Ruoskista ja vahingoittamisesta...

Anoriel

Eli siis, olen nyt tutkinut wiccaa jo reilun vuoden (myönnetään, olen alaikäinen)ja tiedän siis jo perusasiat, ja ehkä enemmänkin. Mutta yksi asia on jäänyt mietityttämään, kun olen monestakin eri paikasta lukenut, että ruoska saattaa kuulua wiccalaisen rituaalivälineisiin, mutta missään ei ole tarkemmin kerrottu mihin ruoskaa sitten oikein käytetään? Että jos suinkin te vanhemmat ja oppineemmat voisitte valaista minua tässä asiassa. (ja ei, kyse ei ole siitä, että pelkäisin wiccasta paljastuvan joitakin ikäviä "tapoja" en vain ole tätä tietoa mistään vielä löytänyt)
Ja sitten toinen vähän ikävämpi asia, eli se, että wiccaan tutustuttuani ja sitä opiskeltuani olen pyrkinyt noudattamaan "tee mitä tahdot mutta älä vahingoita" -ohjetta mahdollisimman tarkkaan. Mutta nyt keväällä aloin voida henkisesti pahoin, ja kun tuntui tarpeeksi pahalta, sorruin viiltelelyyn -tuohon muodikkaaseen ja "hyväksi" havaittuun "apuun". Nyt kadun tekojani, ja olen (toivottavasti) päässyt irti viiltelystä. Ja nyt haluaisin mielipiteitä/ neuvoja, voinko vielä "korjata" tilanteen ja viiltelyistäni huolimatta vielä joskus vihkiytyä wiccaksi? (kun/jos tämä uskonto nyt oikealta vielä parin vuoden kuluttua tuntuu)En epäröisi tätä ollenkaan siinä tapauksessa, jos olisin ENNEN wiccaan tutustumistani viillellyt, mutta koska tein sen wiccaan tutustumiseni JÄLKEEN, ja siis tiesin jo että wicca kieltää vahingoittamisen, ja olin tavallaan mielessäni jo sitoutunut noudattamaankin tätä ohjetta... niin...

Ja nyt sitten toivon, että olen tehnyt itseni ymmärretyksi, ja jään odottamaan vastauksianne. Hyvää kesää kaikille! =)

15

4154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -May.May-

      Ensimmäiseen kysymykseesi: En ole koskaan käyttänyt ruoskaa rituaaleissani, enkä sellaista omista. Sitä mitä joku wicca moisella tekisi niin.. hmh.. ehkä vastaus kuuluu jollekkin toiselle palstalle. *virnuilee*

      Mutta tämä viiltely asia, olet ilmeisesti tajunnut, ettei viiltely tee oloasi ollenkaan sen paremmaksi, ehkä jopa päin vastoin. Mikä on erittäin hieno asia. Ja vaikka kuinka mieleni tekisi nyt hiukkasen saarnata asiasta, jätän sen tekemättä.
      Kaikki me teemme virheitä ja satutamme itseämme ja toisiamme jos emme fyysisesti niin ainakin henkisesti. Joskus se on tarkoituksellista, joskus taas emme edes huomaa tehneemme niin. Ehkä sinun oli tarkoitus oppia jotain tuon kokemuksen kautta? En ala sinua siitä tuomitsemaan, elämä itsessään näyttää kyllä mitä tulet siitä hyötymään/kärsimään.
      Älä turhaa itseäsi siitä enää soimaa. Pääasia on, että olet ymmärtänyt viiltelemisen olevan jotain ihan muuta, kuin ratkaisu ongelmiin.

    • babe

      Wiccaan tutustuneena tunnet varmaan sitten jo eron eklektisen ja traditionaalisen wiccan välillä? Jollet, jatka tutkimuksia.

      Gardner esittää jossain nettijulkisessa BoSissaan tapoja muuttaa tajunnan tilaa. Niitä on monia ja kevyt ruoskinta kuulunee tälle listalle ja vastaa noin suunnilleen meikäläistä vastomista/vihtomista, mene tiedä, kun en ole itse kokeillut. Tarkoitus siis ei ole vahingoittaa ketään.

      Itse en ole törmännyt eklektisissä wiccarituaaleissa koskaan mihinkään ruoskimista muistuttavaan. Täytyy myös muistaa, että ainakin eklektikot suunnittelevat rituaalinsa ihan itse, joten rituaalit ovat siis sellaisia, kuin nämä wiccat itse haluavat.

