Metroa ei kesäinen lumisadekaan pysäytä

Koska maan alla on suhteellisen tasaiset olosuhteet ympäri vuoden.

Jo alun perin varoitettiin raitiotiefanaatikkoja kyseisen järjestelmän olevan ahtaalla kannaksella käyttökelvoton, koska neliömetrejä ei ole määräänsä enempää käytössä.

Maan alle rakennettu rata sen sijaan ei olisi häirinnyt maanpäällistä elämää lainkaan, eikä myöskään olisi häiriöaltis maanpäällisille säänvaihteluille.

Nyt koko kaupunki saa kärsiä muutaman fanaatikon tyhmistä päistä.
23236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Metro olisi ollut monta kymmentä kertaa kalliimpi kuin ratikka eikä metroa voi linjata ihan joka paikkaan.

Äänestä
  • Höpöhöpö. Metron hintaero ei olisi ollut mitenkään merkittävä.

    Kyllähän Tampere on jo ennestään täynnä tunneleita, joten ne pitää metroa linjatessa tietenkin huomioida, mutta muutoin on aika vapaat kädet suunnittelijoilla. Tietysti järkevin vetää metrolinja sinne missä ihimisiäkin on.

    Eikä metroa ole vieläkään liian myöhäistä rakentaa. Raitiovaunut voi sitten myöhemmin myydä ulkomaille, koska raideleveys on sen verran yleinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Höpöhöpö. Metron hintaero ei olisi ollut mitenkään merkittävä.

    Kyllähän Tampere on jo ennestään täynnä tunneleita, joten ne pitää metroa linjatessa tietenkin huomioida, mutta muutoin on aika vapaat kädet suunnittelijoilla. Tietysti järkevin vetää metrolinja sinne missä ihimisiäkin on.

    Eikä metroa ole vieläkään liian myöhäistä rakentaa. Raitiovaunut voi sitten myöhemmin myydä ulkomaille, koska raideleveys on sen verran yleinen.

    Sellainen ilmasta roikkuva ratikka mikä Wuppertalessa voisi olla kompromssi.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Sellainen ilmasta roikkuva ratikka mikä Wuppertalessa voisi olla kompromssi.

    Wuppertalin ilmassa roikkuva ratikka, myös tunnettu nimellä "Wuppertal Schwebebahn", on ainutlaatuinen ja historiallinen kulkuväline, joka tarjoaa kätevän ja ekologisen tavan liikkua kaupungissa ja upeita näkymiä kaupungin yli.

    Äänestä

Ratikka on rakennettu ja reitistöä laajennetaan. Ihan turha nillittää että olisi pitänyt ja olisi pitänyt. Ei niitä kiskoja enää pureta pois . Aloittajan kirjoitus on vain jotain ihme höpinää.

Äänestä
  • Kiskot puretaan tietenkin siinä vaiheessa milloin vaunutkin myydään pois. Kallista terästä ei jätetä maahan ruostumaan.

    Äänestä

Raitiotie on halvempi ja käyttäjän kannalta parempi Tampereen kokoisessa kaupungissa.

Pysäkkejä voidaan tehdä enemmän ja astuessaan vaunuun/vaunusta matkustaja on jo keskellä kaupunkielämää, eikä jossain kymmenien metrien päässä tunnelissa, mistä on siirryttävä kadun tasolle pitkien rullaportaiden tai hissien kautta.

Äänestä
  • Hybridimalli mikä Helsingissä on kompromissi. Sehän kulkee sivukylillä päin maan päällä. Vastaavaa suunnittelevat nyt Tallinnaankin.

    Metron ja ratikan suurin ero on siinä, että metro on kokonaan eristetty muusta liikenneverkosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Hybridimalli mikä Helsingissä on kompromissi. Sehän kulkee sivukylillä päin maan päällä. Vastaavaa suunnittelevat nyt Tallinnaankin.

    Metron ja ratikan suurin ero on siinä, että metro on kokonaan eristetty muusta liikenneverkosta.

    Jep. Metro on eristetty. Tavoitteena on saada metrolle suuri nk linjanopeus. Eristäminen auttaa siihen, mutta tärkeä seikka on myös, että asemia tehdään vähän.

    Tuloksena on hyvä linjanopeus, mutta matkustajat joutuvat käyttämään omaa aikaansa siirtymisiin maan pinnan ja tunnelitason välillä sekä kävelemään asemien välejä, päästäkseen sinne, minne varsinaisesti olivat menossa. Länsimetro on esimerkki tällaisesta järjestelmästä. Siihen kuuluu myös runsas liityntäbussien käyttö.

    Tunneliasemien ylläpito on kallista (tuuletus, valaistus, rullaportaat, hissit, vartiointi, siivous) verrattuna erittäin edullisiin raitiotiepysäkkeihin. Silti monet matkustajat saattavat pitää tunneliasemia pelottavina ja vaarallisina.

    Helsingin seudulla on käytännössä todettu, että raitiotie on aivan riittävän tehokas ja matkustajien suosima liikennemuoto. Raitiotietä laajennetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Helsingissä kritisoidaan jopa liian lyhyitä pysäkkivälejä. Ihmisistä tulee laiskoja ja siirtyvät sitten ratikoilla normaalit kävelymatkatkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Olen Tampereellakin nähnyt monta kertaa, kuinka ihmiset matkustavat linja-autollakin yhden pysäkinvälin, esim. Keskustorilta Koskipuistoon. Laiskuus huipussaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Olen Tampereellakin nähnyt monta kertaa, kuinka ihmiset matkustavat linja-autollakin yhden pysäkinvälin, esim. Keskustorilta Koskipuistoon. Laiskuus huipussaan.

