Yksinpuhelu

Katsokaa tätä yksin puhujaa. Ehdotin että ei vastailla tämän kahelin viesteihin, koska ainut tarkoitus on saada tunnetusti tuleminen. Nyt viestiketju on hiljentynyt paljon. Ei ole kuin kahelin omia kirjoituksia. On ruvennut kärsimään paljon ehdotus. EI VASTAILLA EDELLEENKÄÄN.
31978
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Näin on. Antaa keskustella yksinään. Hyvä ehdotus .

Äänestä

Oletko huomannut seurata päivälukijoiden määrää? Et. Eli oleellisin on huomaamatta.
Jo vuosia sitten sinunlaiset valopäät esitti samaa. Mikä lopputulos?

Äänestä
  • Ainakin ennen pidettiin yksinpuhelijaa vähintään höppänänä. En ole enää ainakaan vuoteen lukenut niitä kahelin muutamaa aloitusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ainakin ennen pidettiin yksinpuhelijaa vähintään höppänänä. En ole enää ainakaan vuoteen lukenut niitä kahelin muutamaa aloitusta.

    Älä missään tapauksessa lue. Kymmenet tuhannet muut lukevat. Pääosa lukijoista on toispaikkakuntalaisia. Täältähän parhaiten selviää mikä on tilanne kunnassa nimeltään -Puolanka. Ja miten hallinto hoituu sanotussa syrjäkunnassa. Laillisesti vaiko laittomasti.
    Sivistynyt ja asioista perillä oleva lukija saa läpileikkauksen muutamassa minuutissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Älä missään tapauksessa lue. Kymmenet tuhannet muut lukevat. Pääosa lukijoista on toispaikkakuntalaisia. Täältähän parhaiten selviää mikä on tilanne kunnassa nimeltään -Puolanka. Ja miten hallinto hoituu sanotussa syrjäkunnassa. Laillisesti vaiko laittomasti.
    Sivistynyt ja asioista perillä oleva lukija saa läpileikkauksen muutamassa minuutissa.

    Siinä justiin sellainen kommentti, vuodesta toiseen samaa paskaa, kukaan täysijärkinen seuraa sellaista.

    Äänestä

Onks´ hän tyhmä kahelin, ettei vain käys´ veloittaa ja maksattaa mielettömii vaatii. Niin käy turha usei nykyää suomessa, joutuu maksaa turhast´ ja ite ei saa mitää, toisten velkojakin joutuu maksaa.
Tällä tavalla itse itsensä saa ylentää toisten yläpuolelle, mikä tietysti tekeekin se, kun lehet ja yle pystyy hehkuttaa, ei kuiteskaa kelpaa mihinkää.
Vielä tuost´ lopuks sanosi, että en tiijä miten tuossa käy, kumminnii on, ei ole muuta vaihto ehtoo, kuin lattaa lappu luukulle ja kertoa konkursista.
Nuohan ne SAK lakkkovahtik´ laitto miehen portille vahtii ja se hölömö vahtii siellä seuraavaan lakkoo odottelee.

Äänestä

Yksinpuhuja taitaa kierrellä juttuja kun hänestä on puhe. Hävettäähän se jos on tuollainen tausta, räkyttäjä.

Äänestä
  • Senverran pökiö, ei älyä hävetä.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Senverran pökiö, ei älyä hävetä.

    No etkös häpee?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Senverran pökiö, ei älyä hävetä.

    Puolankalaisille tyypillistä ettei älytä hävetä vaikka olisi syytä.

    Äänestä

No niin. Kyllä se on harmi homma kun ei porukka kehu. Meneeköhän yöunet. Ei vastailla edelleenkään, katsotaan kuinka käy.

Äänestä

Liitytään kaikki porukkaan. Meitä on yli 12000 suomessa.

Äänestä

On kai meitä ainakin 20000 ?

Äänestä
  • Kepuvajakki näetkö unta? Otahan lääkkeet sukurutsauksen uhri. Lohduta itseäsi, ettei se ollut syysi, kun isäsi pani serkun tiineeksi.

    Äänestä

Taitaa puntit tutista kun ihmiset huomaa kusetus yritykset.

Äänestä

Kepu kusetus jyllää.

Äänestä

Tämä aloittaja on yksinpuhuja. Ei argumentteja ei todisteperusteita.

Äänestä

Tyypillinen vajakki😂😂😂😂😂

Äänestä
  • Hauska tutustua. Ei ole ennen vajakki mulle kirjoitellut.

    Äänestä

Otin mallia teistä. Tällaiselta teidän homma näyttää meistäkin
Älkää vastatko, älkää vastatko ...................

Äänestä

Suomessa on mielipiteen vapaus. Kirjottakoon jokainen niin paljon kuin lystää.

Äänestä
  • Samaa mieltä. Ainut juttu, ihmisten haukkuminen katkeruuden takia on törkeää.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Samaa mieltä. Ainut juttu, ihmisten haukkuminen katkeruuden takia on törkeää.

    Sehän riippuu täysin teoista. Törkeät teot ansaitsevat ikävät sanat. Jos tekee paskaa saa niskaansa paskaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Samaa mieltä. Ainut juttu, ihmisten haukkuminen katkeruuden takia on törkeää.

    Eräskin ihminen on itse ilkeä, itsekäs, hävytön, sadistinen, julma ja omatunnoton. Teki törkeitä tekoja. Ansahtee kaiken haukkumisen omien röyhkeitten tekojensa ja paljon paljon karmallista kurinpalautusta teoistaan.

    Äänestä

Sakinhivutusta. Näin näen ulkopaikkakunnan vinkkelistä.
Onko nyt rohkea olo, hmm.

Äänestä

Raukkamaista törkeää haukkumista. Sairas katkera ihminen tekee niin.

Äänestä
  • Ansaittua

    Äänestä

Kuten huomaatte. Todella "sairas"

Äänestä

Kannattasko hakeutua jo hoitoon ?

Äänestä
  • Niin, ennenkuin viedään?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Katsokaa tätä yksin puhujaa. Ehdotin että ei vastailla tämän kahelin viesteihin, koska ainut tarkoitus on saada tunnetusti tuleminen. Nyt viestiketju on hiljentynyt paljon. Ei ole kuin kahelin omia kirjoituksia. On ruvennut kärsimään paljon ehdotus. EI VASTAILLA EDELLEENKÄÄN.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu