=(

pakko kirjottaa nyt täst nyt jonnekki..ei oo pakko lukea.
mä vaan rakastan sitä tyttöä niin paljon.mä ajattelen sitä 24 tuntia vuorokaudessa, 7 päivää viikossa. viikonloppuisinkin odotan vain hänen näkemistään jälleen maanantaina, jos ei satuta olemaan samassa porukassa "keitolla" perjantaina tai lauantaina.
kavereiden mielestä tää tyttö ei ole mikään hyvän näköinen, eikä fiksukaan. itse pidän häntä kuitenkin niin mahtavana persoonana ja rakastan häntä sellaisenaan kuin on. tuntuu, että hänen kanssaan haluaisin elää tästä ikuisuuteen.
oon puhunu ittekseni usein olevinaan hänelle, esimerkiksi harjoitellut mitä sanon sinä päivänä kun kerron tunteistani hänelle. kaiken pitää mennä helposti, sillä olen ujo ihminen (tosin niin on hänkin) ja asiat voi noin vain flopahtaa jos alan kesken juttelun hermostumaan liikaa. mun piti alunperin kertoa sille asiat selviks uutena vuotena. nyt se taitaa mennä kesän alkuun, ehkä jopa juhannukseen. ollaan tällä hetkellä jopa ihan hyviä kavereita, mikä pelottaakin minua : saatan mokata kaiken, jonka jälkeen tyttö ei edes vilkaisekaan minua päin. pelottaa myös pakkien saaminen, joka tietää aika varmasti sitä, etten koskaan voi olla hänen kanssaan yhdessä. en koskaan voi suudella häntä, en koskaan voi pitää häntä rakkaudella kainalossani.
pitäis kans pyytää sitä vanhojen tansseihin ensi vuodeksi. mutta ei siitäkään taida tulla mitään sitten lopulta. sitten kattelen ku se tanssii jonkun muun jätkän kaa, mikä saa mut mustasukkaiseksi..tää mun elmä ei kyllä nyt oikeen etene.
kiitos jos jaksoit lukea tän, kirjottaminen jonnekki autto vähäsen. olkaa ihmiset onnellisia jos teillä on, tai edes on ollut joku elämänne jossain vaiheessa. (itselläni ei ole ollut ketään). rakastakaa toisianne.
8303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

mee puhuu sille mitää ku oot keitois... se ei välttämättä ota sua silloin tosissaa. nähkää jossain ihan muuten vaa, jutelkaa, tutustukaa... Onnea yritykselle!

Äänestä

Paitsi et mä en harjotellu miten sanoa sen sille. Mä sanoin sen vaa sille. Ennen me oltii kavereit, mut nyt me ollaa ehkä hieman paremmat kaverukset, se nimittäin tykkää itekki must jonku verran, MUTTA se on ihastunu yhtee toisee. Silti on mukavaa ainaki olla kavereita. Luulen etten ikinä pääse olemaan hänen kanssan yhdessä. Olen tosin tanssinut hänen kanssaan, mutta se ei ole sama. Minulla ei ole hienoa kartanoa, urheiluautoa, eikä miljoonaa euroa, mutta elämäni olisi täydellistä jos saisin häneltä edes hieman vastarakkautta. I can´t help falling in love...

Äänestä

Mun ihan pakko sanoo mun mielipide tohon sun juttuun.. sä tosiaan pidät siitä likasta.. Niin miks sä et voi niinkuin vai vihkaa mennä sen kuokse ja sanoo sille mitä sä ajattelet oot jo kumminkin sen veran vanha että ei saisi olla ujo.. Siinä on se että jos sanot suoraan saat sen likan mutta jos odotat niin se likka voi mennä ja jos se ei oo suosittu niin sä ihan varmasti saat sen..

Äänestä
  • ...että ei asia oo niin et jos menee sanoo suoraa niin tytön saa itellee...

    Äänestä

  • Se riippu tytöstä.

    Äänestä

  • Toivoton kirjoitti:

    Se riippu tytöstä.

    Uskomatonta mutta mulla on sama juttu. mä oon kans rakastunut mun luokkalaiseen tyttöön ja haluisin elää sen kanssa elämän loppuun asti.
    me puhutaan kyl joka päivä ja kaikkee.... se tyttö on varmaan ainut asia joka jaksaa pitää mut koulussa siis sen tytön pelkkä näkeminen....
    aina kivaa vikonlopun jälkeen nähdä sitä taas

    Äänestä

Täytyy tässä sanoa sulle et perkele tee jotain älä katso vierestä, koska silloin kun se menee ohi niin **tuttaa voi luvata sen.

