Makuu/ työhuoneen väritys. Täydennystä?

Me muutimme juuri uuteen asuntoon, ja olen sisustanut uuden yhdistetyn työ- ja makuuhuoneen itse. Nyt kaipaisin kuitenkin jonkun mielipidettä huoneen värimaailmasta. En sitten pidä siitä perus-beige-tyylistä, vaan dramaattisuutta saa olla. Eli ei mitään hempeily- tai pehmennys-ideoita. Ikää löytyy alle 20 ja se tulisi myöskin ottaa huomioon. Huone on seuraavanlainen:

Seinät:
Valkoiset. Seinillä on muutama musta hylly, joilla säilytän mm. kirjoja. Tauluja ei ole, mutta yksi suuri juliste lempibändistäni. En tahdo kuitenkaan tapetoida seiniäni julisteilla.

Katto ja lattiat:
Vaaleaa puuta. Lattia on laminaattia ja katto koivua, joka on lakattu valkoisella läpikuultavalla lakalla. Omistan tummanpunaisen maton, mutta se ei ole käytössä tällä hetkellä. Kattovalaisin on melko huomiotaherättämätön.

Huonekalut:

Sänky on vaaleaa puuta, mutta se ei juurikaan näy, sillä sänkyä peittää tumman/viininpunainen päiväpeitto. Vaatekaappi on keskiruskeaa puuta. Ei tummaa, muttei vaaleaakaan, Kirjoituspöytä on suunnilleen samaa sävyä kaapin kanssa ja siinä on metallin väriset jalat. Pöydän alla on musta irtolaatikosto. Lisäksi huoneesta löytyy harmaa tv-taso, joka sopii television ja stereoiden kanssa hyvin yhteen värityksensä vuoksi.

Muuta:

Verhot ovat samaa punaista sävyä päiväpeitteen kanssa ja niiden "alla" ovat liilat valoverhot.
Huoneessa on myös lattiavalaisin. Se on 120cm korkea ja varjostin, joka peittää koko valaisimen on tehty valkoisesta paperista. Se luo huoneeseen tunnelmaa, eli ei ole mikään ns. hyötylamppu. Työpöydän lampussa on valkoinen varjostin ja metallinen jalka.
Melko "perusmallia". Huoneessa on myöskin tummansininen sähkökitarani ja sen musta vahvistin. Kitaran väri ei sovi sisustukseen, mutta sen on oltava esillä. En jaksa aina kaivaa sitä kotelosta, kun soitan sitä. Ainoa epäkohta, jota en aio muuttaa.

Muuta mainittavaa ei ole ja haluaisinkin kuulla teidän mielipiteitänne. En ole kenenkään kanssa tätä suunnitellut ja itse en ole ammattilainen, joten muutosvinkit ovat tervetulleita. Kysyisin samalla, että mistä saisi mustia pimennysverhoja, sillä en saa nukuttua, jos ulkona on valoisaa. Kiitos jo etukäteen!
2302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tykkäät ilmeisesti punaiseseta? Kannattaisi ehkä maalata yksi seinä punaiseksi (ei ikkunaseinää), mutta silloin huoneessa tulisi olla tarpeeksi valkoista, ettei siitä tule liian tunkkainen. Esim. päiväpeitto menisi vaihtoon. Myös oranssi voisi olla kiva väri seinään ja sillä voisi maalata parikin seinää. Sitten kävi mielessä, että yhden seinän voisi maalata harmaaksikin, mikä ois ihan kiva kontrasti punaiselle - lilat valoverhot voisi sitten vaihtaa kanssa harmaiksi. Mulle siis tuli vaan mieleen seinien maalailua. Vinkkinä voisin antaa Tikkurilan nettisivuston, missä kerrotaan väreistä sisustuksessa.

http://www.tikkurila.fi/kotimaalarit/index.jsp?cid=varit_sisustuksessa&hid=01.01.06

Äänestä

sitä verhoo

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miss_Casanova kirjoitti:

Me muutimme juuri uuteen asuntoon, ja olen sisustanut uuden yhdistetyn työ- ja makuuhuoneen itse. Nyt kaipaisin kuitenkin jonkun mielipidettä huoneen värimaailmasta. En sitten pidä siitä perus-beige-tyylistä, vaan dramaattisuutta saa olla. Eli ei mitään hempeily- tai pehmennys-ideoita. Ikää löytyy alle 20 ja se tulisi myöskin ottaa huomioon. Huone on seuraavanlainen:

Seinät:
Valkoiset. Seinillä on muutama musta hylly, joilla säilytän mm. kirjoja. Tauluja ei ole, mutta yksi suuri juliste lempibändistäni. En tahdo kuitenkaan tapetoida seiniäni julisteilla.

Katto ja lattiat:
Vaaleaa puuta. Lattia on laminaattia ja katto koivua, joka on lakattu valkoisella läpikuultavalla lakalla. Omistan tummanpunaisen maton, mutta se ei ole käytössä tällä hetkellä. Kattovalaisin on melko huomiotaherättämätön.

Huonekalut:

Sänky on vaaleaa puuta, mutta se ei juurikaan näy, sillä sänkyä peittää tumman/viininpunainen päiväpeitto. Vaatekaappi on keskiruskeaa puuta. Ei tummaa, muttei vaaleaakaan, Kirjoituspöytä on suunnilleen samaa sävyä kaapin kanssa ja siinä on metallin väriset jalat. Pöydän alla on musta irtolaatikosto. Lisäksi huoneesta löytyy harmaa tv-taso, joka sopii television ja stereoiden kanssa hyvin yhteen värityksensä vuoksi.

Muuta:

Verhot ovat samaa punaista sävyä päiväpeitteen kanssa ja niiden "alla" ovat liilat valoverhot.
Huoneessa on myös lattiavalaisin. Se on 120cm korkea ja varjostin, joka peittää koko valaisimen on tehty valkoisesta paperista. Se luo huoneeseen tunnelmaa, eli ei ole mikään ns. hyötylamppu. Työpöydän lampussa on valkoinen varjostin ja metallinen jalka.
Melko "perusmallia". Huoneessa on myöskin tummansininen sähkökitarani ja sen musta vahvistin. Kitaran väri ei sovi sisustukseen, mutta sen on oltava esillä. En jaksa aina kaivaa sitä kotelosta, kun soitan sitä. Ainoa epäkohta, jota en aio muuttaa.

Muuta mainittavaa ei ole ja haluaisinkin kuulla teidän mielipiteitänne. En ole kenenkään kanssa tätä suunnitellut ja itse en ole ammattilainen, joten muutosvinkit ovat tervetulleita. Kysyisin samalla, että mistä saisi mustia pimennysverhoja, sillä en saa nukuttua, jos ulkona on valoisaa. Kiitos jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu