UUSI SUURI VASEMMISTOPUOLUE SUUNNITTEILLA? Nimikin jo olemassa - Vimarit !

Kulissien takaa on vuotanut, että Suomeen ollaan suunnittelemassa uutta suurta puolueryhmittymää, johon mukaan tulisivat Vihreät, vasemmistoliitto ja demarit. Nimikin tälle syntyessään Suomen suurimmalle puolueelle on jo keksitty. Se olisi Vimarit rp. Nimessä yhdistyvät vihreät, Marinin aikainen demarit ja kyllä siitä voi erottaa myös vasemmiston.
Tiettävästi myös Keskustaa on kosiskeltu mukaan mutta sen vaatimus siitä, että uuden ryhmittymän nimessä tulisi keskusta näkymään selvästi ei ole innostanut. Keskusta on ehdottanut mahdolliselle uudelle koalitiolle nimeksi KEPULIT ja tämä ei ole käynyt ennen kaikkea demareille koska pelätään, että se tuo muistot mieleen kuuluisasta vappusatasesta.
27327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Tämän populan puheenjohtajaksi tulee valita ehdottomasti Silja Keränen Kajaanista ja ykkösvarapj:ksi Merja Kyllönen. Toiseksi varapj:ksi voisi olla hyvä valinta kokenut Raimo Piirainen.

Äänestä
  • 🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

    🍒 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://www.ero4.fun/hot2024

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

Kes kusta on jo lähes virallistanut uuden nimen, - VasemmistoKEPU ry.

Äänestä
  • "

    - - siis Vimarit olisi lyhenne ?

    - eli - Vihdoin Marinin Rippeet Riisuttiin ry.

    "

    Äänestä

Ottakaa tähän porukkaan mukaan Ruotsalaisesta Kansanpuolueesta tuo Eva Biaudet.

Äänestä

VASKUSTA olisi oikea nimi😁

Äänestä
  • VasKusta Hurlumhei puolue 😁

    Äänestä

  • VASKUSTA- puolueessa on jatkuvat lespo bileet ja Amazing race käynnissä. Ei huolta huomisesta!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    VASKUSTA- puolueessa on jatkuvat lespo bileet ja Amazing race käynnissä. Ei huolta huomisesta!

    Olen kuullut sellaista että Perussuomalaiset ovat perustamassa sisarpuoluetta. Puheenjohtajaksi meinataan joko ulos potkittua Hakkaraista, tai houkutella takaisin Turtiainen. Hakkaraista meinataan rahastonhoitajaksi koska hän osaa parhaiten verojen kierron.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Olen kuullut sellaista että Perussuomalaiset ovat perustamassa sisarpuoluetta. Puheenjohtajaksi meinataan joko ulos potkittua Hakkaraista, tai houkutella takaisin Turtiainen. Hakkaraista meinataan rahastonhoitajaksi koska hän osaa parhaiten verojen kierron.

    Perussuomalaiset on yhtenäinen puolue ja Hakkarainen palaa ministeriksi menstyksekkäältä europarlamentaarikon uralta.

    Turtiainen on kuin Sanna - sitä ei kaipaa kukaan.

    Äänestä

Hipit olisi osuvampi nimi.

Äänestä
  • Ei sitä Sannaa pelkää muut kuin Persut. Sanna tulee vielä politiikkaan mukaan, niin että vaviskaa Persu.

    Äänestä

Eikö tämän uuden yhdistyvän vasemmiston nimeksi voisi ottaa VASEMMISTO TUNARIT RP. ???

Äänestä
  • persujen tulee vaihtaa puolueensa nimeksi KP eli könsä pökäleet

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    persujen tulee vaihtaa puolueensa nimeksi KP eli könsä pökäleet

    pökkelö puolue on sopiva nimi persuille, puheen johtaja Riikka tena muori petturi.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    pökkelö puolue on sopiva nimi persuille, puheen johtaja Riikka tena muori petturi.

    Mitä yhteistä on huusilla ja persuilla?

    Äänestä

Kyllä perussuomalaiset on mahtava puolue - se on duunarien puolue ilman sosialismin tavoitetta puhumattakaan kommunismista.

Äänestä
  • Kyllä.

    Me ei enää äänestetä koskaan näitä hulttio- ja hurlumhei puolueita ja kieroilijoita vaan PERSUJA.

    Äänestä

Olen kuullut että perssuomaloiset vaihtavat puolueen nimeksi "Takinkääntäjien sakki" pitääkö paikkansa?

Äänestä
  • Ei pidä paikkaansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Ei pidä paikkaansa.

    Kyllä pesut on päättäneet kannatuksen romahtamisen vuoksi nimetä puoleen:Suomen Takinkääntäjien Puolue.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Kyllä pesut on päättäneet kannatuksen romahtamisen vuoksi nimetä puoleen:Suomen Takinkääntäjien Puolue.

    KEPU JA SDP SANNA PETTÄÄ AINA

    Äänestä

Vasemmistoliitto käy hätäpäissään ministeri Kaisa Juuson kimppuun. Turhaa vasurit enää rimpuilette, peli on pelattu - sosialismi ja kommunismi eivät enää nykymaailmassa vedä.

Äänestä
  • Ei onnistu kommarien kieroilu 😁

    Äänestä

  • Täysi törppöhän tuo Juuso on jos ei tiedä oman hallitusalansa 100 miljoonan leikkauksista, eikä tiedä paljon muusakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Täysi törppöhän tuo Juuso on jos ei tiedä oman hallitusalansa 100 miljoonan leikkauksista, eikä tiedä paljon muusakaan.

    Perussuomalaiset on suurin duunaripuolue ja Juuso on asiantuntija alallaan.

    Äänestä

Ja uusi oikeistopuolue, eli SIVARIT.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kulissien takaa on vuotanut, että Suomeen ollaan suunnittelemassa uutta suurta puolueryhmittymää, johon mukaan tulisivat Vihreät, vasemmistoliitto ja demarit. Nimikin tälle syntyessään Suomen suurimmalle puolueelle on jo keksitty. Se olisi Vimarit rp. Nimessä yhdistyvät vihreät, Marinin aikainen demarit ja kyllä siitä voi erottaa myös vasemmiston.
Tiettävästi myös Keskustaa on kosiskeltu mukaan mutta sen vaatimus siitä, että uuden ryhmittymän nimessä tulisi keskusta näkymään selvästi ei ole innostanut. Keskusta on ehdottanut mahdolliselle uudelle koalitiolle nimeksi KEPULIT ja tämä ei ole käynyt ennen kaikkea demareille koska pelätään, että se tuo muistot mieleen kuuluisasta vappusatasesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu