Miten kokoukset saadaan työajalla?

Anonyymi-ap

Otsikko lienee jokaisen isännöitsijän mielessä, kun on tehnyt peräkkäin neljä 12 tuntista työpäivää. Kahdeksan tunnin työpäivän päälle ilman pienintäkään taukoa 2 kpl kahden tunnin kokouksia on pitkä päivä. Sen kun tekee neljä päivää putkeen alkaa miettiä, mikä olikaan elämisen tarkoitus? Mikä on elämän tärkein sisältö?

Monikanavaisuus, WhatsApp, tekstiviestit ja sovellusten kautta viestintä perinteisen mailin päälle lisää painetta jatkuvaan tavoitettavuuteen ja tekee alustasta toiseen hyppimistä. Ihmismieli on myös muuttunut kiireisemmäksi ja kaikkeen odotetaan vastausta viipymättä. Jos et vastaa tunnissa sähköpostiin, sähköpostin lähettäjä soittaa ja kysyy, tuliko maila perille?

Tehtävää on, kun opetetaan myös asiakkaille, että kaikki viestintävälineet eivät ole käytössä, vaikka ne ovat olemassa. Isännöintiliiton 10.10.2023 julkaistussa kuormittavuusartikkelissa "Työn kuormittavuus on isännöintialan merkittävin haaste" sivuutettiin jälleen kerran aihe, joka sivuutetaan aktiivisesti myös jokaisessa muussakin alan kirjoituksessa. Mikä siinä on, ettei kukaan tartu tähän asiaan? Taloyhtiöiden kokoukset täytyy saada illoista siirrettyä virka-ajan puitteisiin.

Kokousajankohdalla on suora vaikutus vapaa-ajan määrään ja sitä kautta työntekijän palautumiseen. Nykytottumuksella isännöitsijä tekee ensin täyden 8 tunnin työpäivän töitä ja kokoukset alkavat keskimäärin kun normaali päivä on loppunut. Paras energia on käytetty päivän aikana, mutta silti pitää jaksaa istua yli 4 tuntia ylitöitä iltakokousten muodossa. Pari pitkää kokousta työpäivän päälle ei jätä iltaan ollenkaan aikaa palautua, harrastaa tai viettää aika perheen parissa. Tähän tarvitaan muutos, on tarvittu jo pitkään, ja siinä tarvitaan niin alan liittojen kuin alan toimijoiden aktiivista tekemistä. Tässä on myös kyseessä iso haluttavuustekijä kun alalle halutaan nuoria tulijoita.

Haluaako joku ketjun lukija arvata, mihin aikaan pidettäväksi taloyhtiön hallitus ideoi pihakatselmuksen? No, kun isännöitsijä on töissä maanantaista torstaille joka päivä klo 8-20, niin "pidetään pihakatselmus PERJANTAINA klo 18:00 alkaen".

Pysähtykää oikeasti miettimään, että joku kehtaa ehdottaa naama vakavana isännöitsijätyöntekijälle, että "koska olet joka päivä (lue: maanantaista torstaille) töissä klo 8-20, niin pidetään pihakatselmus perjantaina klo 18:00". Siinä ei tosiaan ole paljon sympatiaa tai säälin tunteita isännöitsijäää kohtaan. Näköjään 200 tuntia ylitöitä kevään aikana ei ole mitään. Pidetään pihakatselmuksetkin ylitöinä! Fantastinen idea! Revitään työntekijästä vielä vähän lisää irti. Kaikkea ei olla vielä revitty, kun isännöitsijä on elossa ja ranteessa tuntuu pulssi. Tätä menoa ei tunnu enää kovin kauan. Kyllä taloyhtiön hallitus saa lopulta sen, mitä haluavat.

