𝐏𝐚𝐫𝐚𝐬𝐢𝐢𝐭𝐭𝐢-𝐃𝐍𝐀: 𝐕𝐢𝐫𝐮𝐬𝐩𝐞𝐫𝐚̈𝐢𝐬𝐭𝐚̈ 𝐫𝐨𝐬𝐤𝐚𝐚 𝐠𝐞𝐧𝐨𝐦𝐢𝐬𝐬𝐚𝐦𝐦𝐞? 𝐎𝐬𝐚 𝟏
Vain noin 1,5 % ihmisen DNA:sta koodaa proteiineja. Loppu on luokiteltu roskaksi (tilke-DNA!), passiiviseksi fossiiliseksi jäänteeksi, jota luonnonvalinta ei ole kyennyt poistamaan. Tällainen ”jäänneselitys” on kuulunut evoluutioteoreetikkojen selitysapparaattiin Darwinin ajoista lähtien: Kun jonkin elimen, rakenteen tms. funktiota ei tiedetty, siihen lyötiin leima ”toimimaton kehitysopillinen jäänne”. Hyödyttömät jäänteet ovat siis evoluutioteorian (ja biologian!) sisään rakentuneita totuuksia ja siksi niitä ei tutkittu; synti tuhlata rahaa tunkion penkomiseen. Uuden lukion biologia 2 (WSOY 1986, s.74-75) kertoo, että ”Vastaavia surkastumia havaitaan myös aikuisyksilöissä, ihmisessäkin parisataa” (kursiivi alkuperäinen).
Molecular Biology of the Cell (Alberts ym.) on eräs arvostetuimmista biologian oppikirjoista. Vuoden 2008 painos toteaa: "Suurin osa meidän (proteiineja) koodaamattomasta DNA:sta on lähes varmasti hyödytöntä roskaa, joka on säilynyt kuin kasa vanhoja sanomalehtiä."
Roska-DNA:n olemassaoloa on toki kyseenalaistettu jo vuosia, erityisesti kreationististen tutkijoiden taholta. Suomenkielinen Wikipedia (5/2023) kuitenkin toteaa, että tilke-DNA:n olemassaolo todistettiin kokeellisesti vuonna 2004, kun U.S. Department of Energy Joint Genome Institute (JGI) poisti hiiren alkion perimästä miljoonia emäspareja ilman että mitään vaikutuksia ilmeni. Kokeita, joissa alkion kantasolujen geenejä mykistetään, kutsutaan poistokokeiksi (knockout): Jos jonkin geenin funktiota ei tunneta, se (+vastaava alleeli) mykistetään liittämällä siihen markkeri. Sitten katsotaan, minkälainen hiiri alkiosta syntyy. Yksi biologian suurista yllätyksistä on ollut se, että useimmiten knockout -alkiosta syntyy aivan tavallisia hiiriä. Ja vain pari prosenttia lituruohon (A. thaliana) 200 knockoutista ilmensi kehityshäiriötä. Leipähiivan geeneistä voitiin poistaa 60 % ilman että sillä oli mitään vaikutusta ilmiasuun!
Tämä ei sovi teoriaan, sillä sen mukaan kaikilla geeneillä täytyy olla valintaetu; jos sitä ei ole, valinta poistaa niitä kantavat yksilöt. Tämä siis tarkoittaa että: Kun elämä jatkoi kehitystään alun yksisoluisista eliöistä vähäisine geeneineen kohti monisoluisuutta ja monimutkaisuutta, piti syntyä uusia geenejä, jotka johtivat täysin uusiin piirteisiin. Teorian mukaan niiden piti
Parasiitti DNA
10
189
Vastaukset
varmistetaan häiriön sattuessa. Eliöt soluineen ovat kuitenkin paljon monimutkaisempia kuin humaaniteknologia, eikä niiden häiriötön toiminta voi olla vain yhden tai muutaman varajärjestelmän kontolla – kaikki on täytynyt ennakoida. Ihmisellä on ainakin 250 erilaista perussolutyyppiä ja aineenvaihduntamme arvioidaan koostuvan vähintään 10 000 erilaisesta, toisiinsa linkittyneistä reaktiosarjoista, kymmenistä tuhansista signaalireiteistä ja hyvä terveys edellyttää näiden kaikkien häiriötöntä toimintaa. Ihminen kehittyy, kasvaa, lisääntyy ja vanhenee ihmisenä; matka hedelmöityksestä hautaan on pitkä ja monivaiheinen: monet vaatimukset ja vaarat odottavat elämän polulle lähtijää.
