Parasiitti DNA

Vielä silloin kun Dawkins kirjoitti bestseller-kirjaansa Geenien itsekkyys (1976), geeni kuviteltiin yksittäiseksi DNA-jaksoksi, joka koodaa vain jotain tiettyä proteiinia. Myöhemmin kävi kuitenkin ilmi, että geenien rajat ovat kuin veteen piirrettyjä viivoja ja että koko geenin käsite on ”sumea”. Sama geenialue voi koodata jopa tuhansia erilaisia proteiineja (vaihtoehtoinen silmukointi) ja geeni voidaan koota osina, jotka sijaitsevat toisistaan tuhansien nukleotidien päässä, jopa eri kromosomeissa. Tuman sisällä sijaitseva kromosomisto on tarkoin järjestäytynyt dynaaminen kokonaisuus – ei kolmi- vaan neliulotteinen, jossa aika on neljäs ulottuvuus: Saman yksilön erityyppisissä soluissa DNA:n ja kromosomien rakenteet muuntuvat ajan funktiona, kun transposonit ja niihin liittyvät epigeneettiset mekanismit muokkaavat genomeja kulloistenkin tarpeiden mukaan.
Tämä muokkaus alkaa jo hedelmöittyneessä munasolussa ja jatkuu hautaan saakka. Ajoittain sitä tapahtuu myös ituradan soluissa, jolloin populaatiot voivat jakaantua alalajeiksi. Transposonit ja epigeneettiset järjestelmät lienevät selitys luotujen lajityyppien ”evoluutiolle” vedenpaisumuksen jälkeen: Esimerkiksi laajan ja monipuolisen perimän omanneet ”peruskissa” ja ”kantasusi” muuntuivat ja jakautuivat nykyisiksi kissa- ja koiraeläimiksi, joista monet vieläkin risteytyvät keskenään ilmentäen joskus ”uusia” piirteitä. Tästä jo Darwinin havaitsemasta kyyhkysjalostukseen liittyvästä ilmiöstä käytetään nimitystä reversio eli palautuminen alkuperäiseen tilaan (ollen ristiriidassa hänen teoriansa kanssa!).
Ja mitä tulee väitteeseen, että evoluutiomme, olemassaolomme on virusten ansiota, asia on päinvastoin: Virukset ovat eliöiden soluista karkuun päässeitä geneettistä materiaalia sisältäviä partikkeleita. Päästyään uusiin isäntiin, ne muuntuivat ja myöhemmin osa niistä (erityisesti RNA-viruksista) palautui alkuperäisiin isäntiin (eläimiin), joissa ne nyt voivat aiheuttaa sairauksia. Merkittävänä ”siirtomekanismina” RNA-viruksille lienee toiminut lihansyönti ja verta imevät hyönteiset. RNA-viruksissa on siis eläinperäisiä geenejä eikä päinvastoin! Tämä ilmeisesti selittää sitä, että retrotransposonit, ERVt vaikuttaisivat olevan tärkeä osa elimistön immuunijärjestelmää niiden säädellessä antiviraalisten geenien ilmentymistä: Koska RNA-virukset ovat soluista irti päässeitä, hieman muuntuneita karkulaisia, solut (jos ovat riittävän terveitä) tunnistavat ja torjuvat tällaiset ”kotiinpaluuta yrittävät tuhlaajapojat”.

Arto777 kirjoitti:

Vielä silloin kun Dawkins kirjoitti bestseller-kirjaansa Geenien itsekkyys (1976), geeni kuviteltiin yksittäiseksi DNA-jaksoksi, joka koodaa vain jotain tiettyä proteiinia. Myöhemmin kävi kuitenkin ilmi, että geenien rajat ovat kuin veteen piirrettyjä viivoja ja että koko geenin käsite on ”sumea”. Sama geenialue voi koodata jopa tuhansia erilaisia proteiineja (vaihtoehtoinen silmukointi) ja geeni voidaan koota osina, jotka sijaitsevat toisistaan tuhansien nukleotidien päässä, jopa eri kromosomeissa. Tuman sisällä sijaitseva kromosomisto on tarkoin järjestäytynyt dynaaminen kokonaisuus – ei kolmi- vaan neliulotteinen, jossa aika on neljäs ulottuvuus: Saman yksilön erityyppisissä soluissa DNA:n ja kromosomien rakenteet muuntuvat ajan funktiona, kun transposonit ja niihin liittyvät epigeneettiset mekanismit muokkaavat genomeja kulloistenkin tarpeiden mukaan.
Tämä muokkaus alkaa jo hedelmöittyneessä munasolussa ja jatkuu hautaan saakka. Ajoittain sitä tapahtuu myös ituradan soluissa, jolloin populaatiot voivat jakaantua alalajeiksi. Transposonit ja epigeneettiset järjestelmät lienevät selitys luotujen lajityyppien ”evoluutiolle” vedenpaisumuksen jälkeen: Esimerkiksi laajan ja monipuolisen perimän omanneet ”peruskissa” ja ”kantasusi” muuntuivat ja jakautuivat nykyisiksi kissa- ja koiraeläimiksi, joista monet vieläkin risteytyvät keskenään ilmentäen joskus ”uusia” piirteitä. Tästä jo Darwinin havaitsemasta kyyhkysjalostukseen liittyvästä ilmiöstä käytetään nimitystä reversio eli palautuminen alkuperäiseen tilaan (ollen ristiriidassa hänen teoriansa kanssa!).
Ja mitä tulee väitteeseen, että evoluutiomme, olemassaolomme on virusten ansiota, asia on päinvastoin: Virukset ovat eliöiden soluista karkuun päässeitä geneettistä materiaalia sisältäviä partikkeleita. Päästyään uusiin isäntiin, ne muuntuivat ja myöhemmin osa niistä (erityisesti RNA-viruksista) palautui alkuperäisiin isäntiin (eläimiin), joissa ne nyt voivat aiheuttaa sairauksia. Merkittävänä ”siirtomekanismina” RNA-viruksille lienee toiminut lihansyönti ja verta imevät hyönteiset. RNA-viruksissa on siis eläinperäisiä geenejä eikä päinvastoin! Tämä ilmeisesti selittää sitä, että retrotransposonit, ERVt vaikuttaisivat olevan tärkeä osa elimistön immuunijärjestelmää niiden säädellessä antiviraalisten geenien ilmentymistä: Koska RNA-virukset ovat soluista irti päässeitä, hieman muuntuneita karkulaisia, solut (jos ovat riittävän terveitä) tunnistavat ja torjuvat tällaiset ”kotiinpaluuta yrittävät tuhlaajapojat”.

Turhaa on kirjoittaa tyhmille eivät he näistä mitään ymmärrä. Mutta evoluutio uskontoon he sitten uskovat, vaikka se ei voi pitää paikkaansa. Tyhmiä kun ovat.