      Omia mielikuvituksen siivittämiä kuvitelmiaan voi verrata siihen, kuinka missä tahansa muualla meikäläiset, normaalina pidetyt lauantaisaunomis-iltamat herättävät varmaankin samanlaisia tunteenomaisia epäilyksiä (alasti, koko perhe yhdessä?).

      • Anoriel

        -May.May-: Kiitos vastauksestasi, se rohkaisi minua ja antoi ajattelemisen aihetta. Ja kiitos, kun et saarnannut. Siitä, kun viilsin (toivottavasti) viimeisen kerran, ei itse asiassa ole niin kauaa, alle kuukausi. Nyt sinnittelen ja yritän keksiä muita keinoja oloni helpottamiseen.

        babe: Tunnen todella eron eklektisen ja traddun välillä. Ja kiitos, en tiennyt että se ruoskinta on "Gardnerin juttu" koska en osaa englantia niin hyvin, että olisin hänen ajatuksiaan päässyt lukemaan. Ongelmani onkin siis ilmeisesti siinä, että olen tutustunut oikeastaan pelkkään eklektiseen wiccaan, ja siis "traddujutut" ovat jääneet hämärämmiksi. Jään innolla odottelemaan aikaa, jolloin ymmärrän englannin kielistä kirjallisuutta niin hyvin, että voin tutkia wiccan traddupuolta =)

      • May.May
        Anoriel kirjoitti:

        kun et saarnannut. Siitä, kun viilsin (toivottavasti) viimeisen kerran, ei itse asiassa ole niin kauaa, alle kuukausi. Nyt sinnittelen ja yritän keksiä muita keinoja oloni helpottamiseen."

        Miten mukava kuulla, että parista sanasestani apua oli sinulle:)
        Vaikeita aikoja tulee olemaan meillä kaikilla. Aina. Koeta löytää oma selviytymiskeinosi. Mene vaikka pihalle ja huuda kurkusuorana. Heitä pari astiastoa seinään tai ala vaikka virkkaamaan. Koita saada itsesi ajattelemaan jotain muuta kuin viiltelyä.
        Kyllä se aurinko vielä sinullekin paistaa, usko pois:)

      • ............
        May.May kirjoitti:

        Moikka

        Minäkin etsin itselleni joitain muita tapoja purkaa pahaa oloani. Viiltelin itseni nuorena auki useita kertoja. Se helpotti teko hetkellä, pieni kuolema. Mutta jälkeen päin... Niin... En muista, että siitä olisi nuoruudessani puhuttu muoti-ilmiönä. Ehkä se oli sitä jo silloin? En vain tuntenut ketään joka olisi tehnyt samoin, enkä ymmärtänyt miksen voi lopettaa. :(

        Viiltelin itseäni viisi vuotta, voit kuvitella minkälainen käsivarsi minulla on. En ole sitä tehnyt enää seitsemään vuoteen ja tyytyväinen siitä. :)

        Wiccalainen ajatus siitä, ettei itseään tai muita pidä vahingoittaa on itse asiassa erittäin hyvä. Ja pahimpana masennuskautena siitä oli paljon apua. Hain itse apua, kun tajusin, että tilanne voi riistäytyä pian käsistä jos en muuta itse asioiden kulkua. Siihen loppui myös viiltely. Nykyään rupean siivoamaan, kun tekee pahaa :D.

      • kesämies

        Piiskahan on ilo! Kesäiltä, nuoren tytön paljas peppu... Mitäpä muuta tyttö kaipaa kuin vitsaa pyllylleen? Saunahetkeen sopii oikein hyvin kevyt piiskaus, vaikkapa ihan perinteisellä koivuvitsalla tai vaikkapa nokkospiiskalla vähän läimäisyjä pyllylle. Tietenkin asiaan kuuluu tytön pyllyn piiskaus siten, että tyttö on poikittain polvilla.
        Lopuksi tyttö masulleen vaikkapa lauteille ja suoritetaan rauhoittavasti pieni pyllyn jynssäys. Ja tietenkin kaikki täysin vapaaehtoisesti, nautinnon vuoksi.

