Kepun puheenjohtaksi Kanki-Kaikkonen?

Rehti kepulainen:

Vaalirahakohu

Syksyllä 2009 Kaikkonen sai osansa vaalirahakohusta. Tuolloin kävi ilmi, että Nuorisosäätiö, jonka hallituksen puheenjohtaja Kaikkonen oli ollut vuodesta 2003, oli jakanut vaalitukirahaa Kaikkoselle kunta-, eduskunta- ja europarlamenttivaaleissa. Lisäksi se oli rahoittanut muun muassa Matti Vanhasen presidentinvaalikampanjaa. Kaikkonen jätti puheenjohtajan paikkansa vaalirahakohun vuoksi ja jäi tämän jälkeen Nuorisosäätiön hallituksen jäseneksi.

Syyttäjä vaati Kaikkoselle vankeutta 16. tammikuuta 2012 alkaneessa Nuorisosäätiön lahjuksia käsittelevässä oikeudenkäynnissä. Tammikuussa 2013 Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Kaikkosen viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen luottamusaseman väärinkäytöstä. Kaikkonen ei valittanut tuomiostaan, vaikka piti saamaansa tuomiota liian kovana.

35

333

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näköjään huijari Polvinen ei pärjää rötöksillään lähellekkään Kanki -Kaikkoselle?
      Huijari Polvisen pitää rötöstellä enemmän, että muistetaan 15-vuoden kuluttua.

      • Anonyymi

        Polvinen härnäsi akkaansa ja jätti ruokot maksamatta eli teki pahaa ihmisille.
        Kaikkonen teki ihmisille hyvää, mutta lain vastaisesti.
        Onhan noilla iso ero.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Polvinen härnäsi akkaansa ja jätti ruokot maksamatta eli teki pahaa ihmisille.
        Kaikkonen teki ihmisille hyvää, mutta lain vastaisesti.
        Onhan noilla iso ero.

        Noin siinä todella kävi.

    • Anonyymi

      Kaikenlainen rötöstely ja korruptio on kepulaisuuden ydintä.

      • Anonyymi

        Kunnon persun täytyy olla jonkun sortin rötöstelijä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnon persun täytyy olla jonkun sortin rötöstelijä.

        Oikeusministeri Leena Meri (persu) on tuomittu maksuvälinepetoksesta. Varasti kaverinsa luottokortin ja osteli tavaroita. Muistaakseni myös rattijuopumustuomio.
        Antti Rinteellä 2 rikostuomiota.
        Ilkka Kanervalle järjestettiin syntymäpäivät vaalirahoittajien toimesta. Rahaa paloi noin 50 000 euroa, ei tuomiota.
        Kaikkonen ei varmasti ole ainoa henkilö Suomessa, jonka olisi voinut tuomita vaaliraha-asioissa. Nuorisosäätiö perustettiin alunperin auttamaan keskustalaisia nuoria poliitikkoja urallaan. Kaikkonen nyt vaan piti saada tuomittua, kun on keskustalainen kun media oli jauhanut asiasta vuosikausia.
        Rkp saa kaikki rahansa säätiöiltä.

        Kepu pettää aina ja hyväveli korruptio on täyttä kepulaisuutta.

        Onneksi Kepu on auringonlaskun puolue jolla ei ole tolkun Suomessa tulevaisuutta.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepu ei myöskään ole saanut tukea natsimielliseltä Suomen Sisulta, jotkut porukat ovat, ketkä?

        Luultavasti jotkut isänmaalliset suomalaiset, joille Suomen etu on etusijalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luultavasti jotkut isänmaalliset suomalaiset, joille Suomen etu on etusijalla.

        Suomen sisu on laillinen ja asiallinen yhdistys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen sisu on laillinen ja asiallinen yhdistys.

        Suomen sisu voisi käydä peruskouluissa esittelemässä toimintaansa ja aatemaailmaa jos kerran SETA saa näin tehdä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen sisu on laillinen ja asiallinen yhdistys.

        Miksi eivät julkisuudessa kerro toiminnastaan?
        Yleisiä tilaisuuksia voisivat järjestää ja kertoa kuinka suomen etu on heillä aina mielessä.
        Millaisen vastaanoton lie saisivat kun järjestäjien käsivarsissa hakaristi nauhat?

