Hallitus lopettaa kansaneläkkeen maksun ulkomailla asuville.
Vastaukset 4
- Anonyymi
Hyvin joutaa, Ruotsikin lopetti takuueläkkeen maksun kaikille jotka ovat muuttaneet Ruotsista pois, koskee myös ruotsinkansalaisia.
- Anonyymi
Jatkuu kuitenkin heille jotka viettävät aikaa ulkomailla alle puolen vuoden.
- Anonyymi
Kas, kun alle puoli vuotta muissa maissa oleilevat eivät ole rajoitetusti verovelvollisen statuksen omaavia ulkosuomalaisia.
Heillä on myös virallinen osoite ja pääasunto kamoineen kotimaassa, joko oma tai vuokralla, harva bunkkaa toisten nurkissa.
- Anonyymi
Alkeellisiinkin hyviin foorumitapoihin kuuluu laittaa linkki lähdeaineistoon ja nyt vieläpä tärkeistä uutisista kertoessaan, joka uupuu avauksesta.
"Hallitus lopettaa kansaneläkkeiden maksun ulkomaille – Osuu kymmeniin tuhansiin"
"Kansaneläke-etuuksiin kuuluvat vanhuuseläkkeen lisäksi työttömyyseläke, perhe-eläke leskille ja lapsille sekä kuntoutusetuudet."
- https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/77a28de4-9d9a-41e8-a33b-55e1e3532f01
Näin sitä kovalla työllä rakennettua hyvnvointisuomea juusoillen rampautetaan.
* Ensihoitaja Anssi Hapuli tyrmistyi hallituksen päätöksestä – ”Aivan älytöntä”
"Hallitus päätti kehysriihessä yöpäivystyksen lakkauttamisesta viidellä paikkakunnalla. Etenkin Kouvolassa päätös on herättänyt tyrmistystä."
- https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010377651.html
Suomi vaikuttaa olleen jo hyvin pitkään tasisen tahdin negatiivisessä taloudellis-sosiaalisessa kierteessä, josta tilanteen oikaisuun ei ole helppoja vaihtoehtoja.
Mutta ainakin yksi asia on sodan jälkeisessä Suomessa hoidettu pikemminkin hyvin. Historian (1939) opettamana maanpuolustuksesta ei ole tingitty ja nykytilanteessa siitä saa olla kiitollinen. Pommisuojiakin on muistaakseni noin viidelle miljoonalle.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen411860- 791331
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841291Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m151174Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291075Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.93980- 74979
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok147781Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast54759Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86717Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää56690Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13679Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27668- 43655
- 147651
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93632- 28628
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.95625- 51617
- 47587