Ateismin apostoli Richard Dawkins tarinoi ikuisista geeneistä: Vain geenit ovat ikuisia, itsekkäitä klooneja, jotka käyttävät eliöitä hyväkseen matkalla utopiaan. Kun eliö kuolee, ne pysähtyvät aina samannimisellä asemalla (Seuraava Sukupolvi), vaihtavat junaa ja jatkavat ikuista matkaansa taivaanrantaan. Voitaisiin sanoa, että Dawkins ei ollut edes väärässä (not even wrong): Seuraavan Sukupolven asema, junan vaihto on riskialtis tehtävä, jossa vanhan sukupolven täytyy luovuttaa uudelle polvelle mahdollisimman tarkat kopiot tiedostoistaan ja niiden käyttöohjeista (metadata). Tiedostoja (joiden täytyy pelata yhteen) on mielikuvituksellinen määrä. Jos kutakin tiedostoa olisi vain yksi, yksikin virheellisesti kopioitu lenkki saattaisi katkaista koko ketjun. Tästä syystä biologiset tietojärjestelmät ja signaalien välitysreitit ovat moneen kertaan varmistettuja, skaalattomia ja epälineaarisia, eräänlaisia hämähäkin verkkoja kuten internet: jos yksi- tai useampiakin ohjelmia kaatuu tai reittejä katkeaa, redundanssi saattaa varmistaa systeemin toiminnan.
Joku voisi kuvitella, että redundanssi perustuu varageeneihin, duplikaatioihin. Tuplageenejä tosin on, mutta ne eivät ole järjestelmän perusta; perusta on paljon monimutkaisempi, vielä osittain tuntematon. Se on kuitenkin opittu, että monet geenit ovat monitoiminnallisia; niillä on päällekkäisiä funktiota eli ne voivat korvata toisiaan. Siksi yhden tai muutaman geenin poistolla ei usein ole mitään vaikutusta eliön ilmiasuun. Esimerkiksi eurooppalaisilla on geenejä, joita aasialaisilla ei ole, mutta silti he saattavat olla meitä fiksumpia.Vielä silloin kun Dawkins kirjoitti bestseller-kirjaansa Geenien itsekkyys (1976), geeni kuviteltiin yksittäiseksi DNA-jaksoksi, joka koodaa vain jotain tiettyä proteiinia. Myöhemmin kävi kuitenkin ilmi, että geenien rajat ovat kuin veteen piirrettyjä viivoja ja että koko geenin käsite on ”sumea”. Sama geenialue voi koodata jopa tuhansia erilaisia proteiineja (vaihtoehtoinen silmukointi) ja geeni voidaan koota osina, jotka sijaitsevat toisistaan tuhansien nukleotidien päässä, jopa eri kromosomeissa. Tuman sisällä sijaitseva kromosomisto on tarkoin järjestäytynyt dynaaminen kokonaisuus – ei kolmi- vaan neliulotteinen, jossa aika on neljäs ulottuvuus: Saman yksilön erityyppisissä soluissa DNA:n ja kromosomien rakenteet muuntuvat ajan funktiona, kun transposonit ja niihin liittyvät epigeneettiset mekanismit muokkaavat genomeja kulloistenkin tarpeiden mukaan.