7

366

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Alkaako olla vähän väsynyt, kun otsikkokin meni pieleen? Kun on ollut 50 tuntia töissä tällä viikolla (on torstai), ei ihme ettei osaa edes kirjoittaa. Otsikon piti olla: Miten kokoukset saadaan työajalle? Miksi on niin itsestäänselvää, että kaikki kokoukset voidaan istua klo 18:00-20:30, vaikka isännöitsijän työaika on klo 8:00-16:00? Eihän siinä ole mitään inhimillistä, että isännöitsijä on "aina töissä". Suomessahan on 40 tuntinen työviikko.

      Missä välissä on aikaa harrastaa, levätä ja rentoutua tai viettää aikaa perheen kanssa? Ilmeisesti klo 21:30 alkaen, kun on tullut suoraan töistä kotiin.

      • Anonyymi

        Eikö meillä ollut puhetta että pidät itsestäsi hyvää huolta, delegoit ne pihakatselmoinnit ja teet sen meidän tilinpäätöksen valmiiksi.


    • Anonyymi

      Huoh...sama mies...samat jutut. Vaihda alaa ja hanki elämä.

      • Anonyymi

        En voi vaihtaa vielä alaa, kun työantajallani on "pantissa" minulle kuuluvaa rahaa. Jos nyt irtisanoudun, kaikki rahat palautuvat työnantajalleni. Tällainenkin vielä! Arvaa harmittaako?

        Aloitus sai kimmokkeen Oiva Isännöinnin työntekijän kirjoituksesta LinkeInissä. Tämä Oivan päällikkö itse kyseli, ilmeisesti perheellisenä, miksei kokouksia saada työajalle? "Taloyhtiöiden kokoukset täytyy saada illoista siirrettyä virka-ajan puitteisiin." hän kirjoittaa.

        https://www.linkedin.com/posts/jussisuomela_työn-kuormittavuus-on-isännöintialan-merkittävin-activity-7125083220349435904-_IN6

        En kai vaan kopionut aloitusta tuolta? Noloa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En voi vaihtaa vielä alaa, kun työantajallani on "pantissa" minulle kuuluvaa rahaa. Jos nyt irtisanoudun, kaikki rahat palautuvat työnantajalleni. Tällainenkin vielä! Arvaa harmittaako?

        Aloitus sai kimmokkeen Oiva Isännöinnin työntekijän kirjoituksesta LinkeInissä. Tämä Oivan päällikkö itse kyseli, ilmeisesti perheellisenä, miksei kokouksia saada työajalle? "Taloyhtiöiden kokoukset täytyy saada illoista siirrettyä virka-ajan puitteisiin." hän kirjoittaa.

        https://www.linkedin.com/posts/jussisuomela_työn-kuormittavuus-on-isännöintialan-merkittävin-activity-7125083220349435904-_IN6

        En kai vaan kopionut aloitusta tuolta? Noloa.

        Oivan isännöitsijä toteaa kirjoituksessaan, että "Taloyhtiöiden kokoukset täytyy saada illoista siirrettyä virka-ajan puitteisiin. "

        Hän on aivan oikeassa.


    • Anonyymi

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

      ❤️ Tyttö, jolla on hellä kieli ja huulet -> https://www.de4.fun/girl18370865vc

      🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

      • Anonyymi

        Kato, joku botti riehuu täällä!

        Pihakatselmus oli tosiaan PERJANTAINA. Se kesti 1,5 tuntia eli matkoineen vain rapiat 2 tuntia minun perjantai-illastani (klo 17:45-19:45).

        Siinäpä ne perjantait menisivät, kun joka perjantai-ilta katselmoitaisiin 1,5 tuntia jonkin taloyhtiön pihaa ja yhdellä isännöitisjällä kohteita hoidettavanaan 26 taloyhtiötä. Se olisi 6 kk vuodessa pihakatselmuksia joka perjantai.ilta.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      183
      1799
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      115
      949
    3. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      116
      857
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      755
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      209
      694
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      646
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      56
      631
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      21
      614
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      54
      586
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      568
    Aihe