        =)

      • nöyrä tyttö
        kesämies kirjoitti:

        Toden totta,mikään ei tee parempaa kuin tuore koivuinen vitsa pakaroilla!Kenties tupakoinnin lopettaminenkin sujuisi helpommin jos saisi hieman maistaa "isän kädestä"...!

      • minälepakko
        ............ kirjoitti:

        Moikka

        Minäkin etsin itselleni joitain muita tapoja purkaa pahaa oloani. Viiltelin itseni nuorena auki useita kertoja. Se helpotti teko hetkellä, pieni kuolema. Mutta jälkeen päin... Niin... En muista, että siitä olisi nuoruudessani puhuttu muoti-ilmiönä. Ehkä se oli sitä jo silloin? En vain tuntenut ketään joka olisi tehnyt samoin, enkä ymmärtänyt miksen voi lopettaa. :(

        Viiltelin itseäni viisi vuotta, voit kuvitella minkälainen käsivarsi minulla on. En ole sitä tehnyt enää seitsemään vuoteen ja tyytyväinen siitä. :)

        Wiccalainen ajatus siitä, ettei itseään tai muita pidä vahingoittaa on itse asiassa erittäin hyvä. Ja pahimpana masennuskautena siitä oli paljon apua. Hain itse apua, kun tajusin, että tilanne voi riistäytyä pian käsistä jos en muuta itse asioiden kulkua. Siihen loppui myös viiltely. Nykyään rupean siivoamaan, kun tekee pahaa :D.

        Nyt kun täällä on jo käynnissä itsetuhoisten apu-palsta käynnissä niin minäkin haluan!..

        Moi, minäkin purin masennusta ja kiukkua itseni vahingoittamisella, viiltelyllä ym.
        Aina kun kerkisi ajatella että; 'Nyt minä lopetan' niin tuli masennus ja jaahas, verta lattialla.
        Minä en ole vielä löytänyt sitä parasta tapaa purkaa
        pahaa oloa, vain huonoja kenoja.
        tämänhetken paras keino on syömättä jättäminen, joskus en syö kuukausiin mitään, mutta jos minut pakottaa syömään saatan vahingoittaa itseäni.
        Mutta ihan paras keino on kotitekoisten lävistyksien tekeminen! :)
        niillä on hyvä purkaa kiukkua lievässä masennuksessa, se sattuu niin paljon ettei niiden tulehtuessa edes kerkiä ajatella viiltämistä.

        Voimia kaikille joilla on samoja ongelmia kuin minulla ja onnea niille jotka ovat pääsemässä niistä jo yli!

    • Sulwen

      Wiccalainen elämänohje on todellakin tarkoitettu elämänohjeeksi meille. On hyvä jos johonkin "virheeseen" herää ja tekee muutoksen siinä asiassa.
      Se, että rikkoo ohjetta jossain vaiheessa, ei ole este wiccaan vihkiytymiselle (tai meistä kukaan ei olisi koskaan vihkiytynyt). Kunhan pyrkii elämään sen mukaan ja jos ja kun huomaa vahingoittavans itseään tai muita tai ympäristöään, pyrkii korjaamaan tapansa.

      Ja jos sinulle Anoriel vielä tulee tarve viillellä itseäsi, niin kehotan sinua hakemaan keskusteluapua esim. nuorisopoliklinikalta.

      -Sulwen

    • lintunen

      Minäkin joskus aikoinani itseäni viiltelin kun olin ajautunut elämässäni umpikujaan. Nyt on viimeisestä kerrasta noin puolisentoista vuotta, mutta silti joskus kun on todella vaikeaa tulee haikeana vilkuiltua pöydän laatikkoon jossa se puukko sijaitsee. Viiltely on vähän niinkuin alkoholismi tai anoreksia. Siitä ei ikinä varsinaisesti pääse eroon vaikka voikin parantua. Mutta mitä kauemman edellisestä viillosta on, sitä vaikeammalta tuntuu enää aloittaa. Minä lupasin itselleni monta kertaa lopettaa, ja monta kertaa sorruin. Lopulta oma järki voitti, ja rakkaan ystäväni avulla pääsin siitä eroon.

      Toivotan sinullekin voimia siihen lopettamiseen.
      *lähettää myötämielisiä ajatuksiaan sinne jonnekin* :)

    • mie

      Onkohan wiccoissa jotain vikaa, kun täällä oli ainakin kolme wiccaa, jotka on viilellyt itseäään? Osa wccoina ollessaan, osa ilmeisesti enenn "kääntymistään".