      • Anonyymi

        Eikös se göran korottanut matin valtakunnankansleriksi.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi eivät julkisuudessa kerro toiminnastaan?
        Yleisiä tilaisuuksia voisivat järjestää ja kertoa kuinka suomen etu on heillä aina mielessä.
        Millaisen vastaanoton lie saisivat kun järjestäjien käsivarsissa hakaristi nauhat?

        https://www.suomensisu.fi/periaatteet/suomen-sisun-peruskirja/
        Tosa sulle faktaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikähän rooli tällä Suomi-Nl-seuralla on. Sen johdossa on aina ollut kepulien poikia ja tyttöjä?

        Rooli: lakkautettu 1991

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepu pettää aina ja hyväveli korruptio on täyttä kepulaisuutta.

        Onneksi Kepu on auringonlaskun puolue jolla ei ole tolkun Suomessa tulevaisuutta.

        Riikka vetää irvistellen persut tuhoon tenat vain isonee.

    • Anonyymi

      Kepu on puolueena saanut maataloustukia.

      Puhun niin totta kuin osaan sanoi Jäätteenmäki.

      Kepun Juhantalo pyrki koplaamaan valtion asioiden hoidon ja omien raha asioiden hoidon.

      • Anonyymi

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Muutamia vuosia sitten kepulaiset pitivät Sipilää erittäin hyvänä puheenjohtajana.
      Sipilä aikana kepun kannatus tippui 21 prosentista 13 prosenttiin.

      • Anonyymi

        Muutama vuosi sitten persut pitivät Soinia messiaana mutta miten kävikään?
        Lähtikö puolet istuvista edustajista vai enemmän?

      • Anonyymi

        Kyllä kyllä Sipilä oli hyvämies,mutta tuo akkojen mukaan lähteminen.woke glopaalia ym
        sontaan.!
        Ja pieni kieroilu Soinin kaa.,,,miinusta!.,,,yritti tuhota PS..n

        Kepu teki sen ihan itse.

        Sipilän ihmeen eli Terrafamen toinen omistaja tekee bisneksiä Venäjällä:

        https://yle.fi/a/74-20084660

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muutama vuosi sitten persut pitivät Soinia messiaana mutta miten kävikään?
        Lähtikö puolet istuvista edustajista vai enemmän?

        Selkärangattomat lähti Soinin hillotolpan mukana ja seuraavissa vaaleissa tuli sama määrä parempia tilalle.

        Perussuomalaiset on Suomen suurin duunaripuolue ja KEPU on pienpuolue 😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sipilän ihmeen eli Terrafamen toinen omistaja tekee bisneksiä Venäjällä:

        https://yle.fi/a/74-20084660

        mikäpäs siinä, kun sille ei ole mitään estettä. Ostavat nikkeliä, joka sitten ammutaan luoteina takas. Se on sitä bilateraalista kauppaa.

    • Anonyymi

      Soini on karkki mies.isot pojat vähän jekutti!

      Nyt Soini kelpaa YLE,,lle kun haukkuu PERUSSUOMALAISIA!

    • Anonyymi

      On siinä tosiaankin rehti mies, kiero kuin kiemurteleva onkimato, tuomion saanut rikollinen. En kannata rosvoa.

      • Anonyymi

        Vain moottoripyörä puuttuu sanoisi joku

    • Anonyymi

      Joo, mut se ei värjää viiksiään toisin kun sinä

    • Anonyymi

      Kepu on kieroilijoiden ja koplaajien puolue jonka kannatus laskee laskemistaan.

      MET äänestetään perussuomalaisia!

      • Anonyymi

        Sen voi sanoa ettei kepua enää jatkossa äänestetä. Se on sitten eri juttu ketä sitten äänestetään.

    • Anonyymi

      Missä Kurvinen piilottelee?

      • Anonyymi

        Kurvinen hyvin ansiokkaasti tuo ilmi mitä typeryyksiä persut on viimeaikoina tehneet.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3553
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2399
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      35
      2228
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      1997
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1552
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1429
    7. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      127
      1282
    8. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      259
      1230
    9. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      13
      1209
    10. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1205
    Aihe