Tämä muokkaus alkaa jo hedelmöittyneessä munasolussa ja jatkuu hautaan saakka. Ajoittain sitä tapahtuu myös ituradan soluissa, jolloin populaatiot voivat jakaantua alalajeiksi. Transposonit ja epigeneettiset järjestelmät lienevät selitys luotujen lajityyppien ”evoluutiolle” vedenpaisumuksen jälkeen: Esimerkiksi laajan ja monipuolisen perimän omanneet ”peruskissa” ja ”kantasusi” muuntuivat ja jakautuivat nykyisiksi kissa- ja koiraeläimiksi, joista monet vieläkin risteytyvät keskenään ilmentäen joskus ”uusia” piirteitä. Tästä jo Darwinin havaitsemasta kyyhkysjalostukseen liittyvästä ilmiöstä käytetään nimitystä reversio eli palautuminen alkuperäiseen tilaan (ollen ristiriidassa hänen teoriansa kanssa!).
Ja mitä tulee väitteeseen, että evoluutiomme, olemassaolomme on virusten ansiota, asia on päinvastoin: Virukset ovat eliöiden soluista karkuun päässeitä geneettistä materiaalia sisältäviä partikkeleita. Päästyään uusiin isäntiin, ne muuntuivat ja myöhemmin osa niistä (erityisesti RNA-viruksista) palautui alkuperäisiin isäntiin (eläimiin), joissa ne nyt voivat aiheuttaa sairauksia. Merkittävänä ”siirtomekanismina” RNA-viruksille lienee toiminut lihansyönti ja verta imevät hyönteiset. RNA-viruksissa on siis eläinperäisiä geenejä eikä päinvastoin! Tämä ilmeisesti selittää sitä, että retrotransposonit, ERVt vaikuttaisivat olevan tärkeä osa elimistön immuunijärjestelmää niiden säädellessä antiviraalisten geenien ilmentymistä: Koska RNA-virukset ovat soluista irti päässeitä, hieman muuntuneita karkulaisia, solut (jos ovat riittävän terveitä) tunnistavat ja torjuvat tällaiset ”kotiinpaluuta yrittävät tuhlaajapojat”.Arto777 kirjoitti:
Vielä silloin kun Dawkins kirjoitti bestseller-kirjaansa Geenien itsekkyys (1976), geeni kuviteltiin yksittäiseksi DNA-jaksoksi, joka koodaa vain jotain tiettyä proteiinia. Myöhemmin kävi kuitenkin ilmi, että geenien rajat ovat kuin veteen piirrettyjä viivoja ja että koko geenin käsite on ”sumea”. Sama geenialue voi koodata jopa tuhansia erilaisia proteiineja (vaihtoehtoinen silmukointi) ja geeni voidaan koota osina, jotka sijaitsevat toisistaan tuhansien nukleotidien päässä, jopa eri kromosomeissa. Tuman sisällä sijaitseva kromosomisto on tarkoin järjestäytynyt dynaaminen kokonaisuus – ei kolmi- vaan neliulotteinen, jossa aika on neljäs ulottuvuus: Saman yksilön erityyppisissä soluissa DNA:n ja kromosomien rakenteet muuntuvat ajan funktiona, kun transposonit ja niihin liittyvät epigeneettiset mekanismit muokkaavat genomeja kulloistenkin tarpeiden mukaan.
Tämä muokkaus alkaa jo hedelmöittyneessä munasolussa ja jatkuu hautaan saakka. Ajoittain sitä tapahtuu myös ituradan soluissa, jolloin populaatiot voivat jakaantua alalajeiksi. Transposonit ja epigeneettiset järjestelmät lienevät selitys luotujen lajityyppien ”evoluutiolle” vedenpaisumuksen jälkeen: Esimerkiksi laajan ja monipuolisen perimän omanneet ”peruskissa” ja ”kantasusi” muuntuivat ja jakautuivat nykyisiksi kissa- ja koiraeläimiksi, joista monet vieläkin risteytyvät keskenään ilmentäen joskus ”uusia” piirteitä. Tästä jo Darwinin havaitsemasta kyyhkysjalostukseen liittyvästä ilmiöstä käytetään nimitystä reversio eli palautuminen alkuperäiseen tilaan (ollen ristiriidassa hänen teoriansa kanssa!).
