Maija

Uskon siihen, että karman herrat huolehtivat siitä, että saan kaiken tarvitsemani opetuksen elämässäni enkä siksi tiedä miksi pitäisi kilvoitella enempää? Onko niin, että munkkien tarkoitus ei ole ensisijaisesti kilvoitella vaan opettaa henkistä tietoa niille, joilla on korvat, joilla kuulla??
4286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Aiheen otsikko siis piti olla "Mikä on munkin tehtävä maailmassa."

Äänestä

Miten on mahdollista, että voisin saada opetuksen, jota en tarvitse?
En ole koskaan nähnyt yhtään munkkia, mutta olen käsittänyt, että ne on enemmänkin oppipoikia kuin opettajia...mistä ne muuten kilvoittelee oikein?

Äänestä
  • Aivan. He saavat myös sen opin elämässään mikä on heille tarpeen. Niinpä tietysti. Mutta miksi munkkisysteemi on alunperin perustettu?
    Ai mistä kilvoiteellaan? Munkkien ja nunnien on opittava selviytymään vaikeissa olosuhteissa. Näin olen kuullut. He eivät saa omistaa tavaraa. Rokakin tulee muilta ihmisiltä, mutta tässäkin pääpaino on munkkien ja miden ihmisten välisessä kommunikaatiossa. Tavallaan munkit ovat mielestäni henkiseen elämään erikoistuneita työntekijöitä. Jokaisella on tavallaan se oma ammatti elämässä. Joku on insinööri toinen keskittyy valaistumiseen. Tässä on käsittääkseni tärkein munkkisysteemin tarkoitus. Olen ehkä väärässä who knows?

    Äänestä

  • Maija kirjoitti:

    Aivan. He saavat myös sen opin elämässään mikä on heille tarpeen. Niinpä tietysti. Mutta miksi munkkisysteemi on alunperin perustettu?
    Ai mistä kilvoiteellaan? Munkkien ja nunnien on opittava selviytymään vaikeissa olosuhteissa. Näin olen kuullut. He eivät saa omistaa tavaraa. Rokakin tulee muilta ihmisiltä, mutta tässäkin pääpaino on munkkien ja miden ihmisten välisessä kommunikaatiossa. Tavallaan munkit ovat mielestäni henkiseen elämään erikoistuneita työntekijöitä. Jokaisella on tavallaan se oma ammatti elämässä. Joku on insinööri toinen keskittyy valaistumiseen. Tässä on käsittääkseni tärkein munkkisysteemin tarkoitus. Olen ehkä väärässä who knows?

    Munkkeus voi olla myös pakotie, sillä kaikkein vaikeinta on pysyä "puhtaana" (vapaana negatiivisuudesta) ihan tavallisessa elämässä.
    Vaikka munkin elämä onkin karua, niin siltäkin voisi mennä hermot meidän yhteiskuntamme hyörinässä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikä on munkin tehtävä maailm kirjoitti:

Uskon siihen, että karman herrat huolehtivat siitä, että saan kaiken tarvitsemani opetuksen elämässäni enkä siksi tiedä miksi pitäisi kilvoitella enempää? Onko niin, että munkkien tarkoitus ei ole ensisijaisesti kilvoitella vaan opettaa henkistä tietoa niille, joilla on korvat, joilla kuulla??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu