osastonsihteeri

Hei!

Kertokaapa minulle osastonsihteerin työstä. Koulutus/työnkuva
132507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Voisit lukea myös vanhoja tekstejä.

Koulutusvaatimuksena on tradenomi/merkonomi.
Työnkuva on monenkirjava riippuen siitä, missä osastolla/pkl:lla olet työssä. Työ on kiireistä ja stressaavaa, palkkakaan ei mairitteleva. Itselläni on palkka noin 1800€/kk. Periaatteessa karkeasti voisi sanoa, että kaikki mikä on paperityötä, kuuluu sihteerille. Potilaan osastolle kutsumisesta kotiutuspapereihin saakka. Väliin siis kaikki labrapyynnöt, rtg-pyynnöt, decursukset, ajanvaraukset, kaikki mahdollinen on sihteerin työtä.
Mutta jos mukava yksikkö sattuu kohdalle, on sairaalatyö ihan hauskaakin.
Itse olen tyytyväinen työhöni enkä vaihtaisi muuhun ammattiin.

Äänestä

osastonsihteerin työstä niin hanki merkonomin koulutus. Sillä saat jo jalan oven väliin. Koko ajanhan kaikki koulutusvaatimukset lisääntyy alalla kuin alalla, meilläkin se tradenomin tutkinto olisi tietysti hieno juttu. Palkkaus kohentuu ja työn arvostus lisääntyy koulutuksen myötä. Edellä kirjoitettu työnkuva on tosiaan noin, elikkä olet pkl:lla tai osastolla, niin työnkuva on erilainen. Ja eri osastoillakin voi työnkuva olla hyvinkin erilainen.

Mielenkiintoista kyllä on ja kaikki päivät ovat erilaisia. Kaikenlaisia ihmiskohtaloita saa kuulla ja yhdessä joskus potilaiden kanssa itketään ja nauretaan suruja ja murheita sekä ilon kyyneleitäkin. Eli sydäntä täytyy olla mukana tässä työssä. Itse olen päässyt työskentelemään todella mielenkiintoisella poliklinikalla, jossa olen paljon potilaiden kanssa tekemisissä.

Toivotan Sinulle onnea ammatinvalinnassasi, oli se sitten mikä hyvänsä.

Äänestä

Lähihoitaja, joka on suorittanut asiakaspalvelun ja tietohallinnon koulutusohjelman? Kelpuutetaanko noihin hommiin?

Äänestä
  • Mielestäni voisit päästä yksityiselle puolelle esim. lääkärin sihteeriksi kirjoitat siis saneluita jne. ja hoidat siinä samassa potilas ajanvarausta. eli työnkuva on sihteerin/hoitajan sekoitus :)

    Äänestä

  • lähihoitsu kirjoitti:

    Mielestäni voisit päästä yksityiselle puolelle esim. lääkärin sihteeriksi kirjoitat siis saneluita jne. ja hoidat siinä samassa potilas ajanvarausta. eli työnkuva on sihteerin/hoitajan sekoitus :)

    Lähihoitajan koulutuksella voit työskennellä osastonsihteerinä missä sektorilla vain, sairaaloissa, terveysasemilla, yksityisellä. Itse asiassa olisi hyvä olla työ lähihoitajan koulutus koska merkonomit ym.ei saa koulutuksessaan tietoa hoitoalasta ja hoidon tarpeen arvioinnista, mitä osastonsihteeri tarvitsee usein työssään.

    Äänestä

  • Ninni kirjoitti:

    emävale. Lähihoitajan koulutuksella ei ainakaan meidän sairaalassamme pääse osastonsihteeriksi. Ja hoitajan koulutuksella ei tee yhtään mitään meidän työssä, tai sanotaanko että eihän se haitaksi ole, mutta ei välttämätönkään. Todellakaan. Kyllä se on sairaalassa sairaanhoitaja, joka hoitotyön arvioinnit ym. tekee. Lähihoitajat pysykööt vanhus, vammais- ym. työssä, johon ovat koulutuksen saaneet. Ja sihteerit ovat toimistoalan ammattilaisia, eivätkä hoitajia.

    Toivon, ettet vastaisuudessa mene puhumaan asiasta, mistä et ole ottanut selvää.