Mutta ei pitäisi olla niin vaikeaa, koska kuten sinä sanoit OOTTE YSTÄVIÄ joten sä voi mennä juttelee sille ihan normaalisti. Ja pyytää vaikka ulos, sanoo että oon mukava, pidä sua kauniina imartele. *älä kumminkaan liioittele*

Ja no yhdyn näihin että älä mee kännis selittää mitään.. mutta meet vaan rohkeesti puhumaan Ystävällesi.

Sulla on helpompi tilanne tavallaan kun tunnette toisenne ajattele jos pitäisi mennä puhumaan tytölle jota et tunne mutta ihannoisit valtavasti.

Mutta voimia sulle kyllä sä jotain keksi.. toivottavasti sinä saat hänet..Onnea..

Äänestä

mäkin ajattelin vähän purkaa sydäntäni..jos se vaikka auttaisi....vielä muutama viikko sitten minulla oli oma kulta jota mä rakastin päivä päivältä enemmän.mulla ei oo ikinä ollu yhtä ihanaa miestä kun tommi oli!mä en pystyny olemaan erossa siitä hetkeekään eikä sekään musta.vihdoinkin musta tuntui että olin jollekin jotain tärkeetä ja että mulla oli kaikki hyvin.sitten se kaikki vietiin multa noin vain.muistan koko elämäni sen hetken kun ystäväni soitti mulle ja sanoi ne sanat jonka takia elämäni ei koskaan tule olemaan samanlaista kuin ennen.mä en tienny mitä mä oisin tehnyt kun korvissani kaikui "tommi on nyt kuollut!"mä vaan itkin sen jälkeen monta päivää.menin ihan sekasin.tuntui kuin kaikki olisi menetetty.sitten vähän alkoi jo helpottaa mutta kun perjantaina istuin siellä hautajaisissa ja kävin katsomassa tommia kaikki alkaa taas uudestaan.mielessä pyörii koko ajan että mitä mä teen ilman tommia.mä en voi enää ikinä koskettaa sitä enkä sanoo et rakastan sitä...mä vaan haluun sen takasin.haluisin ees koskettaa sitä.haluisin vaan tuntea sen hengityksen mun iholla ja sydämen sykkeen vartaloani vasten..haluun vaan halata sitä!mä en uskalla enää rakastua etten mä taas menetä jotain mulle tärkeetä.mä en kestäis enää sitä!mulla valuu nyttenkin kyyneleet pitkin poskia joten kiitos kun jaksoit lukea..en jaksa enää kirjottaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


m85 kirjoitti:

pakko kirjottaa nyt täst nyt jonnekki..ei oo pakko lukea.
mä vaan rakastan sitä tyttöä niin paljon.mä ajattelen sitä 24 tuntia vuorokaudessa, 7 päivää viikossa. viikonloppuisinkin odotan vain hänen näkemistään jälleen maanantaina, jos ei satuta olemaan samassa porukassa "keitolla" perjantaina tai lauantaina.
kavereiden mielestä tää tyttö ei ole mikään hyvän näköinen, eikä fiksukaan. itse pidän häntä kuitenkin niin mahtavana persoonana ja rakastan häntä sellaisenaan kuin on. tuntuu, että hänen kanssaan haluaisin elää tästä ikuisuuteen.
oon puhunu ittekseni usein olevinaan hänelle, esimerkiksi harjoitellut mitä sanon sinä päivänä kun kerron tunteistani hänelle. kaiken pitää mennä helposti, sillä olen ujo ihminen (tosin niin on hänkin) ja asiat voi noin vain flopahtaa jos alan kesken juttelun hermostumaan liikaa. mun piti alunperin kertoa sille asiat selviks uutena vuotena. nyt se taitaa mennä kesän alkuun, ehkä jopa juhannukseen. ollaan tällä hetkellä jopa ihan hyviä kavereita, mikä pelottaakin minua : saatan mokata kaiken, jonka jälkeen tyttö ei edes vilkaisekaan minua päin. pelottaa myös pakkien saaminen, joka tietää aika varmasti sitä, etten koskaan voi olla hänen kanssaan yhdessä. en koskaan voi suudella häntä, en koskaan voi pitää häntä rakkaudella kainalossani.
pitäis kans pyytää sitä vanhojen tansseihin ensi vuodeksi. mutta ei siitäkään taida tulla mitään sitten lopulta. sitten kattelen ku se tanssii jonkun muun jätkän kaa, mikä saa mut mustasukkaiseksi..tää mun elmä ei kyllä nyt oikeen etene.
kiitos jos jaksoit lukea tän, kirjottaminen jonnekki autto vähäsen. olkaa ihmiset onnellisia jos teillä on, tai edes on ollut joku elämänne jossain vaiheessa. (itselläni ei ole ollut ketään). rakastakaa toisianne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu