lapin oikis

Mitenkäs lukeminen sujuu muilla? Aikaa enää vajaat pari viikkoa..Onko asiat jo täysin hallinnassa?Montako kertaa kirjat on käyty läpi? Itse en ainakaan ole kovin luottavaisella mielellä. Tuntuu että aika loppuu kesken. Olen lukenut kirjat vasta viisi kertaa läpi, tosin aika huolella, ei taida riittää..!! Muistan hyvin joitakin asioita mutta en tarkasti ja käsitteet ovat vielä hakusessa.Kuinkas moni on ollut jollain valmennuskurssilla?
5662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

noin viiteen kertaan olen mäkin noi kirjat lukenut. Jotkut tekstit oon lukenut useampaankin kertaan, jotkut taas vain pariin kolmeen kertaan. Nyt on vielä nää viimeiset päivät luettava täysillä, vaikka tekstit tympii jo kympillä.

Itseluottamuksen taso vaihtelee päivittäin. Välillä tuntuu, että jutut on varsin hyvin plakkarissa, ja välillä taas tuntuu, ettei muista yhtään mitään. Täytyy vain toivoa, että koepäivä on tuollainen paremman itseluottamuksen päivä.

Kuitenkaan ei oikeastaan tunnu siltä, että aika loppuisi kesken. Ennemminkin olen sitä mieltä, että olisi pitänyt aloittaa lukeminen vähän myöhemmin (aloitin huhtikuun alussa).

En ollut valmennuskurssilla.

Äänestä

Kolmeen kertaan on tullu kirjat vedettyä, osittain useamminkin. Muistiinpanojakin olen yritellyt, listoja ja miellekarttoja. Vastaustekniikka hirvittää, kun on katsellut nuita vanhoja kokeita ja hankkimaani valmennusmateriaalia. Ärsyttää kun ei voi olla mistään varma ennen heinäkuun 22.
Eurooppa- sekä hlö- ja persoonallisuusoikeus ovat mielestäni pahimmat. Tosin jälkimmäinen hyvin jäsennelty ja kirjoitettu toisin kuin edellinen. Vielä viikko kertauksen merkeissä ja sitten kesätöihin...

Äänestä

Ykköskirjan oon lukenu viitisen kertaa ja toisen kymmenen. vielä ois tarkoitus yks tai kaks kertaa kummatki läpi ja sitten pari päivää ennen koetta kerrata kaikki ja ottaa asiat ikäänkuin haltuun yhdellä kertaa muistiin käytettäväksi. se on mun stratekia. aikahan tuo tuntuu loppuvan kesken, mutta on se helpotus että tää lukeminen joskus loppuu.

Äänestä

Mun täytyy nyt kysyä teiltä, jotka olette itse pyrkimässä Lapin oikikseen, että vaihtuuko sinnekin tosiaan joka vuosi uudet pääsykoekirjat niin kuin Helsinkiinkin? Luulin, että sinne luetaan joka vuosi samoja kirjoja..?

Äänestä
  • Aiheet vaihtuvat ja kirjat päivitetään joka vuosi, eli ei samoja kirjoja joka vuosi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitem sujuu? kirjoitti:

Mitenkäs lukeminen sujuu muilla? Aikaa enää vajaat pari viikkoa..Onko asiat jo täysin hallinnassa?Montako kertaa kirjat on käyty läpi? Itse en ainakaan ole kovin luottavaisella mielellä. Tuntuu että aika loppuu kesken. Olen lukenut kirjat vasta viisi kertaa läpi, tosin aika huolella, ei taida riittää..!! Muistan hyvin joitakin asioita mutta en tarkasti ja käsitteet ovat vielä hakusessa.Kuinkas moni on ollut jollain valmennuskurssilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu