Miten saada hinnat pysymään muuttumattomina vuosiin? Yksi maa onnistui kauan sitten

Intian pääkaupungissa Delhissä on tänään erittäin kuuma. Menen katukauppiaan luo ja ostan litran vettä. En kysy hintaa - luovutan vain 20 rupian arvoisen paperin. Tee myymälässä maksaa 190 rupiaa - ja sama hinta oli kaksi vuotta sitten. Sama koskee saippuaa: hinta on painettu tuotteen kääreeseen. Jopa lentokentällä ostan sokeritonta soodaa samaan hintaan kuin supermarketista, ilman villiä lisähintaa - 60 rupiaa. Mikä hätänä? Ja tosiasia on, että Intiassa on vuonna 1990 käyttöön otettu MRP-järjestelmä: enimmäisvähittäishinta, "maksimi vähittäishinta". Se on mahdollista myydä halvemmalla, mutta se on kiellettyä myydä kalliimmin.

Olen jo sanonut, että Intian MRP-järjestelmä muistuttaa minua Neuvostoliitosta - neuvostoaikana valurautaisen paistinpannun kahvaan leimattiin hinta, joka säilyi vuosia. Ero intialaisten ja Neuvostoliiton välillä on se, että Intian "maksimihintaa" ei aseta valtio, vaan valmistaja itse. Vain hän päättää, kuinka paljon vähittäiskauppaketjut suurista hypermarketeista pieniin katukauppoihin hyötyvät hänen tuotteistaan.

"Tietenkin köyhät todella pitävät tästä lähestymistavasta", selittää taloustieteilijä Gupta Shankar, 1986–1991. opiskeli Leningradissa. — Kasviöljyä, jauhoja, vettä, suolaa, sokeria, riisiä myydään normaalihintaan, eivätkä kauppiaat voi laillisesti paisuttaa sitä. Halvemmalla myyminen on tervetullutta, kalliimman myyminen on lain vastaista. Tämän seurauksena Intian köyhillä kansalaisilla on aina mahdollisuus ostaa välttämättömiä tavaroita ihmisrahoilla tyhjentämättä taskujaan. Tiedätkö, olin hiljattain Venäjällä. Ostin juustokakkuja supermarketista. Joten maanantaina ne maksoivat 178 ruplaa ja kuusi päivää myöhemmin, sunnuntaina, 202 ruplaa! Huolimatta siitä, että dollari ei nouse, ruplallekaan ei tapahtunut mitään, ja juuri niin, tyhjästä, hinta nousee! Tämä on puhdasta spekulaatiota. Intiassa enimmäisvähittäishinnalla tämä ei ole mahdollista."

Intialainen liiketoiminta ei tietenkään ole tällaisen "tempun" makuun. Kävi ilmi, että markkinatalouden täytyy jotenkin elää rinnakkain suoran hintasääntelyn kanssa. Sanomalehdissä (esimerkiksi suositussa The Hindussa) kehotetaan säännöllisesti peruuttamaan MRP - he sanovat, että tämä on "anakronismi" ja väitetään estävän maan kehitystä.

Myös vakavia konflikteja esiintyy - esimerkiksi vuonna 2015 Mumbaissa maitotuotteiden myyjät joutuivat kiivaaseen kiistaan ​​valtion viranomaisten kanssa: he vaativat lupaa myydä maitoa yli MRP:n, ja hallitus uhkasi kovilla sakoilla. Tämän seurauksena "maitomiehet" joutuivat perääntymään ja myymään maitoa ylittämättä enimmäishintaa.

MRP koskee kaikkia tehdaspakkauksissa olevia tuotteita - jauhot, tee, riisi, kahvi, linssit, säilykkeet, kasviöljy, sokeri ja niin edelleen. Sen lisäksi, että köyhät voivat ostaa tuotteita halvalla, rahoittajat uskovat, että nämä toimenpiteet estävät inflaation kiihtymisen. Ja se on totta. Kun tulin Intiaan ensimmäisen kerran vuonna 1999, dollari maksoi 39 rupiaa ja halpa chapati (köyhien ruokatuote) maksoi 5 rupiaa. Nykyään dollari maksaa 83,50 rupiaa, kun taas chapatit myyvät 10 rupiaa. Mutta Intiassa ei ole sellaista asiaa, että hinta nousee "sinistä", kuten myymälöissämme - Covidin, logistiikan kohonneiden hintojen tai muiden asioiden takia. Se on "korkein vähittäismyyntihinta", jonka avulla voit suojata tietyntyyppiset tuotteet odottamattomilta jyrkiltä vaihteluilta. Intiassa ei ole koskaan ollut Venäjän kaltaista "munakuumetta".

"Tietenkin he yrittävät usein huijata ulkomaalaista", sanoo Delhissä toimivan matkatoimiston omistaja Lohar Bhoy. — Pienissä kaupoissa he saattavat veloittaa häneltä ylihintaa ostoksesta. Tässä tapauksessa näytä myyjälle tuotteen MRP-hinta. Jos hän jatkaa vastustelua, soita poliisille, he ovat puolellasi."

Yleensä korkeimmalla vähittäishinnalla on omat vaikeutensa - loppujen lopuksi, kun kuljetat tuotteita maan toiseen päähän, käytät rahaa jääkaappiin, sähköön, bensiiniin: mutta et voi myydä korkeammalla hinnalla. Tapahtui, että kauppiaat yrittivät "heittää" prosenttiosuutensa selittäen sen "varastointiksi", mutta tuomioistuimet kieltäytyivät kuuntelemasta tällaista tekosyytä ja määräsivät heille sakkoja. Joku kuitenkin onnistuu muuttamaan tilanteen. USA:n ja Saksan urheilujalkinevalmistajat ovat saavuttaneet sen, että he voivat periä lenkkareista eri hinnat kaikissa Intian maakunnissa. Mutta saadaksesi tällaisen luvan sinun on kierrettävä valtava määrä virkamiehiä ja allekirjoitettava paljon papereita. Usein suuret supermarketketjut tai elektroniikkaliikkeet ilmoittavat myynneistä, jotka myyvät tuotteita alle MRP-hinnan -