Nyt varmaankin ajattelet - se ei ole mahdollista. On se. Olen eläkkeellä ja eläkkeeni verotus kiristyy n. 100,- eur/v. Kun hallitus korottaa tupakan, alkoholin ja makeisten verotusta, olen tehnyt päätöksen että lopetan tupakoinnin, viinan juonnin ja makeisten oston. Tästä tulee säästöä vuodessa n. 2500,- - 3000,- euroa. Siis nettosäästöni on yli 2000.- euroa vuodessa. Näin helppoa se säästäminen on!
HALLITUKSEN SÄÄSTÖPÄÄTÖKSET LISÄÄVÄT MINUN OSTOVOIMAA YLI 2000,- euroa vuodessa!
9
199
Vastaukset
- Anonyymi
Ehdit tehdä laskutoimituksen ennen kouluun lähtöä.
- Anonyymi
Olen täyttänyt jo 82 v. Ei tarvitse enää kouluun lähteä.
- Anonyymi
Itse olen tehnyt päätöksen etten aloita tupakan polttoa ja viinan / kaljan juontia. Jää valtiolta paljon veroja saamatta. Itse säästän jopa tuhansia euroja vuodessa.
- Anonyymi
Aika outo teksti, hallitus päättää mitä teet. Olet tainnu tehdä ikäs töitä apumiehenä.
- Anonyymi
Oikein arvattu ja päätelty - olen ollut "muka töissä" Valmetilla, Enso-Gutzeitilla, Suomen Pankilla sekä Kansaneläkelaitoksella. Tämän lisäksi vielä Mannerheimintien Kettutarhalla.
- Anonyymi
Tupakaaski päivässä maksaa 3650 euroa vuodessa jos aski on 10 euroa.
Veroa tupakkaskissa on 8.90 euroa joten lopettamisesi vuoksi valtio menettää verotuloa 3,248.5 eur vuodessa. Tällöin säästösi on kokonsisuudessaan 3650 euroa + tlitikut ja aika jonka 7300 tupakan polttaminen vaatii. Työajalla poltetun tupakan kustannus työnantajalle voi maksaa menetettynä työpanoksena yli 20 euroa / 10 minuuttia.
Lääkärit tupakalla työaikana ovat taakka veronmaksajille ja sitä suurempi kustannus mitä kauempana heidän on tupakalla käytävä. - Anonyymi
Auton omistaminen.
Jos ajaa vuodessa 10000 km niin polttoainetta kuluu noin 600 litraa eli yli 1000 euroa vuodessa. Auton huolto ja katsastus vie plus 500 euroa vuosi. Vakuutus ja käyttömaksut helposti 500 euroa vuodessa.
Yli 2000 euroa siitä että voit käyttää omaa autoa. Sitten on vielä auton hinta.- Anonyymi
Minä säästän tilaamalla viinat saksasta, enkä tietenkään maksa veroja!
- Anonyymi
Jos olen rehellinen voitolle jään minäkin. Ansioni on kuukaudessa 11000€/kk jolloin tuloni nousevat koska verotukseni kevenee.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 901260
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511056En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse63807Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll14750Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli290706- 60694
Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107688Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?39671- 60648
En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt42634