainen käyttäytyy juuri noin. Ei hyvä. Myöntänyt itseki että yrittää saada muut sillä tavalla mustasukkaseksi. On vaa huomionhakunen, epävarma bi-leikkijä. Tottunu toimimaan ku mikäki lortto ja limanen on ja mikäki tautinen. Kierrä tollaset kaukaa. Ei oo sun kaveri oikeesti. Ne "kaverit" siinä vieressä vaihtuu tiuhaan.
- Anonyymi
Miksi olet kiinnostunut hänen menemisistään jos olet itse sitoutunut vakavasti omaan suhteeseesi.
Kaverisi vaikuttaa toki lapselliselta ja huomionhakuiselta, perinteiseltä bisseltä, ehkä sun kannattaa jättää hänet vaan baareihin miesten kanssa kiehnäämään. Simppeliä.
Ei ole sun päänvaiva nähdäkseni.- Anonyymi
Arvasin, että mut ymmärretään väärin. Ei minua haittaa, jos hän hakee seuraa, mutta kun ollaan sovittu ennen lähtöä esim. vieraalla paikkakunnalla, että ollaan baarissa yhdessä, eikä jätetä toista yksin.
Olenkin sanonut, että jos hakee seuraa, niin menee yksin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Arvasin, että mut ymmärretään väärin. Ei minua haittaa, jos hän hakee seuraa, mutta kun ollaan sovittu ennen lähtöä esim. vieraalla paikkakunnalla, että ollaan baarissa yhdessä, eikä jätetä toista yksin.
Olenkin sanonut, että jos hakee seuraa, niin menee yksin.Jos puolisosi on nainen niin kuulostaa oudolta, että pyörit "vieraan" sinusta kiinnostuneen naisen kanssa baareissa.
Jos puolisosi on mies niin kannattaa tehdä ystävällesi selväksi, että et ole lesbosuhteesta kiinnostunut.
- Anonyymi
Haluaa huomiota sinulta. Tyhmää bissen käytöstä. Parikin vastaavaaa tapausta olen joskus tuntenut. Onneksi ei tarvii enää olla tekemisissä.
Kaverisi voi käydä ihan itsekseen niissä baareissa, jos ei sinun seurasi siellä kiinnosta.
Vieläköhän sitten yksikseenkin miehien perässä roikkuu baarireissuillaan... Epäilen, että ei.
Kannattaa pohtia, että tarviitko oikeesti tuollasta kaveria? Ei pahalla, mutta ystäväsi kuulostaa ihan feikiltä pelleltä. Eikös ne sano, jotta "joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön".
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?722699Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,252448Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville402117Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.131986Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1081472- 1671343
- 511011
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa28954IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih16768Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois99761