      • shadow

        Wiccat ja aiheeseen kallellaan olevat ovat hieman herkempiä kuin monet muut. Sellainen helposti johtaa umpikujan tunteeseen elämässä ja kenties heikkoihin ratkaisumalleihin...kuten nyt vaikka viiltelyyn, joka ei todellakaan ketään auta..

      • harmaavaris

        Viiltelijöitä löytyy takuuvarmasti aivan jokaisesta uskontokunnasta. Viiltely on vakava ja valitettava ilmiö, joka liittyy pääasiassa teini-ikäisyyteen enemmän kuin uskontoon. Se, että viiltelyä ilmenee tämän päivän nuorissa enemmän kuin edellisten sukupolvien nuorissa, johtunee siitä, että nykyaikana nuorilla on entistä pahempi olo.

      • jonttu
        harmaavaris kirjoitti:

        Viiltely on oire, eikä niinkään "sairaus". Se on oire kovaksi ja kylmäksi muuttuneesta yhteiskunnasta, jossa ihmisellä ei ole enää merkitystä, eikä kukaan välitä enää kenestäkään. Nykyajan maailma pyörii kuningas dollarin ympärillä - valitettavasti.

        Nuoret voivat pahoin, kärsivät masennuksesta, itsemurha-alttiudesta, mielenterveysongelmista ja valitettavasti myös huumeongelmasta, joka sekin tosin on oire jenkkimallisen yhteiskunnan mädännäisyydestä. Pehmeämpää yhteiskuntamallia tarjottiin vuonna 1918. Valitettavasti se ei Suomelle kelvannut, ei hyvällä eikä pahalla. Nyt saamme nauttia USA:n business-idean mädästä hedelmästä.

        Valitettavasti on kuitenkin myös todettava, että jotkut uskonnot tarjoavta kasvualustan rituaaliselle väkivallalle, esim. viiltelylle. Kun uskonnosta puuttuu selkeä kielto rituaaliväkivallalle, syntyy mahdollisuus rituaalisen väkivallan käyttämiseen. Kristinuskon yksi vahvuus on juuri rituaaliväkivallan täydellinen kieltäminen. Jumalasta ei saisi edes tehdä kuvaa, jotta ei syntyisi kuvan palvonnan vaaraa. Samoin Islam ja juutalaisuus alunperin kielsivät silpomisen ja rituaaliväkivallan, valitettavasti kummassakin mainituista uskonnoista on kuitenkin sorruttu 1990-2000-luvuilla sekä silpomisiin että rituaaliväkivaltaan.

        Wicca on uskontona harmaalla rajaseudulla. Uskontoonne liittyy mahdollisuus varsin julmaankin kidutukseen (mm. rituaaliveitsen läsnäolo sekä ruoskimisrituaalit), mutta toisaalta vahingoittamisen kieltävä ohjeenne pitää wiccan juuri ja juuri järkevällä tasolla. Kovin suurta tulkintamuutosta ei tarvita, että Wicca näyttäytyykin julmana uhriuskontona. Mutta wicca onkin siellä harmaalla rajaseudulla oikean ja väärän välissä...

        Itse olen sitä mieltä, että YK:n pitäisi säätää kansainvälisesti sitova laki, joka kieltää kaiken uskonnollisen väkivallan ja tekee siihen yllyttämisestäkin ankarasti rangaistavan teon. YK on ollut valitettavasti varsin saamaton mm. tyttöjen sukupuolisen silpomisen lopettamisessa. Ei ole oikein onnistunut, YK:lla kun ei ole ollut riittävästi resursseja puuttua tähän islamilaiseen tapaan.

      • harmaavaris
        jonttu kirjoitti:

        Eräs Redenä tunnettu tekstinpätkä nimenomaan kieltää vahingoittamisen. Kuten jo sanoin, todennäköisesti tässä ketjussa, satiininauhalla tuskin ketään voi kiduttaa. Athame taas lakkaa toimimasta, mikäli sitä käyttää orgaaniseen materiaaliin. Väitän tietoni, kokemukseni ja muiden wiccojen tuntemisen perusteella, ettei wicca saa rituaalivälineistä kidutusvälineitä tekemälläkään.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      114
      5925
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4037
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3342
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2976
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2034
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      1994
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1775
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      42
      1763
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1686
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1559
    Aihe