Ja mitä tulee väitteeseen, että evoluutiomme, olemassaolomme on virusten ansiota, asia on päinvastoin: Virukset ovat eliöiden soluista karkuun päässeitä geneettistä materiaalia sisältäviä partikkeleita. Päästyään uusiin isäntiin, ne muuntuivat ja myöhemmin osa niistä (erityisesti RNA-viruksista) palautui alkuperäisiin isäntiin (eläimiin), joissa ne nyt voivat aiheuttaa sairauksia. Merkittävänä ”siirtomekanismina” RNA-viruksille lienee toiminut lihansyönti ja verta imevät hyönteiset. RNA-viruksissa on siis eläinperäisiä geenejä eikä päinvastoin! Tämä ilmeisesti selittää sitä, että retrotransposonit, ERVt vaikuttaisivat olevan tärkeä osa elimistön immuunijärjestelmää niiden säädellessä antiviraalisten geenien ilmentymistä: Koska RNA-virukset ovat soluista irti päässeitä, hieman muuntuneita karkulaisia, solut (jos ovat riittävän terveitä) tunnistavat ja torjuvat tällaiset ”kotiinpaluuta yrittävät tuhlaajapojat”.Turhaa on kirjoittaa tyhmille eivät he näistä mitään ymmärrä. Mutta evoluutio uskontoon he sitten uskovat, vaikka se ei voi pitää paikkaansa. Tyhmiä kun ovat.
- Anonyymi
Arto777 kirjoitti:
Turhaa on kirjoittaa tyhmille eivät he näistä mitään ymmärrä. Mutta evoluutio uskontoon he sitten uskovat, vaikka se ei voi pitää paikkaansa. Tyhmiä kun ovat.
No ethän sinä kirjoitakaan mitään, vaan varastat muiden tekstejä.
Ja ei olemassa mitään "evoluutio uskontoa", se on vain yksi vale lisää mitä levität.
Koska sinusta tuli tuollainen varas ja valehtelija? Sinulla ei ole mitään asiaa paratiisiin. - Anonyymi
Arto777 kirjoitti:
Turhaa on kirjoittaa tyhmille eivät he näistä mitään ymmärrä. Mutta evoluutio uskontoon he sitten uskovat, vaikka se ei voi pitää paikkaansa. Tyhmiä kun ovat.
Ehkä ihmisen joka jäänyt älyllisesti lapsen tasolla ei kannattaisi nimitellä muita.
Et edes ymmärrä mitä termi uskonto tarkoittaa, etkä ymmärrä että evoluutio on todistettu luonnonilmiö jota evoluutioteoria selittää.
- Anonyymi
Tiedän että et uskalla vastata, mutta kysytään silti; Miten tämä todistaa sen että maailma on syntynyt Sotkan munista?
- Anonyymi
Raamatun Jumala sanoo, että "Katso, tyhjäksi Minä teen viisasten viisauden.".
Siinä on evoluution ylistäjillä nuppi lenkona.
Jumala sanoi myös, että " Lopun päivinä tulee väkevä eksytys, joka eksyttää myös valitutkin, jos mahdollista".
Sehän tarkoittaa evoluutioteoriaa, kun piispatkin ovat menneet siihen ateistien hömpötykseen , joka on ilmanmuuta rustattu yksinomaan Raamatun luomiskertomuksen vastustamiseksi.- Anonyymi
"Raamatun luomiskertomuksen vastustamiseksi."
Miksi sitä pitäisi vastustaa? Eihän yhdestäkään luojasta ja luomisesta ole mitään todisteita, niin miksi turhaan käyttää voimia ja aikaa sen vastustamiseen? - Anonyymi
" Lopun päivinä tulee väkevä eksytys,"
Väkevä Eksytys sulla hihhulilla on housussas...
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2534557Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1302985Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412742Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741730Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051563Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn201461- 551324
- 931235
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2041093- 471085