    Äänestä

  • Alalla 20 vuotta kirjoitti:

    Olin juuri keväällä ennen valmistumistani työharjoittelussa Suomen suurimmassa sairaalassa Meilahdessa, jossa pelkästään sillä yhdellä osastolla oli 3 Lähihoitajan/asiakaspalvelu ja tietohallinta-linjan käynyttä osastonsihteeriä, ja muilla osastoilla PALJON lisää, kun olivat saman koulunkin käyneet kuin minä. Niin että tarkistapa itse tietosi! ja kyllä minulla ainakin on ollut hoitoalan opinnoista hyötyä kun potilaat kyselee tutkimuksista yms. niin eipä niistä merkonomit paljon tiedä-ennenkuin omaavat vuosien työkokemuksen!

    Otapa asioista selvää! Lähihoitajat nimenomaan sijoittuvat osastosihteerin työhön. Koulutusohjelman nimi on asiakaspalvelu ja tietohallinto, joka on yksi lähihoitajakoulutuksen suuntaavista opinnoista. Ei se näköjään aina auta, vaikka olisinkin ollut 20v alalla.

    Kerrotko työnkuvastasi? Oletko suorittanut asiakaspalvelun ja tietohallinnon koulutusohjelman?
    Mihin muuhun voisi sijoittua tuon suuntaavan jälkeen töihin, onko osastonsihteerin hommat ainoita?

    Äänestä

  • meikäläinen kirjoitti:

    Kerrotko työnkuvastasi? Oletko suorittanut asiakaspalvelun ja tietohallinnon koulutusohjelman?
    Mihin muuhun voisi sijoittua tuon suuntaavan jälkeen töihin, onko osastonsihteerin hommat ainoita?

    Olen suorittanut ko.suuntautumisen ja tällä hetkellä olen vastaanotonhoitajana työterveyshuollossa ja olen viihtynyt erinomaisesti. Luokaltani on ihmisiä mennyt töihin sanelunpurkuun, osastonsihteereiksi eri sairaaloihin, 3 meni työterveyshuoltoihin ja osa terveysaseman vastaanottoon. Niin että turha kenenkään sanoa, että tällä koulutuksella ei töitä saa! pyh! Edelliseltä kurssilta oli joku tyttö mennyt töihin Kelaan ja sosiaalivirastossakin on kuulema tämän koulutuksen saaneita. Antaa hyvät valmiudet myös sosiaalipuolen joihinkin tehtäviin, sillä meillä ainakin toinen työharjoittelupaikka oli "sosiaalikentän" paikka. mitäs muuta keksisin kertoa!?

    Äänestä

  • huh huh kirjoitti:

    Otapa asioista selvää! Lähihoitajat nimenomaan sijoittuvat osastosihteerin työhön. Koulutusohjelman nimi on asiakaspalvelu ja tietohallinto, joka on yksi lähihoitajakoulutuksen suuntaavista opinnoista. Ei se näköjään aina auta, vaikka olisinkin ollut 20v alalla.

    toimin lääkärin sihteerinä/avustajana yksityisellä klinikalla...merkonomin koulutuksella ei työhön pääse, koska kauttani hoituu myöskin ajanvaraus siis tarvitaan tietoa sairauksista, hoitoon ohjaamisesta, lääkityksestä jne....ei sen puoleen jos ei hallitse toimistopuolen töitä ei myöskään kyseistä työtä voi tehdä - siihen kuuluu mm. sanelujen purkamista
    ja ennen kaikkea vuorovaikutustaitoja :)

    Äänestä

  • hoitsu myös kirjoitti:

    Kiitos nämä jutut kannustavat aloittamaan koulutukseni joka alkaa syksyllä...
    Viimeisetkin epäröinnit karisi ja olen todella innoissani.
    Lähihoitajan koulutus onkin siitä hyvä että voi vaihtaa näin kätevästi alaa .... hoiturista tie vaikka minne .. vaikkapa lääkäriksi asti. Ja ennenkuin saikut parahtaa niin tietty ensin saikuksi ja siitä muuntokoulutuksella eteenpäin ; )) Ei ole todellakaan pakko jäädä parjatuksi lähäriksi...

    Äänestä

Heippa tamperelaiset!
Mihin olette tämän suuntaavan jälkeen työllistyneet tampereen alueeella?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tyttönen kirjoitti:

Hei!

Kertokaapa minulle osastonsihteerin työstä. Koulutus/työnkuva

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu