Mitäpä tykkäätte?
Teet työt, aukaiset portin kassakuitilla. Seuraavaksi varmaankin siivoamme alueen.
Moni on tottunut rypistämään kuitin roskiin, entäs sitten.
Entäpä jos käyttää sähköistä kuittia?
Itsepalvelukassojen portit
15
733
Vastaukset
- Anonyymi
Eiköhän tässä pärjäillä!
- Anonyymi
Onko etustaja polovinen kommentoinut asiaa Kainuun Sanomille
- Anonyymi
Ei ole vielä ehtinyt kommentoimaan.
- Anonyymi
Käytän aina itsepalvelukassaa, koska sille ei tarvi jonottaa.
Minulla on sähköinen kuitti käytössä.
Kun maksan kassalla, siitä tulostuu portin aukaiseva viivakoodi.
Itsepavelukassa on hyvä keksintö. - Anonyymi
Samoin kuin liikennevalot, itsepalvelukassa on kuhmolaisille liian korkeaa teknologiaa ymmärrettävksi.
- Anonyymi
Näin Ylen toimitusjohtajan tilipussi paisui – 28 000 e/kk ja päälle bonukset
Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttilan saama palkka ja palkkio nousivat viime vuonna.
Ylen tiistaina julkaistun vuoden 2023 vuosikertomuksen mukaan Ylä-Anttilan kokonaispalkka luontoisetuineen oli 340 974 euroa, eli kuukausitasolla yli 28 000 euroa. Tulospalkkiota hän sai 21 528 euroa, joten palkkaa ja palkkiota tuli kaikkiaan 362 502 euroa.
Vuonna 2022 Ylä-Anttila sai kokonaispalkkaa 333 840 euroa ja tulospalkkiota 18 720 euroa, eli yhteensä 352 560 euroa. Ylä-Anttilan palkan ja palkkioiden määrä kasvoi siten vuodessa noin 10 000 eurolla.
Onneksi persut lupasivat leikata ylen rahoitusta- Anonyymi
Lupasivat leikata!!!eli lisää rahaa on tulossa ylelle
- Anonyymi
Ole hyvä!
- Anonyymi
Itsepalvelukassan sijaan voi valita normaalin kassan, jolloin työt tekee kassahenkilö.
Kauppa on nähnyt tarpeelliseksi laittaa portit, jotta asiakkaat muistavat maksaa tuotteet. - Anonyymi
En ikinä käytä itsepalvelukassaa, koska en ole työsuhteessa kaupan kanssa. Olen asiakas. Vihaan niitä kassoja.
- Anonyymi
Et varmaan osaa käyttää edes itsepalvelu kassaa, tyhmä kun olet😂😂😂 sinulle aasillehan nauraa kylän harakatkin, pöljä🤬
- Anonyymi
Aloittajalle kysymys. Oletko rosvo? Tuohan on rehellisille asiakkaille hyvä palvelu. Rosvot vaan itkee ja ulisee ja se on oikeen niille😅
- Anonyymi
Miksi käytät?
Kassalle vain jonoon se tietää, että työtä riittää edelleen. - Anonyymi
Voe pahoton maikka.
- Anonyymi
Nyrpeä naamaiset kassat pitää sulkea kokonaan
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1287726Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?947262Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit317172Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t176491Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t736331Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1115687Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?465468Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa745321Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv195305Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus475190