    Mitä ihmeen vikaa siinä on, jos joku haluaa mennä vain yhden pysäkinvälin?

    Ne, jotka valittavat muka liian lyhyistä pysäkinväleistä, ovat useimmiten hyväjalkaisia ihmisiä, joilla on harvoin mukanaan mitään kevyttä treenikassia painavampaa. Joukkoliikenteen tulee palvella kaikkia. Kun ikää alkaa kertyä, oppii, että ihmisille tulee kaikenlaisia nivelvaivoja ja muita asioita, jotka yllättäen hankaloittavat kävelyä.

    On aika samantekevää, kestääkö päivittäinen joukkoliikennematka esim 10 tai 12 minuuttia, siis pari välipysäkkiä enemmän tai vähemmän. Sen verran on aikaa varattava matkaan, minkä se kestää. Joillekin matkustajille ne pari "ylimääräistä" pysäkkiä voivat olla hyvinkin tärkeitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Tiketin hinta pitäisi laskea mitä useamman pysäkinvälin kulkee. Kalleinta olisi yksi pysäkin väli. Tiketti voisi maksaa vaikka 20 euroa. Kaksi pysäkinväliä olisi vaikka 10 euroa. Jne.

    Invalapulla saisi matkustaa ilmaiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Tiketin hinta pitäisi laskea mitä useamman pysäkinvälin kulkee. Kalleinta olisi yksi pysäkin väli. Tiketti voisi maksaa vaikka 20 euroa. Kaksi pysäkinväliä olisi vaikka 10 euroa. Jne.

    Invalapulla saisi matkustaa ilmaiseksi.

    Tuo vaatisi ulosheittäjän.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Tuo vaatisi ulosheittäjän.

    Lisäks ihmiset alkaisivat tahallaan invalisoida itseään saadakseen matkustaa maksutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Helsingissä kritisoidaan jopa liian lyhyitä pysäkkivälejä. Ihmisistä tulee laiskoja ja siirtyvät sitten ratikoilla normaalit kävelymatkatkin.

    Lyhyiden pysäkkivälien kritisointi voi olla merkki siitä, että kaupunkiin kaivataan enemmän kannustimia kävelemiseen ja pyöräilyyn.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Mitä ihmeen vikaa siinä on, jos joku haluaa mennä vain yhden pysäkinvälin?

    Ne, jotka valittavat muka liian lyhyistä pysäkinväleistä, ovat useimmiten hyväjalkaisia ihmisiä, joilla on harvoin mukanaan mitään kevyttä treenikassia painavampaa. Joukkoliikenteen tulee palvella kaikkia. Kun ikää alkaa kertyä, oppii, että ihmisille tulee kaikenlaisia nivelvaivoja ja muita asioita, jotka yllättäen hankaloittavat kävelyä.

    On aika samantekevää, kestääkö päivittäinen joukkoliikennematka esim 10 tai 12 minuuttia, siis pari välipysäkkiä enemmän tai vähemmän. Sen verran on aikaa varattava matkaan, minkä se kestää. Joillekin matkustajille ne pari "ylimääräistä" pysäkkiä voivat olla hyvinkin tärkeitä.

    Tarkennettakoon, että ne, kenen minä olen nähnyt ajavan vain yhden pysäkinvälin, ovat olleet nuoria ihmisiä. Luulisi heillä olevan kuntoa kävelläkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Tarkennettakoon, että ne, kenen minä olen nähnyt ajavan vain yhden pysäkinvälin, ovat olleet nuoria ihmisiä. Luulisi heillä olevan kuntoa kävelläkin.

    Eihän siitä mitään haittaa ole kenellekään, jos joku matkustaa vain yhden pysäkinvälin. Sitä vartenhan ne pysäkit on rakennettu, että niillä saa poistua tai tulla kyytiin miltä tahansa pysäkiltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    On siitä haittaa sille, joka ei välitä liikkua omin jaloin. Veltostuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Eihän siitä mitään haittaa ole kenellekään, jos joku matkustaa vain yhden pysäkinvälin. Sitä vartenhan ne pysäkit on rakennettu, että niillä saa poistua tai tulla kyytiin miltä tahansa pysäkiltä.

    Kyytiin saisi nousta joka pysäkiltä, mutta pois pääsisi vasta joka kolmannella, ns. poistumispysäkillä.

    Äänestä

Vaikka maan alla rakentaminen on kalliimpaa, se on myös parempi vaihtoehto ympäristön ja asukkaiden kannalta.

Äänestä

🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

🔞 K­­u­u­m­a­t­ ­t­y­­­t­ö­­­t­­­ ­­­o­d­­o­­t­­­t­­­a­­v­­­­­a­­­t­ ­­s­­i­­n­­u­­­a­­­ -> https://nbw.fi/sexygirls?18378388

🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

Äänestä

Tärkeintä olisi varmasti ottaa huomioon kaikkien kaupunkilaisten tarpeet ja hyödyt, eikä antaa pienen ryhmän fanaatikkojen vaikuttaa päätöksiin, jotka vaikuttavat koko kaupungin toimintaan ja elämänlaatuun.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Koska maan alla on suhteellisen tasaiset olosuhteet ympäri vuoden.

Jo alun perin varoitettiin raitiotiefanaatikkoja kyseisen järjestelmän olevan ahtaalla kannaksella käyttökelvoton, koska neliömetrejä ei ole määräänsä enempää käytössä.

Maan alle rakennettu rata sen sijaan ei olisi häirinnyt maanpäällistä elämää lainkaan, eikä myöskään olisi häiriöaltis maanpäällisille säänvaihteluille.

Nyt koko kaupunki saa kärsiä muutaman fanaatikon tyhmistä päistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu