tappo JA murhat

Bodomin surmissa mietitään onko kyseessä ollut tappo vai murha ja voidaanko niistä edes tuomita, vaikka N.G syylliseksi todettaisiin. Kyseessähän ei ole teko vaan kolme tekoa. Voiko ajatella, että ensimmäinen surma on pikaistuksessa tehty tappo, mutta kaksi muuta on täytynyt saada hiljaiseksi ja siksi ne on suunniteltuja ja murhia? Ei kai tappo ja murha poissulje toisiaan kun kyseessä on kolmen ihmisen henki ja voitaisiin tuomita molemmista? Mitä mieltä on oikeustieteilijät?
2503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sinänsä luonnollisesti teonkuvaukset jokaisessa teossa ovat erikseen - ja näin siis jokainen teko on kyllä itsenäinen teko.

Toisaalta tekoja tulee tarkastella siinä mielessä kokonaisuutena, ettei niitä voida täysin erotella. Eli ei voida ajatella yhtä tekoa tapahtuvaksi ilman, että otetaan huomioon kahta muuta.

Sinänsähän myös ensimmäisen tapon jälkeen tapahtuvat tapot voidaan arvioida tapahtuvaksi pikaistuksissa.

Mikäli syntyisi epäselvyyttä siitä (teoriaasi mukaillen), ovatko kaksi seuraavaa jälkitekoa tehty pikaistuksissa vai harkiten, niin ilman näyttöä jälkimmäisestä olisi tekoja arvioitava pikaistuksissa tehtynä. Ilman näyttöä ei kvalifioitua tekomuotoa voida 'olettaa'.

Tämän lisäksi on kokonaisuutta arvioitaessa otettava huomioon in dubio pro reo -periaate (osa syyttömyysolettamaa), jonka mukaan epäselvässä tilanteessa on tuomittava vastaajan eduksi.

En ihan tiedä, mitä ajat takaa tuolla 2. viimeisellä lauseellasi - mutta siihen liittyen voin noin yleisesti sanoa, että murha on tapon kvalifioitu muoto, eli samasta teosta ei voi molemmilla syyttää. Tämä ei tietenkään estä arvioimasta nyt kyseessä olevia kolmea tekoa eri lainkohdan mukaisesti.

Ongelmahan tässä on vielä se, että teon ja nyt tulevan oikeudenkäynnin aikana ja välillä on eri tunnusmerkistöjä sovellettavissa 3 kpl. Näistä tulee valita vastaajalle lievin vaihtoehto (in dubio mitius). Tämä on osa legaliteettiperiaatetta.

Sinänsä rikosoikeustieteellisesti mielenkiintoisia kysymyksiä, mutta se on ainakin varmaa, että 'suuri yleisö' ei ymmärrä lopputulosta. 'Suurelle yleisölle' kun tuntuu joskus olevan vaikeaa ymmärtää sitäkään, että tappo (henkirikos) on aina raaka. Se, että tekoa arvioitaisiin raakuuden perusteella murhana, edellyttäisi, että teko on erityisen raaka. Siis normaalin hengen viemisen raakuuden yläpuolella. Tämähän muistetaan mm. ns. Eveliinan tapauksesta. Lainsoveltamisessa ei tapauksessa ollut mitään 'väärää', vaikka 'suuri yleisö' siitä kohahtikin - toinen asia on, että olisiko lainsäätäjällä syytä täsmentää tunnusmerkistöjen eroavaisuuksia...

Varmaa on, että nyt kyseessä oleva Bodom-tapaus puhuttaa lopputuloksensa puolesta. Joko edellä olevan valossa tai muusta syystä. Pöly ei laskeudu ainakaan ihan heti...

Äänestä
  • Kumpaa veikkaat, että oikeus lähtee noudattamaan?? Tuskin ainakaan molempia sekasin vai??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eliza kirjoitti:

Bodomin surmissa mietitään onko kyseessä ollut tappo vai murha ja voidaanko niistä edes tuomita, vaikka N.G syylliseksi todettaisiin. Kyseessähän ei ole teko vaan kolme tekoa. Voiko ajatella, että ensimmäinen surma on pikaistuksessa tehty tappo, mutta kaksi muuta on täytynyt saada hiljaiseksi ja siksi ne on suunniteltuja ja murhia? Ei kai tappo ja murha poissulje toisiaan kun kyseessä on kolmen ihmisen henki ja voitaisiin tuomita molemmista? Mitä mieltä on oikeustieteilijät?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu