Jätelain muutos velvoittaa suurta osaa talouksista erottelemaan maatuvan jätteen muista jätteistä

Anonyymi-ap

https://www.iltalehti.fi/piha/a/976367b2-805c-440e-8193-eeac1c1e30b3

Olen jo pitkään ihmetellyt, eivätkö biojätteen keräilyn intoilijat tiedä mitään biologiasta, ruoan sisältämistä entsyymeistä. Kun biojätteen seassa on entsyymejä, ne hajottavat kuivaa jätettä vesilitkuksi.

Tänne päin on jaettu ilmaiseksi jätehuoltoyhtiön lehteä. Vuosien varrella siellä on neuvottu mm. että biojätteen sekaan ei saa panna nestettä, biojäte säilyy kuivana kun se pakataan paperipussiin, jne. Muistaakseni viime vuonna lehdessä esitettiin, että jonkinlaiset tarkastajat tai partiot ovat syynäämässä tiettyjen taloyhtiöiden sekajätteet, ettei sekaan ole pantu biojätettä.

Oli lyhyt kausi joskus vuosia sitten, että kokeilin biojätteen lajittelua. Ensin paperipusseissa, jotta hajoilivat kastuessaan entsyymiliemistä. Sitten kokeilin maatuvaa muovipussia, jota kaupassa myytiin biojätteen säilytykseen. Muovipussi venyi ja vanui, kun kuljetin jätettä, ja lopulta repesi. Jäteastiassa oli yleensä aikamoiset lätäköt, ilmeisesti entsyymien vaikutuksesta syntynyttä liemisotkua.

Lakkasin lajittelemasta biojätteen erilleen, ja laitoin sen muovirasioihin sekajätepusseihin. Umpinaisissa rasioissa saattaa tietysti muhia melkoinen homepommi, kunnes jäte palaa jätteenpolttolaitoksella. Jos ymmärtävät polttaa tarpeeksi kuumassa, että neste höyrähtää ja haihtuu pois. Mutta en aio asuinhuoneistosta väkisin tehdä jotain homesirkusta, jossa säilytellään kaikki mahdolliset homeet ja entsyymit avonaisissa astioissa.

Jos sekajätteen säilytyksen haluttaisiin toimivan ulkona, pitäisi olla hyvä ilmanvaihto kuin käymissammiossa, ja alhaalla pitäisi olla suodin, jonka kautta neste valuu pois.

7

184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nämä erottelemiset on poliittisia hankkeita. Eli toisinsanoen ketään ei kiinnosta onko järkeä tai toimiiko ne.

      • Anonyymi

        Yksi asia jota en ymmärrä, on mehupurkkien varustaminen muovikorkeilla. Ilman näitä korkkeja purkit olisivat kartonkijätettä. Purkissa saattaa lukea ohje, että irrota korkki, ja lajittele purkki kartonkijätteeseen. Kuitenkin korkin vastakappale, joka purkkiin jää kiinni, on edelleen muovia sekin, vaikka korkki irrotettaisiin. Joissakin purkeissa korkki on kiinnitetty tähän vastakappeleeseen muovilenkillä, jonka katkaisuun tarvittaisiin ehkä hohtimet tai puutarhasakset. Olisiko ohjeessa pitänyt sitten sanoa, että kaivele puukolla korkin vastakappale irti purkista, jotta kaikki muovi poistuu, ja purkista tulee aidosti kartonkijätettä.

        Eikö kartonkisten mehupurkkien sisäpinta ole yleensä foliota, eli metallia. Miten tällainen sitten sopii kartonkijätteeseen. Pitäisikö purkissa olla ohje, leikkaa purkki auki levyksi, ja höylää folio irti kartongista.

        En ymmärrä, miksi ylipäätään ollenkaan on otettu tavaksi valmistajien tuputtaa muovikorkkeja kartonkisiin maitopurkkeihin, mehupurkkeihin, jugurttipurkkeihin, jne. Entisaikaan ei tarvittu mitään hevonv... tarpeetonta muovikorkkia esim. mehupurkkiin ollenkaan. Esim. jos ostin Valion valmistamaa rypälemehua litran kartonkipurkin, ei siinä ollut mitään muovikorkkia, ja hyvin toimi silti. Mistä on tullut tämä villitys, että tuputetaan turhia muovikorkkeja kartongin sekaan, ikäänkuin kierrätykseen tehtäisiin väkisin tarpeetonta vaikeutta, jota siinä ei tarvitsisi olla.

        Onko kierrätys pelkkää petosta, jossa poliitikot ja yritykset teeskentelevät tavalliselle kansalle, että asioista huolehditaan, ja ilmastonmuutos estetään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keräyskartonki menee paalattuna kartonkitehtaalle, missä kartonkikuitu ja muovi- ja alumiinipinnoitteet erotellaan toisistaan. Alumiini kierrätetään ja muovipinnoite hyödynnetään energiana. Kierrätyskartongin kuidusta tehdään aaltopahvin raaka-aineita, pakkauskartonkia, erikoispapereita, wc- ja talouspaperihylsyjä.

        Kartonkikuidun kierrätys vähentää uuden puun kaatotarvetta, mikä on tietysti hyvä asia.

        Toisaalta kierrätyksessä voidaan mennä ylikin. Oman täysin subjektiivisen kokemukseni perusteella esim. kauppojen kierrätysmuoviset ostoskassit haisevat ja hajoavat helpommin/ nopeammin kuin uudesta muovista tehdyt. Samoin vaatteissa yleistynyt kierrätyspuuvilla on luultavasti lyhyempikuituista ja hauraampaa kuin tuore puuvilla, koska vaatteet eivät kestä niin kuin ennen.

        Kierrätyskartongissakin sekaan pitää kai aina laittaa tietty määrä uutta puukuitua, mutta riittääkö se varmistamaan ettei laatu koko ajan laske? Ehkä prosessi on optimoitu niin, että kun vanhan kuidun laatu menee jo liian huonoksi, niin se pystytään jotenkin erottelemaan pois tai sen määrä koko massasta on jo niin vähäinen ettei sillä ole merkitystä.

        Onko tuossa kuitujen kierrätyksessä ongelmana kuitujen lyheneminen, eli että kierrätettävä kuitu on leikkautunut lyhyemmäksi kuin alkuperäinen, vaikka paperin tai langan valmistuksessa tarvittaisiin kuituihin pituutta?

        No näin minä olen ymmärtänyt, tosin kuidusta ja käyttökohteesta riippuen en tiedä onko se mikään ongelma vielä ensimmäisellä kierrätyksellä.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9479
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      392
      4017
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2825
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      87
      2790
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2554
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      178
      2538
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1803
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1632
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1590
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1403
    Aihe